Maailmankaikkeus

Laitan tähän hiukan Chisua, hänestäkin tykkään tosi paljon.

Hän kirjoitti Hesarissa tässä taannoin n. vuosi sitten jutun tiedekeskus Heurekassa Vantaalla esitettävästä elokuvasta "Pimeä maailmankaikkeus".

.

Tässä lainauksia hänen mietteistään:

"Maailmankaikkeus koostuu vain viisiprosenttisesti siitä materiasta, jota pystymme havaitsemaan. 95 prosenttia siitä on niin sanottua pimeää ainetta, joka havaitaan vain sen vetovoiman avulla.
.

Kaikki mitä taivaalla näemme on menneisyyttä. Suuri osa paljailla silmilläkin näkemistämme tähdistä on todennäköisesti kuollut jo ennen ihmislajin syntyä, ja niiden loisto on menetettyä valoa jopa kahden miljoonan vuoden takaa.

Galaksijoukot etääntyvät eli maailmankaikkeus laajenee nopeasti. Se johtuu pimeästä energiasta, josta kenelläkään ei vielä ole oikein kunnon käsitystä.

.

Maailmankaikkeus on hirmuisen iso.

Varovaistenkin arvioiden mukaan siellä on 200 miljardia galaksia, ja niissä jokaisessa vähintäänkin 200 miljardia planeettaa.

Näin planeettoja olisi yhteensä noin 40 000 000 000 000 000 000 000 kappaletta.

Myönnetään, että arvio on karkeanpuoleinen.

Yhdellä planeetoista, Tellus-nimisellä, istuu parhaillaan Chisu -niminen artisti ja katselee elokuvaa tuosta hirmuisen isosta maailmankaikkeudesta."

Pieneksi me ihmiset voimme kaikki itsemme tunteakin.

Mutta me voimme kokea ystävyyden toistemme kanssa. Se on suurta meissä. :)
15196
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Elämme yhdellä maailmankaikkeudella,

Äänestä

Chisu, kuten muutkin lapset, kopioivat mielellään aikuisia.
Aikuiset taas kopioivat Wikistä tietoa, jota asian-tuntujat ovat työllä ja tuskalla kaivaneet esiin.

H.

1Äänestä
  • Kaivaneet jo paljon ennen Chisua ja Wikiä.

    H.

    Äänestä

Vaikka kuinka nostaisitte katseenne taivaita tavoitellen - ei tavallinen arki mihinkään katoa huolineen ja holisteineenkaan vammaisen työeläkeläisenkään elämästä,
mun kirjanpitoni mukaan - joko eläkelaitos onpäättänyt lopettaa eläkkeenmaksun tai muusta syystä varojenkatoa tililtä tapahtunut - ei sinänsä mitään uutta siinäkään asiassa - vuosikymmeniä kestävää tavallista touhua - viimeisenkin v-karvan syynääjien taholta, koskapa arkistonikin on aina kotoa poissaollessani tutkittu kadonneine tositteineen
- laveapa silleen maailmatie.......
Vapaasti saa mummelien mielenterveyskin jårkkyä unettomuskausineen
- luulotaudeista ees puhumattakaan - rasitusta kenties liikaa joskus ympäristönkin taholta.

Äänestä
  • mutta sinulla asiat hyvin. saat olla sentään avohoidossa tässä maailmankaikkeudessa. tiedä vaikka tuolla olisi KELA galaksi? tai eläke komeetta?

    1Äänestä

  • Ihania mahdollisuuksia nuo mainitsemasi, paratiisista puhumattakaan!

    1Äänestä

  • Tööttt, miten ihmeessä eläkelaitos noin voi tehdä? Lopettaa maksun?
    Kerro!

    Äänestä

Pari-kolme omaakin lausetta laitoin tuon Chisun ihanan kirjoituksen perään, tuon ne tähän nyt:

Pieneksi me ihmiset voimme kaikki itsemme tunteakin.
Mutta me voimme kokea ystävyyden toistemme kanssa. Se on suurta meissä. :)

Hyvää ja iloista ystävänpäivää ti 14. 02. 2017 kaikille!

( Minulla vain on hammaslääkärin tarkastusaika varattuna. )

Hei taas!

1Äänestä

Maailmankaikkeudenkäsityksessä on muutamassa sadassa vuodessa päästy niin paljon eteenpäin, ettätiedetään maapallon olevan pyöreä, eikä pannukakku.
Sen jälkeen nykyiset teoriat on pelkkää arvailua.
Alkuräjähdykseen minä en usko.
Sen uskon, että maailmankaikkeudessa on elämää, mutta se on erilaista, kun omamme.
Kun ihminen keksii energian, joka perustuu muuhun kun palamiseen, niin kukaties uusi kolumbus avartaa ihmisen näkemystä. Siihen voi mennä aikaa.
Siihen asti siinä ystävyydenetsinnässä, on siinäkin omat vaikeutensa.
Ei taida ystävyyttä löytyä kun vaikeuksien kautta, mutta onhan ihminen mestari vaikeuksia itselleen kasaamaan.
Jos näin ystävänpäivänä pientä ystävyyttä. Huomenna voi jo unohtaa.

Äänestä
  • Alkupiste on pystytty laskemaan aikajanalla ja laajentumisilmiöstä sen perusteella alkuräjähdystä ei voi sivuuttaa.

    Äänestä

  • "k-kotton"

    Tämän-hetkisen, tieteellisen tutkimuksen mukaan tuntemamme maailman-kaikkeus toimii siten, että se näyttää alkaneen yhdestä pisteestä.
    Jos totuus on toisen-lainen, ei ihmiselle ole annettu kykyä ymmärtää SiTÄ fysiikkaa.
    Liekö tämä niitä herran tutkimattomia teitä.

    -
    Mitä tulee energiaan, niin sitä on kahden-laista, yhtymistä tai eroamista.
    Sopivasti toimien molemmat toiminnat luovuttavat tapahtuessaan energiaa.
    Sopii valita mieleisensä.

    H.

    Äänestä

  • Näillä.tiedoilla kirjoitti:

    Alkupiste on pystytty laskemaan aikajanalla ja laajentumisilmiöstä sen perusteella alkuräjähdystä ei voi sivuuttaa.

    Kunpuhutaan alkuräjähdyksenyhteydesstä,niin samalla puhutaan niin korkeistalämpötiloista, ettei mikään tämän päivän tiedossa oleva elollinen pysy elossa.
    Niin ne aikansa viisaat todisti viimeiseen asti, että maa on pannukakku. Galileo vinttihuoneesta sitten mumisi, että se pyörii sittenkin.
    Nämä tämän päivän teoriat on pannukakkuluokkaa.

    1Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "k-kotton"

    Tämän-hetkisen, tieteellisen tutkimuksen mukaan tuntemamme maailman-kaikkeus toimii siten, että se näyttää alkaneen yhdestä pisteestä.
    Jos totuus on toisen-lainen, ei ihmiselle ole annettu kykyä ymmärtää SiTÄ fysiikkaa.
    Liekö tämä niitä herran tutkimattomia teitä.

    -
    Mitä tulee energiaan, niin sitä on kahden-laista, yhtymistä tai eroamista.
    Sopivasti toimien molemmat toiminnat luovuttavat tapahtuessaan energiaa.
    Sopii valita mieleisensä.

    H.

    Kyllä minä tiedä nämä energiamuodot, niistä tulee niin paljon lämpöä, että nykytekniikalla tehdyt moottorit sulaa, jos yritetään kiihdyttämistä osaankaan valonnopeutta.
    Ja sitä valonnopeutta tarvitaan, jos ihmisenkäsitystä maailmankaikkeudesta aiotaan laajentaa.
    Fuusioreakrio tuottaa niin paljon lämpöä, ettei nyt ole pannua, joka sen kuumuuden kestäisi.

    1Äänestä

Alkurähdys on tosi, meganismi joka sen sai aikaan ei todennäköisesti ratkaista ikinä. On oletettu ettei meidän kaikkeutemme ole ainoa, kun meidän alkurähdys on tapahtunut niin mikä ei olisi estänyt sen tapahtuneen lukemattomia kertoja muualla.

Äänestä

Kyllähän se vallalla oleva käsitys on, että universumi oli pieneksi tiivistynyt pite joka alkuräjähdyksessä laajeni.
Silloin alkoi syntyä kaikki alkuaineet, vety oli ensin.
Laajenemisen hidastuessa tapahtui myös jäähtyminen.
Energia muuttuu materiksi.
Novien räjähdellessä leviää alkuaineita, tähtipölyä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


MummeliMia kirjoitti:

Laitan tähän hiukan Chisua, hänestäkin tykkään tosi paljon.

Hän kirjoitti Hesarissa tässä taannoin n. vuosi sitten jutun tiedekeskus Heurekassa Vantaalla esitettävästä elokuvasta "Pimeä maailmankaikkeus".

.

Tässä lainauksia hänen mietteistään:

"Maailmankaikkeus koostuu vain viisiprosenttisesti siitä materiasta, jota pystymme havaitsemaan. 95 prosenttia siitä on niin sanottua pimeää ainetta, joka havaitaan vain sen vetovoiman avulla.
.

Kaikki mitä taivaalla näemme on menneisyyttä. Suuri osa paljailla silmilläkin näkemistämme tähdistä on todennäköisesti kuollut jo ennen ihmislajin syntyä, ja niiden loisto on menetettyä valoa jopa kahden miljoonan vuoden takaa.

Galaksijoukot etääntyvät eli maailmankaikkeus laajenee nopeasti. Se johtuu pimeästä energiasta, josta kenelläkään ei vielä ole oikein kunnon käsitystä.

.

Maailmankaikkeus on hirmuisen iso.

Varovaistenkin arvioiden mukaan siellä on 200 miljardia galaksia, ja niissä jokaisessa vähintäänkin 200 miljardia planeettaa.

Näin planeettoja olisi yhteensä noin 40 000 000 000 000 000 000 000 kappaletta.

Myönnetään, että arvio on karkeanpuoleinen.

Yhdellä planeetoista, Tellus-nimisellä, istuu parhaillaan Chisu -niminen artisti ja katselee elokuvaa tuosta hirmuisen isosta maailmankaikkeudesta."

Pieneksi me ihmiset voimme kaikki itsemme tunteakin.

Mutta me voimme kokea ystävyyden toistemme kanssa. Se on suurta meissä. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu