virheet ja vastuut asuntokaupassa on hyvä kirja, niin myyjälle kuin ostajallekin lukea, ennen kaupan tekoa. Tässä käy selvästi ilmi mitä vastuuta myyjällä on ja mitä ostajalla.
Toiset myyjät luulevat, että kun nimi on paperissa, ei ole huolen häivää. Myyjällä on yleensä osa vastuu kalliista remonteista.
Samoin ostajat luulevat, että kyllä myyjä maksaa kaiken pikku risauksista lähtien koska myyjän kuuluu maksaa. Näin ei ole. Merkittävä virhe, joka aiheuttaa hinnan alennusta on yleensä 4-20% kauppasummasta. Vasta silloin ostaja voi saada hinnanalennusta. Hinnanalennuksessa määritellään asunnon ikä ja arvonnousu, joten myyjän maksettavaksi jää yleensä noin 1/3 osa kustannuksista.
Selvittäkää nämä asiat ennen kaupan tekoa, eikä sen jälkeen.
Ja se kaupan purku on kyllä aika vaikea viedä läpi, jos sitä haluaa.
Toiset myyjät luulevat, että kun nimi on paperissa, ei ole huolen häivää. Myyjällä on yleensä osa vastuu kalliista remonteista.
Samoin ostajat luulevat, että kyllä myyjä maksaa kaiken pikku risauksista lähtien koska myyjän kuuluu maksaa. Näin ei ole. Merkittävä virhe, joka aiheuttaa hinnan alennusta on yleensä 4-20% kauppasummasta. Vasta silloin ostaja voi saada hinnanalennusta. Hinnanalennuksessa määritellään asunnon ikä ja arvonnousu, joten myyjän maksettavaksi jää yleensä noin 1/3 osa kustannuksista.
Selvittäkää nämä asiat ennen kaupan tekoa, eikä sen jälkeen.
Ja se kaupan purku on kyllä aika vaikea viedä läpi, jos sitä haluaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei auttanut vaikka ennen myyntiä selvitimme asiat perusteellisesti. Talo oli tutkittu erittäin huolella ja vastuusta vapautumiseen olisi vaadittu lista vioista kauppakirjan liitteeksi.Ja kun vikoja ei tarkalla etsimisellä löydetty, niin vaikea sellaista listaa oli kasata.Ei kuulemma listaan voinut laittaa, että vanhassa talossa VOI TULLA ongelmia.Asia on kuulemma ihan maalaisjärjelläkin ymmärrettävä.Maalaisjärki vaan tuntuu osalta ihmisiä puuttuvan.No, tässähän sitä sitten kärsitään ja ikinä ei enää talokauppaa tehdä!
Aina kaikki paperille, mieluummin liian paljon kuin liian vähän. Parempi molemmille osapuolille ja selkeä vastuukysymyksistä tapeltaessa. Jos myyjä ei suostu, on syytä unhotaa kohde. Ei sinne tietysti mitä vaan voi laittaa mutta nimenomaan maalaisjärjellä ajateltuna moni "tyhmäkin" asia on syytä kirjata, ainakin myyjän kannalta on selkeää kirjata kaikki mahdolliset tiedossa olevat viat, jolloin ostaja ei voi ainakaan näistä alkaa vaatimaan lantin lanttia. Jos ostaja luopuu kaupasta saatuaan vikalistan, ei siinä mitään. Helpompi ja järkevämpi on sitten alentaa hintaa tai etsiä toinen ostaja joka ymmärtää vanhan talon puutteet/viat ja hyväksyy ne allekirjoittamalla kauppakirjan.
On syytä muistaa, että vaikka vika on ns. salainen vika ja se on aiheutunut myyjän omistuksen aikana, niin myyjä voi joutua vastaamaan siitä. Näinkö kävi teidän tapauksessa? En usko että maininta "vanhassa talossa voi tulla ongelmia" olisi poistanut teidät vastuusta. Se on todellakin ostajan varsinkin hyvä ymmärtää, että vanhassa talossa on aina enemmän ja vähemmän fiksattavaa, voisi tosiaan yleistää että aina! Mutta fiksaus kuuluu ostajalle, ehdottomasti. Ostajan ei kuulu maksattaa peruskorjausta myyjällä, ellei siihen ole pätevää syytä kuten salainen vika (myyjä joutuu osavastuuseen kuten todettu muissa viesteissä) tai myyjä on tahallaan piilottanut vian.
Tämä vianetsintä on vähän samaa kuin kiistely ufoista. Ei voi väittää ettei ufoja ole olemassa siksi että niitä ei ole havaittu.
Meillä kävi ennen kauppoja paikalla kummankin osapuolen tarkastajat ja molempien mielestä erittäin hyväkuntoinen talo (otettiin jopa vähän paikkoja auki,että nähtiin). Siinä oli sitä vikalistaa melko mahdoton tehdä.Siitä olisi tullut melkoinen romaani, jos olisimme luetelleet kaikki mitä omakotiasumisessa saattaa eteen tulla.Emme olisi edes kauppoja harkinneet, jos jotain vikaa olisi edes epäilty.
Mitään sellaista mitä ostaja on voinut todeta tarkastusta tehtäessä, ei ostaja voi vaatia korjaamaan jälkikäteen. Joten mitä se ostaja sitten tarkalleen vaatii?
Juu, en tarkoittanut että kannattaa laittaa tyyliin "voi tulla ongelma", vaan luetteloi viat/puutteet selkeästi (näiden löytämiseksi ammattitaitoisesti tehty kuntotarkastus voi olla paikallaan jos itse ei osaa etsiä), esim. tukossa oleva sadevesiviemäri, maan pinta viettää taloon päin, halkeamia kylppärin kaakeleissa, jne mitä ikinä sattuu vastaavia vikoja/puutteita löytymään. Ihan rehelliseltä pohjalta tiedossa olevat ripauksetkin paperille, se paperi ei niin paljoa maksa. Ostaja tehdessään ostopäätöksen on tietoinen vioista ja ottaa ne oletettavine seurauksineen vastuulleen. Salaisia vikoja on turha laittaa edes arvailumielessä (vaikka talon pohjaan valetusta putkistota lähtevä vuoto ja siitä seuraava hitaasti kehittyvä kosteusvaurio), koska myyjä ei tällä perusteella voi niistä kuitenkaan vapautua.
Lisäksi raapaisisin itse ostajille kirjallisesti ihan muutenkin "talon käyttöohjeet" (no riippuu talotyypistä, itse asun hirsitalossa ja tässä on erinäisiä vuotuisia tarkastuskohteita), ettei ostajat hyväntahtoisella tietämättömyydellään aiheuttaisi turhia ongelmia. Myyjä kuitenkin on asunut talossa (jollei ole trokari) aikansa ja on parhaiten selvillä talon hoitoon liittyvistä toimista ja tällä tavalla hyväksi havaitut käytänteet on mukava siirtää seuraaville asukeille.
Ja on syytä muistaa, että omakotitalo - oli uusi tai vanha - ei ole ns. huoleton asumismuoto. Siellä ei ole yhtiökokousta tai tlaoyhtiötä hoitamassa asioita vaan kaikki on asukkaan itsensä vastuulla. Nämä asiat ovat monesti naurettavan pieniä arkisia asioita jotka hoituvat siinä sivussa mutta uusavuttomille ei mikään omakotitalo mielestäni sovi. Jos kokee itsensä uusavuttomaksi, tästä voi parantua ottamalla asioista selvää ja miettimällä sitten asumismuotoa uudelleen, päätyen tyytyväiseksi omakotiasukiksi (varmasti itsekin olin uusavuton tollo siirtyessäni opiskelijaboksista suoraan omakotitaloon, mutta minulla on ollut kiinnostus tutustua taloon perinpohjin ja opiskella sen hoitoon ja remontoimiseen liittyviä asioita).
Tuli just puhelu, että vastapuoli luopuu jutusta!!!Sen oma asianajaja (!!) oli saanu viimeinkin uskomaan, ettei rahaa tule.Ei ole löytynyt sellasta vikaa, mihin vois vedota.Että miettikää ihmiset ennenkun alatte räyhätä.Kyllä se varmaan vielä jotain keksii, onhan meillä vielä "vastuuaikaa" muutama vuosi jäljellä.Mutta tänään on oikein hyvä päivä ja aurinko paistaa!Ja minä en enää näille sivuille eksy.