Kunnanjohtaja kertoi totuuksia Lopen päättäjistä

HauHauViuh

Kerrankin kunnanjohtaja Frankin suusta kuului totuuksia, kun "Frank väitti, että hänen kuntansa 35 valtuutetusta vain muutama ymmärtää kuntataloudesta riittävästi.".

Keskipohjanmaa: http://www.keskipohjanmaa.fi/uusimmat/507055/valtuutetut-eivat-ymmarra-kuntataloutta

"8.2.2017 klo 16:03 klo 16:16
"Valtuutetut eivät ymmärrä kuntataloutta"

Lopen kunnanjohtaja Karoliina Frank kiivastutti monet Kuntaliiton talousseminaariin osallistuneista keskiviikkona Helsingissä. Frank väitti, että hänen kuntansa 35 valtuutetusta vain muutama ymmärtää kuntataloudesta riittävästi.

Hänen mukaansa valtuutetut elävät suuremmaksi osaksi ruususen unta toivoen, että kuntakentän toiminnoissa mikään ei muuttuisi.


Frankin puheenvuoro oli selvästi erilainen kuin seminaarin muiden puhujien. Yleensä puheenvuoroissa kehuttiin kuntatalouden vastuuhenkilöitä, vaikka viime vuonna koko maassa yhteensä 111 kuntaa teki negatiivisen tuloksen."

Muistakaamme tämä äänestykopissa. Vaan ketkä ovat ne muutamat...?

3

526

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onnikko

      Eli noin kaksi - kolme ymmärtää. Monta heistä on kunnanhallituksessa, yhdeksän jäsentä plus henkilökohtaiset varajäsenet?

      Mutta kunnallisvaalit lähestyvät, vaietaan tämä Lopen saama julkisuus kuoliaaksi ja tehdään temppuja. Temppuja, kuten allekirjoitellaan adresseja julkisten lääkäripalveluiden palauttamiseksi Lopelle. Jokainen ymmärtää, että kun luvut tulevat pöytään, pitäisi nostaa veroprosenttia tai luopua jostain, mistä? Kouluista, päiväkodeista? Mutta allekirjoitellaan, jos joku hölmö äänestäisi.

    • frankestain

      Ei Frankaan ? tajunnut talouden pidosta mitään.
      Vekka tarjos kakon pileissä jotain suurta rahan lisäksi. Heti syntyi kaupat.

    • vekkahoitaahomman

      Frank ei saanut riittävän suurta Lopen päättäjiltä....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      42
      2850
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2601
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2574
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      96
      2144
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      43
      2000
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      313
      1752
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1536
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1388
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1158
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      28
      1135
    Aihe