Viiltely ja poltto arvet

epätoivoinenlapsi

Oon 14-v ja avun piirissä. Eli oon viillelly aiemmin aika paljon, ja polttanut myös ihoa. Viiltelyarvet ei varmastikkaan ikinä katoa (piti myös tikata, ja kaikkia, jotka olisi pitänyt, en vienyt tikattavaksi.) Arvet tuottavat paljon häpeää ja ahdistusta. Minulla on nyt paljon parempi olo, mutta en ole yhtään sinut kehoni kanssa. Oon ihan normaalipainonen, ei sen kanssa oo ongelmia. Mutta arpia katsoessani tunnen vain suurta inhoa ja häpeää. Pelkään muiden ihmisten tuomitsemista ja leimaamista, mutta sekään ei ole suurin ongelma. Mua kuvottaa oma keho näiden arpien vuoksi ihan jäätävästi, eikä niiden piilottelu auta yhtään, sillä tiedän niiden silti olevan olemasss ja tää asia pyörii koko ajan mielessä. Miten voin oppia pitämään omasta kehostani ja tuntemaan jotain muuta, kuin inhoa?

2

322

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ajattele, että ei niistä eroonkaan pääse. Toivottavasti näin opit elämään arpiesi kanssa. En voi sanoa, ettenkö tuomitsisi ihmisiä, koska kaikkihan niin tekee joskus. Kuitenkin tutustumalla selviää toisestaa sellaisiakin asioita, joita ei olisi osannut kuvitella.

    • piirissä

      Arpien piilottaminen ei auta vaan pahentaa asiaa. Oikeasti ongelma ei ole näkyvät arvet vaan ne jotka on mielessä. Niihin auttaa vain arpien hyväksyminen osana itseäsi. Näytä arpesi ja puhu niistä niin olo helpottuu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      244
      2165
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      189
      1644
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1302
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1005
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      816
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      800
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      771
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      746
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe