Perholainen kunnanjohtaja tuomittiin vankeuteen

Perhossa kansanedustajaehdokkaana profiloitunut Ilmajoen kunnanjohtaja SEPPO PIRTTIKOSKI (kesk) tuomittiin syksyllä vuoden mittaiseen lähestymiskieltoon ex-vaimoonsa.
Lokakuussa hän syyllistyi jo toistamiseen rattijuopumuksen, nyt kyseessä oli tökrkeä tekomuoto.
Perhossa syntynyt ja harrasteviljelmää pitävä Pirttikoski oli myös sylkenyt ex-vaimonsa päälle, tarttunut tätä olkapäistä niin että naiselle oli tullut mustelmia, häiriköinyt häntä yöaikaan useiden vuosien ajan, sekä harrastanut puhelinhäiriköintiä, joka on jatkunut lähestymiskieltoon määrämisen jälkeenkin.
Keskustalainen Pirttikoski oli myös repinyt ex-vaimon asunnon oven, rikkonut turvalukon ja tunkeutunut väkisin sisään.
Poliisin pidättäessä kunnanjohtajan, oli hänen taskusta löytynyt suurikokoinen rautanaula(viimeinen naula arkkuun)?
Pirttikoski on myös aiemmin varustautunut astaloilla, häiriköityään ex-vaimon asunnolla.
Aiemmin syksyllä Pirttikoskelta oli jäänyt ovelle perunakuokka.
0509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Seija.K.Innunen kirjoitti:

Perhossa kansanedustajaehdokkaana profiloitunut Ilmajoen kunnanjohtaja SEPPO PIRTTIKOSKI (kesk) tuomittiin syksyllä vuoden mittaiseen lähestymiskieltoon ex-vaimoonsa.
Lokakuussa hän syyllistyi jo toistamiseen rattijuopumuksen, nyt kyseessä oli tökrkeä tekomuoto.
Perhossa syntynyt ja harrasteviljelmää pitävä Pirttikoski oli myös sylkenyt ex-vaimonsa päälle, tarttunut tätä olkapäistä niin että naiselle oli tullut mustelmia, häiriköinyt häntä yöaikaan useiden vuosien ajan, sekä harrastanut puhelinhäiriköintiä, joka on jatkunut lähestymiskieltoon määrämisen jälkeenkin.
Keskustalainen Pirttikoski oli myös repinyt ex-vaimon asunnon oven, rikkonut turvalukon ja tunkeutunut väkisin sisään.
Poliisin pidättäessä kunnanjohtajan, oli hänen taskusta löytynyt suurikokoinen rautanaula(viimeinen naula arkkuun)?
Pirttikoski on myös aiemmin varustautunut astaloilla, häiriköityään ex-vaimon asunnolla.
Aiemmin syksyllä Pirttikoskelta oli jäänyt ovelle perunakuokka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu