Runo rakkaalle vaimolleni

VäsynytVL

Usko, toivo ja rakkaus

Muistatko kun ihastuimme silloin?
Kauan siitä on, vaan muistan että illoin
kahden aivan istuttiin, se oli riittämiin.
Seura rakkaan ihmisen, joskus sana, toinenkin,
voi jos tunteen sen vielä joskus kokisin.

Vaan nuorten suuri rakkaus ei kestä ikuisesti.
Sen roihu aina laimenee, mut kenties kestää silti.
Ja niin se hyvä onkin, ettei palais loppuun asti,
kestää silloin pidempään ja muuttuu vakaammaksi.

Kaksin saimme aloitella elon taipaleen,
vaan pian muutti elämämme ensi lapsonen.
Rakastimme pienokaista, vaikka kivuissansa,
valvotti hän molempia ensi kuukautensa,
raukka pienoinen.
Ihmetellen seurasimme, kuinka ihmislapsi
pieni on ja avuton aivan aluksi.

Alle vuoden vanhana sai lapsemme jo seuraa
ja pian uutta pukkas melkein samaan tahtiin huimaan.
Hyvä olis levollekin jäädä pientä saumaa,
vaan Isän suunnitelman mukaan laajensimme laumaa,
ja niin me väsyimme.
Muistan ajatelleeni että muutuimme
pelkäks työpariksi keskellä kiireemme.

Joka lapsi tullessaan muutti suhdettamme,
etäännytti suruisasti meitä toisistamme.
Voimat kun on vähissä lasten tarpeista,
ei syty romantiikka, vaikka tilanteita
joskus oliskin.
Niin se rakkaus kärsii ja aivan näivettyy,
vaan minkä sille mahtaa, se on kai määrätty.

Uskon veljet neuvovat pyhäs viisaudessaan
kaikki lapset Luojalta vastaanottamaan.
Niin voimat on kuin päivät, sanotaan,
ja kunpa siihen voisin tyytyä uskomaan,
vaan väsyy ihminen.
Vuosien vauvaralli ja myrskyt teinien,
uuvuttavat niin ja alkaa masentuminen.

Paitsi suhdettamme, niin myös sinua
muutti raskaudet, on kroppas romuna.
Sä ennen olit neitokainen ihana ja sievä,
vaan nyt oot usein allapäin ja rikki sisältä,
mi haittaa elämää.
Voi miksi emme aiemmin jo tähän heränneet?
Ois vielä kehos ehyempi, vaivat vähenneet.

Rakastamme lapsiamme vaikka mikä ois,
mutta toista totuutta ei mitenkään saa pois:
voimat loppuu ennen pitkää perheen kasvaessa,
kuin tarpominen jatkuvasti suossa sumuisessa,
kun loppua ei näy.
Uupuminen, nyt sen näen, tappaa iloa,
hymy ei oo herkässä, ei kuulu naurua.

Onko oikein lapsille, että vanhemmilla
ei oo aikaa kohdata ja mieli mustelmilla?
En usko että Jumala sitä haluaa,
vaan tahtoo heille rakkautta
suotavan, ja turvaa.
Suurin huoli aina on, että lapsista
kasvais tasapainoisia kansalaisia.

Tämä kaikki johtanut on siihen nykyään,
että vuoteessamme käymme selin nukkumaan.
Pelko uuden raskauden on siihen syynä vain,
kun tiedän että haluaisit jotain muutakin,
niin kuin minäkin.
Rakkaus tekee kipeää, kalvaa, korventaa,
kun toista haluaisi, vaan pelkää koskettaa.

Onko tässä laitaa että rakkaus kielletään!
Uskon ehto onko tää, en saata ymmärtää!
Tapetaanko tunteet, niin ei enää haluta?
Vai luotetaanko siihen, että Jumalalta
saamme luvan rakastella ilman pelkoa?
Vaikea on suunta kääntää tiehen vieraaseen,
kun lapsena jo juurrutettiin pelko sydämeen.

Toivo kantaa kulkijaa läpi elämän.
Ei salli antaa periksi vaan panee miettimään.
Jos luottaisimme kuitenkin vain omiin tunteisiin,
ei hyvä ollut meidän, kun ne tukahdutettiin,
se selvää on jo niin.
Usko, toivo, luottamus ja rakkaus sydänten,
eikö paina enemmän kuin kiellot ihmisten?

0

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

        Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
        Maailman menoa
        153
        2875
      2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

        Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
        Maailman menoa
        281
        2566
      3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        39
        1584
      4. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

        JOS siis sinä saisit päättää?
        Maailman menoa
        38
        1510
      5. Voi mies olit taas niin komea

        Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
        Ikävä
        121
        1222
      6. Kadutko koskaan

        Sitä mun iskiyritystä?
        Ikävä
        108
        1163
      7. Ryöstö Punkaharjulla

        Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
        Savonlinna
        15
        1085
      8. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

        Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
        Kaste
        204
        1053
      9. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

        Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
        Maailman menoa
        37
        1009
      10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

        Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
        Luterilaisuus
        322
        957
      Aihe