Meillä on 10vuotias leikattu naaraskissa joka on ollut pennusta saakka meidän perheen ainut kissa. Kaksi viikkoa sitten hankittiin perheeseen pieni kissan pentu (3kk ikäinen) ja kissa sähisi ja juoksi piiloon (pelkäsi?) kun pentu asteli häntä lähemmäksi.
Nyt kissat ovat hyvin tutustuneet eivätkä tappele, mutta välillä sähähtää jos pentu tulee jossain tilanteessa lähelle.
Kissan pentu oli kukkalaudalla ja meinas tiputtaa kukat alas joten siirsin kissan pennun ja komensin sitä jolloin meidän perheen aikuinen kissa tuli viereeni silmät suurina, häntä alkaalla ja otti kynnellä ja hampailla kädestäni kiinni ja piti pienen murina äänen
Suojeliko aikuinen kissa pentua vaikka ei ole hänen omansa?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mielestäni vanhempi kissa ottaa ison siskon/veljen roolin, kasvattaa, puolustaa ja rakastaa! Meillä leikattu vanhapoika jopa "imetti" taloon tullutta pientä tyttökisua! Pienempi matkii vanhempaa monissa hommissa ja vanhempi myös opettaa ja läksyttääkin tarpeen tullen. Mukavaa seurattavaa, hyvät kaverit tulee, kun on tasapuolinen, isolle myös haleja! :)
Luovu kolleistasi ennenkuin surmaavan toisensa. Selvästi mielenvikaisia.
Sori mut mua ei liikuta sun pahaolo jota tuut tänne purkaa nimettömänä ja kuvattomana joten suosittelen kääntyy psykologin puolelle! :,)
Luovu kolleistasi ennenkuin surmaavat toisensa. Selvästi mielenvikaisia.
Kissoillasi on delirium