Kestääkö

se tuulet ja tuiskut, nimittäin parisuhde. Tätä olen väliin pohtinut, mikä ihme saa pitkätkin avo- tai avioliitot kaatumaan. Ero useinmiten aina tuottaa tuskaa ja kärsimystä, niinkin paljon, että selviytymiseen menee vuosia.

Eron askeleet lähtevät sieltä oman mielen askeleista, yksi askel pois rakkaan suunnasta riittää, olipa sitten kyse isosta tai pienestä asiasta. Jos nämä askeleet jää selvittämättä, jompikumpi alkaa kärsimään, usein miten se vähemmän syytön osapuoli.

Hän kärsii siis puolisonsa laimin lyönneistä niin kauan kuin asia selviää. Toinen osapuoli näkee puolisonsa kasvoilla tämän aiheuttamansa kärsimyksen, oman laiminlyöntinsä,eikä välttämättä koe, että hän itse sen on aiheuttanut. *Sydämen maaperä on kova*.

Tälläinen "kärsimyksen" näkeminen on risti riidassa tämän todellisuuden kanssa jossa elämme, nyt on oltava "kauniita ja rohkeita".

Niille alueille monen mieli palaa, syntyy houkutuksia näyttää kuinka vahva olen, olen "mittava", olen kaunis ja muodokas, minulla on kysyntää...ja ympäristöstä varmasti löytyy haluavia..Silloinhan se " rumasti kärsivä" puoliso unohtuu. Tuskinpa hän täyttää silloin sitä ihannetta jonka ympäristö asettaa ja joka toiselle on muodostunut.

Rakkaus on kumminkin niin suuri asia, että sen puolesta on jaksettava seistä toisen rinnalla niin myötä kuin vastoin käymisissä,
sillä

* RAKKAUS ANTAA KAIKEN JA KAIKKENSA *
361648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

tuo toisen osapuolen "kärsimys" saattaa olla juuri se eroittava tekijä, joka saa liiton notkahtamaan tosi pahasti.
Jos puoliso ei päästä toista lähelleen auttamaan, vaan haluaa kestää yksin koettelemuksensa, ei toinen voi siinä tilanteessa mitään..koettu on..Pitkänkin parisuhteen jälkeen paluu normaaliin ei ehkä onnistukaan, vaan rakkaus katoaa jonnekkin ...tiedä minne...

Äänestä
  • olet guassí. Kyllä parisuhde(avoliitto tai avio-) ja siihen liittyvät asiat on hoidettava yhdessä, koska yhteinen yhdistää.....joillekin se on helpompaa, jotkut venyvät natisevassa suhteessa niin kauan, että jomman kumman on tehtävä "pesäjako". Oli se sitten rakastajatar tai jotain muuta . Toisen naisen osa ei ole kummoinen, eikä oikein edes aviovaimoa kohtaan. Rakkaus antaa kaikkensa myös silloin, kun on vaikeaa, ja vähemmän ketään satuttavaa saattaa olla kuitenkin tehdä pesäero heti..eikä vasta sitten, kun on loukannut kaikkia osapuolia..

    Äänestä

  • japanitar kirjoitti:

    olet guassí. Kyllä parisuhde(avoliitto tai avio-) ja siihen liittyvät asiat on hoidettava yhdessä, koska yhteinen yhdistää.....joillekin se on helpompaa, jotkut venyvät natisevassa suhteessa niin kauan, että jomman kumman on tehtävä "pesäjako". Oli se sitten rakastajatar tai jotain muuta . Toisen naisen osa ei ole kummoinen, eikä oikein edes aviovaimoa kohtaan. Rakkaus antaa kaikkensa myös silloin, kun on vaikeaa, ja vähemmän ketään satuttavaa saattaa olla kuitenkin tehdä pesäero heti..eikä vasta sitten, kun on loukannut kaikkia osapuolia..

    Myötä- ja VASTOINkäymisissä!

    Äänestä

  • hessu51 kirjoitti:

    Myötä- ja VASTOINkäymisissä!

    siinä se on se tärkein..

