Alpo Ylitalo loikkasi keskustaan

Kp-lehden mukaan Alpo Ylitalo asettuu keskustan sitoutumattomaksi ehdokkaaksi tulevissa kuntavaaleissa.
20467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Hyvä veto, kun katsoo Soinin punaista hikistä naamaa niin voi päätellä ettei kauan elää ennekuin sydän tekee voltin ja samalla persut jytkäsee olemattomiin.

1Äänestä

Siellähän sitä voi jatkaa sosiaalipornon sanomaa.

Äänestä

Kun täällä joku aloittaa juttuketjun, notkahtaa sen käsittely jo toisessa tai kolmannessa kommentissa. Mitähän tarkoittaa tuo: siellähän sitä voi jatkaa sosiaalipornon sanomaa. Joku johdonmukaisuus olisi paikallaan. - Tässä voisi esimerkiksi keskustella avauksen teemassa, että miksi näin tapahtuu. Miksi perussuomalaiset päästävät pois ja antavat muiden listoille edustajiaan, joilla on asiaa ja ideoita eli ns. imua? Miksi joku joutuu lähtemään/lähtee jostakin puolueesta tai ryhmästä pois, vaikka olisi tehnyt aatteensa eteen töitä hikihatussa pitkään? Onko puolueen sanoma muuttunut vai ovatko sen ympärillä häärivät muuttaneet sanoman vieraaksi? Voisiko olla tärkeämpiä asioita mietittävänä, jotta saisimme kaupunkimme positiiviselle tolalle, kuin jatkuva vanhojen kaivelu ja poliisitutkintapyynnöissä mukanaolo?

Ymmärtääkseni demokratia ja edustuksellinen demokratia joutuu tekemään demokraattiset päätöksensä kulloisenkin parhaan tiedon perusteella ja valitsemiemme edustajien toimesta. Jälkikäteen voi tuntua, että toisinkin voisi olla. Ei se ole rikollista, jos esim. vuosia sitten päätettiin niin tai näin. - Tällaisessa näyttävät olleen nyt puuhastelemassa mm. paikalliset perussuomalaiset, mikä ei ole hyvä. Mennyttä emme voi elää - on pakko jatkaa ja katsoa eteen päin. Olisikohan Ylitalo sitä mieltä?

Äänestä

pitääkö paikkansa että alpo erotettiin Perussuomalaisten Kokkolan paikallisyhdistyksestä?

Äänestä
  • Ei tietoa mutta huikka murheeseen kapakassa auttaa kun unohtaa miksi sinne kapakkaan meni.

    Äänestä

Persuilla käy kato joka puolella Suomea, joten miksi Kokkola olisi jokin poikkeus?

Äänestä
  • Ehkä kapakasta löytyisi äänestäjät?

    Äänestä

  • Niin ja eivät tee perussuomalaiset enää jytkyä koska unohtivat köyhät ja äänestän vaikka tyhjää mutta perussuomalaiset en äänestä

    Äänestä

Ei saa Alpo kepunlistoilla kannatusta.

Äänestä

Kuka saatanan Alpo. Onko se joku jonkin idoli. Onko saanut jotain aikaan. Kuka kirjoittaa sällin kommentit. Montako aloitetta on tehnyt. Montako puheenvuoroa on käyttänyt. Siis täysin turha jätkä. Luulisi tuossa iässä jo lopettavan hössötyksensä,
hah hah haaa!!!...

Äänestä

No eipä tarvitse enää kepulaisia äänestää Kokkolassa.

Äänestä

Sinnehän meni.Mitäs tämä Alpo on saanut aikaiseksi?Kertokaa.

Äänestä
  • Mitä Kokkolan persut ylipäätään on saanut aikaiseksi?

    Äänestä

  • Pelleryhmä kirjoitti:

    Mitä Kokkolan persut ylipäätään on saanut aikaiseksi?

    Tyhjät tynnyrit kolisee

    Äänestä

Kapakassa voisi käydä jokainen meistä rentoutumassa ja elää ilman huolia.

Äänestä

Perussuomalaiset unohti köyhät

Äänestä

mihin katosi alpon äänestäjät

Äänestä

Alpolla kävi kato. Ei tullut jytkyä eikä ääni vyöryä.

Äänestä

Ei ole enää Alpolla asiaa.

Äänestä

Alpo+katkera+tilittää+Facebook+sivuillaan+persujen+kannatus+%+laskua+,oma+tuloksensa+kuntavaalit+v2012++Ylitalo+356+ääntä,+kuntavaalit+v+2017+Alpo+Ylitalo+106+ääntä.Siittä+Alpo+voi+talousmiehenä+laskea+kannatuksensa+laskun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


politrukki kirjoitti:

Kp-lehden mukaan Alpo Ylitalo asettuu keskustan sitoutumattomaksi ehdokkaaksi tulevissa kuntavaaleissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu