Suomen tutkitusti hauskin vitsi?

Yleismies-

Etelän mies Lapissa

Etelän mies kyllästyi kiireiseen työhönsä ja muutti Lappiin asumaan yksin. Hän nautiskeli aikansa yksinäisyydestä ja hiljaisuudesta. Muutaman viikon jälkeen yksinäisyys alkoi kuitenkin pikkaisen ahdistaa ja hän kaipasi muuta seuraa. Kuin tilauksesta tuli paikalle Lapin mies.

– Terve mie oon siun naapuri, esitteli mies itsensä.

Näin varmaan olikin, vaikka lähimpään naapuriin oli useamman kilometrin matka. Lapin mies jatkoi vielä puhettaan.

– Mulla on illalla juhlat. Tulethko mukkhaan?

Etelän mies ilahtui kovasti ja kutsusta ja vastasi:

– Totta kai. Kyllä tässä oon seuraa kaivannutkin.

– Tervetulhoo kello 18 illalla, sanoi Lapin mies ja huikkasi vielä lähteissään:

– Muista sitten että siellä jhuuaan. Siellä jhuuaan niin, että kaikki on ihan hirveessä humalahssa.

– Ei haittaa yhtään, tässä on oltu selvin päin siitä asti kun muutin tänne.

Voit olla varma, että tulen paikalle.

Vielä ovella Lapin mies muisti yhden asian.

– Ai niin sitten siellä myös taphellaan, taphellaan niin, että läski tummuu.

Tämä jo vähän arvelutti etelän miestä, mutta hän ajatteli, että pienen tappelun varmaan kestää, kun kerta pääsee juhlimaan.

– Ei haittaa, hän vakuutteli Lapin miehelle.

Vielä ennen lähtöä pohjoisen mies huikkasi ovelta.

– Haittaako muuten, että siellä sitten naijjaan, naijjaan niin, että tyrät rythkyy.

Tästähän etelän mies vain innostui.

– Voit olla varma, että minä oon paikalla. Mutta ketäs sinne on kutsuttu?

– Ei sinne tule muita kuin sie ja mie.

40

2827

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siitinkipeänä

      Muuten hyvä, mutta alokasmaisesti yritti jäljitellä Lapin murretta. Minäpä kerron ilman murresanoja. Lapin mies meni käymään Helsingissä. Paikalliset ihmettelivät, miten Lapin mies on eksynyt näin kauas, tulitko porolla. Lapin mies sanoi: Jo vain mie tulin katsomaan minkälaisia on niin pöljät miehet jotaka lähettävät akkansa meille Lappiin viikoksi meidän naitavaksi. Mulkku menee turistiaikana kipeäksi. Alkukesästä alkaa vasta hellittää.

    • Seksikausi

      Hupaisa ja alokasmaisesti yritetty jäljitellä Lapin murretta. Mie kerron tositarinan, tämä ei ole lainkaan vitsi. Lapin mies meni Helsinkiin, Paikalliset ivasivat häntä: Mitä Lapin mies täällä tekee, eksyitkö porolla tunturista näin kauas. Lapin mies: Jo vain mie tulin katsomaan minkälaisia on niin pöljät miehet, jotka lähettävät akkansa viikoksi Lappiin meidän naitavaksi. Mulkku menee kipeäksi, alkaa toipua vasta alkukesästä, Turistikautta pitäisi laajentaa, seksituristit voisivat matkailla ympäri vuoden. Ja talvella on kylmäkin, Jouni kun on oikein kuuluisa ja kestävä panomies niin hänen kodan ulkopuolella on jono. naisparat värjöttävät pakkaessa vuoroaan.

    • beethooven

      Olin pohjanmaalla pienessä rannikkokaupungissa viikon ja kiirettä piti. Oli kirppistapahtumaa yhtä sun toista antikvariaattia ja vielä piti sijoitusasunnon makkarikin maalata pohjatöineen viikossa. Nappiin meni ja taas kesällä jatketahan sitä lomailua työn merkeissä vielä tietenkin ja täysillä sittenkin. Ei täällä laiskat pärjää yleensä juuri olenkaan.

    • Palstan-hauskin-vitsi

      Palstan tutkitusti hauskin vitsi...

      Hunkszi...

    • Kopsaampas teille muutamia sontasiionissa vappu mielessä julkaistuja juttuja ja nämäkin vain sinnepäin.

      "Mistä tietää, että talossa on massikka, no, kun katson taloa, siinä on kolminkertaiset ikkunat ja
      kaksinkertaiset ovet ja kun menee sisälle pöydän ääressä istuu yksinkertainen isäntä."

      "Miten saa navetan hajun pois hiuksista - menee sikalaan."

      Sitten yksi, tosin jo vanha vitsi
      "Isäntä ja renki oli metsällä ja isäntä näki tumman ison eläimen ja ampui otuksen, renki totesi, että nyt me ammuttiin hirvi. isäntä tokaisi - ketkä me? Menivät sitten katsoman saalista ja isäntä totesi mitäs nyt tehdään, me ammuttiin naapurin sonni. Siihen renki - ketä me?

      • ikivanhaaa

        Eikö ne siellä osaa muuta kuin vanhoja vitsejä julkasta.

      • ikivanhaaa kirjoitti:

        Eikö ne siellä osaa muuta kuin vanhoja vitsejä julkasta.

        Ei varmankaan sun mielestäsi,
        mä olen niin yksinkertainen akka pöydän äärestä,
        että mua jaksaa vanhatkin naurattaa ja huvittaa.

      • vanhoillenauraa
        rosaliiin kirjoitti:

        Ei varmankaan sun mielestäsi,
        mä olen niin yksinkertainen akka pöydän äärestä,
        että mua jaksaa vanhatkin naurattaa ja huvittaa.

        Dementian alkua.

      • vanhassa.vara.parempi
        rosaliiin kirjoitti:

        Ei varmankaan sun mielestäsi,
        mä olen niin yksinkertainen akka pöydän äärestä,
        että mua jaksaa vanhatkin naurattaa ja huvittaa.

        Nuo kaikki olivat mulle uusia vitsejä. Nauratti.

      • vanhoillenauraa kirjoitti:

        Dementian alkua.

        Pahus kun en muista niitä eilen kerrottuja, se nauru meni jo eilen,
        siis ihan selvää muistisairautta ilmassa.

        Harmittaa kun en ole vielä saanut käsiini kevätpörriäistä,
        ne jutut aina naurattaavat ja saavat hyvälle tuulell.

      • New-age

        Mies käveli kiskojen vieressä. Hän kuuli junan lähestyvän. Juna näkyi jo. Mies huitoi ankarasti. Juna lähestyi. Mies huotoi. Juna hiljensi vauhtia. Pysähtyi.
        Veturin kuljettaja avasi ikkunan. Mies alhaalta junan vierestä: "Sinä se vain ajelet junalla..."

      • Lapingigolo

        Ei nuo siitinkipeänä ja saksikausi ole vitsi, se on kertomus elävästä elämästä. Seksinpuutteessa ne etelän muijat Lappiin tulevat. Ovat huomannet, että Lapin mieheltä saa parempaa seksiä kun aurinkorantojen gigoloilta.

      • siilenä
        Lapingigolo kirjoitti:

        Ei nuo siitinkipeänä ja saksikausi ole vitsi, se on kertomus elävästä elämästä. Seksinpuutteessa ne etelän muijat Lappiin tulevat. Ovat huomannet, että Lapin mieheltä saa parempaa seksiä kun aurinkorantojen gigoloilta.

        En halua olla ilosi pilaaja mutta eikös siellä Lapissa lomailemassa ole etelänmiehiäki ;)?

      • oiuoiyo
        siilenä kirjoitti:

        En halua olla ilosi pilaaja mutta eikös siellä Lapissa lomailemassa ole etelänmiehiäki ;)?

        "eikös siellä Lapissa lomailemassa ole etelänmiehiäki"

        Niin-niin, mutta "Ovat huomannet, että Lapin mieheltä saa parempaa seksiä kun aurinkorantojen gigoloilta".

      • siilenä
        oiuoiyo kirjoitti:

        "eikös siellä Lapissa lomailemassa ole etelänmiehiäki"

        Niin-niin, mutta "Ovat huomannet, että Lapin mieheltä saa parempaa seksiä kun aurinkorantojen gigoloilta".

        Onkos etelässä aurinkorantojen gigoloilta? Siis Suomen etelässä?

    • Lopettakaa jo tällaiset teini-vitsit.
      60 harrastamina ne kuulostavat ällöttäviltä dementikoilta.

      H.

      • AntaaKaikille

        Ole kerrankin iloinen, edes vappuna. Happaman naamasi tunget joka ketjuun.

      • henrjii
        AntaaKaikille kirjoitti:

        Ole kerrankin iloinen, edes vappuna. Happaman naamasi tunget joka ketjuun.

        huncski järjestää orgiot. Noh ketä sinne tulee
        ihan kahdestaan, jos et ota muijaasi mukaan

      • AntaaKaikille kirjoitti:

        Ole kerrankin iloinen, edes vappuna. Happaman naamasi tunget joka ketjuun.

        "AntaaKaikille"

        Kyllä minä nauraa osaan.
        Mutta siihen tarvitaan fiksuutta ja älyä.
        Ei kansa-koululaisen vajaata älyllistä toimintaa.

        H.

      • hunksz kirjoitti:

        "AntaaKaikille"

        Kyllä minä nauraa osaan.
        Mutta siihen tarvitaan fiksuutta ja älyä.
        Ei kansa-koululaisen vajaata älyllistä toimintaa.

        H.

        hunksz

        Älä mollaa kansakoulun käyneitä, etkö itsekin ole sieltä opintiesi aloittanut.
        Ihminen viisastuu (yleensä näin) iän myötä, vaikkei ylioppilaslakkia heinäpellolla pitäisikään.

        Minäkin ekaluokan koulukuvassa hyvin isosti nauraen, rennossa kyykkyasennossa, myöhemmissä sitten sääret nätisti vierekkäin ja vain sievästi hymyillen :)

      • Ancelina kirjoitti:

        "Ancelina"

        En minä sääriä(sikään) mollannut.
        Aloituksen "vitsi" tasoa vain.
        Äläkä sinäkään aina hyökkää heti jättämään musa-aloitustani taaksesi.
        Täällä on jo riittävästi heitä jotka innoissaan odottavat saapumistani voidakseen...

        Toki tuon ymmärsin, mutta kun kaikki eivät viisastu amiksenkaan aikana.

        Eipä nyt sotketa muita aloituksia tähän vitsisoppaan.

      • kiree.tunnelma
        hunksz kirjoitti:

        "Ancelina"

        En minä sääriä(sikään) mollannut.
        Aloituksen "vitsi" tasoa vain.
        Äläkä sinäkään aina hyökkää heti jättämään musa-aloitustani taaksesi.
        Täällä on jo riittävästi heitä jotka innoissaan odottavat saapumistani voidakseen...

        H.

        Onk hunkilla tukka kipee 😆😆😆

      • Varmaan-kalju-kipee

        Hunkkihan on kalju. Jos profiilissa tarjoaa jotain kuvaa, se on feikki.

    • toukohousut

      Ihanaa herätä, kun aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.
      Toukokuu on alkanut :)

    • paskapierru

      Kadulla tuli lääkäreitä vastaan vaikeasti kävelevä mies. Lääkärit keskenään arvuuttelivat, mikä miestä vaivaa. Toinen sanoi: hänellä on ollut lapsihalvaus, toinen:hän on sotainvaliiti. kun mies tuli heidän kohdalleen, niin he kertoivat hänelle mitä mieltä he olivat hänen vaivastaan ja kysyivät mikä häntä vaivaa. Mies sanoi: olemme kaikki kolme väärässä. Lääkärit hämmästyivät: miten niin ? Mies: hänkin luuli, että tulee pieru.

      • Lisää-tällaisia

        Erittäin erittäin ÄLYKÄS vitsi.
        Harmi, että palstan hunkki-ukko ei ymmärrä noin pitkälle että vitsi avautuisi.

    • Heikunkeikku

      Maahanmuuttaja tallusteli kauppaan. Hän meni lihatiskille, osoitti lihavinkaletta ja kysyi myyjältä:
      Mitä tämä olla?
      Myyjä: Maksaa
      Asiakas: Kyllä, kyllä mina maksa. Mutta mitä tämä olla?
      Myyjä: Maksaa
      Asiakas heiluttaa kukkaroaan ja sanoo: Mina maksa, minula raha. Mutta mitä tämä olla?
      Myyjä hermostuu ja tokaisee: Voi Vihtu!!!
      Asiakas: OOooooooooh, minä otta sitte koko pala.

