BICHON FRISE

Olemme hankkineet tietoa Bichon frisesta, kun olemme varmaankin hankkimassa semmoista perheeseemme. On tullut paljon positiivistä juttua tästä koira rodusta, onko kellään mitään ns. "toisenlaista" kerrottavaa hauvasta, mikä tulisi tietää.
Mikä on hinta haitari kyseisen rodun kohdalla, ja onko isojakin eroja jos nyt ei tulisi näyttely koiraksi, vaan koti koraksi.
4399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hinta pyörii siellä tuhannen euron kalliimmalla puolella melko pitkälti. Itselläni on muutamia huonojakin kokemuksia bichoneista, mutta ne ovat johtuneet vain siitä, että on otettu suloinen pieni hauva ja ei sitä tarvitse kouluttaa kun ei se pahaa tee, ja sitten se onkin jo tarrannut käteen kiinni.
Muistakaa, että vaikka bichonikin on pienikokoinen, niin koulutuksen se vaatii silti. Huonoja kokemuksia on myös vastuuttomista kasvattajista, jotka väittävät rotunsa olevan allergisoimaton, koska tämähän ei ole totta.
Muistakaa tarkkaan harkita kasvattaja jolta otatte, ottakaa paperillinen ja sitten vain onnea uuden koiran hankintaan.

Äänestä

Muistathan bichonia harkitessasi, että se on trimmattava rotu ja sen pehmoinen kihara turkki vaatii PALJON hoitoa. Pelkkä pesu ei riitä, vaan pesun jälkeen aina föönaus kuivaksi asti samalla mahdolliset takut selvittäen ja lukuisat kampaus kerrat pesujen välisenä aikana... suosittelisin myös etsimään käsiisi kuvan biconista joka on ollut pari tuntia metsässä lenkillä rapakelillä. Siitä saisit paljon realistesemman kuvan koiran turkin vaativuudesta kuin kauniista näyttely kuvista. Muuta "negatiivista" sanottavaa en bichonista löydä kuin todella vaativa turkki.. =) Hienoa että löytyy ihmisiä jotka todella perehtyvät rotuun ennen kuin pentu on kotona..! =)

Äänestä
  • jos koira tulee vain kotikoiraksi, ei turkkia tarvitse pitää pitkänä. sen voi leikata lyhyeksi jolloin sen hoitokin on helpompaa.

    Äänestä

  • koirienystävä kirjoitti:

    jos koira tulee vain kotikoiraksi, ei turkkia tarvitse pitää pitkänä. sen voi leikata lyhyeksi jolloin sen hoitokin on helpompaa.

    tässä bichon ry:n sivuosoite.
    http://www.nic.fi/~bichon/

    Käykää katsomassa ja tutustumassa rotuun. Bichonia ostaessa on syytä olla tarkkana, millaiselta ihmiselta/oloista sen ottaa. Rodun piirissä kun on epärehellisiäkin "kasvattajia". Näillä on hinta halvempi, mutta vastaavasti laatu huonompi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mii. kirjoitti:

Olemme hankkineet tietoa Bichon frisesta, kun olemme varmaankin hankkimassa semmoista perheeseemme. On tullut paljon positiivistä juttua tästä koira rodusta, onko kellään mitään ns. "toisenlaista" kerrottavaa hauvasta, mikä tulisi tietää.
Mikä on hinta haitari kyseisen rodun kohdalla, ja onko isojakin eroja jos nyt ei tulisi näyttely koiraksi, vaan koti koraksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu