Onkos muita samassa tilanteessa? Dg ok ja oma olo hyvä tottakai. Mutta perheen, sukujen, työn ym vuoksi muutos-prosessin aloittaminen täysin mahdotonta.
Näen mahdolliseksi 10v kuluttua, mutta silloin ollaan jo viidenkympin toisella puolen ja eikös se niin mene, että sitä hankalampaa mitä vanhempi on?
Järki pidättelee aloittamasta mitään suurempaa. Tokihan tässä on osittain miesten pukimissa kuljettu jo koko ikä. Mutta ne isommat siis; hormonihoidot, rintojen poisto jne.
Näen mahdolliseksi 10v kuluttua, mutta silloin ollaan jo viidenkympin toisella puolen ja eikös se niin mene, että sitä hankalampaa mitä vanhempi on?
Järki pidättelee aloittamasta mitään suurempaa. Tokihan tässä on osittain miesten pukimissa kuljettu jo koko ikä. Mutta ne isommat siis; hormonihoidot, rintojen poisto jne.
Vastaukset 46
Vanhimmat
No miksi ylipäätään hakeuduit tutkimuksiin jos ei kantti kestä? Kukaan muu sinua ei estä jatkamasta eteenpäin kuin sinä itse. Jos ei nyt niin kaikki on edessäsi sitten 10 vuoden kuluttua. Minua ei mikään olisi estänyt aloittamatta hoitoja diagnoosin jälkeen 10 vuotta sitten. Kaikki leikkaukset on tehty ja elän sitä elämää mitä olen halunnut. Työ, perhe, suku ja ystävät edelleen samat ja kaikki olleet tukena.
Lähtökohtaisesti pyysin ajatuksia ja tukea, enkä arvostelua siitä, etten halua toteuttaa muutos-prosessia vielä. Miksi epäilet, etten olisi ajatellut asiaa loppuun asti?
Minun aikani koittaa vielä ja maltan siihen odottaa. Ei kyse ole kantista, vaan laajasta kokonaisuudesta, jossa haluan läheisteni voivan kasvaa aiheen sisälle rauhassa, ei shokin läpi.
Eikä minulla ole kiire. Tiesin lopputuleman jo ennen tutkimuksiakin (jotka halusin käydä läpi sulkeakseni pois mm. persoonallisuushäiriön riskin). Lähestyn omaa itseäni askel askeleelta ja tuijottamatta ainoastaan omaa napaa. Iso muutos vaikuttaa väistämättä lähipiiriin, työhöni ym paljon. En ole rytinällä kaapista tulevaa sorttia lainkaan, enkä kaipaa rohkaisua sellaiseen.
Se mitä kaipaisin on ajatuksia ja kokemuksia tämän odotuksen ajalle, samassa tilanteessa olevilta.
Aika harva tutkimuksiin lähtevä ei halua jatkaa heti hormonihoitoihin ym. leikkauksiin. Halu elää kokemassaan sukupuolessa on niin vahva. Läheisesi kasvavat muutokseen kunhan tuot asian heille tiedoksi. Omaa elämääsi sinä elät itse, et läheistesi kautta. Mieti itse mitä olisit tehnyt toisin kymmenen vuoden päästä. En vaan voi samaistua sinun tilanteeseesi. En olisi kestänyt 10 vuotta enää. Nyt hyvä, minä olen oikeasti minä
No minä varmaankin ole sitten se "harva". En koe epävarmuutta itsestäni, enkä voimakasta halua puskea ulos "oikea minäni" tuntien silti oloni hyväksi. Me olemme kaikki erilaisia, trans-ihmisetkin.
En ymmärrä miten voisi elää elämäänsä muiden kautta. Ehkä tässä on niin, etten koe itseni olevani niin jalustalla, että tarpeeni tulisi ykkösenä. Miksi panikoida? Miksi rähinällä vetää läpi jotain, mikä on kuitenkin todellisuudessa iso asia läheisille, jotka eivät ole asiaan paneutuneet koskaan? Miksi minun pitäisi heitä järkyttää? Pääasiahan on, että oloni on ok. En minä tästä kärsi, että joudun ja haluan odottaa. Pienin portain haluaisin voida alkaa korostamaan aitoa itseäni ja siihen haen ajatuksia, vinkkejä. Ja eniten rauhallista suhtautumista kai? En edelleenkään hinkua shokeerata yhtään ketään. En näe sellaiselle tarvetta.
Ainut asia jota näin jälkeenpäin niin hemmetisti prosessissani kadun on etten aloittanut sitä aiemmin.
No jos katsotaan pitemmälle historiaan, niin kyllähän minunkin olisi ollut viisainta avata suuni ja hakea dg paljon paljon aiemmin. Mutta nyt ollaan tässä, olo on hyvä ja henkisesti olen valmis odottamaan aikaa, jolloin voin prosessin aloittaa.
Harmillista, että sinulle kävi toisin. Ota kuitenkin kaikki irti siitä mitä sinulla nyt on :)
suhtautuvat asiaan yllättävän myönteisesti. Kaikki tuttuni tietävät, että ole prosessin läpikäynyt eivätkä he minuun sen kummemin suhtaudu. Olen jo 67 vuotias ja minulle tehtiin leikkaus 3kk sitten Ruotsissa eikä mitään ongelmia ollut.
Taidat+olla+se+henkilö,+jolla+oli+ikänsä+takia+niin+runsaasti+vaikeuksia+Suomessa,+että+hakeuduit+Ruotsiin:
Et ole siis seurannut RA:n prosessia ja keskustelua siitä täällä.
Ensinnäkin hän ei joutunut hakeutumaan leikkaukseen Ruotsiin ikänsä takia, Suomessa on leikattu ja leikataan selvästi vanhempiakin henkilöitä. Syy poikkeukselliseen tilanteeseen johtui siitä että RA:lla meni välit poikki totaalisesti Töölön plastiikkakirurgian kirurgien kanssa, eikä kukaan heistä halunnut enää leikata häntä (muita näihin leikkauksiin kouluttautuneita kirugeja Suomessa ei ole).
Toisekseen RA ei ole muuttanut Ruotsiin, siltä osin tilastotietosi luetteleminen oli turhaa. Hänet lähetettiin kotikunnan sairaanhoitpiirin laskuun Ruotsiin Tukholman Karoliiniseen sairaalaan leikkausta varten ja hän palasi sieltä aikanaan kotiinsa toipumaan.
Jos olet juuri saanut diagnoosin, prosessin jatkaminen normaalitahdissa heti perään vie vielä muutaman vuoden, joten eiköhän läheisesi ehdi siinä ajassa tottumaan muutokseen. Itsestä voi tuntua ettei työpaikalla hyväksytä muutosta, mutta todellinen tilanne voi olla ihan mitä vaan (ulos savustus tai täydellinen hyväksyntä).
On hyvin yleistä että transsukupuoliset toteavat prosessin käytyään että olisinpa aloittanut aiemmin. Olet sitä ikäluokkaa joka yleisesti ajattelee näin, koska omassa nuoruudessa transprosessi ei ollut mahdollista. Ehkäpä sinäkin ajattelet joskus myöhemmin että miksi viivyttelin turhaan.
En tarkoita millään pahalla, mutta mitä haet tällä aloituksella?
Harmi, että tilanteesi on sellainen, että koet ettet voi aloittaa vielä. Olen kuitenkin edellisten kirjoittajien kanssa samoilla linjoilla. Diagnoosin saatua tuntuu että nyt mennään ja rytinällä - oikeasti hormonihoitojen aloittamisesta ainakin puoli vuotta (oman ja tuttujen kokemuksen mukaan) voi mennä miehen/androgyynin näköisenä. Kukaan ei pakota sinua kirjoittamaan otsaasi "TS" ja iskemään peruukkia päähän, voit tehdä ulkonäkömuutokset (ja sosiaaliset) pikkuhiljaa.
Vaikka aina puhutaankin (etenkin transtutkimuksissa), että sosiaalinen rooli vaihdetaan miehestä naiseen tai toisin päin, ei sosiaalinen rooli muutu yhdessä yössä. Jos läheiset ja työkaverit ovat nähneet sinut aina miehenä, eivät he käskystä näe sinua heti naisena. Siinä menee aikaa. Siksi suosittelisin juurikin asiasta keskustelemista ja pikkuhiljaa aloittamista - kyllä siinä kestää tarpeeksi kauan ilman odotteluitakin.
Muista myös tämä: veikkaisin että suurin osa transsukupuolisista ajattelee, että vielä "ei ole valmis" aloittamaan käytännön korjausta. Halu on kuitenkin niin suuri, ettei voi pidätellä, ja kun sen aloittaa, yllättyykin positiivisesti miten helppoa se oli. Joskus pitää vähän uskaltaa hypätä altaan syvään päähän. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki menee kuin tanssi, toki läheisillä voi olla suuriakin vaikeuksia hyväksyä sinua. Mutta olemalla itse varma päätöksestäsi, näyttämällä sen, että tämä on se mitä haluat, ja keskustelemalla avoimesti läheisten kanssa aiheesta teet kaiken mitä pystyt.
Kunnioita läheistesi tunteita, mutta älä liikaa. Se on vinkkini. Puhu aiheesta, anna heidän kysyä kysymyksiä ja anna aikaa tottua muutokseen. Joskus se voi viedä vuosia. Mutta älä ikinä tee kompromissia sen suhteen, mitä olet. Tämä on sinun elämäsi, ei läheistesi.
Tsemppiä tosi paljon jatkoon.
Pieni lisäys tuohon edellisen kirjoittajan hyvään tekstiin. Koin aikanaan että erityisesti eräät läheiset yrittivät määräillä elämästäni liikaa ja edellyttivät että tanssin heidän pillinsä mukaan jotta heidän elämäsä ei kokisi mitään poikkeuksia. Vasta myöhemmin tajusin että miksi minun pitäisi kärsiä että toiset saisi elää mukavasti ilman järkytyksiä.
Tarkoitukseni oli hakea tukea ja ajatuksia tälle ajalle mitä menee aikaa siihen, että voin prosessin aloittaa. Tarkennuksena esimerkiksi herättää keskustelua hitaasta prosessista tai esim. siitä, miten voisin lähipiirin antaa laskeutua aiheeseen rauhassa ja ajan kanssa.
Lähipiirissä transnainen on tappanut itsensä jokin aika sitten. Hänen perheensä ym suhtautumista kuunnelleena toki herää pelkoja.
Toinen valtava asia on työni, jossa olen ns.näkyvässä roolissa. Koen vielä tässä vaiheessa riskit liian suuriksi, jos aloittaisin prosessin nopeammalla tahdilla.
Kolmas tärkeä pointti on lasteni isä, joka ei käytännössä halua puhua aiheesta. Ymmärrän tietenkin, kun sanoo, ettei koe tätä asiaa "minuksi", koska en ole tästä hänelle aiemmin avoimemmin kertonutkaan. Ajatus on, että hän voi myös pureskella asiaa rauhassa, ei kertarysäyksen pakottamana.
On paljon mahdollista, etten koskaan tule esim leikkauttamaan itseäni. Kokisin riittäviksi muutoksiksi rintojen poiston ja parran kasvattamisen, mutta se ei ikävästi taida olla mahdollista ilman hormonihoitoja. On paljon mietittävää siis vielä.
Olen edellisen pitkähkön viestin kirjoittaja.
Jostain syystä oletin, että olet itsekin transnainen. Itse transnaisena en osaa sanoa, tapahtuuko hormonien tuomat muutokset myös ftm-suunnassa hyvin hitaasti. Veikkaisin, että kyllä, ja jos näin on, ehtivät ihmiset totutella hyvin. "Naisena" ehdit elää vielä pitkään, vaikka hormonit olisivatkin jo käytössä. En painosta sinua nyt muutokseen, ja ymmärrän, että kaikkien tilanteet ovat erilaisia. Tee asioita, jotka tuntuu hyvältä, mutta joskus pieni potkaisu pyllylle tekee hyvää. Sanon vaan, että riski siihen, että mietit mikset aloittanut aiemmin, on paljon isompi kuin riski siihen, että katuisit kun aloitit niin aikaisin. Näin se yleensä menee.
Edellisen kirjoittajan lisäys toisten pillin mukaan tanssimisesta on totta. Etenkin siskoni oli tällainen. Hän ei ikinä halunnut puhua aiheesta. Ehdin olla vuosia hormoneilla, käydä leikkauksessa, hän kutsui minua vanhalla nimelläni. Se satutti, mutta aluksi annoin aikaa - onhan muutoksessa totuteltavaa muillekin. Kun vuosikaudet tätä oli jatkunut, oli pakko katkaista välit. Siskon tapaaminen ahdisti minua joka kerta liikaa, vaikka muita ongelmia välillämme ei (tietääkseni) ollut. Koin, että en halua pitää elämässäni ihmisiä, jotka eivät minua hyväksy.
Kaikki muut ihmiset ovat ottaneet minut avosylin vastaan, ainakin läheisistä. Olen onnellisempi kuin koskaan, enkä olisi ikinä halunnut jättää prosessin aloittamista pidemmälle. Hormonit muuttavat myös henkisesti, itselläni jatkuva läsnä ollut ahdistus laantui ja muuttui rauhaksi. Omassa prosessissani hormonien tuomat muutokset olivat ehdottomasti isoimmat, ja nimenomaan henkisesti.
Hyvä, että aloitit keskustelun, sillä transpiireissä (vaikkei tämä palsta nyt kovin vakavasti otettava olekaan) epäröinti ja katumus on pitkälti tabu.
Lastesi isä tulee järkiinsä. Ei tietenkään koe sitä "sinuksi", koska on tehnyt lapsia naisen kanssa. Kyse ei nyt ole kuitenkaan hänestä. On hienoa, että olet huomaavainen läheisiäsi kohtaan, mutta sinulla on vain yksi elämä. Haluatko todella tehdä kompromissin oman elämäsi suhteen vain toisia säästääksesi?
Ja jos ei tule järkiinsä niin aika ja odottaminen ei auta.
Kiitos rohkaisevista ajatuksista ja asiallisesta suhtautumisesta. Olen huomannut, että epäröivien, hitaasti etenevien ja nk.rauhallisten prosessin aloittajien määrä on hyvin pieni.
Ftm-suunta vanhemmalla iällä on omassa tapauksessani niin suuri asia, etten oikeasti koe omaavani oikeutta shokeerata perhettä tai lähipiiriä. Yksityiselämässäni olen käytännössä erakko eli kyse on pikkuruisesta piiristä läheisiä ihmisiä, mutta toisella kantilla julkinen kuva, jonka radikaali muuttuminen voi vaikuttaa negatiivisesti isoon osaan elämässäni.
Lapseni tietää jo, että "äiti on sekä mies, että nainen" ja suhtautuminen lapsen kaltaisesti täysin hyväksyvää. Oma perheeni otti asian ok. Lasten isä (pitkä pitkä suhde takana) on se hankalin osuus. Tottakai minä ymmärrän, että hän ei halua profiloitua yhtäkkiä homo-suhteessa eläväksi, vaikkei muuten mitenkään rajoittunut tai fobikko ole. Ajatellut, että elää eräänlaisen tomboyn kanssa, muttei ilmiselvästi voinut kuvitella, että joskus vielä tällaista tulee tapahtumaan. Minä en ole hetero, joka on aina ollut ok.
Sinänsä suuresti paskaa ja kaduttavaa, etten aiemmin uskaltanut asiaa ottaa pöydälle.
Koska olen elänyt näinkin pitkälle jo näillä mitä on, olen tietysti tottunut vastenmieliseen vartaloon, mutta silti sen silpominen on hirveän pelottava ajatus. Sukupuolielimieni muuttaminen tässä vaiheessa tuntuu mahdottomalta (koska nykyiset a. toimii hyvin, b. Olen oppinut nauttimaan) , eli riski saada toimimaton tai tunnoton penis ei vain ole sen arvoista. Tämän vaihtoehdon tilalle on tietenkin muita, keinotekoisia, mutta silti.
Olen menossa transpolille ensi kuussa ensimmäistä kertaa, mutta nyt sitä ennen jo haluaisin vastauksen esim.siihen, voisiko parrad saada ihosiirteellä tms. Hormonien aloittaminen tuntuu sekin vielä kaukaiselta ajatukselta, vaikka hauskaa kyllä se olisi varmasti yksi näkyvimpiä muutoksia mitä olla voi. Tuntuisi kuitenkin olevan juuri se, mitä eniten haluaisin.
Transmies (naisesta mieheksi) pystyy melko hyvin säätelemään prosessinsa nopeutta. Jo huomattavasti aiemmin voi alkaa liuttaa rooliaan miehiseen suuntaa pukeutumisessa ja käyttäytymisessä, koska se on sallittua naisille muutenkin. Hormoonihoito testosteronilla on tehokkaampaa ja nopeampaa kuin estrogeenilla, mutta tässäkin lopputulokset vievät silti aikaa. Kuukautiset loppuu nopeasti (jos niitä on vielä) ja äänenmurros kehittyy melko nopeasti (kaverit alkaa kyselemään oletko flunssassa). Lihasmassa lisääntyy hiljalleen, riippuen siitä kuntoileeko erityisesti. Karvoituksen lisääntyminen ja parrankasvu on melko hidasta. Harmillisin tapaus syntyy hiuksissa, kaljuuntuminen on edessä riippuen sukutaustasta (voi verrata onko lähisuvussa kaljuja miehiä).
Aika suuri osa transmiehistä ei halua genitaalikirurgiaa, monelle riittää vain hormoonihoito ja rintojen poisto. Hoitoprosessissa ei vaadita genitaalialueen "täysremonttia", jotakin kyllä (selviää transpolilta kysyen).
Transpolilla voinet varautua ainakin pitkään tutkimusjaksoon tai jopa määräaikaiseen keskeytykseen, jos olet epävarma prosessin tarpeesta ja sukupuolen ristiriidasta.
Jaa sulla ei ole vielä edes diagnoosiakaan. Voi koko diagnoosin saaminen jäädä haaveeksi jos meinaat 10 vuotta odottaa parempaa tilannetta ja jos tunnet olosi hyväksi nykyisessä kehossasi. Miksi hakeidut nyt tutkimuksiin jos ei ole aikomustakaan vielä hoitoja aloittaa? Parta kun ei pelkällä diagnoosilla kasva ja penis toimii juuri niissä asioissa mihin se on tarkoitettukin eli kusemiseen ja naimiseen.
Transmiehen neopeniksellä ei naida kovin kummoisesti, tarvitaan proteesia avuksi. Omat ilot kyllä syntyy tälläkin.
Kai tuo riippuu leikkaustekniikasta. Gracilis falloplastialla tehty oma penikseni on niin jämäkkä ettei mitään proteesia tai tukea tarvita. Useita korjauksia tehty hyvään lopputulokseen pääsemiseksi.
on kaksoielämä. Tämä ei ehkä ole paras vaihtoehto, mutta elät tarpeen mukaan siinä roolissa mikä kulloinkin parhaalta tilanteeseen sopii. Sitä tekee varmasti melko monikin, sillä monelle on kova paikka tulla julkisesti kaapistaan ulos. Osa ei ole edes leikkaukseen mennessä kertonut asiasta kenellekään toisella.
Kaksoiselämä ei "oikeuta" uuden sukupuolen vahvistamiseen. Psykkalausunnot tulee vain jos elää pysyvästi uuden sukupuolen mukaista elämää (vaadittu laissa). Papereiden vaihdon jälkeen ei kukaan tule niitä vaatimaan vaihdettavaksi takaisin, mutta kahdessa sukupuolessa eläminen rassaa psykkisesti aika tavalla.
No menitkö polille ja kuinka kävi?
pystyy vahtimaan miten elät, ei niin kukaan?
aloituksessa sanoit, että Diagnoosi on Ok. Miten se on mahdollista kun vasta nyt menet transpolille ensimmäistä kertaa?
Eihän kukaan ulkopuolinen sitä pysty vahtimaan, itse se on tehtävä. Mutta jos ei pysty elämään uudessa sukupuolessa pysyvästi vaan sukkuloi sukupuolesta toiseen, pää ei kestä sitä ja pahimmillaan seurauksena on itsetuhoisuus.
onhan sellaisiakin, jotka leikkaukseen mennessä eivät ole kertoneet aiaa kenellekään ulkopuolisella.
Koko tosielämänkoe on täysin naurettava koska kukaan ei voi vahtia, että elääkö vastakkaisen sukupuolen roolissa sen ajan mitä siinä vaaditaan.
Se on todellakin itseä varten. Tuolloin on puolipakollinen tilaisuus testata pystyykö elämään uudessa sukupuolessa. Minulta kyllä kyseltiin tutkimusyksikkökäynneillä RLT:n aikana miten menee. On sitten aivan oma asia valehteleeko silmät kirkkaana henkilökunnalle, että on tässä eletty 100 prosenttisesti uudessa sukupuolessa, vaikka todellisuudessa on esimerkiksi töissä/opiskelemassa käyty entisen sukupuolen habituksessa. Tällaisella "sukkuloijalla" tuollainen roolinvaihtelu voi jäädä päälle loppuelämäksi, mikä ei liene tarkoitus. Roolia olisi voinut vaihdella transvestiittinäkin ilman transdiagnoosia.
melkoinen ero. Transvestiitti nauttii siitä, kun pukeutuu vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin. Transsukupuolinen ei saa siitä mitään nautintoa.
Minä esimerkiksi olen pihalla puuhaillessa vanhoissa vaatteissani ja usein lähden niissä esim kauppaan. Ei se minua kuitenkaan transuksi tee.
Osalla transnaisista näyttää olevan sellainen käsitys, että vain sellainen on nainen joka sipsuttelee korkeissa koroissa ja hirveästi kittiä naamassa.
Tuo viimeinen kappale osuu paremminkin transvestiitteihin. Melkoisen harva transnainen toimii kuten kerrot, ehkä he jotka ovat vasta aloittamassa korjausprosessiaan ja tarvitsevat tukea läpimenossa. Transnainen pukeutuu ja meikkaa aivan samoin kuin cis-naiset. Hormoonit auttaa senverran ettei kovin paksuja pakkelikerroksia tarvita, eikä ne korkeat korotkaan ole arkielämässä jatkuvasti käytettynä mitään herkkua. Olin viikonloppuna ulkohommissa ja samanlaiset vaatteet oli kuin muillakin paikalla olevilla naisilla. Meikatakaan en viitsinyt kun tunnistetaan naiseksi saunapuhtaalla naamallakin.
tuo on pelkkää luuloa, kun sanot, että tunnistetaan naiseksi saunapuhtaalla naamalla. Mihin ihmeeseen tuon väitteen perustat?
Transnaisilla on sellainen ihmeellinen käsitys, että heidät tunnistetaan naisiksi jos kukaan ei tule mitään sanomaan. Vaikka naama olisi kuin seinästä revityllä riihipirulla, niin ei siitä normaali ihminen mitään mainitse.
Kaikki eivät ole samannäköisiä kuin sinä.
Tuntuu todella uskomattomalta, että transnaiset perustelevat läpimenoaan sillä, että kukaan ei sano mitään. Melko erikoinen ajatus sillä ei kukaan tavallinen ihminen mitään sano. Ihmisiin on sisäänrakenettu sellainen asia kuin kohteliaisuus. Saattavat kyllä mielessään miettia, että mikähän tuo luulee olevansa, mutta eivät silti asiasta mitään sano
Tämä sitten transnaisten mielestä tarkoittaa sitä, että he ovat läpimeneviä. Kun vielä koko samanlaisia ajatuksia hautova transyhteisö kilpaa kehuu kuinka henkilö on muuttunut, niin johan siihen alkaa uskomaan. Psyykkinen aivopesu on todella tehokasta.
Mutta kun perusteluina onkin se että sanotaan, eli muut ihmiset keskustelussa olettavat puhuvansa naisen kanssa. Joskus on vaan hankalaa luistaa tilanteesta outtaamatta itseään (viimeksi viikko sitten vaihdoin puheenaihetta). Ei kaikille viitsi alkaa selittämään koko entistä elämänkertaansa.
Tiedän-tiedän! Seuraavaksi alat selittämään että keskustelija on niin kieroutunut että kohteliaisuudesta kyselee vaikkapa kuukautisista tai synnytyksistä.
Taisi olla kyseessä vain oma diagnoosi ja tuli kuitenkin pupu pöksyyn ja munat jäi vain pääsiäishaaveeksi.
Joskus transasioista tietämätön ulkopuolinen lääkäri antaa "diagnooseja" joilla ei ole todellisuudessa perusteita. Transdiagnoosin saa antaa vain transtutkimusyksikön psykiatri.
ja lapsellinen. Miksi siinä pitää olla kieroutunut jos naiselta kyselee kuukautisista tai synnytyksistä?
On myös sellaisia henkilöitä jotka tajutessaan toisen erilaisuuden johdattavat keskustelun tilanteeseen jossa voivat toisen nolata.
Koska niin täydellisesti menet naisesta, niin miksi vaihdoit puheenaihetta?
Naisten seuraa ja vaatteita tässä vain katsellaan ja haaveillaan että voisi olla nainen. Ei sen nyt tarvitse niin suurta reaktioitiota aheuttaa muissa. Kaikkein eniten tarvitsen nais-seuraa, jotain yhteistä tekemistä.
paikka naisseuran etsimiseen. Täällä on vain entisiä miehiä jotka luulevat olevansa naisia.
Ja mikäs ötökkä sinä olet, et ainakaan ihminen.
paholainen ainakin nimimerkistäsi päätellen.
Kuten sinäkin.
Siksikö, että sanon täällä olevan entisiä miehiä, eikö asia pidä paikkaansa.
Varmasti aika jälleen päivittää, ettei ole tarkoitustakaan tehdä itselleen mitään, ei edes pukeutua naisten vaatteisiin
Mikäli olet tuo aloittaja, niin mistä olit tuon "diagnoosin" saanut. Jossain välissähän tuli esiin että olitkin vasta menossa transtutkimuksiin. Tuntui siis oudolta että joku ulkopuolinen taho jakelee epävirallisia diagnooseja.
Tästä kommentistasi nyt sitten selvisikin että et ollutkaan todellinen transsukupuolinen ja ihan kivaa että huomasit sen ajoissa itsekin. Kyllähän tuo olisi varmaankin tullut esiin myös transtutkimuksissa, mutta hyvä ettet mennyt viemään jonkun "varman tapauksen" paikkaa tutkimuksissa. Joku muu pääsee nyt vähän aikaisemmin tutkimuksiin.
Mä olen transnainen. Ei ole tarvetta korostaa sitä oikeassa elämässä, mut se tieto jo pelkästään helpottaa itsetuntemusta ja antaa asioille selityksiä.