      • vihtuhousut

        No mutta Heikku ;)

      • Heikunkeikku
        vihtuhousut kirjoitti:

        No mutta Heikku ;)

        Joo, tuli niinku vähä repästyä :)

      • eiollengaan
        Heikunkeikku kirjoitti:

        Joo, tuli niinku vähä repästyä :)

        Sori heikku mut ton tason (vanhat) vitsit ei naurata 😕

      • MökinMummi
        Heikunkeikku kirjoitti:

        Joo, tuli niinku vähä repästyä :)

        Epäilyn siemen feikistä jäi kuitenkin itämään, sillä yleensä Heikun huumori on laadukasta.

      • New-age

        Todella todella paha vitsi:
        Poika käveli tiellä, jänis tuli vastaan. Arvaa, mitä se sanoi?

        🐇

        🐇

        🐇

        Hyvää päivää poika🐰

      • Heikunkeikku
        MökinMummi kirjoitti:

        Epäilyn siemen feikistä jäi kuitenkin itämään, sillä yleensä Heikun huumori on laadukasta.

        Älä kylvä epäilyksen siemeniä. Kyllä minä tuon vitsin murjaisin.
        Siksi tarvitsinkin repäisyä, että tohdin tuommosen tällätä.
        Ihan passeli aloituksen vastineeksi. Ei sekään mitenkään sokerikakulla herkutellut.

        Olen maailman huonoin vitsin kertoja. Porukoissa en ole se, joka alkaa vitsejä heittelemään.
        Olen siksi niin huono, kun en kuolemaksenikaan muista mitään vitsiä. En edes silloin, kun kuulen hyvän vitsin ja päätän opetella sen "ulkoa", että minullakin olisi sitten takaplakkarissa edes yks hyvä vitsi. Siinä vaan sitten käy niin, että kun takaplakkariin kurkistan, niin ei sielä mitään ole.
        Unohdus on käynyt sen nappaamassa.
        Tuo kirjoittamani vitsi oli ainoa minkä muistin. Ehkä juuri sen takia, kun sekään ei mitenkään yläarvoisuuden rajoja hivo. Enemmän voisin sanoa, että se varsinainen vitsi oli se, että juuri Minä tommosen pamautan, joka ei kamalan usein alapääjuttuihin kajoa.

        Enemmän mun "vitsit" on tilanteisiin yhtäkkiä putkahtaneita "huulia", itsekeksittyjä heittoja.
        Ei nekään mitään hyviä ole, mutta joskus sentäs joku nauraa. Harvakseltaan :)

      • Heikunkeikku kirjoitti:

        "Heikunkeikku"

        "Heikunkeikku"

        Noo, kyllähän sinä lesken alias olet.
        Hänellä kun on niin monta muutakin hölpötintä.
        Teko-hauskaa sanosin.

        H.

      • Heikunkeikku
        hunksz kirjoitti:

        "Heikunkeikku"

        "Heikunkeikku"

        Noo, kyllähän sinä lesken alias olet.
        Hänellä kun on niin monta muutakin hölpötintä.
        Teko-hauskaa sanosin.

        H.

        Taidat itse olla tämä kyseinen nimimerkki.
        Hytinäasteeni korkea on on.

        Minä en ole tekohauska.
        Ihan menee aitohauskan puolelle.
        Mummielestä:)

      • vihtuhousut
        Heikunkeikku kirjoitti:

        Joo, tuli niinku vähä repästyä :)

        Hyvä niin, minulla meinasi vihtuhousut revetä, kun putosin tuolilta ;)

      • henrjii
        New-age kirjoitti:

        Todella todella paha vitsi:
        Poika käveli tiellä, jänis tuli vastaan. Arvaa, mitä se sanoi?

        🐇

        🐇

        🐇

        Hyvää päivää poika🐰

        Jänis oli kaupassa töissä. Se oli juuri laittamassa hintalappuja valkosipuleihin,
        kun asiakas tuli sisään ja kysyi:
        -Mitä tämä on olevinaan?
        -Jänö laukkaa laputtaa, vastasi kauppias

    • mimmimum-..mi

      OOHO...tämä ei ole vitsi....näin oikean elävän puuman....ikkunasta läheisellä parvekkeella....

    • maaseulle

      Helsinki on paska kaupunki, jopa mustilaisille!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3412
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3222
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      2887
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      46
      2589
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1973
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1646
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1525
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1340
    10. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      39
      1331
    Aihe