Olemme tekemässä ensi kesänä keittiöremonttia ja ihan mielenkiinnosta päätin tutustua muutaman keskustelupalstan sisältöön aihepiiristä. Nopeasti kävi selväksi, että yhdelläkään toimittajalla ei ole minkäänlaista laatustandardia. Kaikkia keittiöntoimittajia sekä kehutaan että haukutaan. Onkohan todella näin, että laatu sekä valmisteessa että toimituksessa heittelee laidasta laitaan kaikilla valmistajilla? Kyse on siis lähinnä hyvästä onnesta, että kaikki menevät ns. putkeen remontissa. Vai onko tämä mielikuva syntynyt vain siksi, että näille palstoille voi suoltaa mitä tahansa, totuudesta välittämättä?
Totta vai tarua?
5
215
Vastaukset
- Puustelli
Puustelli paikalle ja homma toimii.
- sardelli-
Ja rahaa palaa rutosti
- Onnistui
1980-luvulla ostin aika epäluuloisena talvet kylmillään pidettävään uuteen hirsimökkiin esittelykeittiönä olleen pyökkipeiliovilla varustetun keittiön kalusteet. Hinta oli muistaakseni 5.000 silloista markkaa. Lähinnä asiantuntijat epäilivät vuodenaikojen lämpötilan vaihtelusta johtuvaa rakoilua ovissa, mutta pelko on ollut turha. Mitään sellaista ei ole ilmennyt, vaikka talvella sisällä on ollut 8-10 astetta pakkastakin. Keittiö on säilynyt erittäin hyväkuntoisena. Selityksenä on ilmeisesti se, että lämpötilat sisällä ovat saaneet laskea ja kohota pikkuhiljaa omia aikojaan vuodenaikojen mukaan. ilman nopeita lämpötilan vaihteluista. Koskaan talvella mökin tulisija ei ole menty lämmittämään. Ratkaisu on toiminut erittäin hyvin.
- Remonttihaluinen
Neljä vuotta sitten ostimme kotimaisesta liikkeestä mökkikeittiön. Ei ollut halvin materiaali mutta ajattelimme että se kestää nuo lämmönvaihtelut talvisinkin. Eli ei ole tasalämpöä ympäri vuoden. Maalatut mdf-ovet ja tasona sekä laminaattia että massiivipuuta. Halusimme välttää ovien reunanauhoitukset, siksi kestävämpi mdf-materiaali ja keittiö tuli muutenkin päivitettyä tähän päivää. Hyvät roskikset, laatikostot jne. ja nyt on ihana kokkailla hyvin toimivassa mökkikeittiössä! Edellinen kotimainen keittiö kesti 30 vuotta mutta kyllä olikin loppuviimein sen näköinenkin!
Minusta tässä kohtaa materiaalilla on väliä eikä kannata ottaa sitä halvinta mahdollista jollei tahdo tehdä näitä remontteja joka viides vuosi:) Lisäksi hinta oli kohdallaan, ei tarvitse rahdata Saksasta saakka kun lähikeittiökin löytyy jos ajattelee kuljetuksia ja päästöjä. Ei se laatu ole saksalaisessa tuotteessa ole sen ihmeellisempi mitä ei suomalaisessa ole. - Remonttihaluinen
Oman keittiön suunnittelu lähtee omasta tarpeesta. Mitkä ovat sinun laatustandarditoiveet? Kaikkiahan haluavat tietty parasta mahdollista mitä rahalla saa mutta pitää miettiä paljonko se saa maksaa myös. Eli kannattaa lähteä kierrokselle valitsemiisi liikkeisiin ensin niin saat tuntumaa ja näet miten itse kukin toimittaja toimii ja voit itse päätellä mitä keittiöltäsi haluat ja kenen kanssa haluat asioida. Totta on että paljon voi mennä pieleen mutta suurin osa kuitenkin onnistuu loistavasti. Paljon on kiinni siitä, miten paljon annat tietoa toiveistasi ja olet aktiivinen. Tietyt asiat kysytään sinulta automaattisesti ja hyvä suunnittelija "onkii" ne sinusta. Kannattaa myös siis kuunnella ja olla kriittinen. Materiaalivalinnat ovat pitkäaikainen valinta ja siihenkin kannattaa perehtyä. Puhumattakaan valaistuksen uusimisesta. Ei ehkä kannata ajatella juuri tämänhetkistä suurinta hottista vaan että investointisi pitää kestää aikaa ja kulutusta. Aina pitää ymmärtää mitä tilaa - siis mitä paperissa lukee. Nämä on syytä käydä huolella läpi suunnittelijan kanssa. Tämän jälkeen toimitus saapuu ajallaan ja uusi keittiö alkaa syntymään kuten olet räätälöidysti halunnut. Ja viimeiseksi, siihen pitää varata aikaa ja miettiä myös ympäristövaikutuksia, ostatko keittiö lähetä vai kaukaa valmistettuna?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1352213- 581285
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621167Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871038- 94989
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122988Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153972