Haluaisin keskustella mitä kokemuksia muilla 55 :laisilla on sosiaalisesta luokkamatkasta, olipa se sitten ylös- tai alaspäin.
Tällainen yhteiskuntaluokasta toiseen siirtyminen saattaa tapahtua äkkiloikkauksena esimerkiksi naimisiinmenon kautta. Tai ehkä opiskelut ovat johtaneet pikkuhiljaa akateemiseen tutkintoon ja sitä tietä uuteen yhteiskuntaluokkaan ja erilaiseen maailmaan.
Omalla kohdallani siirtyminen täydellisesti erilaisiin olosuhteisiin on tapahtunut
pikkuhiljaa, eikä ”ylöspäin” siirtyminen ole aiheuttanut koskaan minkäänlaisia vaikeuksia. Minut on aina hyväksytty enkä koskaan ole salaillut mistä olen lähtöisin.
Sopeutumista on varmasti myös helpottanut se että ihmiset joitten kanssa olen
kanssakäymisissä ovat henkisesti kypsiä ihmisiä, eikä ulkoiset puitteet, varallisuus tms. ole ainoa mittapuu.
Sukulaisten ja lähiomaisten kanssa on näihin saakka ollut molemminpuoliset kesälomavierailut ja perhejuhlien yhteydessä tapahtuneet tapaamiset normaalikuvioihin kuuluvia tapahtumia.
Viimevuosina on tapahtunut perheessä äkillisiä kuolemantapauksia, josta on johtunut että olen joutunut katsomaan taaksepäin ja näkemään taustatekijöitäni uudessa valossa. Olen aina kuvitellut, että omaiseni kehittyvät hekin henkisesti vuosien mukana. Tietysti kokemukset ja vaikeudet kasvattavat ihmistä, mutta jollakin tasolla tunnen olevani täysin yksin, enkä pysty yhtäkään heistä saavuttamaan.
Olen liian kaukana heistä, ei vaan fyysisesti vaan myös henkisesti.
Kaikista yllättynein olen ollut huomatessani että jopa ikäiseni lähiomaiset tuntuvat juuttuneen henkisesti sementtiin. Mikä heille tuntuu olevan tärkeätä on turvallisuuden metsästäminen. Ihminen ei ole koskaan niin turvaton kuin turvallisuutta metsästäessään.
Kenelläkään ei tunnu olevan tarvetta eikä aikaa kasvattaa henkistä pääomaansa.
Se mikä päästä puuttuu, korvataan rahalla ja asenteet pysyvät 1800-luvun tasolla.
Tällainen yhteiskuntaluokasta toiseen siirtyminen saattaa tapahtua äkkiloikkauksena esimerkiksi naimisiinmenon kautta. Tai ehkä opiskelut ovat johtaneet pikkuhiljaa akateemiseen tutkintoon ja sitä tietä uuteen yhteiskuntaluokkaan ja erilaiseen maailmaan.
Omalla kohdallani siirtyminen täydellisesti erilaisiin olosuhteisiin on tapahtunut
pikkuhiljaa, eikä ”ylöspäin” siirtyminen ole aiheuttanut koskaan minkäänlaisia vaikeuksia. Minut on aina hyväksytty enkä koskaan ole salaillut mistä olen lähtöisin.
Sopeutumista on varmasti myös helpottanut se että ihmiset joitten kanssa olen
kanssakäymisissä ovat henkisesti kypsiä ihmisiä, eikä ulkoiset puitteet, varallisuus tms. ole ainoa mittapuu.
Sukulaisten ja lähiomaisten kanssa on näihin saakka ollut molemminpuoliset kesälomavierailut ja perhejuhlien yhteydessä tapahtuneet tapaamiset normaalikuvioihin kuuluvia tapahtumia.
Viimevuosina on tapahtunut perheessä äkillisiä kuolemantapauksia, josta on johtunut että olen joutunut katsomaan taaksepäin ja näkemään taustatekijöitäni uudessa valossa. Olen aina kuvitellut, että omaiseni kehittyvät hekin henkisesti vuosien mukana. Tietysti kokemukset ja vaikeudet kasvattavat ihmistä, mutta jollakin tasolla tunnen olevani täysin yksin, enkä pysty yhtäkään heistä saavuttamaan.
Olen liian kaukana heistä, ei vaan fyysisesti vaan myös henkisesti.
Kaikista yllättynein olen ollut huomatessani että jopa ikäiseni lähiomaiset tuntuvat juuttuneen henkisesti sementtiin. Mikä heille tuntuu olevan tärkeätä on turvallisuuden metsästäminen. Ihminen ei ole koskaan niin turvaton kuin turvallisuutta metsästäessään.
Kenelläkään ei tunnu olevan tarvetta eikä aikaa kasvattaa henkistä pääomaansa.
Se mikä päästä puuttuu, korvataan rahalla ja asenteet pysyvät 1800-luvun tasolla.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mitä ihmeen kastijakoa yrität suorittaa? Ilkeää kehua omaa erinomaisuuttaan ylöskiipeämisineen! Etkö tajua,että se loukkaa niitä,jotka joutuvat olemaan jossain mielessä vähemmällä kuin Sinä!
"Kastijako.... Ilkeää kehua.... loukkaa...
joutuvat olemaan jossain mielessä vähemmällä..."
Sanavalintasi kertoo enemmän sinusta kuin minusta.
Juuri äsken unta näin kun hetkeks silmät suljin
sen laitoin tuonne unikirjaan
sulle, sulle. . . . . . . . !
Seli-seli,silti edelleen samaa mieltä!
vain puolipökerryksissä saa aikaan noin terävää tekstiä! Oih,ja voih!
haisee pahalle......Hyh Hyh.
Toisilla jäävät tunteet ja toimet jumiin.
Hyväksyntää tulee kun on tullakseen.
Perinnönjakoa läheltä seuranneena; halut ovat mämmästyttäviä. Kateus - pois se meistä.
tulleet vastaukset ovat oivallinen esimerkki siitä, mitä hiukan valottelin keskustelunaiheessani. Älykkyydellä ei ole
paljon yhteistä luontaisen tyhmyyden kanssa.
Tinta
En ihmettele, että sait sellaisia vastauksia kuin tuli, kirjoitit tyylillä minä ylhäällä ja ne muut... Et kuitenkaan liene tarkoittanut sitä.
Minulla on monenlaisia kokemuksia ihmisten "kasvamisesta" ja tässä en tarkoita sitä varallisuuden lisääntymistä. Tiedän huitsin paljon rikkaita ja älykkäitä, joiden ulkonäöstä ja käytöksestä ei vapaa-aikana voi tietää heidän "asemaansa".
Sillä itseään nostavat ja ylemmyydentuntoiset ovatkin juuri noita henkilöitä, jotka luulevat matkaavansa rullaportaita ylös, mutta oikeesti kulkevat henkisesti alaspäin.
Mitä taas tuohon "jämähtämiseen" kuuluu, niin sekin on aika yleistä. Kun on saavutettu tietty tasapaino elämässä niin on ihmisluonnon mukaista yrittää se pitää yllä, ei olla avoinna muutoksille eikä etsitä uusia ajatuksia, tapoja, elämyksiä. Lisäksi ympäristö, jossa elää muokkaa ihmisen helposti kaltaisekseen - mukaudutaan tai ainakin ei vastusteta asioita/tapahtumia. Siihen ja monen muun asian yhteensattuma on ääriainestenkin pääsy valtaan (esim. natsiliike Saksassa).
Muutoshan on stressaavaa - jos sitä tulee paljon ja yhtäaikaa. Lukemalla, keskustelemalla ja kirjoittamalla voi itsensä pitää vapaana uudelle ja hyväksyä erilaisuuden,
Mutta tämä on tosiaan monimutkainen ja mielenkiintoinen keskusteluaihe, jos sen siksi haluaa.
En tosiaankaan tarkoittanut ”minä ylhäällä, toiset alhaalla”.
Päinvastoin, olen pitänyt kunnia-asiana muistaa lähtökohtani sieltä ”alhaalta”, jossa juureni aina tulevat olemaan. Eikä taustani salaaminen ole ollut minulle koskaan haitaksi, päinvastoin.
Olen aina taistellut samanarvoisuuden puolesta
missä asema ja raha eivät saa määrätä.
Suurimmat yllätykset ovatkin sattuneet lähiomaispiirissä, missä on pöyristyttävän
ylemmyydentuntoisia nousukkaita, jotka ovat täydellisesti unohtaneet minkälaista esimerkiksi
omassa perheessämme oli vielä 30 vuotta sitten. Kun itse on päässyt kuiville, niin voi asettua tuomitsemaan ”selviytyjätyyppejä”.
Tämä oli mielessäni kirjoittaessani henkisesti sementtiin-juuttumisesta. On tärkeämpää
juosta rahan perässä ja unohtaa kaikenlainen inhimillisyys.
Ei ole varmaa että tuntee lähimmäisensä vaikka niin kuvitteleekin. Varsinkin jos asuu eri maissa, eikä voi läheistensä kehitystä läheltä seurata.
..maanrakoon kaikki ne,jotka eivät ole asioista samaa mieltä hänen kanssaan,tai eivät hyväksy hänen itsensä kehumista! Vaikea tyyppi!!
Yhdesneljättä runosta Kalevalan aarreaitasta.
Kasvatti emo kanoja, suuren joukon joutsenia.
Kanat aialle asetti, joutsenet joelle saattoi. Tuli kokko, niin kohotti, tuli haukka, niin hajotti,
siipilintu, niin sirotti: yhen kantoi Karjalahan, toisen vei Venäjän maalle, kolmannen kotihin heitti.
Minkä vei Venäehelle, siitä kasvoi kaupanmiesi;
minkä kantoi Karjalahan, siitä se Kalervo kasvoi;
kunkapa kotihin heitti, se sikesi Untamoinen
ison päiviksi pahoiksi, emon mielimurtehiksi.
Untamoinen verkot laski Kalervon kalavetehen;
Kalervoinen verkot katsoi, kalat konttihin kokosi.
Untamo, utala miesi, sepä suuttui ja vihastui.
Teki soian sormistansa, kämmenpäistänsä keräjät,
toran nosti totkusilta, artin ahvenmaimasilta.
Torelivat, tappelivat, eikä voita toinen toista:
minkä toistansa tokaisi, sen sai itse vastahansa.
Jopa tuosta toisen kerran, kahen, kolmen päivän päästä
Kalervoinen kauran kylvi Untamon tuvan ta'aksi.
käsin katsottuna ei ole olemassa suuntia "ylös" ja "alas". - Mekin olemme avaruudessa.
Olipas tuo Tintan keskusteluaihe arka paikka!
Mielestäni aivan asiallinen yritys, joka heti alkuun tyrmättiin solvaamalla, pidettiin omakehuna, kateutena ja vielä että "Tinta tinttaa maanrakoon kaikki ne, jotka eivät ole samaa mieltä hänen kanssaam". Kukaan muu kuin Kati ei oikeastaan ole ollut mitään mieltä, eikä keskustelu ole mennyt eteenpäin.
Onko näin että Tintaa pidetään ainoana suomalaisena, joka on lähtenyt vaatimattomista oloista ja ylittänyt yhteiskunnallisia raja-aitoja?
Minäkin olen yksi sellainen esimerkki ja uskaltaudun kirjoittamaan silläkin uhalla, että saisin päälleni solvausryöpyn.
Olen saanut taistella paremman tulevaisuuden ja elämänehtojen puolesta. Mitään en ole saanut ilmaiseksi. Uskon näin olevan Tintankin kohdalla.
Luulenpa myös ymmärtäväni, mitä Tinta tarkoittaa "henkisellä sementtiin juuttumisella".
Meillä ihmisillä saattaa olla täsmälleen samat edellytykset, mutta käytämme mahdollisuuksiamme niin eri tavoin.
Ehkä köyhästä kodista lähteneellä on mukana myös nöyryys (tausta mielessä, niinkuin Tinta kirjoitti), joka seuraa mukana läpi elämän.
Tämä nöyryys saattaa kohdata yllättäen sellaisen ominaisuuden jota sanotaan häikäilemättömyydeksi.
Henkinen vastakohtaisuus on suuri, jos nämä häikäilemättömät, nousukasmaiset henkilöt ovat omia lähiomaisia.
Häikäilemättömyyshän saattaa tulla selvästi esille esimerkiksi perinnönjakotilaisuuksissa.
Jos näin oli Tintan tapauksessa, niin en minä ainakaan tulkitse hänen kirjoittamaansa kateutena. Paremminkin suruna ja ihmettelynä.
rauhallisesta ja ymmärtäväisestä vastauksestasi!
Olet ymmärtänyt asian oikein.
Omalla kohdallani ei ristiriita ole syntynyt mistään perinnönjaosta, vaan siitä että lähiomaiseni eivät osaa arvostaa muita ihmisiä muutoin kuin raha mittapuuna.
Ei varmaan kenenkään mielessä käväise ajatus perheen olojen kurjuudesta vielä muutama vuosikymmen sitten, eikä olla vähääkään kiitollisia että tänään on asiat hyvin. Menneisyys vaietaan kuoliaaksi ja annetaan ympäristön olla siinä luulossa, että tämän perheen jäsenet ovat syntynyt kultalusikka kourassaan. On pidettävä nousukkaan ilmettä kasvoillaan.
Tästä ristiriidasta olen kirjoittanut aikaisemmin ja kertonut että hyppäsin karusellista pois ja kirjoitin pari kirjaa.
Perinnönjakotilaisuudesta aion pysytellä mahdollisimman kaukana, kun se aika koittaa.
Meitä vaatimattomista olosuhteista lähteneitä, 40-luvulla syntyneitä on Suomessa paljonkin. Hyvin moni meistä on todella elänyt elämäänsä ns. nousujohteisesti ja toisaalta se on tietysti yhteiskunnalliselta kannalta katsottuna hyväkin. Mitalin toinen puoli on sitten juuri Tintankin kertoma totuus.
Herkän ja tuntevan ihmisen sisin on kovilla jos ei pysty kovettamaan itseään, elämään niinkuin kaikki muutkin. TAusta ja lähtökohdat vaikuttavat sitä enemmän mitä enemmän ottaa huomioon juuri esimerkiksi lähiomaisten ja kaukaisempienkin odotuksia ja mielipiteitä.
Toisaalta on hyvä, jos pystyy repäisemään irtiottoa ja elämään juuri niinkuin oma sisin on ja nauttimaan juuri siitä elämästä, mitä elää, ilman ulkopuolisten paineiden aaltoja.