Tiedättekö sen tunteen kun liikuttuu kyyneliin saakka vaikkapa jostain biisistä? Olen aina kutsunut sitä jonkinlaiseksi rakkaudeksi, mutta nyt sain uuden sanan sille.
Taidehartaus.
Eikö ole aivan loistava sana kuvaamaan sitä! Saatko sinä koskaan sellaisia tuntemuksia?
Luonnostakin voi löytää sellaisen hetken, kun henki salpautuu. Oisko se sitten elämyshartaus.
Harrastatko hartauksia?
Taidehartaus.
Eikö ole aivan loistava sana kuvaamaan sitä! Saatko sinä koskaan sellaisia tuntemuksia?
Luonnostakin voi löytää sellaisen hetken, kun henki salpautuu. Oisko se sitten elämyshartaus.
Harrastatko hartauksia?
Vastaukset 86
Vanhimmat
En minä ainakaan.
Tässä iässä?
Naurettavaa.
H.
Nii, ja älä yritä ratsastaa musa-aloituksellani.
H.
Hunksz, jos jään kiinni ratsastamisesta, it ain't on a musa-aloitus.
Tunteista tässä puhutaan. Ei niinkään romantiikannälästä.
Liikutun elokuvista tai ohjelmista jotka koskettavat elämiäni vaikeita hetkiä.
En liikutu yleensä mistään biiseiseistä, luonto tekee aina vaikutuksen, keväällä eniten.
Liikuttuminen, rakastaminen ja hartaus on vähän eri skaalassa kaikki. Kai niitä samaan nippuun voi laittaa :)
Minä liikutuin viimeiksi kyyneliin saakka kun kuuntelin aamuvarhaisella sängyssä äänikirjaa jossa . Suomettaret puhuivat isänmaasta jonka joka neliömetri olikasteltu verellä... sosialisti sanoi että niin ja myös hiellä ja kyyneleillä ja sitten otin ja guugletin Suomen historiaa ja Laukon kartanon häätöjä ja Standertsköldejä ja että se Sinisalo luki hienosti Linnan tekstiä, niin että kosketti vanhaa sydäntä....
"Paloma.se.co"
Iki-vanhoista asioista ei enää kannata liikuttua.
Nykyään riittää kun vain ihmettelee.
Tuntemasi maa, Suomi, ei ole sinulle rakas, joten lopeta näytteleminen.
-
Minun maani, Suomi tulee muuttumaan rajusti.
Jokunen vuosi vielä kuolemani jälkeen, kaikuvat itku-virret Minareeteista.
Sandaalit viljelevät Khat:ia isieni haudoilla.
-
H.
Ruotsia puhuvat Sandaalit
H.
Minun aikani ei ole linaarinen, niinkuin sinun vaan historia on kuin omaa häntäänsä nielevä quetzalcoatl, sulkien peittämä käärme, joka on ikuisuussymbooli ja oivallinen esimerkki paralleelitodellisuudesta. Castañeda oli oikeilla jäljillä, mutta ei koskaan löytänyt koko totuutta .
Ajat ovat olleet kovat. Onneksi on taide ja kirjat, jotka kertovat, että nyky-ihminenkin vähän pystyisi asettamaan asioita arvojärjestykseen. Mitä on kun ei ole mitään (ennen) vs. mitä on kun on jotain (nyt).
Tänään koin jonkinlaista haikeutta, kun kuuntelin klassista musiikkia. Tuli ikäänkuin ikävä! En tiedä, mikä ikävä. Eilen oli ystävänpäivä ja olin lapsenlapseni kanssa ulkoilemassa auringossa ja oli niin mukavaa. Tänäänkin on aurinkoinen päivä, mutta ei yksinään koe samanlaista kevääntunnelmaa eiliseen verrattuna. Klassista kuunnellessani haikeus jotenkin korostui. "Taidehartaus!"
"Psykoterapeutitar"
Miksi et siis kirjoita haikeaa riimiä, liittäen siihen kauniisti sopivaa musiikkia?
Tuohon kun on oma aloituksensakin.
Vai, haluatko jotenkin osoittaa mieltä aloittajan kanssa?
Kirjoittamalla tähän aloitukseen.
H.
Ajattelin samaa ja intterneetin ihmeellisessä maailmassa päädyin katselemaan kevätverhoja Kiina tukusta😌
Ei tullut sellaista tunnetta että tämä on niin hieno hetki, nyt ja tässä? Kaipasit muualle?
liikutun laulujen koskettavista sanoista
silloin kun ne koskettaa sen hetkistä olotilaani
ja myöskin elokuvien herkistä ja kauniista kohtauksista
semmoisista joissa on jotain syvällistä sanomaa.
"seontiina"
Miksi et siis kirjoita haikeaa riimiä, liittäen siihen kauniisti sopivaa musiikkia?
Tuohon on oma aloituksensakin.
Vai, haluatko jotenkin osoittaa mieltä aloittajan kanssa?
Kirjoittamalla tähän aloitukseen.
H.
en seuraa niitä musa enkä riimittely aloituksia
kun en osaa linkittää enkä riimittele
tää oli siinä mielessä mulle hyvä aloitus
koska kumminkin liikutun
suorastaan jopa kyyneliin sunkin kaikista kirjoituksistas :D
"seontiina"
Minä autan sinua.
Mistä haluaisit osata kirjoittaa riimin.
Ole maltillinen nyt.
Minä aloitan, sinä jatkat.
Lopuksi etsimme yhdessä sopivan musiikin.
_
Jos, niin tässä sitten, musa-aloituksessa ei enää harjoitella.
H.
Häivy persekärpänen!
Sinulla on eri nimmari ilkeyksille?
H.
Seontiina, joskus jonkun ääni saattaa saada väristyksiä aikaan. Sellainen vähän rosoinen, joka on tunnetta täynnä.
Harrastatko hartautta oli kysymys.
Kyllä mä harrastan. Toissapäivänä laavulla nojasin laavun seinään. Laitoin silmät kiinni ja annoin auringon lämmittää kasvojani. Oli ihan hiljaista. Harras hetki luonnossa.
Liikuttuminen saa vedet silmiin. Usein, kun katson leffaa. Viimeksi Hillary S:n roolisuoritus "Pojat eivät itke", vaikka olin nähnyt sen aiemminkin.
oon kattonu sen saman elokuvan
ja teki myös muhun vaikutuksen
ei kauaa kun viimeks katoin
ja muistaakseni olen katsonut sen aikaisemminkin.
Hyvä leffa on, kestää useamman katselun. Muistan että joskus aikoinaan kun Pieni talo preerialla tuli nonstoppina telkkarista, sitä oli hyvä katsella sillä mielellä, että kun oli jotain joka painoi mieltä, kun katseli sen sarjan ja kyyneleet valui, oli helpottunut olo jälkeenpäin.
Kolme tuntia hiihdin järven jäällä, auringon paistaessa lämpimästi.
Tovin istuin laiturilla, suljin silmäni ja olin vain.
Melkoisen harrasta ja nautinnollista.
Ihminen ikään kuin maadoittuu luonnon äärellä, mieli saa muuta ajateltavaa, ja tyyntyy hetkeksi.
Miten tuon nyt ottaa, toisen kerran tyyntyy ja toisen kerran naurattaa, kun luontoon maadoittuessaan yrittää päästä hangesta ylös.
Pari päivää sitten mätkähdin selälleni, kun sauva jäi risukkoon kiinni. Siinä aikani sätkin, kunnes koin ylösnousemuksen ihmeen.
meillä on kyllä jäätä paljonkin
mutta ne pari lämmintä päivää vie sen pienenkin lumimäärän pois
mitä siinä järven jäällä oli
ehkä siellä vois luistella en oo käyny kattomaan
eikä mulla kyllä oo mitään retkiluistimiakaan
hartaasti ja nautinnolisesti polkaisin
kuntopyörällä kolme varttia
eihän siinä tietenkään sitä raitista ilmaa saa
mutta olis ihan kiva lähtee ulos noin vaan
pukematta monenkertaisia vaatetuksia päälle taretakaseen
jotenka odottelen edelleen hartaudella toukokuuta
ehkä sillon on jo lämmintä :)
Hyh tänä talvena ei ole tarvinnut villapuseroa, jäällä kävellessä ei tarvinnut hanskoja takki levällään lippis päässä eikä ollu vilu, kumman viluista porukkaa.
oon kävelly jonkun kerran tuolla päijänteen jäällä
monenlaisilla keleillä
myös näinä parina aurinkoisena päivänä
niin kyllä täällä vaan on kylmästi tuuli puhaltanu
oon sitten varmaan saamaton
vai olisinko vilunen
saat päättää sen ihan itse.
Tänään oli ihan tyyntä ja vähän plussan puolella, jos olisin kävelly reippaammin jo olisi tullut hiki niiih laiskuutta sitä se on.
Tuo iänikuinen "kylmät väreet"-kertoilu on ihan tyhjänpäiväistä. Kaikenlainen julkisuushakuinen hyyhkyily ärsyttää.
Minusta ei ole ollenkaan tyhjänpäivästä, siinä samassa tankkaa kopan täyteen serotoniinia. Mieluummin sitä, kuin ärsytystä ja adrenaliinia.
Taidenäyttelyt kuuluvat suuren osana Hollannin elämääni.
Kerran jähmetyin Rembrantin taulun eteen. Tunsin suurta mielihyvää seistessäni ja ajatellessani, että itse suuri mestari on tässä samalla etäisyydellä seisonut ja tuota kuvaa maalannut.
Kiertämistä taidenäyttelyissä voisin kuvata sanalla taidehartaus.
En kuuntele juurikaan musiikkia sillä musiikki tekee minuun voimmakkaan vaikutuksen. Koska arvostan musiikkia en ota osaa musiikkiketjuihin. Musiikista nauttiminen vaatii keskittymistä.
Korkealla Norjan vuonojen yllä koin uskomattomia kauneusfiiliksiä. Ainut mikä yleensä pilaa korkeuksista eteen avautuvan näyn on korkean paikan kammoni ; )
Kauneus on katsojan silmässä, riiippuu millä silmällä tuijottaa.
Historian havina kosketti sua :) Sekin vähän maadoittaa ihmistä, antaa uutta mittasuhdetta elämään. Mä ajattelin taidehartausta juuri noin, että se koskettaa jotain sun sisällä. Olkoon kauneudellaan tai millä vaan, suuruudella tai kunnioituksesta johonkin. Jonkinlaista nöyryyden tunnetta kuitenkin liitettynä siihen. Silloin se on just parhaimmillaan.
Minussa ei ole taidetta enempää kuin ilmastointi teipillä paikatut joka paikan lenkkarit ja narusta tehdyt haalarin henkselit ja selässä lukee Vetelin Voima.
Koetin hakea sulle taidetta ilmastointiteipillä, mutta löin päätä seinään. Joudut tekemään sen ite :)
Tyyntä ja lämmintä.
Jos olisin kävellyt reippaasti.
Olisi maito-lasi läikkynyt.
-
Tohtori Tulpin anatomian-luento on hieno.
H.
Kiitos taas aloituksestasi "humpsis"!
Minulle on hyvinkin tuttu tunne liikuttua eritoten musiikista.
Kun sanoitus, sävellys sekä sovitus osuvat "hermoon" ja esittävä artistikin on sisäistänyt laulun sanat, niin kouraiseehan se syvältä tunnemaailmassani.
Kai sitä kokemusta voi hyvinkin kutsua taidehartaudeksi.
Seuraava kappale on ensimmäinen, jonka muistan koskettaneen minua syvästi, vaikka olinkin silloin vasta nuori nainen, eikä sanoitus liittynyt mitenkään omaan elämääni. En vieläkään täysin ymmärrä, miksi se teki minuun niin valtavan vaikutuksen ja tekee edelleen?
https://www.youtube.com/watch?v=m5_fiVnuAh4
Taidehartauksia pidän lähes päivittäin, enkä aio niistä luopua. Toivottavasti näkö- ja kuuloaistini pelaavat hamaan loppuun asti!
Joo. Loiri osaa tuon homman, tunnetta piisaa. Juuri jotain tuollaista mulla oli mielessä.
Mulla on harras hetki aina kun kuuntelen Remains biisiä. Ensimmäiset kerrat tuli kyyneleet, enkä voinut kuin kuunnella uudestaan ja uudestaan.
https://www.youtube.com/watch?v=bTxx5CfeNg8
Kohokohta on 2:56 kun Skunk Ananzie aloittaa, kananliha on taattu.
Makuasioita, mutta minusta Paula Vasala on tulkinnot Leinon Elegian vielä vaikuttammin..
Herregod, tuotan näköjään pelkkiä vihreitä..)) Taittovirhe ja uudet lasit hakusessa - ja kaihileikkaus. Josko sitten helpottisi.
Hartaus ehkä väärä sanana.
Mutta kyllä tällainenkin vanha betonimylly välillä liikuttuu, jopa kyyneliin.
Viimeksi, pari päivää sitten tais tulla tippaa linssiin, kun katoin yhden videon. Mä olin ihmetellyt, kun aina joskus ollut esillä singer-songwrier Ellinoora. Noh, selvittelin asiaa.
Nuori neitonen. 17 vuotiaana oli ollut menossa vof.iin, mutta perui sen kun sai levysopparin isoon kv-yhtiöön. Teki sinkun, löi hanat kinni, sillä kun ei ollut muuta kuin laulajan osuus, se halusi tehdä piisejä itse. Sitten se teki niitä. Kultaa ja platinaa myyty. Nykyisin myös saman levy-yhtiön housewriterinä, siis tekee tekstejä muillekin artisteille töikseen. Ja omaa uraa. Upea ääni muuten.
Kandee tsekata tämä video keikasta ruisrokista, kertoo oleellisimman, ketkä sen tajuaa. S-vika ehkä aluksi häiritsee, siihen tottuu nopeasti, piisit edellä.
Ellinoora, live Ruisrock 2016, koko keikka:
https://www.youtube.com/watch?v=1iPlUCS6ee0
=DW=
Se on kivaa että noita nuoria tulee ja jaksavat taistella paikasta.
Yksi hartautta edistävä on hyvät äänentoistolaitteet :) Kun alkaa kuunnella sävyjä ja mitä kukakin tekee, ja kuinka synkronointuu yhdessä, niin uppoaa paljon syvemmälle. Tinnituskin häviää hetkeksi.
Hartaus on vieras sana tässä yhteydessä.
Jos sais käyttää vaikuttava laulu tietyssä yhteydessä nyt.....
Teen suuren tunnustuksen: kun tulee Leif Wagerin laulunpätkä Suomi 100 vuotta, niin kyllä pysähdyn kuuntelemaan. Olen varmaan sikssentumentaalinen. Laulu on n i i i n koruton tyyliltään.
Jotenkin puhdas. Konstailematon. Hyvä valinta maisemakuvaukseen
liitettynä.
Maailma on toki väärällään sydäntäsipaisevia aarioita ja yksinlaulukappaleita.
Runoista Kaukametsä vaikuttaa aina näin.
Vähemmän on enemmän joskus :)
Olen kovasti sitä mieltä, että ihmisen pitäisi enemmän vaipua hetkeen, enemmän pysähtyä ja antaa vaan aistien tuntea. Ei ajatella eikä tulkita. Olla vaan ja ehkä jälkeenpäin ajatella että huh...
Taidehartaus on hyvä sana, kuvaava. Koen sellaista esim. tätä kuunnellessani:
https://m.youtube.com/watch?v=NdVzn1fWPNg
22 minuuttia levollisia assosiaatioita, ainakin itse koen niin.
Just noin mäkin sen sanan ymmärsin, loksahti heti omaan lokeroonsa :)
Hieno teos, kiitos siitä taidehartailija.
Missä on kauneutta, siellä on hartautta ? Pakahduttavimmat tunteet minulla syntyvät näköjään isänmaallisuuden äärellä. Finlandia, Pohjantähden alla trilogia kirjoina ja elokuvina. Tuntematon sotilas. Evakon laulu (Lavi/Saaristo), Veteranin iltahuuto jne.
Niihin sisältyy niin paljon syvää tragediaa, ja samalla sankaruutta, ettei sitä pieni mieli tahdo kestää.
Minullekin tulee jonkinlaiset pakahtumisen tunteen myötä kyyneleet melkein jokakerta ....noista samoista ...mitä kerroit...Viimevuonna kun veteraani Armas Ilvo esitti tuon veteraanin iltahuuto laulun ....ei voinut kun kyynelehtiä....
96 vuotias Ilvo....nukkui pois joukostamme Tammikuussa.....
https://www.youtube.com/watch?v=gxHQqeQsQ3w
Kiitos mimmimummi. Upea tulkinta. Ennen oli miehet rautaa..)) Rauha Iivon muistolle.
Lapsikuorokin lauloi hienosti. Ei päivää ilman kyyneliä, näköjään..))
Mulla on CD:llä tuo Finlandia.
Joskus sitä ihan hartaudella kuuntelen.
eppu2
Vaikka olen aika empaattinen niin harvoin liikutun kyyneliin. Erittäin puhutteleva musiikki hautajaisissa vaikka vainaja ei olisi henkilökohtaisesti läheinen saattaa saada kyyneleen silmäkulmaan. Koskettava kohtaus kirjassa, kun surulliseen käänteeseen tulee muutos, onneton ihminen saa avun, saa ilonkyyneleet herumaan.
En kyllä mene tunneekstaasiin. Ei ainakaan muistu mieleen, milloin niin olisi käynyt.
Ole iloinen siitä ettei kyyneleet tule helposti. Liikuttua ja hartautta voi tuntea ilmankin sitä noloutta. Mulla valuu vähän liian helposti, ja vaikka kuinka koetan terästäytyä ja taistella, sieltä ne vaan tulee. Muut ihmiset näkee vain että taas tuon itsehillintä pettää, ei ne mitenkään kiittele että ai kun on empaattinen ;)
Kai hartautta voi olla eri skaaloissakin?
Timo T.A. Mikkosen kuolinilmoitusteksti oikein purskautti kyyneleet.
Kävin äsken iltalehden sivuilla ja huomasin myös tuon kuolinilmoituksen, niin kävi mullekin, että tippa silmään nousi.
eppu2
Hyvin paljon oli värssyssä veteraanien ilta-huutoa.
Oikeastaan liiankin paljon.
Ollakseen minun mieleiseni.
Minä inhoan kopiointia.
H.
"Timo T.A. Mikkosen kuolinilmoitusteksti oikein purskautti kyyneleet."
Häh!
Loppukaneetista puuttui:
Haudattu omaisten, lähiomaisten ja Seiska lehden läsnäollessa.
Ihanpa oli tavis kuolinilmoitus. Ei mikään sykähdyttävä. Se värssykin, ei mikään otsaan iskevä.
Enenpi sykähdytti se vanha pariskunta. Kuollut noin 2-viikon välein.
Mukavaa nähdä sellaisia iki-avioliittoisia, kuolevatkin lähekkäin toisiaan.
Ihan samaa tuumin, hyvin yleinen ja tavallinen värssy.
Ja miksi ihmistä pitäisi hänen kuoltuaan muistaa vain voimissaan olevana.
Kyllä elämän kirjoon kuuluu sairaus ja vanheneminen.
Aivan kaikki mitä ehti olla.
En mä ainakaan halua muistella äitiäni hänen sairauskohtauksien aikana. Enkä haluaisi että mua muistellaan sellaisesta, missä olen ollut muiden armoilla ja taakkana. Haluan että mua muistetaan sellaisena jolla oli jotain annettavaa.
- Hän oli ihminen
- Voimissaan hän ylitti itsensä monta kertaa
- Elämän hauraus pakotti hänet luopumaan vahvuuksistaan
- Hän meni pois jättäen jäljelle ihmisen kokoisen muiston
(Älkää itkekö, nämä ovat malliesimerkkejä)
Et halua, mutta miten pystyt sulkemaan ne muistot, joita et halua muistella.
Minä muistan kaikki kuolleet juuri sellaisina kuin he olivat.
Niin saavat muistella minuakin he, jotka jälkeeni jäävät.
Mielen hallinta. Eihän kaikkia ajatuksia ole päästettävä ihan "myssyyn" asti, niitä voi vähän ohjata ja blokata ja kaivaa esiin ne kauniit. Ei se kuitenkaan mitään hyötyä tuo ajatella niitä pahimpia hetkiä. Ajattelee niistä sitten vaan, että joskus kuolema on helpotus. Eikä kaivele että minkä takia on näin.
Mutta kukin tavallaan. Sulla on tuo tapa, ja se toimii sulle. Enkä mä aattele että pystyisin sanomaan miten jokainen pitäisi muistaa mua :)) mutta jos toivoa saan niin.... Ehkä omat elämänkokemukset on pohjana itse kullekin.
Minulla ei ole sellaisia muistoja yhdestäkään kuolleesta, että haluaisin ne mielestäni pois sulkea.
Siinä mielessä ymmärrä hyvin sinua, jos sinulla on, ettet halua muistaa.
En minäkään voi määrätä, miten minua pitää muistaa, jos nyt joku haluaa muistaa.
Sanoin että saavat muistaa, ihan kaiken.
Minulla saattaa tulla liikutus yhtäkkiä jostain.
Eilen tuli tippa silmään, kun katsoin noita iloisia nuoria, kun ne vanhojen tansseissaan, kauniissa puvuissaan pyörähtelivät.
eppu2
Lukion kaikki vanhat ovat kyllä aika ihanat, meillä vietettiin penkkareita. Surukyyneleet tuli kun kaikkien karkkien päälle jouduin ajamaan, kun Hesassa kävin pyörähtämässä.
Sinun olisi kuulunut asentaa autoosi karkkiaura joka olisi lakaissut karkit talteen ja imaissut ne konepellin alle tai jonnekin takaluukkuun. Muistappa ensi vuonna tämä. Menet ajelemaan uusiksi.
Joo! Täytyy joku imuri keksiä, tai ryystölihakset kehittää.
Minulle tuli melkein tipat silmiin, kun Itävallan pojat saivat pronssia ampumahiihtoviestissä.
Iiihana Dominik Landertinger.
No siinä yksi hartausmuoto lisää :)
Minä olen niin herkkä :)
Saanhan vielä laittaa yhden ....josta tänään silmät kostui....vaikka ei olekaan musiikkialoitus....kiitos! En minä sitten enempää.
https://www.youtube.com/watch?v=Tt0kn1MkD-c
Sniff. Alkoi jo melkein itkettää, että tää ei lopu hyvin. Oli tosi liikuttava, kiitos.
Noh, minä sain äsken sen tunteen kun meänkieliset soittivat "Metsäkukkia" SVT kakkosessa äsken :)
Joskus riittää että hetki on herkkä, ja sitten yllättyy jostain mukavasta.
Minulla on aamukahvinkeittimessä tippalukko. Voin ottaa kahvia kesken keittämisen, ettei tule aamusuru t-paidan hihaan odotellessa.
Päiväkahvilla en käy kenenkään luona, koska olen kuullut että päiväkahveille on hinnastonsa, joten iltakahvinkeitin toimittaisi iltakahvit, kun vaan ottaisin sen kaapista ulos.
Liikutun toki helposti erilaisten asioiden edessä, usein se on yhteydessä omaan mielentilaan, henkilöhistoriaan ja tilanteeseen.
Ei välttämättä tarvitse olla taidetta vain elämys, joka vie mennessään.
Musiikissa sanoilla on iso merkitys, evakonlaulut ja veteraanin iltahuudot saa kyyneleet kyllä silmiin, mutta sitten on eräs laulu, jonka liikutusta usein ihmettelen ja joka osaa taitavasti itkettää, se on kun Kari Tapio laulaa laulun ’mun sydämeni tänne jää’. Ei niin tylyä hetkeä ole, etteikö se itkettäisi, jopa mainoksessakin se toimii.
Jotkut elokuvat ja näyttelijäsuoritukset osuvat täysillä sieluun, nyt ei tule muuta mieleeni kun Koirankynnen leikkaajan loppukohtaus.
Hienoa, että olet taas "remmissä " mukana!
Karin esitys on taattua laatua, ja linkittämäni video saattaa hyvinkin olla näkymä Karin todellisesta lapsuusmaisemasta.
https://www.youtube.com/watch?v=wBr5-BpBVC8
En seuraavasta kappaleesta liikuttunut kyyneliin, mutta sen teksti iskeytyi tajuntaani SuomiLove- konsertissa, jota telkkarista kuuntelin ja katselin. Olen kuunnellut biisiä varmaankin 20-kertaa konsertin jälkeen.
Kappale on rakkauslaulu, muttei tavallinen suomalainen "nyyhkytarina", vaan rytmiltään ja sanoitukseltaan hyvin poikkeuksellinen. Erityiskiitoksen ansaitsevat solisti ja "taustalaulaja".
En ymmärrä vieläkään, miksi laulu niin voimakkaasti minuun vaikuttaa.
Tässä kuitenkin Samuli Putro ja kappale "Olet puolisoni nyt" .
https://www.youtube.com/watch?v=Kqnrrb7LCiY
Komppaan ensin, että mukavaa kun rosaliiin on taas mukana.
Ja sitten tuo Samulinin biisi. Siinä on todella liikuttavat sanat.
Tämä Juha Tapion Rakastettu koskettaa tosi syvältä. Mä niin samaistun:
https://www.youtube.com/watch?v=fNwMl-yYfxM
Ihan vähänväliä itkasen. Toisinaan oikein runsaasti ja kipasen hakemaan vessapaperia kyynelten kuivaamiseen. Paha mieli on viimeaikoina ollut sitkeä kaveri. "Aina on jossain joku koiraparka joka estää minua olemasta onnellinen"😭
Minulla oli face-ystävä, hollantilainen eläinsuojeluaktivisti. Piilotin hänen julkaisunsa siten. että en näe niitä. Kuultuaan vastenmielisyyteni kuviin, hän suuttui, ja kirjoitti ihmisten pitää tietää kuinka epäinhimillisesti eläimiä kohdellaan.
Vastasin ei minun tarvitse katsella julmùuksia, tiedän niistä. Olin sen jälkeen hänen entinen kaveri.
Mietin miksi pitää postata nylettyjä tai pahoinpideltyjä koiria faceen?
Kuka niitä katselee?
Sinäkö, jotta saisit itkeä?
Miksi?
Jos "joku koiraparka estää" sinua olemasta onnellinen, niin miten kaikki maailman nälkää näkevät ja muut kärsivät lapset vaikuttavat ajatusmaailmaasi?
Ihmisen psyyke ei kestä jatkuvaa ikävien kuvien katsomista ja surullisten asioiden lukemista, kuulemista. Kaikkein parhaiten voi kun laittaa jok'ikisen tuutin kiinni ja pysyttelee omissa ympyröissään. Aina on jollain joku ongelma ja halu vierittää ongelmansa sivullisten niskoille. Mitä enemmän on ihmisten kanssa tekemisissä sitä huonommin ja paremmin voi. Sietämätön elämä ja samalla niin mahtava elämä 😌
Kyllä minulle ainakin hyvät musiikki esitykset ovat puoli elämää, tuskin mistään muusta olen kokenut samanlaista nautintoa ja jopa hurmosta kuin hyvästä musiikista olen saanut. Tuskin olisin hengissäkään jos hyvää ja mieleistäni musiikkia ei olisi. En olisi jaksanut, sillä olen niitä ihmisiä joista ei välitetä. Tulee mieleen yksi ihan erikoinen teos ja se on Exsodus tuntuu joskus siltä, että se koko maisemakin jonka näen laulaisi tätä laulua. Minun henkeni onkin ehkä musiikissa ihan toisissa ulottuvuuksissa, kun kuulen joskus hengessäni niin kaunista musiikkia, että tavallisin sanoin on sitä mahdoton kuvailla. En ole tästä maailmasta ja sen tajuaminen on auttanut minua hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Ei minua minkäänlainen elämän kumppani voisi ymmärtää. On vain hyvä, että minua ei hyväksytä ja että olen toisten mielestä se vähemmän kaunis.