Työeläkeyhtiö Elo syrjii

itkuinen.iina

Olen toistuvasti hakenut työkyvyttömyyseläkettä Elosta (ent. Yrittäjäin Fennia) ja saanut hylkäyksen. Olen toiminut mikroyrittäjänä, itseni työllistäjänä 30 vuotta terveydelle vaarallisella alalla kemikaalien ja myrkkyjen parissa. Sairastuin home- ja kemikaaliyliherkkyyteen muutama vuosi sitten, samoihin aikoihin menetin mm. hienomotoriikan käsistäni kokonaan työperäisten kuluma- ja nivelsairauksien vuoksi. En pysty enää työhön, toiminimifirma on ajettu alas.

Hylkäyksen perusteluissa mainitaan sairauteni, mutta samalla todetaan, että voin alkaa toimia jollain muulla alalla kuin ammatissani. Lääkärin lausunnoissa on selvää tekstiä työkyvyttömyydestäni. Se tarkoittaa kaikkea työtä.
Millä oikeudella työeläkeyhtiö syrjii hakijaa, jonka sairaus on todettu monissa erikoissairaanhoidon tutkimuksissa parantumattomaksi?
Miksi Elo sysää 60-vuotiaan sairaan Kelan toimeentuloasiakkaaksi? Millä perusteella voin enää hakea omia eläkerahojani käyttööni, koska mikä tahansa diagnoosi ylikävellään ja hakija nolataan aina. Miksi lääkärit eivät puolusta potilastaan tällaista epäreilua hirmuvaltaa vastaan, ihmettelevät tuohtuneina vaan.

5

330

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Missäjärki

      Mistä Elon poppoo luulee että 60 v saa työtä ,kun yli 50 vuotiaatkaan ei sitä saa, ja ,jos vielä työrajoitteinen sairas ihminen kyseessä.
      Tuskin enää tuossa iässä kouluunkaan kantsii mennä valmistuu sitte eläkkeelle.

      • itkuinen.iina

        Niinpä. Kovin on yliolkaista ja töykeää asiointi siinä puljussa. Kyllä yrittäjän niskasta kerättiin ne viimeisetkin pennit 23% työtuloista, mutta sitten kun sairastut, saatkin vain kylmää vettä. En suosittele Eloa uusille yrittäjille! Valitkaa joku toinen rehdimpi eläkeyhtiö.

        Korpeaa, kun samaan aikaan oikein tyrkyttävät muille sitä 61-vuotiaan osittaista työeläkettä, ja sairaat sysätään pois Kelan ja sossun luukuille. Rahaa on, mutta vain toisaalle.


      • Syrjitäänyrittäjää
        itkuinen.iina kirjoitti:

        Niinpä. Kovin on yliolkaista ja töykeää asiointi siinä puljussa. Kyllä yrittäjän niskasta kerättiin ne viimeisetkin pennit 23% työtuloista, mutta sitten kun sairastut, saatkin vain kylmää vettä. En suosittele Eloa uusille yrittäjille! Valitkaa joku toinen rehdimpi eläkeyhtiö.

        Korpeaa, kun samaan aikaan oikein tyrkyttävät muille sitä 61-vuotiaan osittaista työeläkettä, ja sairaat sysätään pois Kelan ja sossun luukuille. Rahaa on, mutta vain toisaalle.

        Niin just, olen yrittäjänainen 63v ja nyt joudun yritykseni lopettamaan kannattamattomana, olen onneksi terve, mutta ,jos nyt jään eläkkeelle ja osa eläkkeestä olis kansaneläkettä niin siihen tulee varhennusvähennys, koska jos otan se ennen 65 ikää, no jos olisin työtön ollut jo vaikka pari vuotta niin heille ei tuu tuota varhennusvähennystä.


    • 7878788909878

      Mitä te itkette sitä, mitä joku toinen saa. Joku joskus kuvitteli iän tuovan viisautta, mutta niin ovat ajat muuttuneet.

    • dfafdafasfdasdfdfasd

      Jos ylilekuri vittuilee eläkkeestä, niin puukolla naamaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      101
      1613
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      39
      1165
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      930
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      164
      771
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      740
    6. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      200
      695
    7. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      679
    8. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      657
    9. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      588
    10. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      580
    Aihe