Miksi täällä...

...annetaan noin yläkanttiin-tietoja talojen hinnoista?

Vuonna 2002 rakensimme pitkästä tavarasta 150 m2:n talon Kirkkonummelle ja rahaa meni jotakuinkin vanha miljoona. Euromäärää en enää muista, tuolloin kun vielä puhuimme vain markoista. Tontti maksoi tuohon päälle 70 000 markkaa.

Ovatko hinnat todella nousseet näin paljon (että pienempää taloa ei saisi siis esimerkiksi 130 000 eurolla) vai liikkuuko tällä palstalla vain ammattimaisia ihmisten lannistajia?

Muutenkin täällä vastaukset ovat useimmiten tosi tylyjä (etenkin ammattilaisten, tai sellaisena esiintyvien). Rakennusalalla vaikuttaisi olevan erittäin ankea henki. Jos ei ole rakennusmies, ei kannata tällä palstalla pyöriä.
152270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Rakennuskustannukset ovat nousseet viimeisten kolmen-neljän vuoden aikana n. 10 prosenttia.
Joten siitä ne hinnat tulevat.
omamme maksoi 2001 vuonna 860000 nyt ei laskujeni mukaan samaa saisi tehtyä enään alle tuon vanhan miljoonan markan.

Palkat, rahti, polttoaine ym. kulut nousseet.
Vai onko omakin palkkasi samana pysynyt viimeisen kolmevuotta, mikäli samassa hommassa olet ollut. Minun ainakin noussut likimain tuon saman kymmenisen prosenttia. Tosin reaali nousu ei tietenkään tuota ole, mutta jos vain pelkkiä tilinauhan numeroita katsoo.
Tosin on täällä paljon p-a:nkin kirjoittelijoita. Koulupoikia, jotka eivät koskaan mitään ole rakentaneetkaan.

Äänestä

Ei se tee niitä vääriksi. Eihän sinun tarvitse kuin löytää tekijät talolle haluamaasi kuvitteelliseen hintaan ja saada ostettua tarvikkeet haluamaasi hintaan - siinähän se sitten onkin, se "oikea tieto".

Äänestä
  • Sinunkaltaisiasi kyllästyneitä näsäviisastelijoita ei täällä tarvittaisi lainkaan. Miksi et voi vain ohittaa viestiä, jos se ottaa päähän?

    Shame on you!

    Äänestä

  • Aivan hirveää! kirjoitti:

    Sinunkaltaisiasi kyllästyneitä näsäviisastelijoita ei täällä tarvittaisi lainkaan. Miksi et voi vain ohittaa viestiä, jos se ottaa päähän?

    Shame on you!

    kuvitelmiin ja uskomuksiin, tai oikeastaan niiden aiheuttamiin ongelmiin. Nuorelta ja vähän vanhemmaltakin perheeltä kun loppuu rahat kesken rakentamisen, vaikka veljen kaverin sisko on vastaavalla rahalla rakentanut 1990-luvulla isomman talon, se on tullut siksi halvemmaksi kun tekivät itse aputöitä, eli onneksi on täällä niitä jääräpäitä jotka pistävät hanttiin noille kuvitteellisille halparakentajille. Kyllä niitä on jotka selviävät siitä urakasta kunnialla ja edellisesti mutta ne ovat todellakin harvassa. Olen siis erittäin tyytyväinen jos minä ja ne muut hankalat ja hävettävät tyypit saamme edes yhden perheen laskemaan uudestaan oikealta pohjalta, omakohtaisesti mikä on heille mahdollista, paljonko on tosiasiassa sitä omaa osaamista jne. Eivätkä lähde tähän kun sen tein itse halvalla hömppään mukaan ajattelematta asioita omaltakohdaltaan. Ei siis yhtään hävetä.

    Äänestä

  • Eepa kirjoitti:

    Sitten vielä niitä pankinjohtajia jotka pudottavat haaveilijat maanpinnalle.

    Äänestä

Hinnat ovat todellakin nouseet todella plajon kun vertaa muutama vuosi sitten vallinneeseen tilanteeseen. Kotisivuillani on talousarvio ja toteumaa ihan oikeilla kustannuksilla ja voin vakuuttaa että olemme aika perusteellisesti syynänneet eri vaihtoehdot kustannussäästö mielessä. MEidän kohdalla tosin tuo suuri maansiirto lisää huimasti hintaa. Budjetti löytyy http://www.jarmoainasoja.net/taloprojekti/villainasoja.html

Äänestä
  • Todella paljon auttaa meitä muita rakentajia, että olet laittanut projektisi nettiin! Tällaista lisää, tämä auttaa meitä maallikoita paljon.

    Kaunis kiitos!

    Äänestä

  • Aivan upeaa! kirjoitti:

    Todella paljon auttaa meitä muita rakentajia, että olet laittanut projektisi nettiin! Tällaista lisää, tämä auttaa meitä maallikoita paljon.

    Kaunis kiitos!

    Aikoinaan kun ajattelimme rakentamista niin etsin epätoivoisesti verkosta erilaisia tietoja. En oikein tahtonut löytää taloprojekteja niin päätin laittaa omani sitten esille niille uusille rakentajille jotka ovat samassa tilanteessa kun meikäläinen joitakin aikoja sitten. Kuvia ole tosin luvattoman huonosti päivittänyt :/

    www.talopaketti.net osoitteessa on paljon projekteja - se sivusto on tosin ollut nurin jo hyvän aikaa. Yksi tos ihyvä projektisivusto löytyy osoitteesta:

    http://www.kalliojarvi.net/talo/

    Äänestä

  • Hei,
    Eli mahtava taulukko pitää ottaa pohjaksi ja laskelle mihin rahat riittää. Miten paljon arvioit säästäneesi omalla työllä onko yhtään hajua?

    Äänestä

  • make kirjoitti:

    Hei,
    Eli mahtava taulukko pitää ottaa pohjaksi ja laskelle mihin rahat riittää. Miten paljon arvioit säästäneesi omalla työllä onko yhtään hajua?

    Laskeskelin että ainakin noin 20.000 euroa säästyy, riippuu vielä siitä että paljon pystytään pihaa tekemään. Nyt luku tosin nousee kun itse hoidetaan julkisivun muuraus.

    Äänestä

  • Jarmo kirjoitti:

    Laskeskelin että ainakin noin 20.000 euroa säästyy, riippuu vielä siitä että paljon pystytään pihaa tekemään. Nyt luku tosin nousee kun itse hoidetaan julkisivun muuraus.

    Onko talo kesken?

    Äänestä

  • täyttämättä kirjoitti:

    Onko talo kesken?

    ja ulkomaalit 60 e? Oliko maalattu tehtaalla?

    Äänestä

  • juuuuuuuuuuu kirjoitti:

    ja ulkomaalit 60 e? Oliko maalattu tehtaalla?

    Kuten varmasti huomasitte niin toteutasarake etenee sitä mukaa kun talo etenee. Tällä hetkellä ollaan ostettu yksi maalipänikkä jonka hinta oli 60 eskoo. Ensi kesänä ostetaan varmasti monta purkkia lisää.

    toteuma elää siis koko ajan, ajan kohta sinne uuden seurannan jossa mukama mm. kalusteet.

    Osa sarakkeista on täyttämättä siksi että ne ovat kuuluneet talopakettiin enkä siksi ole voinut eritellä niille hintaa. Mainitsen tästä asiasta siinä sivulla, josta budjettiin mennään. Täytyy kirjoittaa asia siihen vähän selkeämmin.

    Äänestä

  • Kuten kirjoitti:

    taas kerran...

    Äänestä

  • täyttämättä kirjoitti:

    Onko talo kesken?

    Tsekkaa tuo alempi vastaus

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vääriä tietoja kirjoitti:

...annetaan noin yläkanttiin-tietoja talojen hinnoista?

Vuonna 2002 rakensimme pitkästä tavarasta 150 m2:n talon Kirkkonummelle ja rahaa meni jotakuinkin vanha miljoona. Euromäärää en enää muista, tuolloin kun vielä puhuimme vain markoista. Tontti maksoi tuohon päälle 70 000 markkaa.

Ovatko hinnat todella nousseet näin paljon (että pienempää taloa ei saisi siis esimerkiksi 130 000 eurolla) vai liikkuuko tällä palstalla vain ammattimaisia ihmisten lannistajia?

Muutenkin täällä vastaukset ovat useimmiten tosi tylyjä (etenkin ammattilaisten, tai sellaisena esiintyvien). Rakennusalalla vaikuttaisi olevan erittäin ankea henki. Jos ei ole rakennusmies, ei kannata tällä palstalla pyöriä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu