Yle juhlii

Ylessä on varmaankin juotu hiiren täytekakkukahveja kun asenteellinen känkkäränkkätoimittaja Susanna Päivärinta oli irtisanonut itsensä. Kuiski tosin kuuluu ylen käytävillä että näyttää nätimmältä irtisanoutua kuin tulla irtisanotuksi. Aikaisemmin pari luuseria Salla Vuorikoski ja Jussi Eronen "irtisanoutuivat" ilmeisesti lähes puoli tuntia aikaisemmin kuin heidät olisi irtisanottu. Melko kuumaa tavaraa he kuitenkin ovat kun turvamiehet saattelivat heidät valvotusti Ylestä ulos. YLE ei ole tainnut kovasti luottaa näiden toimittajien "ammattitaitoon".

Kyllä tuli oksettava olo monen vuoden ajan kun katseli Susannen vääristyneitä epäluonnollisen näköisiä ilmeitä kun hän pääsi piinaamaan uhrejaan. Toimittajan työhön vaadittava objektiivisuus ja tasapuolisuus oli hyvin kaukana. Susannen omat poliittiset vasemmistolaiset, tarkoitushakuiset päämäärät tulivat räikeällä tavalla esille toimittajalle sopimattomalla tavalla. YLE tarvitsee ammattitaitoisia ja vastuullisia toimittajia jatkossakin. Susanna Päivärinnalla ei taida olla siinä pöydässä paikkaa. Ylen tulee olla koko Suomen kansan asialla ei yksittäisten toimittajien henkilökohtaisten vaikutteiden välittäjänä. YLE on osoittanut että Ylestä voi vielä tulla koko kansan YLE. Onnea tälle tielle!
078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Yleonhyvä kirjoitti:

Ylessä on varmaankin juotu hiiren täytekakkukahveja kun asenteellinen känkkäränkkätoimittaja Susanna Päivärinta oli irtisanonut itsensä. Kuiski tosin kuuluu ylen käytävillä että näyttää nätimmältä irtisanoutua kuin tulla irtisanotuksi. Aikaisemmin pari luuseria Salla Vuorikoski ja Jussi Eronen "irtisanoutuivat" ilmeisesti lähes puoli tuntia aikaisemmin kuin heidät olisi irtisanottu. Melko kuumaa tavaraa he kuitenkin ovat kun turvamiehet saattelivat heidät valvotusti Ylestä ulos. YLE ei ole tainnut kovasti luottaa näiden toimittajien "ammattitaitoon".

Kyllä tuli oksettava olo monen vuoden ajan kun katseli Susannen vääristyneitä epäluonnollisen näköisiä ilmeitä kun hän pääsi piinaamaan uhrejaan. Toimittajan työhön vaadittava objektiivisuus ja tasapuolisuus oli hyvin kaukana. Susannen omat poliittiset vasemmistolaiset, tarkoitushakuiset päämäärät tulivat räikeällä tavalla esille toimittajalle sopimattomalla tavalla. YLE tarvitsee ammattitaitoisia ja vastuullisia toimittajia jatkossakin. Susanna Päivärinnalla ei taida olla siinä pöydässä paikkaa. Ylen tulee olla koko Suomen kansan asialla ei yksittäisten toimittajien henkilökohtaisten vaikutteiden välittäjänä. YLE on osoittanut että Ylestä voi vielä tulla koko kansan YLE. Onnea tälle tielle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu