Kun vanhempi LÄÄKITSEE lapsen HILJAISEKSI?!?

Lapsi_hiljaiseksi

Mitä tehdä tilanteessa, jossa terveelle lapselle syötetään pillereitä, joilla hän muuttuu eloisasta omasta itsestään ihan hiljaiseksi ja syrjään vetäytyväksi?
Vanhempi on hankkinut jostain yksityislääkäriltä jotain olemattomia diagnooseja. Vanhempi ei lapsen kertomusten perusteella jaksa kunnolla hoitaa häntä, mutta siitä huolimatta tämä henkilö saa olla lapsen lähivanhempi.
Yksityislääkäriltä kuulemma saa mömmötkin ihan vain puhumalla - lapselta ei tietenkään kysytä mitään. Kyseisiin lääkkeisiin liittyvät diagnoosit ovat sellaisia, että niitä ei mitenkään voi olla tällä lapsella. Lapsi on aivan normaali, mukava, nuori ihminen.
Lastensuojeluilmoituksesta ei taida olla apua. Siksi sijoitin tämän tälle palstalle, että kyseinen asia tapahtuu uusperhekuviossa.
Tästä asiasta ei Suomessa juurikaan keskustella. Asenne on se, että tottakai vanhempi haluaa vain lapsen parasta. USA:ssa tähän ilmiöön on havahduttu, mutta sitä ei ole käsittääkseni rikosoikeudellisesti vielä tunnistettu.
Mielestäni on rikos hankkia lapselle lääkkeitä, jota tämä ei tarvitse. Tarkoituksena on ilmiselvästi vain saada ihminen hiljaiseksi, että hänestä ei olisi mitään vaivaa. Mitä voi tehdä?

0

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        106
        2185
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        886
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        64
        791
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        46
        780
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        21
        696
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        511
        686
      7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        630
      8. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        60
        570
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        570
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        551
      Aihe