Elisa ja sonera lupaavat vaikka mitä!

Paskaelisa

Esim. Elisa lupaa auttaa tietoliikenneyhteyksien kuntoon laittamisessa sen sata vuotta, eikä niistä mitään tule. Ostettiin jo toistamiseen viihdepaketti varman lupauksen säestämänä, että tulevat asentamaan sen ja katsomaan, että toimii. Kolme vuotta odotettu, että silloin rakennetussa kerrostalo-osakkeessamme toimisi laajakaista, joka kuuluu taloyhtiöön, johon asennettu nimenomaan Elisan liittymät. Muilla kai toimii, mutta meillä ei. Välillä luovutettiin ja käytettiin liikkuvia laajakaistoja kun ei jaksa. Väittävät, että toimii.
Nyt alas palattiin asiaan, kun olisi välttämätön. Auliisti luvattiin takuuseen huoltomies paikalle takuuseen. Hän kävikin jopa kaksi kertaa, mutta ei saanut kuntoon. Jäimme tyhjän päälle edelleen tukipuhelinnumeroiden kanssa, jotka maksavat. Itse yritämme ohjeiden mukaan, mutta kun ei auta. Jos heidän omat huoltomiehen eivät osaa, niin miksi meidän pitäisi osata. Olemme kyllä vuodet maksaneet turhaan, kun ei jakseta kiistellä. On paska firma. Lupaavat ja myyvät, ei välitetä muusta kun vaan rahastetaan. Sama tarina laitetaan kertomaan kymmeniä kertoja puhelimessa, liikkeessä jne. kymmeniä kertoja.
Eikä olla ihan yksinkertaisia ihmisiäkään. Sitten joka hyödyttömästä käynnistä 80e lasku liittymän lisäksi. Hermot menneet lopullisesti!

3

102

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei!

      Kurja juttu, jos ei palvelut toimi niinkuin pitää, ja meidän kanssa asiointi ei ole sujunut odotetusti. :( Jos jokin asia kaipaa selvittelyä, laita meille yksityisviestiä esimerkiksi Palstan https://palsta.elisa.fi/ kautta, niin selvitellään kyllä! :)

      Niina / Elisan sometiimi

      • Tähänkö_tultu

        Elisan some tiimi, voi jumalauta, tähänkö on oikeasti asiakaspalvelussa menty? Vaan kun ei ole sitä sometiliä, eikä tasan tule, enkä myöskään kalliisiin palvelunumeroihin ala soittamaan, ja elisan roska pisteisiin on niin paljon matkaa, ettei sen takia viitti lähteä ajelemaan. Jo tämä asiakaspalvelun taso ja kyky kertoo kyllä kaiken siitä, että kumpaakaan ei elisaa, ei liioin soneraa kiinnosta asiakkaiden ongelmat tippaakaan, vain ja ainoastaan asiakkaiden rahat kelpaa jopa toimimattomista liittymistä ja asioista. Some tiimiä sitten vetää jotkin kakarat 9 euron päivärahan toivossa, jonka te-keskus työllistetyille orjille maksaa. Kyllä minä haluan hoitaa asiani sähköpostitse, enkä minkään some tilien, tai kalliiden palvelunumeroiden kautta. Kyllä kummankin palvelu on todella ala-arvoista, oli sitten kyseessä elisa tai sonera.


    • Mihinkäs_hukattu

      Mihinkäs elisan paska on hukannut ns. kotisivuiltaan hyötylinkit, jossa pelkästään ne tarvitsemani sähköposti ja pankki linkit, muuta paskaa en tosiaan tarvitse. Ilmeisesti pitää sittenkin pistää jokin pornosivu etusivuksi, kun ei tosiaan enää löydy sellasta etusivua mistään, jota viittii kattella, ja mistä löytyy vain nämä tarvitsemani, ilman sitä muuta paskaa. Hankalaksi menee tietty googlen kautta mennä sitten eri sähköposteihin ja pankkeihin, mutta ei näemmä muu auta, kun kaikkea kulma paskaa tuodaan joka läpeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      198
      1906
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1086
    3. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      956
    4. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      129
      881
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      841
    6. 68
      752
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      97
      709
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      73
      677
    9. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      23
      617
    10. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      322
      606
    Aihe