Olen miettinyt sitä, että kun miehelläni on lapsi edellisen tyttöystävänsä kanssa, että kuinka jos saamme yhteisiä lapsia, niin miten mieheni suhtautuu niihin?
Jotenkin pelottaa se, että jos mies ei rakastakaan heitä samalla tavalla kuin nykyistä lastaan? Onhan lapsi hänen ensimmäinen...
Mies halusi joskus muuttaa isompaan asuntoon siksi, että hänen lapselleen saataisiin oma huone, vaikka asuu meillä vain joka toinen viikonloppu. Minä sanoin, ettei meillä ole varaa sellaiseen, koska olen opiskelija ja muutenkin on rahat aina tiukoilla. Hän sanoi siihen , että muista sitten,että jos meille tulee yhteinen lapsi, niin sitten ei tehdä niin hänenkään kohdallaan. Tuli jotenkin outo olo siitä.onhan se nyt aivan eri asia, jos lapsi asuu meillä, kuin jos on silloin tällöin. Maksaisimme itsemme kipeäksi siitä, että meillä olisi yksi huone muutamaa viikonloppua lukuun ottamatta tyhjillään.Eniten kuitenkin tuntui pahalta se, miten hän sanoi, ettei meidän lapsemme kuulu saada mitään erikoiskohtelua. Näin jo silmissäni tulevat tappelut juuri tästä ongelmasta: meidän ja hänen lapsensa ja tasa-arvo lasten välillä. Kuka saa tehdä ja mitä ja kenelle ostetaan ja kenelle ei...Voin kuvitella mieheni kaupassa valittamassa siitä, että meidän lapselle ostetaan uudet kengät ja hänen lapselleen ei. Hyvänen aika, hänhän maksaa elatusmaksua, joka kattaa sen kaiken, lukuunottamatta synttärilahjoja ja muita yllätyksiä silloin tällöin.
Kuinka teillä , joilla on yhteisiä lapsia ja lapsia edellisestä suhteesta, onko asiat sujuneet ongelmitta? Onko kumppaninne rakastanut yhteisiä lapsianne samalla tavalla kuin edellisen suhteen lapsia? Onko hän käyttäytynyt tasavertaisesti kaikkia kohtaan? Kuinka sitten sukulaiset ovat suhtautuneet?
Jotenkin on alkanut pelottamaan ja ehkä kaduttamaankin se, että olen ryhtynyt nuorena tällaiseen elämään, jossa miehellä on lapsi toisen kanssa. Meillä on ollut niin paljon kaikenlaisia ongelmia tästä syystä!
Jotenkin pelottaa se, että jos mies ei rakastakaan heitä samalla tavalla kuin nykyistä lastaan? Onhan lapsi hänen ensimmäinen...
Mies halusi joskus muuttaa isompaan asuntoon siksi, että hänen lapselleen saataisiin oma huone, vaikka asuu meillä vain joka toinen viikonloppu. Minä sanoin, ettei meillä ole varaa sellaiseen, koska olen opiskelija ja muutenkin on rahat aina tiukoilla. Hän sanoi siihen , että muista sitten,että jos meille tulee yhteinen lapsi, niin sitten ei tehdä niin hänenkään kohdallaan. Tuli jotenkin outo olo siitä.onhan se nyt aivan eri asia, jos lapsi asuu meillä, kuin jos on silloin tällöin. Maksaisimme itsemme kipeäksi siitä, että meillä olisi yksi huone muutamaa viikonloppua lukuun ottamatta tyhjillään.Eniten kuitenkin tuntui pahalta se, miten hän sanoi, ettei meidän lapsemme kuulu saada mitään erikoiskohtelua. Näin jo silmissäni tulevat tappelut juuri tästä ongelmasta: meidän ja hänen lapsensa ja tasa-arvo lasten välillä. Kuka saa tehdä ja mitä ja kenelle ostetaan ja kenelle ei...Voin kuvitella mieheni kaupassa valittamassa siitä, että meidän lapselle ostetaan uudet kengät ja hänen lapselleen ei. Hyvänen aika, hänhän maksaa elatusmaksua, joka kattaa sen kaiken, lukuunottamatta synttärilahjoja ja muita yllätyksiä silloin tällöin.
Kuinka teillä , joilla on yhteisiä lapsia ja lapsia edellisestä suhteesta, onko asiat sujuneet ongelmitta? Onko kumppaninne rakastanut yhteisiä lapsianne samalla tavalla kuin edellisen suhteen lapsia? Onko hän käyttäytynyt tasavertaisesti kaikkia kohtaan? Kuinka sitten sukulaiset ovat suhtautuneet?
