Mielentilatesti chattarille

Diskurssi

Mielentilatesti sovitettuna chatmaailmaan:

Testissä on kymmenen kysymystä, joissa jokaisessa on kolme vaihtoehtoa. Valitse itsellesi sopivin vaihtoehto ja kirjaa vastaus ylös, esimerkiksi kysymys 1, vastaus B, kirjoitat ylös 1B. Testin lopussa näet miten tuloksia pitää tulkita.

Kysymys 1. Mikäli uusi miesnimimerkki tulee chattiin, on hänen oltava:
a. Utelias ihminen, joka haluaa viettää aikaansa muiden ihmisten kanssa.
b. Vanha chattailija, joka on joutunut vaihtamaan nimimerkkiään kyttääjien vuoksi,
c. Liimatainen.

Kysymys 2. Mitä tarkoitetaan sillä, että kirjoitetaan ylellä ”ruksi”?
a. Henkilö ilmoittaa estävänsä toisen chattailijan tekstien näkemisen omilla riveillään.
b. Henkilö haluaa osoittaa pahoittaneensa mielensä ja huomionkaipuussa ilmoittaa käyttävänsä ruksia.
c. Henkilö on vihamielinen ja ansaitsee ehdottomasti täyslaidallisen haukkumista.

Kysymys 3. Chatin perusajatus on mielestäni:
a. Viettää aikaa toisten ihmisten kanssa anonyyminä ilman sen kummempia tarkoitusperiä.
b. Etsiä samankaltaista seuraa.
c. Selvittää, kuka henkilö nimimerkkiä käyttää.

Kysymys 4. Privalla tarkoitetaan mielestäni:
a. Kahdenvälistä kirjoittelua, jonka näkee vain ylläpito tarvittaessa.
b. Paikkaa, jossa käytetään parhaimpia iskurepliikkejä.
c. Paikkaa, jossa kehitellään juonia toisten chattareiden kiusaamiseksi.

Kysymys 5. Dialogilla tarkoitetaan mielestäni:
a. Kahdenvälistä, tasa-arvoista keskustelua, jossa pyritään ymmärtämään toisen esittämiä ajatuksia.
b. Windowsin ikkunaa, jossa kysellään jotain typerää.
c. Sitä, että kirjoitan itseäni toistellen ylelle tekstiä odottamatta muiden mielipiteitä.

Kysymys 6. Syyni chattailyyn on lähtökohtaisesti:
a. Ajanviete.
b. Uuden oppiminen.
c. Rakkauden etsiminen.

Kysymys 7. Mikäli mielipiteeni häviää yleisessä väittelyssä, minun tulee:
a. Hyväksyä tilanne ja unohtaa koko asia.
b. Väittää vastaan ja todistella omaa mielipidettäni vielä kuukaudenkin päästä.
c. Masinoida kosto-operaatio kaikkia niitä vastaan, jotka ilkesivät olla eri mieltä.

Kysymys 8. Mitä tarkoitetaan mielensä pahoittamisella?
a. Tunteitani on loukattu, mutta ehkä loukkaaja ei sitä tarkoittanut todellisuudessa.
b. Tunteitani on loukattu, loukkaajalla on motiivi loukata ja tahdon selvittää asian.
c. Tunteitani on loukattu, ilmoitan asiasta poliisille.

Kysymys 9. Totuus muodostuu chatissä:
a. Verbaalisesti lahjakkaimman kyvystä saada muut mukaan mielipiteeseensä.
b. Linkittämällä mielipiteen tueksi sata tutkimusta Iltalehdestä.
c. Sopimalla parhaan chattikamuni kanssa miten masinoidaan totuus.

Kysymys 10. Kun poistun chatistä, minä:
a. Unohdan kaikki chatissa kirjoitetut ja ne eivät jää minua vaivaamaan.
b. Herään yöllä pohtimaan mitä kukin oikeastaan tarkoitti ja pohdin miten kostan.
c. Luen kaikki chatistä kopioimani tekstit viisi kertaa uudelleen ja palaan epäkohtiin myöhemmin.

Tulosten laskeminen:
Nyt sinulla pitäisi olla vastaukset malliin 1x, 2x, 3x … 10x, jossa x= vastaus a-c. Laske nyt yhteen montako a:ta, b:tä ja c:tä olet valinnut. Jokainen a saa arvon 0, b saa arvon 5 ja c arvon 10. Laske yhteen saamasi pisteet.

Tulosten tulkinta:
Pistemäärä 0-10 tarkoittaa normaalia aivotoimintaa, eli olet täysin terve.
Pistemäärä 15-40 tarkoittaa alkavaa ongelmaa, eli sinun tulee tarkastella käytöstäsi.
Pistemäärä yli 40 pistettä tarkoittaa vakavaa ongelmaa. Hakeudu hoitoon.

7

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PisteitäNollaOnHyväOlla

      Sain 0 pistettä, voitinko mitään ja mistä voin lunastaa mahdollisen palkintoni?

      Voiko kysymykseen 1. >Mikäli uusi miesnimimerkki tulee chattiin, on hänen oltava< vaihtaa sanan miesnimimerkki kohtaan naisnimimerkki sanan? Jos voi, niin hyvä, jos ei, niin huolestun.

      • Diskurssi

        Saa vaihtaa. Ajatus on tärkein: mikäli kuvittelee jokaisen uuden chattarin olevan aina joku tietty henkilö, on silloin ongelma. Pätee myös rakastuneisiin.


    • Huldapökiöinee

      Sain yli 40 ja menin heti hoitoon, sieltä ne passitti kotiin ja käski tehdä mitä ikinä lystää kera ison pilleripurkin. Nyt sitten lystää. Ps vaihdoin sanan miesnimimerkki sättipökiöön ja hyvin meni.

      • Diskurssi

        Hienoa! Käypä hoitoa on noudatettu siten kuin pitää. Beckin depressiokaavion ja yllä olevan prodromaalioireita selvittävän testin yhdistelmä kertoo diagnoosin 99,99999% tarkkuudella.


      • uudelleenkoulutettava
        Diskurssi kirjoitti:

        Hienoa! Käypä hoitoa on noudatettu siten kuin pitää. Beckin depressiokaavion ja yllä olevan prodromaalioireita selvittävän testin yhdistelmä kertoo diagnoosin 99,99999% tarkkuudella.

        lopeta jo jatkuva vitulointi. Ohitat Selyen stressipisteytyksessä jo aviopuolison kuolemankin. Susta saa dromedaarioireita hahhahhhaaaa


      • Diskurssi
        uudelleenkoulutettava kirjoitti:

        lopeta jo jatkuva vitulointi. Ohitat Selyen stressipisteytyksessä jo aviopuolison kuolemankin. Susta saa dromedaarioireita hahhahhhaaaa

        Hyvin mielenkiintoinen kommentti. Pitääkö tämä tulkita siten, että aviopuolisoon liitetyt tunteet ovat olleet huonommat kuin tänne kirjoitettujen tekstien aiheuttamat tunteet?


    • kuukuusluus

      Hulluudella ei ole rajoja --/---

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      16
      3471
    2. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      21
      2372
    3. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      1965
    4. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1881
    5. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      82
      1858
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      26
      1582
    7. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      29
      1450
    8. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      36
      1427
    9. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1394
    10. Hyvää Huomenta Rakas Neiti

      Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies
      Ikävä
      11
      1334
    Aihe