Tuli mieleen ilmaista ilahtumiseni siitä, miten paljon sain lyhyestäkin kirjoituskurssista. Kurssin tuotto oli monella tavalla upea. En ole käynyt monta kirjoituskurssia, en ole tottunut tekaisemaan jotain toisen antamasta aiheesta ja sitten lukea se vieraille ihmisille ja ottaa vastaan palautetta. Kuitenkin se tuntui hyvältä juuri näin. Huomasin kirjoituksessani asioita, joita en ollut tullut ajatelleeksi. Ihastelin sitä, miten eri tavalla kaikki kirjoittivat, ja monet mielestäni todella hyvin. Jollekin joku kirjoittamisen muoto on se omin, mutta jokainen osasi tuottaa jotain kiinnostavaa. Niin kurssilaisten kuin opettajankin palaute oli kannustavaa, mutta pientä kritiikkiäkin pujahti mukaan, mikä on hyvä. Hirveä keli tänään ajaa jollekin kirjoittajakurssille, mutta olen iloinen, että kävin. Uskon nyt sisälläni kytevän kirjan aiheeseen enemmän kuin koskaan, ja myös kykyyni se kirjoittaa. Eli nyt vaan sarvesta härkää. Ei ole mitään syytä olla kirjoittamatta. Varmaan osallistun vielä muillekin kursseille. Tässä haluaisin kannustaa muitakin tekemään niin. Jo muiden kirjoittajien tapaaminen on antoisaa. Oikeastaan muiden kirjoittajien kuunteleminen oli minulle kurssin arvokkain anti.
Miksi kirjoituskursseista hyötyä
5
262
Vastaukset
- Ellos
Kuulostaa hyvältä!
Kerro lisää kurssista, alkoi kiinnostaa.
Missä vaiheessa olet itse kirjoittajana ja mitä kirjoitat?
Olen itse harkinnut jotain kurssia mut en toistaiseksi ole uskaltanut. - kurssitettu
Mikset ole uskaltanut? Pelkäätkö lukea muille pikasepustuksiasi? Onhan se minustakin aika kamalaa. Jotenkin se kyllä vapauttaakin. Kun kirjoittaa lyhyessä ajassa nopeasti, saattaa joskus onnistua hämmästyttämään itsensä ja tuottamaan parempaa tekstiä kuin oli kuvitellutkaan. Mutta onhan se kamalaa. Toisten tekstien kuunteleminen sitten taas kompensoi sitä. On niin monta tapaa kirjoittaa hyvin. Kuvittelisin, että suuri osa kursseille tulijoista pitää itseään kohtuuhyvinä kirjoittajina, ja monet ovatkin. Eli jos kurssi yhtään kiinnostaa, heittäisin epäröinnin syrjään; olet luultavasti ihan hyvä. Kurssi voi tuupata eteenpäin.
Kurssi, jonka kävin, käsitteli lähinnä näytelmien ja elokuvien skriptejä. Ei lyhyessä ajassa paljon ehdi opettaa eikä oppia, mutta kukapa niin odottaisikaan. Minulle kävi kaikesta kiinnostavuudesta huolimatta niin, että vahvistuin käsityksessäni, että juuri tuo kirjoittamisen ala ei ole minun. Tykkään kyllä kirjoittaa vuoropuheluja, mutta enempi sellaisia lyhyitä juttuja. Päiväkirjamaista tai kirjeitä. Muistelmia. Eli aika tyypillistä aloittelevan kirjoittajan materiaalia. Useimmat kai kirjoittavat itsestään, ainakin aluksi. Runoja en edes yrittäisi, enkä fantasiaa, enkä varmaan romantiikkaakaan. Jotain provosoivaa, jotain opettavaista, mutta salavihkaa. Jotain, mikä saa nauramaan, tai ainakin hymyilemään. - writefromGod
Minulle Tom Birdin kurssit ovat olleet valtava elämys. En ole vielä tehnyt hänen viikonloppukurssiaan, minkä voi etänäkin tehdä, mutta kuunnellessani hänen lyhyempiäkin luentojaan ja kurssejaan on innoittanut minua kirjoittamaan. Hänen kursseillaan ei lueta tekstejä toisille, vaan kirjoitetaan kynät sauhuten. Ihmiset kirjoittavat suoraan alitajunnastaan, koko kirjan käsikirjoituksen yhdessä viikonlopussa. Sitä voi sitten vasemmalla aivolohkolla korjailla ja hioa. Jos asuisin lähempänä Arizonaa, ilmoittautuisin heti kurssille. Etänäkin se varmaan on mainio kurssi. Pitäisi vaan olla omaa rauhaa kirjoittaa nuo kaksi päivää.
- kotikirjailija
Olen ollut kolme vuotta nettikirjottajakurssilla, saadaan läksy, kirjoitetaan aiheesta ja sitten chat- tai mikä se sana onkaan, ollaan tiettynä ainakan netti-yhteysessä ja kirjotellaan mielipiteitä etukäteen sähkäpostissa saaduista kirjottaja kavereiden teksteistä
- fgjhkjhk
Oletko suomalaisella kurssilla? Voisi olla kiva. Minkä tyylistä kirjoittamista teette? Onko se avoin uusille jäsenille, ja onko se kallista? Oletko havainnut jotain hyötyä siitä? Selasin äsken kansioitani ja heitin pois vanhoja papereita. Olin menossa Oriveden opistolle viikoksi muutama vuosi sitten, mutta peruin sen silloin, koska kurssin pitäjä sairastui enkä tiennyt sijaisesta mitään. Nyt ei enää ole varaa heidän hintoihinsa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1785042- 141681
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1231484Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91373Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491090Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297952- 190915
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7760