    Äänestä

  • nähnyt asian toisinkin päin, nimittäin loukattu osapuoli kärsii tietämättään toisen toilauksista, valittelee oloaan ja jaksamistaan. Ehkä aavistelee mielessään kaikenlaista ja saattaa jopa kysyäkkin...saa siten jonkin ympäri pyöreän vastauksen. Tottahan toki on näin, energiaa ei riitä kaikkeen jos toisen sydän matkaa toiseen suuntaan...

    Äänestä

  • savon seppä kirjoitti:

    nähnyt asian toisinkin päin, nimittäin loukattu osapuoli kärsii tietämättään toisen toilauksista, valittelee oloaan ja jaksamistaan. Ehkä aavistelee mielessään kaikenlaista ja saattaa jopa kysyäkkin...saa siten jonkin ympäri pyöreän vastauksen. Tottahan toki on näin, energiaa ei riitä kaikkeen jos toisen sydän matkaa toiseen suuntaan...

    että vielä on aika hyvät välit jos kysymyksiin saa edes ympäripyöreitä vastauksia.
    Tulee vielä sekin aika jolloin ei saa mitään vastauksia ja puheen aiheet on luokkaa: "Mitä kaupasta tuodaan?"

    Äänestä

yleisesti ei minun mielestä voi tarkastella eroja. Ne tuntuvat niin omakohtaiselta kokemukselta ettei niistä noin yksinkertaisesti voi vetää mitään johtopäätöksiä. Jokainen voi vaan käydä sen läpi omalta osaltaan, eikä silloinkaan ole kaikkia vastauksia, ihmismieli kun jälkeenpäin vähättelee asioita.

Elämä on valintoja, ja jokainen joutuu elämään valintojensa mukaan. Ja jokainen joutuu maksamaan valintansa. Joten minusta on myös jotenkin turha syyttää ihmisiä yrittämättömyydestä, syrjähypyistä, lupausten pettämisestä ym. On niin helppoa olla yli-ihminen, meillä vaan ei ole valtuuksia sanomaan mikä on toiselle missäkin tilanteessa se oikea ratkaisu. Ja jokaisella on myös oikeus tehdä se omat virheet ja oppia niistä.

Äänestä
  • normaalisti, mutta ei enää avioliitossa.

    Äänestä

  • japanitar kirjoitti:

    normaalisti, mutta ei enää avioliitossa.

    niissä syrjähypyissä. Silloin olet vastuussa kahdesta perheestä, ei koko kansakunnasta.

    Pointtini oli lähinnä, että millä oikeudella me muut nyrpistämme neniämme ja kerromme miten elämää tulisi elää... No, saamme kai sanoa sanottavamme jos joku kysyy mielipidettämme, mutta tuollainen yleistely...

    Äänestä

  • tuffe kirjoitti:

    seurustelemme olemme vastuussa itsestämme, mutta jos naimisissa niin myös toiselle! Kansakunnat kantakoot taakkansa suuremmista asioista, meidän tehtävämme on toimia lakien (avioliitto)ja niitten sääntöjen mukaan, joita esim. avioliitossa tarvitaan..uskollisuus, luottamus...jotta se pysyisi kasassa. Mielipiteensä saa sanoa julki, mutta meitä ihmisiäkin on monenlaisia, ja me ajatellaan samoistakin asioista eri lailla...

    Äänestä

  • oli vain yksi näkö kulma asiaan...tiedän kyllä, että tämä on monen tunnolle arka aihe alue, mutta eikös juuri näistä pitäisi väliin keskustella...sille kestävälle ruusun punalle on hyvä väliin luoda pohjaa, puhumalla menneestä kipeästä ja rakentamalla uutta tulevaisuutta..:)

    Äänestä

  • japanitar kirjoitti:

    seurustelemme olemme vastuussa itsestämme, mutta jos naimisissa niin myös toiselle! Kansakunnat kantakoot taakkansa suuremmista asioista, meidän tehtävämme on toimia lakien (avioliitto)ja niitten sääntöjen mukaan, joita esim. avioliitossa tarvitaan..uskollisuus, luottamus...jotta se pysyisi kasassa. Mielipiteensä saa sanoa julki, mutta meitä ihmisiäkin on monenlaisia, ja me ajatellaan samoistakin asioista eri lailla...

    ihmisen välinen suhde perustuu täysin yhteiseen sopimukseen. Kaikki muu on sivuseikkaa,allekirjoitukset papereissa tai papin aamen. Lait on tehty rikoksien estämiseksi ei niiden avulla saa ihmisiä pidettyä yhdessä. Jokaisessa parisuhteessa on omat sääntönsä, joissakin hyvinkin avoimet ja vapaat, toisissa hyvin tiukat.Uskollisuus ja luottamus kuuluvat ihmisen luonteenpiirteeseen tai sitten eivät...eikä sillekkänn voi mitään.

    Äänestä

  • savon seppä kirjoitti:

    oli vain yksi näkö kulma asiaan...tiedän kyllä, että tämä on monen tunnolle arka aihe alue, mutta eikös juuri näistä pitäisi väliin keskustella...sille kestävälle ruusun punalle on hyvä väliin luoda pohjaa, puhumalla menneestä kipeästä ja rakentamalla uutta tulevaisuutta..:)

    että tämä aihe on minulle liian arka. Kipinöintiä se ainakin tuottaa, Japanittarellekin toivon kestämistä kanssani :)

    Ympärilläni on ollut viime aikoina paljon eroja, joista tämä oma mahdollinen on yksi. Jokainen on kuitenkin ollut niin erilainen, ettei yleistä tekijää löydy. On ollut kaikkea syrjähypyistä väkivaltaan, jopa vaan sitä että on kasvanut eroon toisistaan. Eikä yskikään ero ole ollut helppo päätös. Eikä syyllistä löydy, edes siinä missä on ollut väkivaltaa. Sen takia minun mielestä ainoa rakentava tapa keskustella erosta on, että miettii mitä itse on tehnyt väärin, eikä mitä muut tekevät väärin. Senhän me kaikki tiedämme :)

    välitä, tuffe..syytä on minussakin..:)Minullekin arka aihe tämä...:)Kyllä me erimielisyyksistä aina selvitään...:)

    Äänestä

  • japanitar kirjoitti:

    välitä, tuffe..syytä on minussakin..:)Minullekin arka aihe tämä...:)Kyllä me erimielisyyksistä aina selvitään...:)

    taisin kylläkin toimia jonakin mielipide-poliisina :) tyyliin: puhukaa niin kuin minä haluan, tai... Anteeksi. Rumasti tehty...

    Menen häpeämään...

    Äänestä

ovat aika yleisiä eron syitä. Ei ole ihminen juuri sisäisesti muuttunut vuosituhansien aikana, samat vinkeet kuin tuhansia vuosia sitten.

Tunsin yhden paris kunnan läheisesti. Minulle tuli yllätyksenä, kun kuulin, että mies oli tehnyt syrjähyppyjä jo vuoden verran. Sitten hän oli tunnustanut vaimolleen asian. Järkytys oli suuri vaimon kohdalla.

Kun näin hänet, hänen silmänsä olivat itkusta aivan punaiset, hän tärisi ja ohimoilta vuoti tuskan hiki. Ei hän lohdutuksesta huolinut...sen verran hänellä oli voimia, että hän kävi keskutelemassa srk:n diakoniatyön tekijän luona.

Mitä sitten tapahtui... Hän leipoi leivän ja vei sen miehelleen joka oli jo muuttanut toiseen asuntoon...vähän ajan päästä hän leipoi toisen... ja kolmatta ei enää tarvinnut, koska mies palasi takaisin. Suurempaa avioliiton rakkautta en ole vielä nähnyt. Siinä toteutui jo enemmän kuin se lupaus "rakastaa myötä ja vastoin käymisissä"

Äänestä
  • yksi osoitus rakkaudesta toiseen..taitaisivat jauhot loppua Suomestakin kauppojen hyllyiltä tätä menoa...:)Eroja, kun tulee paljon..

    Äänestä

  • japanitar kirjoitti:

    yksi osoitus rakkaudesta toiseen..taitaisivat jauhot loppua Suomestakin kauppojen hyllyiltä tätä menoa...:)Eroja, kun tulee paljon..

    hyvin sanottu. Noinkin onnellisesti voi käydä ja se on varmasti totta, vaikka olenkin hieman legendan heittäjä, niin tämä on niin vakava aihe, että tässä on pysyttävä aiheessa. Tässä leipä oli osoituksena suuresta rakkaudesta ja he elävät tätä nykyä onnellisina.

    Niitä eroja minäkin olen pohtinut...niitä on liian paljon...voi sitä tuskan määrää. Tietyissä erityis tapauksissa ero on paikallaan, mutta ei pitäis luovuttaa liian helpolla, joskus ne jauhotkin on välittämässä rakkauden sanomaa...toivon mukaan jauhot loppuis ja rakkaus aina voittaisi, onhan niitä toki muitakin ideoita olemassa..:)

    Äänestä

  • sinä itse ajattelet syrjähypystä tai salasuhteesta..pystyisitkö, ja kertoisitko vaimollesi..

    Äänestä

  • japanitar kirjoitti:

    sinä itse ajattelet syrjähypystä tai salasuhteesta..pystyisitkö, ja kertoisitko vaimollesi..

    olen vain ihminen, ei minulla avioliitossa ole oikeuksia sen enempää kuin muillakaan. Pitää muistaa, että ihminen on inhimillinen olento. Syrjähyppykin voi sattua, mutta se pitää pyrkiä selvittämään olosuhteiden mukaan. Itse olen sellainen, etten varmaankaan voisi sitä sisälläni kantaa....

    Äänestä

Ihana vuoden kestänyt yhdessäolomme ( emme asu yhdessä ) päättyi eilen.
Kahden aikuisen välinen lämmin suhde, johon mahtui tavallista elämää ja juhlaa, yhdessäoloa, rakkautta ja lämpöä. Kaikkea mistä voi toivoa.
Molemmat oli lapset jo hankkinut, molemmilla erosta oli jo aikaa.
Eilen mies kuittasi parin päivän hiljaisuuden jälkeen seurustelumme tekstiviestillä- hän ei halua enää jatkaa. Ja se oli siinä...
Ei vastannut eilen eikä tänään puheluuni, ei viesteihini. En voi ymmärtää...Näinkö helposti se sitten kävi. Monenlaiset ajatukset risteilee päässäni.
Yritin säilyttää edes arvokkuuteni lähettämällä hänelle kauniin viestin, toivoen hänelle kaikkea hyvää. Siihenkään en saanut vastausta.
Että näin....

Äänestä
  • sanon minä...

    Äänestä

  • sanon minäkin...Oikein teit kun lähetit sen kauniin teksti viestin, mitä muutakaan siinä tilanteessa voi tehdä..Oikein teit sillä " älä kosta pahaa pahalla" pitää aina paikkansa ja suojaa sisintäsi. Voimia sinulle.

    Äänestä

  • savon seppä kirjoitti:

    sanon minäkin...Oikein teit kun lähetit sen kauniin teksti viestin, mitä muutakaan siinä tilanteessa voi tehdä..Oikein teit sillä " älä kosta pahaa pahalla" pitää aina paikkansa ja suojaa sisintäsi. Voimia sinulle.

    olleen kaiken niin hyvin- ainakin omasta puolestani, ja halusin sen sanoa.
    Edelleen häntä tietenkin rakastan, enkä voi kun toivoa sellaiselle ihmiselle hyvää...
    Olen iloinen että pystyin siihen- voitin itseni.
    Kiitos kannustuksesta, voimia myös kaikille kohtalotovereille- tiedän etten ole ainoa hylätty.

    Äänestä

  • meillä... kirjoitti:

    Kirjoittelen enimmäkseen Elleissä. Siellä on kuitenkin melko hiljaista ja jutut polkevat samoja ratoja.
    50 palstalla on keskustelu erosta. Jokainen tapaus on erilainen. Omani ehkä Suomen hullunkurisin ja erikoisin avioero. Ehkä minunkin olisi kannattanut kokeilla Savon sepän kertomaa leipä-konstia. Lähettelin vain tyhmiä viestejä ja ei siitä hyvä seurannut. Ehkä vaikka kaupasta ostettu Muhku-sämpyläpussi olisi ajannut itseleipoman leivän asian. Ei tullut vain silloin mieleen, kun pisti niin mahdottomasti vihaksi ukon häipyminen kotoa.
    Erosta on jo aikaa. Näin viime yönä omituista unta. Siinä mies kertoi vähän ääni kankeana Naltrekson-vieroituspillereistä. Yritin kysyä onko raittius pitänyt vieroitushoidon jälkeen ja käyttääkö hän noita pillereitä. Kasvot olivat jo entiset. Eivät ne viimekesäisen masennuslääkkeiden varassa elävän ja kaljakuppilaan eksyneen pöhöttyneet ja veltot kasvot. Ilme ja olemus oli minun entisen X:n oman armaan. Ei oikea rakkaus minnekkään häviä vaikka ero tai kuolema erottaa. Olen ehkä tavallaan onnellinen sillä tavalla, että rakastan vihittyä ex-aviomiestäni ja lasteni isää. En ole ollut eron jälkeen miesten kanssa missään tekemisissä. Ehkä olen heittänyt "vehkeet vintille" kuten Soneraplazan Elli sanoi 50 -palstalla erokeskustelussa.
    Mitä minä noilla vehkeillä tekisinkään.
    Kävin katsomassa IS:n vaihdevuosikeskustelua. Joku nainen 49-vee iloitsi kuukautisten loppumisesta. Hänellä oli mielestäni täysin samanlainen huumorintaju kuin minulla. Ehkä meitä sarkastisia ja itseironisia tyyppejä on muitakin.
    Aamulla naureskelin itselleni kotiovella lähtiessäni työhön. Järkytyin eilen netin uutisesta, jossa kerrottiin Syöpäsairaiden tuki ry:n huijauksesta. Olin aikoinaan tuossa firmassa puoli vuotta työssä. Noin hyväuskoinen minäkin olen. Ihmettelin silloin moneen otteeseen juttujen paikkansapitävyyttä. Onneksi oli kyseessä kuitenkin työpaikka. Meitä höynäytettäviä oli ehkä satoja. Miesmaailmassa minulle kävisi heti köpelösti. Siksi ei edes kannata kokeilla kepillä jäätä. Uusi romanssi, ero ja uudet eroitkut. Ei kiitos. Mieluummin itken ex-ukkoni perään. Hän on oikea herran enkeli ja naisten naurattaja. Olen varma, että moni täällä netissä pörräävistä sinkuista on armaani exä. Eikö perusteta tänne nettiin Jätetyt ry. Antaisimme toisillemme vertaistukea ja virtuaaliolkapäätä. Viisas ei yleensä mene vipuun. En ole koskaan ollut viisas. Savossa olen syntynyt, mutta ei kukaan ole seppä syntyessään. Savosta sain onneksi huumorintajun verenperintönä. Eipä ole koskaan tarvinnut syödä yhtään masennuspilleriä.

    Äänestä

samaa mieltä kanssasi, että rakkaus antaa kaikkensa..mutta myös tällaisia tapauksia löytyy, että lähdetään hakemaan avioliiton ulkopuolelta "viihdykettä", ja leikitään kuin kakarat siihen asti kunnes arki tulee vastaan..entäs sitten..kuvioissa saattaa olla jo väh. kolme ihmistä! Entäs, jos haettiinkin vain hetken huumaa ulkopuolisesta..Mikä on sellainen liitto, että se ei pelaa ilman kolmatta..löytyykö syyllinen avioliitosta, aviomiehestä/aviovaimosta vai siitä kolmannesta...kestääkö liitto tällaista.

Äänestä
  • ja kaikkensa siis sisällön kuin myös voimat rakkauden toteutumiseen. Neljän kympin kriisissä sitä saattaa rakastua aivan silmittömästi, saattaa johtua siitä, että ei ole sitä aikaisemmin kokenut..Tuo saattaa johtaa nopeasti eroon, ensin toisesta ja sitten toisesta...

    Mutta joka on elännyt kriisin läpi ja oppinut siitä jotain, niin tälläisen kohdalla saattaa olla jostain muusta kysymys kuin huumasta..leikittelystä..tai viihdykkeestä. Nämä kaikki ovat enemmän tai vähemmän sellaisia syitä joitten takia ei kukaan ole lähdössä liikkeelle. Tai jos on, ovat syyt vieläkin syvemmällä jotka ohjaavat näin tekemään..:((

    Kestääkö liitto tälläista. Yleisin vastaus on ei. Tähänkin minä pitäydyn. Syyllistä on vaikea hakea, eikä se varmaan olekkaan niin olennainen asia. Tiedät, että tämän päivän ratkaisuun saattaa vaikuttaa sellaiset asiat jotka ovat tapahtuneet kauan sitten. Siis omassa elämän historiassa on otettu se mielen askel joka on kasvanut tänä päivänä johonkin määrättyyn tekoon.

    Äänestä

että oma suhteeni kestää:)
mutta varmaan tarttee tehdä töitä sen eteen.monasti suhteet kariutuu kun alkuihastus menee ohi ja junnataan sitä arkea.
ite ainaskin ajattelen että mikään ei hoivaamatta kasva ja kukoista:)

noi telkkarihömpät antaa ihan väärän kuvan suhteista ja oikeesta elämästä.

Äänestä
  • on aivan hyviä ajatuksia, toivo ja toivominen ovat niitä hyviä liikkelle pistäviä voimia. Yleensä suhteessa riittää tavanomainen hoiva ja huolenpito, sellainen joka lähtee pyyteettömästi rakkauden pohjalta. Ei niitten asioitten tarvitse olla suuria, jopa aivan pienetkin ja mitättömät asiat saavat hyvin suuria aikaan. Joitakin asioita varmaan joutuu opettelemaan itsekukin. Telkkari hömpät kannattaa jättää sikseen, niistä ei juurikaan ole hyötyä. Kannattaa rakentaa sitä omaa "hömppää", silloin tunteet ovat aitoja ja siitä saa nauttia koko ikänsä.

    Äänestä

  • savon seppä kirjoitti:

    on aivan hyviä ajatuksia, toivo ja toivominen ovat niitä hyviä liikkelle pistäviä voimia. Yleensä suhteessa riittää tavanomainen hoiva ja huolenpito, sellainen joka lähtee pyyteettömästi rakkauden pohjalta. Ei niitten asioitten tarvitse olla suuria, jopa aivan pienetkin ja mitättömät asiat saavat hyvin suuria aikaan. Joitakin asioita varmaan joutuu opettelemaan itsekukin. Telkkari hömpät kannattaa jättää sikseen, niistä ei juurikaan ole hyötyä. Kannattaa rakentaa sitä omaa "hömppää", silloin tunteet ovat aitoja ja siitä saa nauttia koko ikänsä.

    tunteet ovat aitoja minun mielestäni aina, kun on kyse toisesta välittämisestä! Jolla ei ole tarkoituskaan rakentaa mitään niistä, pysyköön kiusaamatta muita.

    Äänestä

  • japanitar kirjoitti:

    tunteet ovat aitoja minun mielestäni aina, kun on kyse toisesta välittämisestä! Jolla ei ole tarkoituskaan rakentaa mitään niistä, pysyköön kiusaamatta muita.

    tunteet ovat aitoja aina ja edelleen. Rakkaudella on tarkoituksensa niin hyvinä kuin huonoinakin pävinä, näiltä osin se on täysin muuttumaton, se ei hellitä eikä tule koskaan hellittämäänkään otetta siitä, minkä omakseen on saanut..:))))

    tämän vielä. Rakkaus on myös aika väkevä, se kyllä murskaa kaikki esteet pois, niin että jäjelle jää aito puhdas luottamus ja tunteet. Vai ajattelitko kenties niin, että se rakentaisi kaiken vanhan päälle. Siis ei näin. Vaan uusi suhde rakennetaan alun alkaen uudelle kestävälle pohjalle. Alkuna kyllä ihastus, yhteensopivuus ja kemiat ohjaavat, mutta pitemmän päälle nekään ei riitä. Toista ei voi omistaa eikä muuttaa. Näissä tapahtuu muutoksia vain rakkauden pohjalta ja ehdoilla. Siinä on suostuminen yhteiseen kasvuun. Tässä ei ole olemassa mitään takaportteja pahan päivän varalle.

    Äänestä

  • japanitar kirjoitti:

    tunteet ovat aitoja minun mielestäni aina, kun on kyse toisesta välittämisestä! Jolla ei ole tarkoituskaan rakentaa mitään niistä, pysyköön kiusaamatta muita.

    sinä tällä tarkoitat. Tunteet ja rakkaus ovat kumminkin aina tärkeitä, varsinkin niistä keskusteleminen. Se helpottaa ihmeesti ja parantaa suhteen laatua.

    Äänestä

  • ilmari kirjoitti:

    sinä tällä tarkoitat. Tunteet ja rakkaus ovat kumminkin aina tärkeitä, varsinkin niistä keskusteleminen. Se helpottaa ihmeesti ja parantaa suhteen laatua.

    sepältä vai minulta..

    Äänestä

  • japanitar kirjoitti:

    sepältä vai minulta..

    ymmärtänyt mitä tarkoitit kirjoituksellasi, olen aika uusi kirjoittaja täällä.

    Äänestä

  • ilmari kirjoitti:

    ymmärtänyt mitä tarkoitit kirjoituksellasi, olen aika uusi kirjoittaja täällä.

    tarkoitin sitä, että tunteet liittyvät seurustelu-tai parisuhteeseen enemmän tai vähemmän, ja että kenenkään ei pidä/pitäisi syyllistyä toisen ihmisen tunteilla leikittelemiseen..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

savon seppä kirjoitti:

se tuulet ja tuiskut, nimittäin parisuhde. Tätä olen väliin pohtinut, mikä ihme saa pitkätkin avo- tai avioliitot kaatumaan. Ero useinmiten aina tuottaa tuskaa ja kärsimystä, niinkin paljon, että selviytymiseen menee vuosia.

Eron askeleet lähtevät sieltä oman mielen askeleista, yksi askel pois rakkaan suunnasta riittää, olipa sitten kyse isosta tai pienestä asiasta. Jos nämä askeleet jää selvittämättä, jompikumpi alkaa kärsimään, usein miten se vähemmän syytön osapuoli.

Hän kärsii siis puolisonsa laimin lyönneistä niin kauan kuin asia selviää. Toinen osapuoli näkee puolisonsa kasvoilla tämän aiheuttamansa kärsimyksen, oman laiminlyöntinsä,eikä välttämättä koe, että hän itse sen on aiheuttanut. *Sydämen maaperä on kova*.

Tälläinen "kärsimyksen" näkeminen on risti riidassa tämän todellisuuden kanssa jossa elämme, nyt on oltava "kauniita ja rohkeita".

Niille alueille monen mieli palaa, syntyy houkutuksia näyttää kuinka vahva olen, olen "mittava", olen kaunis ja muodokas, minulla on kysyntää...ja ympäristöstä varmasti löytyy haluavia..Silloinhan se " rumasti kärsivä" puoliso unohtuu. Tuskinpa hän täyttää silloin sitä ihannetta jonka ympäristö asettaa ja joka toiselle on muodostunut.

Rakkaus on kumminkin niin suuri asia, että sen puolesta on jaksettava seistä toisen rinnalla niin myötä kuin vastoin käymisissä,
sillä

* RAKKAUS ANTAA KAIKEN JA KAIKKENSA *

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu