Kuntouttava työtoiminta sotii itseään vastaan.

eihyväniin

Kun työnantaja kuulee, että henkilö on ollut kuntouttavassa työtoiminnassa, hän ajattelee, että tuossa ihmisessä täytyy olla jotain vikaa. Eihän täysjärkinen edes suostuisi temään duunia yhdeksän euron päiväpalkalla.
Edelleen hän ajattelee, että henkilöstä on tullut hyvin laiska, koska tuo alhainen palkkataso vie työstä motivaation miltei tyystin. Olen itsekin seuraillut, miten tuollainen kuntoutumaan pistetty porukka maleksii päivät pitkät ja käy röökillä viiden minuutin välein.

6

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sensiitäsaa

      Niinpä ja silloin kun ne eivät ole röökillä, ne litkivät ilmaista kahvia. Kenen maha sellaista kestää? Parkkihapoista menee peräsuolikin ruvelle eikä anuksen kirvelylle ja hajuhaitalle loppua näy.

    • kaikenkokenutkin

      Se on sillä lailla, että ainoastaan eläkeiän täyttyminen pelastaa ihmisen tuosta kierteestä, sillä muuta toivoa ei enää ole, ellei sitten satu esim. uhkapeleistä jotain voittamaan.

    • saappaanheittäjä

      Kuntouttavaa työtoimintaa ei pitäisi tehdä joka päivä viikossa, eikä työpäivän pitäisi olla kovin pitkä, noin 4 h on riittävää. Harmi vaan, että työnantaja pidentää noita päiviä ja kuntoutettava henkilö luulee, että se on luottamuksen osoitus ja hänen työhönsä ollaan tyytyväisiä. Näin voikin olla, mutta työnantaja hyötyy tästä asiasta. Lisäksi voi käydä niin, että kuntoutettava uupuu tässä ruljanssissa aivan täysin.

    • rollesi

      Palkkatukityö yhdistyksissä on myös leimaava. On parempi valehdellä CV.ssä että on ollut työttömänä koko ajan niin vuodessa pääse n. 100 hakemusta lähettämällä keskimäärin 3-5 haastatteluun. Jos taas CV.ssä mainitseen vuoden työn työttömien yhdistyksessä niin ei ole tullut yhtään haastattelukutsua yli sadalla hakemuksella. Tämän lisäksi jos ilmouttautuu työnhakijaksi työvoiman vuokraus yritykseen jossa ei ennen ole ollut asiakkaana. Pääse ainakin yhteen perus kartoitushaastateluun jos ei mainitse että on ollut työttömien yhdistyksessä palkkatukitöissä. Valtion tarkastusvirasto tutkijakin mainitseen että kolmansektorin työt omaavan voimakkaita merkkejä siitä että ne ovat monessa tapauksessa avoimilta työmarkkinoilta syrjäyttäviä .

    • idiot

      Ei kenellekkään työnantajalle kannata mainita että on ollut kuntouttavassa työtoiminnassa, sehän on sen myöntäminen että on aivan kahjo, työnantaja ajattelee heti että ei tuollaista idioottia voi palkata.

    • Kaikkihan luulee tietävänsä kaiken , mutta ei se asia ole niin uksi selitteistä , suomen paska hallitus on asiat sittuneet siihen malliin että rikkaat saavat elää porskuttaa ja köyhät ja työttömät , pieni tuloiset eläkeläiset ovat maksu miehinä , kyllä minäkin töitä tekisin jos tunti palkka olisi 60 euroa tunti , voisi jopa jättää tauot ja lomat väliin ja ottaa rahassa . ASIA ON NÄIN ! !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      73
      3724
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      2021
    3. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      226
      1343
    4. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      135
      1246
    5. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      112
      1138
    6. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      111
      1106
    7. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      70
      1030
    8. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      985
    9. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      984
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      896
    Aihe