Kummassa oli enemmän todisteita syyllisyyden puolesta?
Bodom vs Ulvila
dfgdfgsdf
42534
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Ulvilan surma on paskaa.
Miksei kummassakaan on löytynyt yhtään todistetta syyllisyydestä?
Koska molemmat ovat syyttömiä.
Sen on oikeudetkin todenneet.
4 ruumista, eiköhän siinä ole syyllisyyttä tarpeeksi, ulkopuolisesta tekijästä sen sijaan ei oe pienintäkään näyttöä ja Ulvilassa mahdotonkin, käytännössä myös Bodomilla.
Kummassakin noissa tapauksissa syyttäjänä toimi Heli Haapalehto (kihlakunnassyyttäjä) jonka äiti eli ensimmäisessä elämässään ennen vedenpaisumusta ollen tuolloin langenneen enkelin vaimo, jonka Jumala muutti seireeniksi ja jotka seireenit surmasivat kaksi merimiestä, mm. miehen joka syntyi Suomessa Somerolla 1950-luvulla tai vähän ennen nimellä Erkki Nerg.
Eikös Heli Haapalehto käynyt "sopimassa" Laamanni Simo Simolan kanssa ettei Anneli Auerta saa vapauttaa pedofilia syytteistä?"
Ulvilassa+auerska+100%+varmasti+syyllinen+ellei+halua+uskoa+yliluonnollisiin+olentoihin,+toistakymmentä+seikkaa,+joista+monien+pitäisi+yksinäänkin+riittää+tuomioon+ja+miehen+kohdalla+olisi+riittänytkin.+Tai+riittihän+ne+käräjäoikeudessakin,+vain+kahdella+hovinarrilla+joku+hk-syy+jättää+tuomitsematta.+
Bodomilla+voisi+teoreettisesti+ola+ulkopuolinenkin,+mutta+käytännössä+Nisse+varmasti+syyllinen.+Harmi+ettei+tutkittu+aikanaaan+kunnolla,+todistusaineistoa+hävitetty+ja+jäljellä+olevia+käsitellyt+liian+monet,+mutta+eipä+niistäkään+kenekään+ulkopuolisen+murhaajan+DNA:ta+taatusti+löydy.+Molemmat+erittäin+tyypillisiä+läheisen+tekemiä+murhia.
Et+edes+tiedä+että+Nisse+on+100+%+syytön+niin+miten++voit+tietää+että+Auer+on+syyllinen?
Nisse oli ottamassa tappotuomiot hyvinkin ja muistetaan sanontansa tehty mikä tehty , viistoista vuotta tuli. Nisse teki viisaasti kun häipyi omiin oloihinsa oikeudenkäynnin jälkeen. Ei alkanut kirjoittaan "muisteloita" kuten Auer, joka on tietenkin syyllinen miehensä murhaan. Kyl se selvii vielä annulisteillekin.
Heli Haapalehto pyrkii tukemaan (äitiänsä tukeakseen) kaikkea mikä vahvistaa demoneiden asemaa ja valtaa Suomessa. Väärät tuomiot mm. syyttömiä ihmislapsia vastaan ovat hänen erikoisalaansa.
Ple!-aisuri siellä jatkaa naisvihakitinäänsä. Kumma hyypiö ja kova kommunisti.
Äiti joka on murhannut miehiä (2 kpl) ja tytär joka on syyttänyt syyttömiä. Kovat miestenvihaajat ja naistenkin.
Tarkoitako että Nisse on oikeasti nainen? sehän murhasi kaksi naista ja yhden miehen. Eikö sitä saisi halutakaan tuomittavaksi kun on oikeasti nainen, siksihän sinä (pedo)femakkona et halua auerskaakaan tuomittavaksi. Naismainen ainakin on, naisisa kun ei ole miestä tunnustamaan tekojaan ja kärsimään seuraamuksia.
Kerropa missä todistettu syyttömäksi tai kerro vaikka omin sanoin todisteet syyttömyydestä, oikeuden päätös jättää tuomitsematta ei tarkoita syyttömyyttä.
Kummassakin oli 0 (nolla) todistetta syyllisyyden puolesta. Kumpikin tapaus on farssi.
Hauska sattuma että todisteita aivan sama määrä
Anneli on syyllinen.
Tajusin Annelin syyllisyyden murhaan sillä hetkellä kun hänen nuoremmat lapsensa olivat kertoneet poliiseille että öisin muuten alastomana ollut äiti jahtasi tekokyrpä päässään undulaatteja pitkin pihoja. Täällä Ulvilassa vaikutti 70-luvulla eräs metsuri joka juoppohulluuskohtauksiensa aikana myös näki undulaatteja ja villimarsuja joka paikassa, hän sentään piti vaatteet päällään jahdin aikana.
Nuorimpien lasten jutut äityivät niin merkillisiksi ja uskomattomiksi mm. murhayön tapahtumista ja pedofiilijuttujen osalta että on vaikeaa tietää mikä on totta ja mikä satua.
Helppo viisaiden tietää että kaikki lasten jutut satua
B
Bodomin varjo Jorma Palo lienee se muistelma
Tajusin sillä hetkellä kun annulistit alkoivat levittää pornofantasioitaan ja herjata lapsia, että he kaikki ovat pedoilijoita.
Entäpä jos kaikki on totta, mitä lapset ovat kertoneet? Eihän lapsi edes tiedä mikä on dildo tms seksiasiat, mitkä kuuluvat vain aikuisten tietoihin...on vissiin ollut dildoo tms näkysällä ja puhuttu jne... entä jos mamma ja sulho rietastelivat kännissä tms aineissa ja mamman tarkoitus olikin aiheuttaa lapsille sellaiset hämärryttämiset, ettei kukaan uskois, jos lapset alkavat kertoa..? Tarkoitus peittää alleen lasten mielistä muuta pahaa.. murha ja siihen liittyvät asiat..?
Ja taustalla on toiminut langenneen enkelin vaimon (seireenin) tytär pyrkien kaikin keinoin saamaan syytteet läpi keinoja kaihtamatta.
Päähän kiinnitettäviä tildoja myynnissä, täälläkin mainos ollut, tuskinpa niitä myytäisiin ellei joku ostaisi ja käyttäisi.
Päämiehelle terkkujaaa..
Onks teidän pienet lapset perillä seksiasioista samaan malliin kuin ulvilassa? Meil ei ainakaan ole, joten hiukankin mietitte niin tajuutte kuka ja ketkä puhuu totta? Suotta lapsia haukutte ja nimittelette valhettelijöiksi.
Nuo kolme Anneli Auerin nuorinta lasta saatiin viranomaisten toimesta uskomaan että Anneli oli murhannut heidän isänsä Jukka S. Lahden. Siitä ei ole vaikeaa saada heitä keksimään tarinoita seksihurjasteluista joilla ei ole päätä eikä häntää. Anneli Auer oli perheessä se joka komensi lapsia eivätkä lapset pitäneet siitä vaan he pitivät enemmän Isästään. Nuo kolme nuorinta lasta halusivat tuosta syystä eroon äidistään ja kostaa hänelle koska he eivät ymmärtäneet tuolloin mihin tuo heidän tekonsa johti.
Nettipoliisi huom!
Tytärkö Jukan murhasi?
Anneli ja Amanda näkivät huppupäisen miehen poistuvan talosta.
Eikä nähny.
Olitko paikalla?
Olitko itse?
"Ei jättiläinen eikä menninkäinen", "miksi te rikkositte sen lasin". Kumpikos noista on uskottavampi, ei siellä ketään ulkopuolista ollut.
Mikä typerys olet? Lastentarhoissa katsovat päiväivisin kännyköiltään pornovideoita. Jokainen nähnyt kaikki leikkikalut, mutta eivät oikein tiedä tarkoin tarkoitusta, siksipä luulivat dildoja laitettavan myös sarviksi päähän.
Tämäkin todistaa ettei ketään lapsia ole raiskattu, minkä kaikki järkevät tietävät.
http://mikkoniskasaari.fi/node/255
Kannattaako valheisiin uskovan huudella yhtään mitään, idiootti?
Onko niskalaukaus lastentarhassa näyttämässä lapsille pornovideoita ja käyttämässä lapsia hyväkseen? En ihmettelisi, vanha persekerholainen. Nyt pitäisi poliisin laittaa lopultakin tuo hullu lukkojen taakse ja nettiyhteys pois.
Tytär hädissään vankilas äidilleen, et teinhä mäki niillä saksil, kun äippä tunnusti tyttärelleen et ei siel ketään muuta ollut ja minä olin se, joka teki pahaa isille... siinähän se juttuun tytön sitominen ja manipulointi tuliki ilmi.. et äiti sai tytön mukaan vaikka ei varsinaisesti tappanut isää, sen homman hoiti äityli.
Varmisti ettei tytär todistaisi äitiään vastaan kun itsekin syyllinen. Pääsee kuitenkin edelleen tuomiotta kun oli alaikäinen, toivottavasti saanut kuitenkin terapiaa ettei ole vaaraksi muille, auerskaa kaikki tietääkin varoa.
Uskotteko te tuota itsekään?
Enemmän totta kuin Annelin paskapuheet.
Eräässä Friin murhadokumentissa sisarukset, joista vanhin 16v murhasivat äitinsä ja nuorin poika pakotettiin tökkimään jo kuollutta äitiään veitsellä, jotta saivat hänet samaan "liittoon" ; ei puhuta tästä kellekään. Se kesti aikansa. Tytär, joka oli suunnitelman aivot oli 16v ja kaunis nuori tyttö.
Ei juma, pikkuliekki on sitte ihan sekasin.