Kun henkilökemia hylkii

Mummorukan tunne kyllä, mutta tuskin häntä tarkoitit.

jos alkemian kautta kultaan ja sitä kautta rahaan...aika mutkikas ja outo ajatuskuvio kuitenkin....

ainakaan vakituisempaa ei tahdo löytyä kun kemiat ei sovi.

siksihän valitankin työpaikkojen minua hylkivää kemiaa.

Karpalo kirjoitti:

siksihän valitankin työpaikkojen minua hylkivää kemiaa.

Tai olisitko itse työtä hylkivä?

hessu51 kirjoitti:

Tai olisitko itse työtä hylkivä?

joskus ollut, ainakin silloin kun sattui liian raskaat ja huonosti palkatut hommat. Yksinhuoltajana ollessani en jaksanut olla niissä kun kotona odotti toinen löysi.

Mutta enemmänkin asia on niin, että minä en ole osannut olla riittävän aggressiivinen silloin kun olen onnistunut saamaan siedettävän työpaikan, jotta olisin saanut pidettyä siitä kiinni.

Tai vika on siinä mitä jo aluksi sanoin, minusta ei pidetä.

Karpalo kirjoitti:

joskus ollut, ainakin silloin kun sattui liian raskaat ja huonosti palkatut hommat. Yksinhuoltajana ollessani en jaksanut olla niissä kun kotona odotti toinen löysi.

Mutta enemmänkin asia on niin, että minä en ole osannut olla riittävän aggressiivinen silloin kun olen onnistunut saamaan siedettävän työpaikan, jotta olisin saanut pidettyä siitä kiinni.

Tai vika on siinä mitä jo aluksi sanoin, minusta ei pidetä.

Its een ole ollut päivääkään työttömänä,30 vuotta 120-150% töissä,aina extrahommia oman työn ohella mutta olenkin opiskleun lomassa varsinkin tehnyt ihan melkein mitä vain paitsi huoraillut ja sehän nyt ei enää tämän ikäiseni olisi kannattavaa,ein pääsisi kovinkan korkeille tuntipalkoille....
Työ,mikä tahansa on hyödyllinen kokemus,olen ollut rakennussiivoojasta opettajansijaiseen ja melkein kaikkea siltä väliltä sekä kurssittanut itseni moneen eri ammattiin,on aina ollut jotain minne "pudota" jos toiselta alalta on työt tilapäisesti loppunut!Etuna myös se että on ollut paljon suhteita eri paikoissa joiden kauttahan nykyään työt hoituu!

Karpalo kirjoitti:

joskus ollut, ainakin silloin kun sattui liian raskaat ja huonosti palkatut hommat. Yksinhuoltajana ollessani en jaksanut olla niissä kun kotona odotti toinen löysi.

Mutta enemmänkin asia on niin, että minä en ole osannut olla riittävän aggressiivinen silloin kun olen onnistunut saamaan siedettävän työpaikan, jotta olisin saanut pidettyä siitä kiinni.

Tai vika on siinä mitä jo aluksi sanoin, minusta ei pidetä.

millään malta olla kysymättä, miksi sinusta ei pidetä ja luuletko vaan itse, että sinusta ei pidetä pidetä eli onko sinulla ihan todellista kokemuspohjaa olemassa tuolle tunteellesi?

Ei tarvitse vastata ellet halua.

Pirre* kirjoitti:

millään malta olla kysymättä, miksi sinusta ei pidetä ja luuletko vaan itse, että sinusta ei pidetä pidetä eli onko sinulla ihan todellista kokemuspohjaa olemassa tuolle tunteellesi?

Ei tarvitse vastata ellet halua.

että en tiedä miksi joudun kuin ulkopuolisen asemaan. Jonkun aikaa työssä oltuani, työkaverit ovat kaikessa minua vastaan kuin yhtenä muurina.
Luulen heidän yksimielisyytensä perustuvan minusta takana päin puhumiseen. Tuntuu kuin tuo puhuminen olisi helppo vaistota.

Yhden kerran syynä oli se kun eräässä hoitolaitoksessa työskenneltyäni kuuntelin erään hoidettavan tarinaa, vaikka minulle oli sanottu, ettei sen puheita saa kuunnella (tästä hoidettavasta sanottiin hänen olevan vainoharhainen).

Toisessa työpaikassa oli kilpailua siitä kenet vakinaistetaan. Luulen että siellä minusta puhuttiin keksittyä pahaa.

Tämäntyyppisiä ovat olleet ne ongelmat, joista tiedän edes hiukan pintaa. Senkin vähän tajuan yeensä vasta jälkeen päin. Ajankohtaisesti olenkin niin stressaantunut, että en tiedä mitä ajatella, eikä ole ketään keneltä kysyä. Tavallaan olenkin sitten jo helpottunut kun pääsen pois.

Nämä esimerkit eivät taida täyttää työpaikkakiusaamisen tunnusmerkkejä, mutta muuri on ollut yhtenäinen ja se on tuntunut pahalta.

hessu51 kirjoitti:

Its een ole ollut päivääkään työttömänä,30 vuotta 120-150% töissä,aina extrahommia oman työn ohella mutta olenkin opiskleun lomassa varsinkin tehnyt ihan melkein mitä vain paitsi huoraillut ja sehän nyt ei enää tämän ikäiseni olisi kannattavaa,ein pääsisi kovinkan korkeille tuntipalkoille....
Työ,mikä tahansa on hyödyllinen kokemus,olen ollut rakennussiivoojasta opettajansijaiseen ja melkein kaikkea siltä väliltä sekä kurssittanut itseni moneen eri ammattiin,on aina ollut jotain minne "pudota" jos toiselta alalta on työt tilapäisesti loppunut!Etuna myös se että on ollut paljon suhteita eri paikoissa joiden kauttahan nykyään työt hoituu!

siitä, että osaat olla sellainen työporukkaan sopiva.

Saattaa olla vanhemmilta perittyjä nämäkin asiat. Nykyään arvostetaan kovasti sosiaalista lahjakkuutta ja ilmeisesti sinulla on sitä.
Minulla ei ole.

Vanhempanikin olivat sellaisia, ettei heillä juuri ystäviä ollut, vaikka naapureita kävi meillä ja isäni kävi naapureilla, kuten ennen vanhaan oli tapana. Enimmäkseen he puhuivat työasioista.

Huorana en minäkään kyllä pärjäisi päivääkään, jos pitää paikkansa, että miehet kohtelevat heitä esineinä ja halveksivat heitä.

Karpalo kirjoitti:

että en tiedä miksi joudun kuin ulkopuolisen asemaan. Jonkun aikaa työssä oltuani, työkaverit ovat kaikessa minua vastaan kuin yhtenä muurina.
Luulen heidän yksimielisyytensä perustuvan minusta takana päin puhumiseen. Tuntuu kuin tuo puhuminen olisi helppo vaistota.

Yhden kerran syynä oli se kun eräässä hoitolaitoksessa työskenneltyäni kuuntelin erään hoidettavan tarinaa, vaikka minulle oli sanottu, ettei sen puheita saa kuunnella (tästä hoidettavasta sanottiin hänen olevan vainoharhainen).

Toisessa työpaikassa oli kilpailua siitä kenet vakinaistetaan. Luulen että siellä minusta puhuttiin keksittyä pahaa.

Tämäntyyppisiä ovat olleet ne ongelmat, joista tiedän edes hiukan pintaa. Senkin vähän tajuan yeensä vasta jälkeen päin. Ajankohtaisesti olenkin niin stressaantunut, että en tiedä mitä ajatella, eikä ole ketään keneltä kysyä. Tavallaan olenkin sitten jo helpottunut kun pääsen pois.

Nämä esimerkit eivät taida täyttää työpaikkakiusaamisen tunnusmerkkejä, mutta muuri on ollut yhtenäinen ja se on tuntunut pahalta.

sinä puhunut koskaan työpaikkalääkärin tai terveydenhoitajan kanssa tuosta tunteestasi?

Pirre* kirjoitti:

sinä puhunut koskaan työpaikkalääkärin tai terveydenhoitajan kanssa tuosta tunteestasi?

sinä yksinäinen ja yksin nytkin..?

Karpalo kirjoitti:

siitä, että osaat olla sellainen työporukkaan sopiva.

Saattaa olla vanhemmilta perittyjä nämäkin asiat. Nykyään arvostetaan kovasti sosiaalista lahjakkuutta ja ilmeisesti sinulla on sitä.
Minulla ei ole.

Vanhempanikin olivat sellaisia, ettei heillä juuri ystäviä ollut, vaikka naapureita kävi meillä ja isäni kävi naapureilla, kuten ennen vanhaan oli tapana. Enimmäkseen he puhuivat työasioista.

Huorana en minäkään kyllä pärjäisi päivääkään, jos pitää paikkansa, että miehet kohtelevat heitä esineinä ja halveksivat heitä.

Olen suuresta perheestä ja sopeutuvainen,lisäksi kadvanut vanhempiemn veljien kanssa joten pärjään kyllä miesporukassakin!
lapseni ovat kyllä saman tyyppisiä,jo kouluajoista ovat olet työelämässä mukana ja hankkineet itse työpaikkoja,kaikilla kolmella myös ammattikoulutus mutta ovat tehneet kaikenlaista muutakin,baarimikkoina,keittiöapulaisina,kirjeenkantajina ym !
Pojilla tottumus joukkuepeliin,molemmat fudareita,siinä myös oppii sosiaaliseen käyttäytymiseen?!

Pirre* kirjoitti:

sinä yksinäinen ja yksin nytkin..?

työpaikkalääkärille kun näytti sille, ettei minulla kertakaikkiaan ollut olemassaolon oikeutta. Katastrofi oli jo niin paha, että lähin esimies ja hänen yläpuolellaan oleva henkilökin olivat minua kohtaan kuin kiusaajia.

Työterv.lääkärille puhumisesta seurasi aika pian, että työnjohto muutti suhtautumistapaansa minuun. Sen puoleen siinä työpaikassa olisi voinut sitten jatkaakin, vaikkakin (jälleen!)työterveyshuollon ja työnjohdon välillä oli puhuttu minusta, enkä tullut tietämään mitä oli puhuttu.

Se ei riitä, että työnjohto muuttaa omaa asennettaan. Jää vielä paljon muuta.

Nykyisin vietän aikaani paljolti yksin. Yksinäisyyttä en juuri tunne, sillä minulla on paljon tekemistä.
Työpaikkojen ulkopuolella saisin kyllä seuraakin, mutta olen mieluummin yksin silloin kun en tule ymmärretyksi.
Enkä minä ihan yksin ole, vaikka asun kyllä yksin.

Usein minusta tuntuu, että minulta puuttuu sellainen ihmissuhde, jossa toimii molemminpuolinen luottamus ja jossa tulen ymmärretyksi ja ymmärrän toista.

Liian kovat vaatimukset?

Puhuin kyllä kirjoitti:

työpaikkalääkärille kun näytti sille, ettei minulla kertakaikkiaan ollut olemassaolon oikeutta. Katastrofi oli jo niin paha, että lähin esimies ja hänen yläpuolellaan oleva henkilökin olivat minua kohtaan kuin kiusaajia.

Työterv.lääkärille puhumisesta seurasi aika pian, että työnjohto muutti suhtautumistapaansa minuun. Sen puoleen siinä työpaikassa olisi voinut sitten jatkaakin, vaikkakin (jälleen!)työterveyshuollon ja työnjohdon välillä oli puhuttu minusta, enkä tullut tietämään mitä oli puhuttu.

Se ei riitä, että työnjohto muuttaa omaa asennettaan. Jää vielä paljon muuta.

Nykyisin vietän aikaani paljolti yksin. Yksinäisyyttä en juuri tunne, sillä minulla on paljon tekemistä.
Työpaikkojen ulkopuolella saisin kyllä seuraakin, mutta olen mieluummin yksin silloin kun en tule ymmärretyksi.
Enkä minä ihan yksin ole, vaikka asun kyllä yksin.

Usein minusta tuntuu, että minulta puuttuu sellainen ihmissuhde, jossa toimii molemminpuolinen luottamus ja jossa tulen ymmärretyksi ja ymmärrän toista.

Liian kovat vaatimukset?

...ihmettelinkin, mihin se otsikko hävisi ja kirjoitin sitten uuden.
Sehän oli mennyt siihen, mihin nimimerkin piti tulla.

Puhuin kyllä kirjoitti:

työpaikkalääkärille kun näytti sille, ettei minulla kertakaikkiaan ollut olemassaolon oikeutta. Katastrofi oli jo niin paha, että lähin esimies ja hänen yläpuolellaan oleva henkilökin olivat minua kohtaan kuin kiusaajia.

Työterv.lääkärille puhumisesta seurasi aika pian, että työnjohto muutti suhtautumistapaansa minuun. Sen puoleen siinä työpaikassa olisi voinut sitten jatkaakin, vaikkakin (jälleen!)työterveyshuollon ja työnjohdon välillä oli puhuttu minusta, enkä tullut tietämään mitä oli puhuttu.

Se ei riitä, että työnjohto muuttaa omaa asennettaan. Jää vielä paljon muuta.

Nykyisin vietän aikaani paljolti yksin. Yksinäisyyttä en juuri tunne, sillä minulla on paljon tekemistä.
Työpaikkojen ulkopuolella saisin kyllä seuraakin, mutta olen mieluummin yksin silloin kun en tule ymmärretyksi.
Enkä minä ihan yksin ole, vaikka asun kyllä yksin.

Usein minusta tuntuu, että minulta puuttuu sellainen ihmissuhde, jossa toimii molemminpuolinen luottamus ja jossa tulen ymmärretyksi ja ymmärrän toista.

Liian kovat vaatimukset?

ole lääkäri, mutta jotenkin tunttuu, että pitäsköön siun käyvvä, vaikka paikkakuntasi mielenterveystoimissa?

Ei millään pahalla, mutta jos aina- ja joka työpaikassa tuntuu, että sinusta puhutaan pahaa ja kaikki muut ovat sinua rintamana vastaan, niin jotain on silloin pielessä sinun ajatusmaailmassasi.

Voisi helpottaa omaa oloasi, jos saisit jonkun lääkityksen - ihan kuin sinulla olisi jotain vainoharhaisuutta ehkä - oletko koskaan lukenut oireista tai tullut itse ajatelleeksi tällaista mahdollisuutta?

Pirre* kirjoitti:

ole lääkäri, mutta jotenkin tunttuu, että pitäsköön siun käyvvä, vaikka paikkakuntasi mielenterveystoimissa?

Ei millään pahalla, mutta jos aina- ja joka työpaikassa tuntuu, että sinusta puhutaan pahaa ja kaikki muut ovat sinua rintamana vastaan, niin jotain on silloin pielessä sinun ajatusmaailmassasi.

Voisi helpottaa omaa oloasi, jos saisit jonkun lääkityksen - ihan kuin sinulla olisi jotain vainoharhaisuutta ehkä - oletko koskaan lukenut oireista tai tullut itse ajatelleeksi tällaista mahdollisuutta?

koska siellä ei edes nähty mitään syytä käydä siellä. Sen sijaan sanottiin, että mielenterveystoimistossa on ruuhkaa ja että melkein kaikki siellä käyvät ovat skitsofreenikoita.
Kysymys voi olla siitä paljon puhutusta terveydenhuollon alasajosta.

Asennoidun kyllä vainotuksitulemisen pelossa, mutta minullahan on aikaisempaa kokemusta vainotuksitulemisesta niin paljon, että sillä on vaikutuksensa.

Elämänhistoriassani on traumaattisia ajanjaksoja ja niissä on syy, sikäli kun syy pitäisi löytää itsestä.

Täällä on paikkakunnan omaleimaisuuteen kuuluvia syitä, mutta en voi kirjoittaa niistä, koska ihmiset arvaavat heti, mistä päin kirjoitan ja pian tiedetään kuka olen.
En voi kirjoittaa syitä, miksi en voi muuttaa täältä poiskaan. En ole täältä kotoisin.

Oikeastaan voin jäädä odottelemaan ja antaa ajan kulua.

Mutta, Pirre* ja Hessu 51, ja aluksi taisi olla muitakin tähän ketjuun kirjoittaneita, - Kiitos teille kiinnostuksestanne ja hyvistä kommenteista!

siis henkilökemiasta yleensä.