Miten kauan

hallinto-oikeuden päätös on voimassa? Sossu noudatti hallinto-oikeuden päätöstä n. 6 vuotta, mutta ei noudata sitä enää. Päätös koskee täydentävää toimeentulutukea.
7209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Lähtökohtaisesti lainvoiman saanut oikeuden päätös on ikuinen. Esimerkiksi myöhempi lainmuutos voi kuitenkin johtaa siihen, että uusi oikeudenkäynti johtaa eri tulokseen.

Äänestä
  • Äläpäs anna väärää tietoa.

    Lainmuutoskaan ei vaikuta päätökseen joka on saanut lainvoiman,

    Lainmuutos vaikuttaa ainoastaan myöhemmin tehtäviin päätöksiin ja jos asia muuttuu oleellisesti, niin tällöin uusi päätös kumoaa vanhan lainvoimaisen päätöksen, eli siis lainmuutos ei kumoa päätöstä, vaan uusi päätös joka koskee samaa asiaa.

    Esim. vammaisen henkilön avustajan määrääminen ja jos laki muuttuu niin, ettei avustajaa tarvitse ja tälläiseen haetaan päätöstä, että tarvitsee ja sitä avustajaa ei myönnetä uuden lain mukaan, niin tällöin vanha päätös saattaa kumoutua, muttei välttämättä.

    Vanha päätös kumoutuu vain purkuperusteella, tai sitten, niin että laki muuttuu täysin toiseksi, eli oleellisesti, mutta pienet muutokset ei vaikuta.

    Lainvoimainen päätös kun on ohjeena muuhun vastaaviin asioihin ja sitoo, sossuja, että myöskin kelaa ja sitoo myöskin silloin, jos laki ei muutu täysin toisenlaiseksi..

    Äänestä

Meillä sossu teki n. viiden vuoden kuluttua minulle samanlaisen tempun josta oli saanut pataan" HaO:ssa, korjasivat asian kyllä heti kun ärähdin. Siitä ei ole tietoa kuinka monen kohdalla ovat tehneet saman tempun sinä aikana. Kyseessä oli laiton virheen korjaus tai oikeastaan takaisin perintä.
Samaan asiaan liittyi myös perustuslain 21:n rikkomien josta oli saanet moitteita oikeusasiamieheltä muutamaa kuukautta aikaisemmin, lisäksi ainkin kolmea muuta lakia rikottiin. Sossu tietenkin kiisti kaiken tai osaan ei vastanuut mitään mutta vaikeneminenhan on myöntämisen merkki.

Äänestä

Hallinto-oikeus on alin oikeusaste. Sen päätöksillä on vain vähäinen ennakkopäätösmerkitys. Varsinainen ennakkopäätöstuomioistuin on julkisen sektorin päätöksissä korkein hallinto-oikeus. Sen päätöksiä Kela ja kunnat noudattavat. Alemman oikeuden päätöksiä ne seuraavat varsinaisen oikeusasian alta, mutta eivät välttämättä kauheasti anna alemman oikeusasteen oikeusjutun vaikuttaa myöhemmissä jutuissa.

Äänestä
  • Tekevät laittomasti.

    Se on yks vitun maku, mikä oikeus tekee päätöksen, niin se on aina oikeusohje.

    Teki päätöksen hallinto-oikeus, käräjäoikeus tai mikä muu tahansa JOS EI PÄÄTÖKSESTÄ ole valitett ja päätös saa lainvoiman, niin se on kuin kiinni niitattu laki eli sinetöity ja tuon sinetin murtaa vain uusi päätös, taikka että sinetti murretaan purkutuomiolla,

    Sillä ole vitunkaan väliä mikä on oikeusaste, vaan että kun korkein oikeus sinetöi päätöksen vaan vahvemmin, eli vaikeammin murrettavaksi ja tämänhän takia korkeimmat oikeudet niin harvoin tekevät päätöksiä, koska he varovat sitä, ettei sinetöidä liian lujaan joitain asioita, asiat kun tahtovat elää paljon.

    Hallinto-oikeuden/käräjäoikeuden päätöksillä on sama painoarvo päätöksissä joista ole valitettu/haettu purkua eli ovat lainvoimaisia, kuin korkeimman oikeuden päätöksillä ja tuo jo pitäisi 100v kokemuksella osata jo julkinen valtakin.

    Äänestä

täydentävä toimeentulotuki on riippuvainen aina hakijan kokonaistilanteesta, jos siinä on tapahtunut muutosta tai myöntämisen peruste (esim. kuntoutuminen) ei ole toteutunut niin ei ole mitään velvoitetta jatkaa tukea vaikka siitä olisi aikoinaan vuosia sitten ihan hallinto-oikeudessakin käyty

Äänestä
  • Aha, eli annat kuntouksessa olevan kuolla, oookei.

    Sinusta se olis tullu kunnon virkanilkki, taikka taidat ollakkin jo, kun ei ole mitään käsitystä laista ja oikeuksien päätöksistä, taikka voihan olla, ettet henkilökohtaisesti niistä piittaa, taikka ne on sinulle kuin hebreaa.

    Sinunlaisesi pilaa ne aidot rehelliset viranomaiset ja niiden arvot.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eki__ kirjoitti:

hallinto-oikeuden päätös on voimassa? Sossu noudatti hallinto-oikeuden päätöstä n. 6 vuotta, mutta ei noudata sitä enää. Päätös koskee täydentävää toimeentulutukea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu