Kyllä vuosia eräällä Kajaanilaisella grillillä asioineena ihan harmittaa sen nykytila. Edelleen olen käynyt siellä n. kerran kuussa ja joka kerta joudun jotenkin pettymään annokseen. Varsinkin jos se sisältää ranskalaisia; ne on aina ihan lötköjä. Ruoka on pakko syödä paikan päällä koska jauhoiset lötköranskalaiset on ihan muusina jos ne kuljettaa viiden minuutin matkan kotiin. Käyn siellä enää vain kebabin takia, se on erittäin hyvää useimmiten. Hampurilaisista on hävinnyt maku, en osaa sanoa syytä. Henkilökunta mainostaa itseään somessa, mutta en minä ainakaan iloisesta asiakaspalvelusta heitä palkitsisi. Naama on lähes poikkeuksetta nurinpäin ja yksi vanhempi työntekijä on joskus suorastaan törkeän piikikäs, jos asiakas ei osaa vastata hänelle tarpeeksi nopeasti tai muuten selkeästi. Ennen oli kaikki paremmin. Käyn silti kebabilla, ja koitan olla välittämättä nyrpeistä naamoista ja syön annokseni vaikka riisillä tai salaatilla. Riisikin on muuten joskus melkoista puuroa.. noh, lopetetaan ennen kuin kakka osuu liikaa tuulettimeen..
Grillin alamäki
Ennenolikaikkiparemmin
050
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.