Saamelaisia sukujuuria?

suku_kiinnostaa

Epäilen, että meidän suvussamme saattaisi olla ripaus saamelaisuutta. Mitä vanhempia ja kauempia sukuhaaroja tutkin, sitä tummempia erään sukuhaaran ihmiset ovat ja sitä enemmän heillä esiintyy usein saamelaisille ominaisia kasvonpiirteitä. Nämä havainnot rajoittuvat tosin 1800-luvulla syntyneisiin, sillä valokuvia tai perimätietoa siitä kauemmas ei ole.

Joka tapauksessa mitään varmaa tietoa minulla ei ole ja mietinkin, mahtaako kukaan täällä tietää, ovatko saamelaiskylät tai kirkot esimerkiksi 1700-1800-luvulla pitäneet jotakin rekisteriä saamelaisista asukkaista.

4

283

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jasssa

      Tavanomaisen sukututkimuksen keinoin tällaiset tiedot pitäisi löytää, jos niitä on olemassa, tai kaukaisia saamelaisjuuria voi hakea viimeistään DNA-tutkimuksella, kun ne kehittyvät tarpeeksi hyviksi.

      Ei kai ennen ollut mitään saamelaisrekisteriä, vaan tavallisiin kirkonkirjoihin (tai vero - tai tuomiokirjoihin) saatettiin merkitä henkilö "lappalaiseksi". "Lappalaiseksi" merkityt olivat yleensä saamelaisia, mutta eivät välttämättä. "Lappalainen" oli usein (varsinkin verokirjoissa) ammattinimike, jolla viitattiin metsästykseen tai kalastukseen (tai myöhemmin poronhoitoon) pääelinkeinona, ja näistä suurin osa sattui olemaan saamelaisia.

      Saamelaisia eli ennen paljon laajemmalla alueella kuin nyt, joten lähes jokaisen itä- ja pohjoissuomalaisen esivanhemmissa on saamelaisia, ainakin, kun tarpeeksi kauas mennään. Näkeehän saamelaistaustan monien näiden seutujen suomalaisten naamastakin! Joillakin nämä esivanhemmat tosin elivat niin kauan sitten, että viitteitä niistä voidaan löytää vain geeneistä.

    • jasssa

      Mistä päin Suomea olet peräisin?

    • nulea

      Sanoisin vaan, että kyllä saamelaisistakin löytyy jos jonkin näköstä porukkaa: on tummaa ja vaalea, punatukkaista ja sinisilmäistä. Että vaikka joku olisikin tumma, ei se välttämättä mitenkään viittaa saamelaisuuteen.

    • SabmelaS

      Et ole saamelainen! Elä sillä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1520
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      271
      767
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    10. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      557
    Aihe