Oma muistoni liittyy Lasse Virenin juoksuun, kuinka hän kaatui, sisuuntui, nousi ylös ja voitti. Kilpailua seurattiin transistoriradiosta mökin verannalla. Selostajalla oli melkoinen tehtävä välittää tietoa ja tunnelmaa. Onnistui. Miten jännitimmekään!
Nyt seuraan vain tv:sta. Ampumahiihtoa, mikä on suosikkejani.
Kerran olen Olympia-stadionilla käynyt livenä katsomassa jotain yleisurheilukisaa, missä kilpailun alussa upeassa avoautossa kuljetettiin jotain ulkolaista tähteä, juoksijaa.
Laajavuoressa tuttujen parvekkeelta olen kerran seurannut Jyväskylän suurajoja. Näin livenä Allenin.
Millaisia kokemuksia muilla on?
Nyt seuraan vain tv:sta. Ampumahiihtoa, mikä on suosikkejani.
Kerran olen Olympia-stadionilla käynyt livenä katsomassa jotain yleisurheilukisaa, missä kilpailun alussa upeassa avoautossa kuljetettiin jotain ulkolaista tähteä, juoksijaa.
Laajavuoressa tuttujen parvekkeelta olen kerran seurannut Jyväskylän suurajoja. Näin livenä Allenin.
Millaisia kokemuksia muilla on?
Vastaukset 64
Vanhimmat
Elämäni ensimmäiset olympialaiset Suomessa eivät toivottavasti unohdu koskaan. Muistan, että olimme stadionin katsomossa perheeni kanssa yleisurheilukilpailujen aikana ja katsomassa maratonia jalkakäytävällä lähellä Töölönlahtea, sokeritehtaan tontin laidassa, vanhaa messuhallia vastapäätä.
Vuonna 1952?
Kuinka vanha olit silloin? Vai oletko nähnyt unta?
No esimerkiksi minä olin äitini kohdussa jo. Olympialaisissa. Edellisestä vastaajasta en tiedä, hän saattaa olla 70 tai 80 karkulainen.
No empäs ole. Olin 5-vuotiaana olympialaisissa ja muistan erikoisesta ja jännittävästä tapahtumasta yhtä sun toista.
Oltiin juuri tultu Venezuelasta - Montrealiin kun Vireeni otti kultaa :D ... Minä taas olin ottanut kultaa (Mariaa) Venezuelassa ja saanut taudin :( Onneks Rva. Tetrault (lekuri) tutki "poikaa" ja hoitsut piikittivät ;D Ja taas olin "ajokunnossa" ;*
Olipa jännittävä pikakilpailu ampumahiihdossa.
Hienoa Benedikt Doll!
Muistan toki paljonkin, kuten juoksut Virenin.
Kyllä tuon Virenin juoksun muistaa, sitä on paljon näytetty sen jäkeenkin.
Sitten on tälläinen muistikuva (liekö oikea), että Matti Nykänen tuli sumun seasta pitkälle.
Se mitä olen livenä nähnyt on jäänyt mieleen, kun ralliauto lähti käsistä pyöri ja pyöri, ihan rusinaksi. Turvakaarien ansioista ei käynyt kuinkaan.
(Juhan Kankkusen veli.)
Kyllä.
Matti Nykänen, Holmenkollen. Hernerokkasumu. Sieltä hän puhkaisi maisemaan ja liiteli voittoon. Vanhan-ajan-tyylillä. Ensimmäiseen sellaiseen voittoon ja siinä alkoi Matin ura. Siellä hän sai myös nimensä Masa-Hiiri.
Kisa jäi tynkä versioksi yhden hypyn kierrokseksi. Järjestäjiltä meni jöötit pöksyyn, ei uskaltaneet riskeerata.
Just, noinhan se oli.
Kiitos muistin virkistämisestä.
Tähän mennessä annan kaikille kaikki peukalot. Vedet silmissä näitä huippuhetkiä luen.....
On jäänyt mieleen kun Katumajärven jäältä lähdettiin hiihtämään kohti Lahtea ja pakkasta oli -23 astetta. Se ääni kun sauva särähti hankeen, suksen suhina ja läimäys vasten kovaksi hioutuneeseen ladunpintaan. Je, se ei lähde koskaan pois mielestä. Niin ja se kun aurinko paistoi koko matkan!! 😎🎿
Kyllä se, Juha Miedon kuuluisa sadasosasekuntti, oli se niin väärin.
Ja kulta meni ruotsalaiselle, se oli vielä enemmän väärin :).
Niin kyllä varmaan kaikilla on sympatiat Juhaa kohtaan.
Aika tiukkaa oli ampumahiihdossakin tänään. Mutta se on silti etäistä, ellei ole suomalaisia kärjen tuntumassa. Puuttuu se oma jännitysmomentti.
Nykyään vaan on mennyt se suurimman kiinnostuksen terä, kun dopingia dopingin perään vaan tulee julkiseeteen.
Se on surullista.
Joskus ajatellut, että senkö takia Suomalaiset ei enää pärjää talvilajeissakaan, kun ovat perusrehellisiä. (Lahti pois lukien)
Muut mällää dopingilla.
En tiedä, kunhan pähkäilin.
Jääkiekossa ja autourheilussa ei ainakaan vielä ole dopinsotkuja.
Niin ja biologit/kemistit keksivät kaikkea uutta kivaa.
Miten nuoret ymmärtävät kilpailuhuumassa sivuvaikutuksia.
Sitten, oletteko käyneet seuraamassa montussa (siis ei Montussa)
jotain mäkihyppykisaa. Mä en ole ollut, mutta olen haaveillut, että joskus.
Entä oletteko kannustaneet ladun varrella hiihtäjiä? Mä en tätäkään ole kokeillut.
Jäkiekossa käytetään piristeitä etenkin nhl joukkueissa sekä huumeita
Suomalainenkin on käyttänyt huumeita, mutta liittyikö se jääkiekkoon.
Mistä tiedät tuon mitä sanot?
On käyttäjiä jääny kiinni ja käytön yleisyydestä kerrittukin.
H:gin vanhassa jäähallissa kävin katsomassa Jokerit - HIFK - ottelua pari kertaa 70-luvun alussa. Se oli elämys. Mielestäni kaikkien pitäisi kerran elämässään mennä seuraamaan jääkiekkoa.
Viis siitä tuloksesta, mutta yleisöä on jännä seurata ja jännittää mukana.
Voiko jääkiekkomatsissa kokea katharsiksen?
Kankkonen katkaisi jalkansa mäesä.
Siihen aikaan oli niin vähän telkkariohjelmia, että sitä katsoi melekin mitä tahansa. Yritin oikein muistella, missä urheilukilpailuissa olisin käynyt. Muuta ei tullut mieleen, kuin ralli. Mahdollisesti joku pesäpallopeli, en oikein seuraa urheilua. Jostain Pohjola rallista muistui mieleen Mikkola nelivetoaudilla ja oinen, kun yks puolituttu rymäytti Asconan syvälle mäntymetsään.
Jotain biljardia, tahi jäätanssia satan katsoa telkkarita, mutta niistä ei ole oikein jäänyt mieleen mitään.
=DW=
Veikko Kankkosen aikana hyppyasento oli erilainen ynnä kaikki releet. Millaisia hyppytornit olivat. Oliko hissejä.
Hypättiinkö koskaan Laajavuoren mäestä?
Varhaisimmat ikimuistoiset urheilutapahtumat liittyvät Veikko Kankkoseen ja Innsbruckin olympiakisoihin v.1964.
Televisiota ei ollut, vaan kisoja seurattiin radiosta. Kilpailuja selosti Pekka Tiilikainen, jolla oli ihmeellinen taito tuoda kisatapahtumat kaikkien nähtäviksi- radiossakin.
Oli normaalimäen kilpailu ja jännitin niin paljon Veikko Kankkosen ratkaisevaa hyppyä ja mahdollista voittoa, että menin pöydän alle "piiloon" pitämään peukkuja hänelle.
Tulihan se voitto ja kultamitali.
Tuskinpa minun "peukutuksillani" oli mitään vaikutusta hänen suoritukseensa, mutta olen joskus miettinyt, miksi pikkulikka voi reagoida kilpailuun, kuten itse tein?
Ei Kankkosen aikaan ollut hissejä. Hyppytorniin kiivettiin portaita pitkin.
Hyppyasento oli erilainen kuin nykyään, eikä hyppyasuilla pyritty saamaan lisää pituutta hyppyihin. Urheilu oli silloin vielä rehtiä kilpailua paremmuudesta, eikä kikkailua vippaskonsteilla.
En tiedä hypättiinkö Laajavuoressa, mutta Puijolla hypättiin ja hypätään edelleen.
Jännitettävää riittää Lahden tulevissa MM-kisoissakin. Tuskin sentään menen enää pöydän alle peukuttamaan.
Ehkäpä seuraava urheilutapahtuma, joka jää mieleeni on Hannu Mannisen suoritus Lahdessa?!
Ainakin kiedon kaulaani kaulaliinan, jossa on hänen nimensä ja toivotan onnea kaikille yhdistetyn miehille!
Tietysti toivon jokaisen suomalaisen urheilijan onnistuvan kotikisoissa! Varmasti jokainen on tehnyt parhaansa.
MM-hiihdot 1978 Lahti, kolmepäivää paikan päällä seuraamassa ja suomi pärjäsi hyvin, lähinnä tuli mieleen kun tässä kuussa tulee kohtapuolin seurattua tv:eestä.
Mä olen k a d e - tuonne monttuun tahtoisin päästä hurraamaan. Varsinkin Janne Ahosta haluaisin kannustaa. Lahjakas urheilija!
Ahosta ei ennee auta kannustaminen, mies on taloudellisesti huonossa jamassa toivottovasti hänen poikansa jos onnistuu hyppyuralla ei toimi isänsä tavoin.
Ihme, kun Ahosta ei ole otettu valmentaja-teameihin mukaan?
Varmasti olisi tietotaitoa. Urheilupiirien pitäisi ottaa tämän kauden jälkeen Janne mukaan. Voisi olla arvokas siirtymä. Tässä ollaan
tosi huonoja ja epähuomaavaisia Suomessa. Julkisuuskuvakin hänellä on hyvä.
Miten muiden maiden hyppyjoukkueet menestyvät.
Käyttävätkö huulirasvaa?
"Oma muistoni liittyy Lasse Virenin juoksuun, kuinka hän kaatui, sisuuntui, nousi ylös ja voitti."
Täsmälleen sama muisto TV:stä katsottuna.
Mahtava taistelu Vireniltä.
Isäukko, entinen juoksija eli juoksussa mukana hampaat irvessä ja puristi tuolin käsinojia että rutisivat.
Armejan maastojuksukilpailussa kaaduin muutaman sadan metrin
jälkeen, polvet ja kädet meni verille, ja jäin viimeseksi joukkoon.
Yli puolenvälin jälkeen ohittelin jo SM liikapelaajia, ja kilometriä ennen näin jo
kärkipään. Pistelin pökkyä pesään mutta ennen maalia tie oli niin kapea
etten enää päässyt kenekään ohi
Mulla hiihtokilpailussa heikot mahikset, kun oli remmisukset turvallisuussyistä hih - en saanut rotanloukkuja?
Vaikka kuinka oli verenmaku suussa tyttösellä olin kolmanneksi viimeinen.
Beatoliko olisi auttanut? Kamferitipat?
Tosiaan
Meitsi tavallaan osallistunut Tervahiihtoon.Oltiin jollain hiton hiihtomarssilla ja osa latua meni samaa reittiä.Siinä me lykittiin puusuksilla alamäkeen ja muut vetli syöksylaskua ohi. Sen muistan, joku valopää huikkas ohimennessään:"Hyvinkö pojilla Fisherit luistaa?"
=DW=
Latua!!! Menehän nyt siitä edestä pois kompuroimasta ku mie
hiihän 😃🎿
Oletko hiihtämässä Kansanhiihtoa....😎
Tuo järvi lienee Tavastehusin tietämillä?
Oliko SM-kilpaa, paikallista vai kisasitko itsesi kanssa, hiihtokorttiin kilometrejä?
Himmelsaugenille oli tämä: siis Katumajärvi.
Katumajärvi on Hämeenlinnassa, sieltä lähtee Finlandiahiihto Lahteen.
75km matka poikki peltojen ja järvenselkien. Hiihtänyt olen neljäkertaa☺️☀️
Tosi mahtavaa. Miten siitä alkuryysiksestä selviää?
No osallistuminen vaatinee monta (sataa) harjoituskilometriä ja hyviä harjoitusmahdollisuuksia, lumisia latuja - tunteja? Tätä ennen täytyy jaksaa harjoitella vuosia.
Mulla saattaisi mennä viikko tuollaiseen matkaan.
Tarkemmin luettuani tässä 4 kertaa voi tarkoittaa mitä vaan.
Siis 4 x 75 km vai 4 x 7,5 km vai peräti 4 x 750 m?
Olympiastadionin kisat 82, hukkasin ihastukseni..
Etkö ole päässyt kadonneen jäljille?
Oletko tehnyt "katoamisilmoitusta", eikö nykyisillä konsteilla voisi onnistua facebookista tms.
Sellainen muistatko? Onhan varmaan monellekin tapahtunut noin ja sitten mietiskelee, mitähän hänelle kuuluu tänään...
35 vuotta sitten....
On montakin, mutta oma urheilukokemukset ovat tietenkin parhaat.
Kuusi vuotiasta kun aloitti potkupalloilun, niin onhan noita kertynyt,
Autourheiluakin tuli jopa kokeiltua.
Jos on pelannut jalkapalloa, tuleeko seurattua SM:t, EM:t ja MM:t tai oletko valmentanut tai pelanut lasten kanssa.
No, miten autourheilussa kävi: Mini vai jokin muu?
En ikipäivänä voisi istua kartanlukijana. Tulisin merisairaaksi.
Joka neljäs vuosi on pyhitetty vieläkin jalkapalloilulle, tosin vaan teeveen välityksellä. En ole valmentanut, tosin halusin tyttärenpojalle innostusta jalkapalloilun, mutta ei siitä tule näemmä mitään. tosin on vasta pian 9v vanha. Joten kerkeäisihän sitä vielä.
Autourheilussa olen ollut itse kuljettaja/kisailijana,
ja myös toimitsijana, eli järjestämässä autokilpailuja.
Niin, tuosta jalkapallosta vielä, kiinnostuin myös katsoon teeveestä viimeksi naisten EM tai MM otteluita, ja nehän oli aivan mukavaa katseltavaa. Eli pelasivat yllättävänkin hyvin potkupalloa.
Eikö jonkin kilpailun järjestäminen ole työlästä ja aikaa vievää: viranomaisluvat, kenties maanomistajien luvat, turvallisuus, sponsorit ym. ym. ym., mitä katsoja ja penkkiurheilija ei edes tule ajatelleeksikaan. Muutama puhelinsoitto ei taida riittää.
Täytyy olla joku "ekonomisti", joka seuraa budjetoinnista tilinpäätökseen, palkoista lipputuloihin. Ei ihan pop-up keissi.
Ensi kesänä järjestetään kylällä suunnistuskilpailut ja luvan kävivät urheiluseuran pojat kysymässä. Että saavat juosta myös meidän metsissämme.
Juuri noin se menee kuten kuvailit, ralleissa.
Suljetuilla radoilla se on helpompi, mutta turvallisuus on sielläkin ykkönen ja vaatimukset samanlaiset.
No, nykyään ei enää tuu yökausia kuukittua metsissä, joko ajelemassa tai lippukädessä lähettämässä autoja matkaan, kun aamulla oli ensin ollut katsastamassa autojen turvallisuus, että ne pääsevät mukaan kisaan.
Mutta vieläkö haikailet kilpailuihin, katsomoon.
Mitkä ajot muuten ovat Olympos-vuoren tuntumassa.
Olen istunut turisti-bussissa ja ohi meni jokin auto, että fiuuu vaan?
Minkäslaisia ovat nämä Pariisi-Dakar tms.? Korsika? Sardinia?
Jo tavallisessa autossa hirvittää kapeat tiet.
Urheilija ei näe tervettä päivää.
Onhan niitä tullut katsottua aivan livenä, maaotteluita yleisurheilussa joissa monet lupaavat urheilijat aloitelleet uraansa ja vanhemmat kokeneemmat tehneet hienoja tuloksia. Jääkiekkoa, jalkapalloa katsomosta. Fiilistellyt maratooneissa ja muissa kilpailuissa yleisössä ym ym. Vaikka telkkarista ja netistä näkee niin ei aina tunnelma välity samalla tavalla kuin siinä ja sillä hetkellä yleisön seassa.
Ja vielä kun sää sattuu olemaan aurinkoinen ja lämmin niin mikäs sen mukavampaa. Hiihtokilpailuissa en ole ollut katsomassa. Varmaan sielläkin on kiva ladunvarrella olla kannustamassa.
Olen miettinyt norjalaisten intoa olla mukana telttoineen, eväineen urheilullisine hyvätasoisine varusteineen.
Lapset ovat mukana touhuamassa. Jotenkin vaurausero näkyy tässä yleiskuvassa.
Seuraan toisella silmällä tallennusta "Julkkisselviytyjiä" Nuuksiossa.
Tuossa ohjelmassa on hienoa, kun taitava "eräilijä" auttaa valitsemaan varusteet. Tätä päivää.
Ne omat lapsuudenajan urheiluvarusteet olivat samat kuin päiväleikkien, monot vain jalkaan tai luistimet vaihdettiin jalkaan.
Nuha tuli.
Väsy iski.
Toivo kuoli.
-
https://www.youtube.com/watch?v=CjI57HUuvTc
-
H.
Niin.
Nuori.
Rehellisen oloinen, ei mitään peilaamista.
Viimeiset sanat.
Kiitos
Kuuntelin radiosta selostusta Kalevi Oikaraisen hiihdosta jossa lähti kilpailuun ensimmäisenä ja tuli maaliin ensimmäisenä. Voitti kultaa. Taisi olla vuosi 1960 Squav valleyssa.
Lasse Virenin kaatumisen katsoin televisiosta.
Kylmätotuus mainitsi Tiilikaisen, muistaisin myös Paavo Noposen nimen selostajana. Kyllähän radioselostajilta vaadittiin melkoisesti saadakseen kuuntelijan "paikalle" ja jännittämään.
On niin eritasoisia urheilun seuraajia.
Nykyisin on tv - monta kameraa ja robotit, mutta täytyyhän tässäkin olla joka hetki tilanteissa mukana eikä voi höpöttää omiaan.
TV:stä mieleen tulee nuoremmat Anssi Kukkonen, "Höyry" Häyrynen, Mertaranta...siis täytyyhän selostajan olla vähän persoonallinenkin ja tietää ja tietää ja tietää.
Ei ei Oikarainen. Hän oli kylläkin Kalevi Hämäläinen joka voitti tolleen Squaw Valleyssa 50 km hiihdon.
Ole Einar on legenda jo eläessään. Ikoni.
Tarkistin Mr.Googlelta, että noin on. Tuleeko pikkunaperosta vähintään hiihtäjä. Domratseva on myös ollut n i m i ja Kaisan haastaja.
Ainakin pikku-Xenialla on hyvät geenit ampumahiihtäjäksi.
Ja Ole Einar on saanut puhtia nuoresta vaimosta ja lapsesta.
Nyt juuri tuli aamu-tv:ssä oli mielenkiintoinen haastattelu.
Susanna Rahkamo/tekniikan tohtori kertoi suomalaisista huippu-urheilijoista.
Toivottavasti haastatellaan jossakin uudestaan. Mielenkiintoista.
Mukava kuunnella tutkijaa, joka osaa kertoa asiastaan mukaansatempaavasti ja on aidosti itsekin innostunut.
Näytettiin Matti Nykäsen Holmenkollenilla hyppy -84 (veikki-kankkulainen) ja Lasse Virenin dramaattinen voittojuoksu.
Netistä jostain tv-arkistosta tämä löytynnee.
Kalle Rovanperä ajaa ensimmäisen aikuisten rallinsa.
Isojen poikien seassa.
Nyt kaikki ylös ulos ja lenkille ralli-latujen varteen.
Tuemmehan yleisö-määrillä sitten Kallen uraa kansain-välisiin koitoksiin.
Nostamaan Suomen maineen takaisin taivaisiin.
H.
hunksz
Taidan siirtyä Kallen kannattajatiimiin, Juho joutaa jo lehmipojan hommiin.
"Ancelina"
Minä olen jo vuosia tiennyt että ainakaan sinun pienessä, sievässä päässäsi ei ole mitään vikaa.
Kannusta koko Kymen-laakso mukaan Karjaloineen.
:)
H.
hunksz
Pieni pää ja harvassa korvia :)
Onneksi tietosi pääni kunnosta ovat vain palstajuttujen varassa.
Teen parhaani Kallen kannustajana, katsotaan mihin se riittää.
Muistan IKUISESTI kun meillä oli talvella 1942 Syvärin Rintamalla Kannaksen halkihiihto. Pakkasta oli YLI 30 astetta eikä ollu suksien voitelijoita, mutta meitä solttuja oli mukana 242 hiihtäjää. Meinaan kun saatiin vapaata palveluksesta siltä päivältä.
No mä tulin niistä 242 hiihtäjästä viidenneksi ja pataljoonan komentaja määräs mut niinkun palkinnoksi Saksaan mäkihyppykilpailuun. Ei siinä auttanut vaikka mä sanoin, etten oo ikinä hyppäny mäkeä.
Pataljoonan komentaja vaan sano että suksethan siinä on jalassa ihan kuin hiihdossa, ja niin mun piti lähteä Saksaan hyppään mäkeä. Mutta sainhan mä vapaata palveluksesta ja oli se sentään jotain.
Siellä perillä meidät pistettiin hyppään Operstorffin mäestä ja mä kaaduin jo siinä vauhtirinteessä ja meni poikki muutama kylkiluu. Mut pääsin hyvään saksalaiseen sotasairaalaan ja samalla sain vapaata palveluksesta.
Ja sitten kun kylkiluut oli niinkun parantuneet, niin pääsin siellä sairaalassa panemaan yhtä Krankenschwesreriä. Ja kyllä tuntui hyvältä!
Sattui niin hienosti, että se Krankenschwester tuli tiineeksi ja kun olin pennun isä, sain jäädä Saksaan.
Sitten en tarvinnut enää vapaata palveluksesta.
Täällä ollaan Berliinissä asuttu sen jälkeen ja ollaan onnellisia - kiitos sen Kannaksen halkihiihdon talvella 1942.
Muistan IKUISESTI kun meillä oli talvella 1942 Syvärin Rintamalla Kannaksen halkihiihto. Pakkasta oli YLI 30 astetta eikä ollu suksien voitelijoita, mutta meitä solttuja oli mukana 242 hiihtäjää. Meinaan kun saatiin vapaata palveluksesta siltä päivältä.
No mä tulin niistä 242 hiihtäjästä viidenneksi ja pataljoonan komentaja määräs mut niinkun palkinnoksi Saksaan mäkihyppykilpailuun. Ei siinä auttanut vaikka mä sanoin, etten oo ikinä hyppäny mäkeä.
Pataljoonan komentaja vaan sano että suksethan siinä on jalassa ihan kuin hiihdossa, ja niin mun piti lähteä Saksaan hyppään mäkeä. Mutta sainhan mä vapaata palveluksesta ja oli se sentään jotain.
Siellä perillä meidät pistettiin hyppään Operstorffin mäestä ja mä kaaduin jo siinä vauhtirinteessä ja meni poikki muutama kylkiluu. Mut pääsin hyvään saksalaiseen sotasairaalaan ja samalla sain vapaata palveluksesta.
Ja sitten kun kylkiluut oli niinkun parantuneet, niin pääsin siellä sairaalassa panemaan yhtä Krankenschwesreriä. Ja kyllä tuntui hyvältä!
Sattui niin hienosti, että se Krankenschwester tuli tiineeksi ja kun olin pennun isä, sain jäädä Saksaan.
Sitten en tarvinnut enää vapaata palveluksesta.
Täällä ollaan Berliinissä asuttu sen jälkeen ja ollaan onnellisia - kiitos sen Kannaksen halkihiihdon talvella 1942.