Sutinaa on

Perseensuti
”Voi perseensuti.”
~Kansansanonta
Perseensuti Aunuksesta.

Perseensuti oli yleisesti käytössä ainakin 1880-luvulle saakka Kymenlaaksossa ja Karjalassa. Tiettävästi sitä käytettiin myös jonkin verran Kanta-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa. Perseensuti, tai perssuti tunnettiin myös nimellä perskä. Se laitettiin hirrenrakoon kuivamaan ja odottamaan seuraavaa käyttäjää.
Käyttötapoja:
Siihen aikaan maaseudulla tarpeet tehtiin usein niin sanotusti "nurkan taakse". Varsinkin palvelusväki kävi asioilla ulkorakennuksen takana. Paikalle oli yleensä rakennettu riuku, jotta myös isomman asian eli ulostamisen suorittaminen oli mahdollista.
Vessapaperi oli tuntematon ylellisyystarvike sen ajan maaseudulla. Metsässä takamus pyyhittiin luonnollisesti sammaleeseen. Huussissa oli joko varattu sammalta tai peräti sanomalehden riekaleita. Pärekin kelpasi pyyhkimiseen. Erityisesti pyyhkimiseen tarkoitettuja päreitä kerättiin ns. persikkopuusta. Nurkan takana näiden pyyhkimistarpeiden säilyttäminen olisi ollut vaikeaa ja niinpä käytettiin pehmeää ja tuuheaa lyhytvartista harjaa peräaukon puhdistamiseen. Ennen kuin käyttäjä harjasi oman ahterinsa puhtaaksi, hän kopautti harjaa seinää vasten, jotta siihen kiinni kuivaneet ulostekikkareet tippuivat pois. (hikipedia)
9144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hih hih hih, johan on mukavata.

Äänestä

Ja mikään lämmittää ei voi enempää kuin siun yönsilmäsi. Ajan vain yö linjallain. Lastia tonneittain.

Äänestä
  • Tapasin nykysen rouvani ruumassa. Kurkistelin paskaaukosta naisten perseitä ja toiselta puolen pisti naikkonen myös päänsä reiästä alas. Tervehdimme kohteliaasti toisiamme ja teimme senssit ruunan eteen.
    Näin paskaisissa merkeissä alkoi rakkautemme ja sittemmin jopa avioliittomme vuonna 1954.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tapasin nykysen rouvani ruumassa. Kurkistelin paskaaukosta naisten perseitä ja toiselta puolen pisti naikkonen myös päänsä reiästä alas. Tervehdimme kohteliaasti toisiamme ja teimme senssit ruunan eteen.
    Näin paskaisissa merkeissä alkoi rakkautemme ja sittemmin jopa avioliittomme vuonna 1954.

    Juu juu, menit vasta kolmekymppisenä naimisiin. Olitko jo talvisodassa?

    Äänestä

Paperia säästyisi paljon jos yleisissä vessoissakin olisi tällainen yleinen perseensuti.

Äänestä

Wc-paereiden varastelu on Suomessa yleistä.

Äänestä
  • Ketä kiinnostaa

    Äänestä

Sormillakin pystyy pyyhkimään

Äänestä

Ketä pesee aina kuumalla vedellä! Kuulemma kiinnostaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


zzvvfff kirjoitti:

Perseensuti
”Voi perseensuti.”
~Kansansanonta
Perseensuti Aunuksesta.

Perseensuti oli yleisesti käytössä ainakin 1880-luvulle saakka Kymenlaaksossa ja Karjalassa. Tiettävästi sitä käytettiin myös jonkin verran Kanta-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa. Perseensuti, tai perssuti tunnettiin myös nimellä perskä. Se laitettiin hirrenrakoon kuivamaan ja odottamaan seuraavaa käyttäjää.
Käyttötapoja:
Siihen aikaan maaseudulla tarpeet tehtiin usein niin sanotusti "nurkan taakse". Varsinkin palvelusväki kävi asioilla ulkorakennuksen takana. Paikalle oli yleensä rakennettu riuku, jotta myös isomman asian eli ulostamisen suorittaminen oli mahdollista.
Vessapaperi oli tuntematon ylellisyystarvike sen ajan maaseudulla. Metsässä takamus pyyhittiin luonnollisesti sammaleeseen. Huussissa oli joko varattu sammalta tai peräti sanomalehden riekaleita. Pärekin kelpasi pyyhkimiseen. Erityisesti pyyhkimiseen tarkoitettuja päreitä kerättiin ns. persikkopuusta. Nurkan takana näiden pyyhkimistarpeiden säilyttäminen olisi ollut vaikeaa ja niinpä käytettiin pehmeää ja tuuheaa lyhytvartista harjaa peräaukon puhdistamiseen. Ennen kuin käyttäjä harjasi oman ahterinsa puhtaaksi, hän kopautti harjaa seinää vasten, jotta siihen kiinni kuivaneet ulostekikkareet tippuivat pois. (hikipedia)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu