Ystävyydestä voisin sanoa samaa kuin jotkut sanovat lapsista: "ystäviä ei hankita vaan niitä saadaan". Itse koen olevani todella huono ystävyydessä, en vaan osaa/jaksa pitää yllä ystävyyssuhteita oikealla tavalla, siten, että minun kanssani joku haluaisi viettää aikaa vapaaehtoisesti ja että olisin jollekin se "paras ystävä".
Olen oikeastaan nuoresta asti oppinut olemaan enimmäkseen yksin. Nyt olen nelikymppinen nainen. En osaisikaan pitää jatkuvasti yhteyttä toiseen, kammoan esim. puhelimessa puhumista muutenkin. Kuulostan varmaan ihan kamalalta...mutta en minä ole mikään paha ihminen.
Olen kyllä yrittänyt tutustua uusiin ihmisiin, mutta koskaan ketään ei tunnu kiinnostavan seurani tarpeeksi. Korkeintaan silloin, jos oikeasti ketään muuta ei ole saatavilla. Yksi ihminen, johon tutustuin, vaikutti mukavalta ja kävin kylässäkin, mutta vastaanotto oli jotenkin vaivautunutta joka kerta, niin jätin ne kyläilyt sitten lopulta kokonaan. Sittemmin olen seurannut (hieman kadehtien) facebookissa hänen ystävystymistään toisen ihmisen kanssa. He kulkevat yhdessä kahvilla ja illanvietoissa jne. Minä olin ilmeisesti liian tylsä, enkä kelvannut ystäväksi. :´(
Minulla onkin tavallaan "virtuaalikavereita", joiden kanssa en kuitenkaan vietä aikaa millään lailla. Kun olen yrittänyt järjestää tapaamista jollain lailla, niin kukaan ei mukamas pääse silloin, aina on joku syy, miksei voida nähdä, vaikka yrittäisin hyvissä ajoin järjestää sitä tapaamista (heillä olisi aikaa reagoida). Olenkin päättänyt noiden ihmisten suhteen luovuttaa. Jos merkitsisin heille mitään oikeasti, niin kyllä he haluaisivat nähdä ja järjestäisivät aikaa. Ehkä heistä ei ole vaan sanomaan, ettei seurani ole tarpeeksi kiinnostavaa.
Jotkut on vaan luotu olemaan ilman ystävyyssuhteita näköjään. Yritän pärjätä ilman, mutta joskus se vaan surettaa, varsinkin ystävänpäivän aikaan...
Olen oikeastaan nuoresta asti oppinut olemaan enimmäkseen yksin. Nyt olen nelikymppinen nainen. En osaisikaan pitää jatkuvasti yhteyttä toiseen, kammoan esim. puhelimessa puhumista muutenkin. Kuulostan varmaan ihan kamalalta...mutta en minä ole mikään paha ihminen.
Olen kyllä yrittänyt tutustua uusiin ihmisiin, mutta koskaan ketään ei tunnu kiinnostavan seurani tarpeeksi. Korkeintaan silloin, jos oikeasti ketään muuta ei ole saatavilla. Yksi ihminen, johon tutustuin, vaikutti mukavalta ja kävin kylässäkin, mutta vastaanotto oli jotenkin vaivautunutta joka kerta, niin jätin ne kyläilyt sitten lopulta kokonaan. Sittemmin olen seurannut (hieman kadehtien) facebookissa hänen ystävystymistään toisen ihmisen kanssa. He kulkevat yhdessä kahvilla ja illanvietoissa jne. Minä olin ilmeisesti liian tylsä, enkä kelvannut ystäväksi. :´(
Minulla onkin tavallaan "virtuaalikavereita", joiden kanssa en kuitenkaan vietä aikaa millään lailla. Kun olen yrittänyt järjestää tapaamista jollain lailla, niin kukaan ei mukamas pääse silloin, aina on joku syy, miksei voida nähdä, vaikka yrittäisin hyvissä ajoin järjestää sitä tapaamista (heillä olisi aikaa reagoida). Olenkin päättänyt noiden ihmisten suhteen luovuttaa. Jos merkitsisin heille mitään oikeasti, niin kyllä he haluaisivat nähdä ja järjestäisivät aikaa. Ehkä heistä ei ole vaan sanomaan, ettei seurani ole tarpeeksi kiinnostavaa.
Jotkut on vaan luotu olemaan ilman ystävyyssuhteita näköjään. Yritän pärjätä ilman, mutta joskus se vaan surettaa, varsinkin ystävänpäivän aikaan...
Vastaukset 29
Vanhimmat
En osaa kyllä auttaa, minullakaan ei ole ystäviä. Alan myös uskoa tuohon, että ehkä jotkut on tarkoitettu elämään yksin ja luotu olemaan yksin. Pitää näköjään yrittää tulla toimeen ilman ystäviä, ne on varattu jollekin hienoille ihmisille, eikä meille surkeille löydy ketään.
Rivien välistä luin, että oot hieno ihminen, et missään nimessä surkea. Ketään ei oo luotu elämään yksin. Yksin tosin voi elää, jos niin tahtoo. Sä, niinku ystävätön_vätyskin ootte ajattelevia ja sydämellisiä ihmisiä. Sen huomaa kirjoituksistanne ja siitä, ku ootte tänne ees kirjoittanu. Samat sanat sulle, ku ystämättömälle_vätyksellekin, jos tarviit etä-ystävää, olen mielelläni sellainen.
Moikka! Mä Olen reilu nelikymppinen mies. Halusin kirjottaa, ku tiedän, miltä se tuntuu, ku haluis jakaa jotain jonkun kanssa, mut joutuu pitämään kaiken sisällään ja olemaan iloineen ja suruineen yksin. Mä olen naimisissa ja teini-ikäisen tytön isä. Me vaimon kanssa ollaan kasvettu erillleen, vaikka yhdessä asutaankin. Hänen kanssaan en asioista voi jutella, enkä kaikesta edes tahdokaan. Kavereita mulla on jo työnkin puolesta paljon, niitä mä en tarvi enempää. Mä oon kokenu aika paljon kaikenlaista ja aattelen, että elämä on liian lyhyt kaikkeen turhaan löpinään ja tyhjänpäiväisyyteen. Mä tarvisin itselleni ystävän myös, aidon sellaisen. Luottamus pitää vissiin jotenki aina ansaita. Jos annat mulle tilaisuuden, ni voisin olla sulle ainakin sellanen etä-ystävä, jolle vois jutella ja joka ois ystävä mulle.
Älä välitä. En minäkään kelpaa.
Olisiko kirjeenvaihdon kautta mahdollista ystävystyä, vaikka tätä kautta. https://kirjeenvaihtokaverit.net/
vaikka
En ole koskaan tykännyt olla kenen kää kanssa niin miks olisin surullinen
Olet varmaan ruma kuten minäkin ja seuraasi ei kukaan kaipaa kuten minunkaan seuraani ei kukaan kaipaa.
Hei ole sinä minun ystäväni jos huolit minut,voit kirjoitella minulle tähän tai koti osoitteeseeni jonka voin ilmoittaa myöhemmin tänne tai puhelimeesi.Ja voit tulla käymään jos et asu kovin kaukana minusta.Tehdäänkö näin?
On ollut kuule samat fiilikset mut nyt on halua taistella tämän yksinäisyyden puolesta koska mä haluan uskoa että jokaiselle ihmiselle on ystävä olemassa, ei luovuteta. Tässä linkki uuteen ryhmään
https://www.facebook.com/groups/101961160324109/
Kysytään neuvoa entisiltä ystäviltä.
Nykyään ystäväksi tunnutaan tulevan liiankin helposti. Yks tervehdys, ja kuulut jo ystäväksi. Monet haluavat vain esitellä muille ystäviensä määrää..laadusta niin väliä.
Toivottavasti aloittaja ja moni muu löytää SEN ystävän, (laatu korvaa määrän).
Facebook on tainut lisätä vaan pinnalllisia ja satunnaisia tuttavuuksia, joita jotku kutsuu ystäväksi. Ei noita ystäviä niin kauheesti tarvii olla. Minä en ainakaanviitsisi kirjoitella jatkuvasti puolitutuille tyhjänpäiväisyyksiä. Riittää, kun on muutama, jotka on samoista asioista kiinnostunut ja samalla aaltopituudella.
Kyselemällä löytää perille.
Hyvä ystävä on sellainen, joka on rinnalla, vaikka toinen häätäisi pois.
Hei Ystävätön
minusta on surullista, miten moitit ja syytät itseäsi siitä, että olet yksinäinen. Ikään kuin suuntaat kaiken epäonnistumisen itseesi. Ystävyys kuten muutkin ihmissuhteet ovat aina kahden kauppa. Kumpikin osapuoli vaikuttaa siihen, miten ihmissuhde etenee ja kasvaa. Usein myös olosuhteet vaikuttavat siihen, miten helppo tai vaikea on uusia ystäviä löytää; toisilla on luonnostaan esim. asuinpaikasta, työpaikasta jne johtuen suurempi valikoima ihmisiä vaivattomasti ympärillään, tällöin on tietenkin todennäköisempää myös löytää se, jonka kanssa kemiat kohtaavat. Jotkut tapaavat vain harvoin uusia ihmisiä luontaisesti.
Jospa uusin ystävyyssuhteesi voisikin olla ystävällisempi suhde omaan itseesi. Lakkaisit näkemästä itsesi noin tuomitsevassa valossa. Jospa sisäinen itsesi hyväksyntä alkaisi myös loistaa siten, että sinun on helpompi lähestyä muita ja olla kokematta mahdolliset pettymykset ikään kuin todisteena siitä, ettet kelpaa. Jospa voisit rohkaistua etsimään uusia ihmissuhteita aivan eri paikoista. Yksi mielekäs vaihtoehto voisi olla vapaaehtoistyö, jossa sen sisältö jo sinänsä yhdistää ihmsiä. Miltä kuulostaa?
Merja, diakoni
Ystävä voi tulla vastaan juuri siellä missä sitä kaikken vähiten odottaa.
Yllättäen näin kävi minun kohdalla, kaikki osuu kohdalleen, tuntuu hyvälle koko ajan, elämä hymyilee ja on hyvä olla.
Teoriassa ja saduissa kyllä, oikeassa elämässä ei koskaan.
Kokemuksella: M73v
Ap:lle. Tutulta kuulostaa,olen kokenut samaa työpaikoilla,kouluissa,jne. Ollut yhessä ryhmässä mukana tammikuusta asti ja en ole tutustunut heihin niin että olisi ystävinä ryhmän ulkopuolella. Mukavia ovat kaikki ja puhutaan ja nauretaan yhdessä, tosi kiva ryhmä.Toivottavasti jatkuu syksyllä. viikko sitte oli kevään viiminen kokoontumine.
On tosi vaikea tuo ystävän löytäminen, ollu ystävä palstalla ilmotus,muutama vastasi, mutta kaikki asuu kaukana,kun haluais omasta kaupungista löytää ystäviä, täytys vaan olla monessa ryhmässä ja harrastuksissa mukana niin vois natsata vähän samanhenkisen kanssa.
Älä välitä näistä nuriisijoista jotka sanoo sulle mitä vaan, "että ihme että olet tollanen" jms.
Kaikissa asuu kauneus ja myös hyvyys, se vaan nähdään ja tulkitaan eri tavalla.
Koita jaksaa ja hakeudu vaikka lauluryhmään,tai jumppa ryhmään, ruuan laitto kursseille, marttoihin, niitä on useita vaihto ehtoja.....happy end.
Kuulostaa kovin tutulta. Sosiaalisia taitoja voi onneksi kehittää siinä missä muitakin taitoja. Hyviä käytännön ohjeita ja ahaa-elämyksiä tuottavia artikkeleita aiheesta voi lukea sellaiselta sivulta kuin succeedsocially.com. Itse hyödyin siitä suuresti myöhäisessä teini-iässä. Suosittelen lämpimästi.
Kommenteista voi päätellä, että aloittaja ei ole yksin ongelmansa kanssa, vaikka muuten kokee olevansa yksin. Olen törmännyt täällä tosi moneen keskusteluun, joissa on käsitelty samoja sosiaalisia kipupisteitä. Ja myös tuo kuulostaa tutulta, että nettikavereista on tosi vaikea saada niinsanottuja "tosielämän ystäviä". Varmasti moni heistä on myös sellaisia, joita tosissaan jännittää tavata face-to-face ihminen, jonka kokee jo jollain tavalla tärkeäksi. Mm. tästä kyselystä huomaa, että asia koskettaa monia.
https://irc-galleria.net/user/Lateksis/poll/132138
Ystävistä täytyy pitää kiinni, muuten he häviävät. Täytyy vaivautua. Ystävät ovat tärkeintä elämässä.
opettele!
Niin mistäpä niitä hyviä ystäviä saisi. Ei ole yhtään. Puhelin ei soi. Ei edes omaiset ota yhteyttä. Itse kun olen aikoinaan soitellut "ystäville" niin se on loppunut kun se olin minä joka aina otin yhteyttä. Olen asunut Oulun seudulla 25 vuotta ja yhtään ystävää en ole saanut. En työkavereista ei harrastuspiireistä. Ei ole lapsia jotta olis saanut sitä kautta. Kummatkin naapurit ovat hyvä päivän tuttuja. Jostain syystä varsinkin toisen talon omistajat tervehtivät silloin kun haluavat. Ja ei olla kyllä mitään negatiivistä sanottu heille.
Sen olen huomannut, että ne ihmiset jotka ovat tulleet muualta tänne Ouluun niin heidän kanssa sujuu paljon paremmin kuin paljasjalkaisten kanssa. Ouluun ei todellakaan kannata muuttaa tai lähiseudulle. Oululaiset ja lähiseudulla olevat ovat niin sisäänpäinkääynteitä.
Toivon joskus, että saisinpa kuolemantaudin että pääsis pois. Kukaan ei välittäis vaikka lähtis täältä pois.
Monet asiat ovat tahtomisen alaisia kuten ihmisen tahdonalaiset lihaksetkin
- jos joskus ment kirkkoon ja istuit penkille kuuntelemaan, vieressä istuvat sanoivat eronneelle naselle että huorien kanssa samalla penkllä istua - ei sovi meille kun ei olesaman lahkon jäsen - tahi on vammaisihminen , jonka tahdonalaisia lihaksia lamautettu ties millä aineilla, jotkut haisee ja tupakoineista sanotaan samaa - ettei vaan meitä luulla samanlaisiks hulluiksi .... maailman mädännäisyyden edustajiksi.
Elämä on tuottanut monenmoista surua ja pettymystä, en minäkään noiden niin erinomaisten seuraan ole koskaan kelvannut, aina jollain hullun leimalla varustettuna
- joten pakko elää ja vihtyä yksin - sitä paitsi on pelkkää sanojen helinää että maaseudulla muka saisi apua mssään asiassa jossa naisena ja pienten lastenkaan kanssa koskaan saisi apua jos on joissain kunniaväkivaltatilanteissa joutunut suvun tai politiikan valtakoneistojen hampaisiin jauhettavaksi.
ystäviä saa jos on mukava ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita, mutta itse en oikein välitä ystävien kanssa olemisesta, enemmän tykkään hengata vaimon kanssa.
Mulla on semmonen ongelma, että mulla on ns ystävä, mutta seurasi ei kiinnosta muuten, kun ystävät ovat kännissä. Olen tulevatko yli 40v nainen. Viikolla ei juuri puhelin soi tai kukaan ei vastaa viesteihin. Anna kun viikonloppu tulees, niin johan viestiä pukkaa.....Olen tullut monta kertaa petetyksi asioissa, mitä on sovittu. Tarkoitan tällä nyt naispuolisia ystäviäni. Lisäksi minua on joku näistä käyttänyt taloudellisesti hyväksi. Eikö kukaan kehtaa olla seurassani selvänä? Lisäksi minulle on helppo suuttua, vaikka olenkin mielestäni ystävällinen. En jaksa enää tilannettani. Käännänkö selän ja onko muilla samoja ongelmia?
Täällä myös eräs ystävätön. Oma vika varmaan kun en osaa ystävystyä. Joskus jos löytää jonkun jonka kanssa haluais tulla ystäväksi, niin aina ne valitsee jonkun toisen. Olen aina vaan hätävara paremman puutteessa. Moni kyllä mielellään käyttää hyväkseen jos pystyy, on olevinaan ystävä niin kauan kun voi minusta hyötyä. Palveluksia otetaan mielellään vastaan, mutta vastapalveluksia ei muisteta antaa. Aina on ollut näin ja olen jo tilanteen hyväksynyt. Olen ihan ihmisen näköinen ja on ihmisen tavat ja elämä muuten kunnossa, eli ei kukaan päältäpäin näe yksinäisyyttäni.
Tässä samanlainen,50 nainen, perheellinen,tällä hetkellä ystävät vähissä...Asun Espoossa. Mielelläni tutustuisin jonkun kaa....