Jotenkin on alkanut pelottamaan ja ehkä kaduttamaankin se, että olen ryhtynyt nuorena tällaiseen elämään, jossa miehellä on lapsi toisen kanssa. Meillä on ollut niin paljon kaikenlaisia ongelmia tästä syystä!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kirjoitit: "että muista sitten,että jos meille tulee yhteinen lapsi, niin sitten ei tehdä niin hänenkään kohdallaan."
Onko tuo todella totta?
Jo on, niin lähde hyvä ihminen etsimään jostain sellainen "paikka" itsellesi, jossa roolisi on muutakin kuin kulissi!
Älä hukkaa enää yhtään vuotta tuossa kuviossa.
Mun miehelläni on lapsi edellisestä avoliitosta ja nyt meillä on kaksi yhteistä lasta. TIETENKIN hän rakastaa yhteisiä lapsiamme kuin ensimmäistään!! Ovathän nämä kaikki hänen omia lapsiaan!
On todella hankala etukäteen arvioida, kuinka kaikki (esim. hankinnat ja muut taloudelliset menot) jutut menevät. Aika vasta sitten näyttää. Kun/jos teille tulee yhteinen lapsi, olet varmaankin töissä, tai menet töihin kun lapsi on yli vuoden. Tulonnekin ovat jo sitten aivan eri luokkaa kun nyt opiskelijana. Ja kun/jos teillä on tuo yhteinen lapsi, niin huomaahan tietenkin miehesikin, että lapsia rakastetaan ja kohdellaan yhtä paljon ja tasavertaisesti, vaikka toiselle lapselle on ostettava ja hankittava tavaraa "enemmän". Tällä yhteisellä lapsellehan ei ole muita elättäjiä kuin te kaksi. Ensimmäisellä lapsellahan on lapsen äiti!
Muutimme avomieheni kanssa yhteen viime kesänä. Molemmilla oli silloin kaksiot ja totesimme että yhteinen asunto pitää olla kolmio. Avokillani on kaksoset edellisestä liitosta ja he ovat meillä joka toinen viikonloppu. Heillä on lasten huone, johon olemme myös sijoittaneet tietokoneen. Huone on siis käytössä muulloinkin. Tämä ratkaisu on meillä ollut hyvä. Yhteisiä lapsia ei ole ja ehkä ei tulekaan, sillä olemme jo nelikymppisiä molemmat.
Puhun omasta kokemuksesta sen verran, että vastaava tilanne. Edellisestä liitosta 4 v lapsi ja nyt yhteinen, joka jo 6 kk.
Antaa kaiken tälle 4-vuotiaalle periksi ja hemmottelee piloille. Ei siis mitään rajoja, kun tulee viikonlopuiksi meille.
Kun mainitsin asioista jo ennen tätä meidän yhteistä lastamme, niin vastaukset olivat samanlaisia. Ajattelin, että kyllä sen tilanteen täytyy muuttua, kun lapsemme on syntynyt. Nyt voin kertoa, että ei ole. Edelleenkin hänen mielestään tämä 4 v saa tehdä mitä vaan, jos kiellän ja laitan rajoja, niin "kostaa" sen pikkuisellemme. Kerron esimerkin; tämä 4 v poika haluaa syliin, niin isä ottaa. Jos pikkuisemme alkaa itkemään vaikka lattialla, niin miehemme haukkuu tuhmaksi lapseksi ja antaa huutaa. Olen sanonut monta kertaa, että etkö voi ottaa syliin. Mutta kuulemma hermot menee, kun "aina" vaan itkee ja kiukuttelee. Lisäksi valittaa, että lomallekin pitäisi lähteä ilman pikkuistamme, mutta tämän 4 v ottaisi kyllä mukaansa. Tämä siksi, että kuulemma 4 v kanssa voi tehdä kaikkea, mutta pikkuisemme "vain huutaa". Hänen elämänsä on kuulemma pilalla, kun pikkuisemme syntyi. Ei mainitse näin 4 v lapsensa kohdalla, vaan haluaa hänet niin usein kuin mahdollista luokseen. Viettää siis kuukaudessa enemmän tunteja tämän 4 v lapsensa kanssa kuin yhteisemme. Ei tietenkään voi samanlailla leikkiä pikkuisemme kanssa, mutta voisi edes kohdella kunnolla.
Tässä muutamia esimerkkejä, jotka saavat ainakin minulle tunteen, ettei yhteinen ole saman arvoinen, kuin tämä hänen ensimmäinen lapsensa.
Jos olisin tämän tilanteen etukäteen tiennyt, niin olisin varmasti muutaman kerran miettinyt jatkanko suhdetta. Nyt siis voin vain olla jälkiviisas ja tehdä parhaani.
Oletko varma, että miehesi ei kohdista nykyisen parisuhteen ongelmia uuteen lapseen?
Ei kai kukaan oikeasti ole pientä lasta rakastamatta, varsinkin kun "osaa" rakastaa vanhempaa lastaan.
Veikkaanpa, että mies purkaa turhautumistaan parisuhteessa siten, että haluaisi palauttaa suhteen sellaiseksi kuin se oli ennen uutta lasta. Siis hän rakastaa lasta, mutta haluaisi sinulta enemmän huomiota...
Älä tyrmää tätä ajatusta, vaan mieti sitä, ihan oikeasti. Kysy mieheltäsi suoraan, mitä hän muuttaisi suhteessanne, ja miksi.
Oikeassa olet, sillä nimen omaan mieheni mielestä kaikki oli paljon paremmin ennen meidän yhteistä lastamme. On siis varmasti turhautunut. Mutta minua loukkaa silti, että sanoo noin lapsestamme, ja samalla käyttäytyy lapsia kohtaa erilailla. Voiko minultakaan odottaa sitten muunlaista käytöstä hänen lastaan kohtaa?! Suojeluvaisto se minullakin on, jos lastani kohdellaan törkeästi. Ei varmaan vielä ymmärrä isin puheita, mutta tulee hetki, kun ymmärtää.
Kyllä isä lapsiaan rakastaa. Ja etenkin jos isä rakastaa ensimmäistä lastaan, hän taatusti rakastaa uusiakin, niitä joita hän näkee ja hoitaa joka päivä.
Jos mies on halukas hankkimaan ensimmäiselle lapselleen uuden huoneen, miksei hän tekisi niin myös uusille lapsille?
"onhan se nyt aivan eri asia, jos lapsi asuu meillä, kuin jos on silloin tällöin. "
Lapsi on rakas lapsi, vaikka ei asuisikaan samassa taloudessa! Älä laita miehesi lapsia eriarvoiseen asemaan vain vakituisen asuinpaikan takia.
Älä suutu, mutta minusta tuntuu, että sinua hieman harmittaa, että miehelläsi on niin hyvä suhde lapseensa. Siis sinua harmittaa se, miten paljon hän on valmis uhraamaan lapsen takia. Ja kaikki uhraukset tehdään lapsen vuoksi, joka ei edes asu teillä, eikä ole edes teidän yhteinen lapsenne.
Ehkäpä sinun pitäisi alkaa nauttia siitä, että mies osaa rakastaa lastaan. Yritä päästä osalliseksi isän ja lapsen suhdetta, ehkä opit "rakastamaan" entistä enemmän miehesi lasta.
En tiedä miten kauan olette seurustelleet ja asuneet miehesi kanssa yhdessä, mutta jotenkin kirjoituksestasi saa sen käsityksen, että ette vielä ole kovin kauaa olleet yhdessä. Anna itsellesi aikaa hyväksyä kaikessa rauhassa miehesi edellisen suhteen lapsi. Älä kiirehdi. Tutustu lapseen. Tee se omilla ehdoillasi. Älä ajattele, että lapsi on miehesi edellisen suhteen rakkauden tulos, vaan yritä muistaa, että lapsi on osa miehesi elämää, osa häntä itseään.
Meillä ei ole yhteisiä lapsia, mutta molemmmilla on lapsia edellisestä liitosta. Aluksi mieheni lapsille ei ollut lainkaan omaa huonetta. Se vasta vaikeaa oli, vaikka lapset kävivät "vain" joka toinen viikonloppu, paljon turhaa energiaa meni siihen kun tehtiin petejä lattioille ja joka paikka oli täynnä patjoja ja kasseja. Sitten muutimme isompaan asuntoon, jossa mieheni lapsille oli oma huone. Se toimi kyllä hyvin, suosittelen! Nykyään meillä onkin asunto, jossa on omat huoneet kaikille lapsillemme. Toimii kaikista parhaiten. Ja nykyään onkin yksi mieheni lapsista muuttanut "kokonaan" meille asumaan.
Aluksi itse epäilin, että miten osaan ottaa lapset sydämeeni ja aidosti välittää heistä. Nyt voin jo sanoa, että mieheni lapset ovat minulle erittäin tärkeitä ihmisiä, he ovat kaikki minun perhettäni. Niin hyvässä kuin pahassa. Välitän heistä todella paljon ja myös he välittävät minusta. Rahallisesti olemme "uhranneet" lapsiin paljon, välillä on tingitty omista menoista. Mutta "palkkaa" ei voikaan mitata rahassa, se mitataan onnellisuudessa, turvallisuudessa ja luottamuksessa. Niitä ei voi säästää minkään pankin tilille.
Isommassa asunnossa on todellakin käytännössä se etu, että lapsilla on oma huone, jossa voi säilyttää heidän lelujaan ja tavaroitaan. Myös siivoaminen (siis lasten omatoiminen) sujuu huomattavsti paremmin, kun on se oma huone, jonka järjestyksestä vastaa. Lapsen poissaollessa voi huonetta käyttää esim. juuri tietokonehuoneena, väliaikaisena kodinhoitohuoneena (pyykkien silitys ym. huolto) mahdollisuuksia on paljon. Sitä paitsi, ei kaksion ja kolmion hinnoissa nyt niin suuri ero ole.
Neuvoni on: myötää vähän, mene vastaan, anna itsellesi aikaa tutustua ja kiintyä lapseen. Ja kävi niin tai näin, varmasti vaivannäkö palkitaan!
poikakaverillani on kans lapsi edellisestä suhteesta ja asumme kakssiossa mutta meillä on iso vaatekomero josta olemme suunnitelleet hänen pojalleen huoneen tarvittaessa. ennen poika oli vain joka toinen viikonloppu meillä joten emme edes silloin ajatelleet sitä että muutaman yön takia laittaisimme hänelle oman huoneen. Nyt kun poika on kaksi viikkoa kerrallaan niin on eri asia.
Pitäisihän hellusi ymmärtää se että ei aina voi tehdä niinkuin itse haluaa. Kysy suoraan haluaako hän lapselleen oman huoneen vai ruokaa pöytään päivittäin! kyllä hän sitten ymmärtää. =)
Meillä miehen lapsille on oma huone, vaikka käyvät vaan joka toinen viikonloppu. On paljon helpompaa pitää kerrossänkyä yhdessä huoneessa, kuin tehdä sohviin ja lattioille sänkyjä (lapsia on 2). Huoneessa on myös iso kaappi lasten tavaroille ja leikkitilaa reilusti. Ja tietysti huone palvelee työhuoneena, vierashuoneena, pyykinkäsittelyhuoneena, jumppasalina yms. silloin kun lapset eivät ole meillä. Ja jos toinen kuorsaa yöllä, niin voi mennä sinne kuorsaamaan, eikä häiritse toista:) Sama juttu jos on kipeä, niin on hyvä kun saa yskiä ja niiskuttaa häiritsemättä toista. Eli käyttöä huoneelle löytyy kyllä. Asunto ei ollut suhteessa paljon kaksiota kalliimpi.
Tämä päätös tehtiin kun muutettiin yhteen, että reilusti pitää olla tilaa niin kaikki viihtyvät paremmin. Ja toivomus on, että kun lapset kasvavat, niin he voisivat asua meillä pitempiäkin aikoja. Niin rakkaita he ovat meille.
Ehkä lapset myös ymmärtävät oman tärkeytensä meille paremmin, kun näkevät, että me tosiaan satsaamme heidänkin viihtyvyyteensä, eikä vain omaamme. Kun ei meillä ole varaa ostella heille leluja tai käydä mäkkäreissä, niin olemme kuitenkin laittaneet kotimme heitäkin varten. Ehkä lapset arvostavat sitä, aika näyttää.
Hankkikaa isompi asunto ja miehen lapselle oma huone, se on mukavampaa kaikille. Mutta sinun ei tarvitse osallistua niihin lisäkustannuksiin, vaan on ihan fakta että ne ovat miehen kustannuksia. Uudella puolisolla ei ole elatusvelvollisuutta toisten lapsiin, vaan elättäminen on biovanhempien asia, minusta sen pitäisi jokaisen vanhemman ymmärtää, eikä niin että haetaan väen vängällä rahoittajaa ja sitten riidellään.
Meillä uusperhe jossa toisella lapsia, biovanhempi elättää lapsensa, ja tämä on ollut aina ajattelun lähtökohta eikä puolisoni koskaan etsinyt rahoittajaa ja lastenhoitajaa, vaan kumppania!
Uusperheiden suurin ongelma lienee se että etsitään vain: A:KODINKONETTA, B: SISÄKKÖÄ, C: LASTENHOITAJAA, D: MAKSAJAA. Kun nuo 4 täyttyvät niin on moni yksinhuoltaja lääpällään, minusta se on huoraamista, eikä mikään suhde toimi noilla perusteilla.
Siinä seurustelee kaksi henkilöä, hyväksikäyttäjä ja uhrautuja.
Minä en koskaan suostuisi kummaksikaan!