Hajoaako EU

Näinkö.se.menee

Tämä vuosi näyttää olevan ratkaiseva monessa maassa mihin olemme menossa, onko meillä parempi tulevaisuus hajonneessa euroopassa.
Ei riitä että monessa maassa ratkaistaan suunta kun Trumppi ja Putinin venäjä näkisi mielellään hajoamisen voittaako populisti demokratian.

16

275

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei eroaminen ole niin simppeliä kuin luullaan. Englannin osalta puhutaan kahdesta vuodesta, noin alustavasti. Eron kalleudestakin on esitetty arveluja.
      Englanti haluaa myös pitää nykyiset maksulliset etunsa, mutta ilman maksuja. Tuollaisia hulluuksia ollaan hakemassa vaikkapa Suomen Perussuomalaisissa.

      Tehdään siis helppo ja hyvä ratkaisu:

      Kaikki eroavat eu:sta kerralla ja heti. Mepit kotiin Brysselistä työttömiksi. Omat valuutat voimaan heti kussakin valtiossa, samoin lait.

      Ei setelipainoja tai kolikkokonetakaan enää tarvita. Maksetaan digitaalisina bitteinä kaikki.

      Jos joku kysyy, kuka noin hyvän ratkaisun on keksinyt niin kertokaa, että se on se suomi24:n palstojen haukuttu Ruuneperi.

      • on-maammepieni

        Juuri näin!
        Sitten Paavo Väyrynen mamme johtoon.
        Hän voisi hoitaa pää- ja ulkomisterin hommat.
        Voisi toimia myös välillä presidenttinä.
        Ehken Juhantalo voisi olla mukana pätevä "monessa".
        Kyllä siitä Suomi lähtisi nousuun.

        Mutta, mutta kuinkahan meidän kävisi pieni maa ja itsepäinen kansa?


      • Arvon-poika
        on-maammepieni kirjoitti:

        Juuri näin!
        Sitten Paavo Väyrynen mamme johtoon.
        Hän voisi hoitaa pää- ja ulkomisterin hommat.
        Voisi toimia myös välillä presidenttinä.
        Ehken Juhantalo voisi olla mukana pätevä "monessa".
        Kyllä siitä Suomi lähtisi nousuun.

        Mutta, mutta kuinkahan meidän kävisi pieni maa ja itsepäinen kansa?

        Ei Jumalauta tuo Venäjän juoksupoika ! Pahempi ku Hertta vainaa :(


    • Loogillista

      Kun EU hajoaa syttyy sota.

      • Mikä sota?


    • Tyhmyys.loistaa

      Jos ihmiset ovat tyhmiä uskomaan populismiin kuin Briteissä ja Trumppiin mikäkään ei ole mahdotonta, ei 30-luvullakaan uskottu, on se kumma että pitää vaikeusien kautta todeta utopia.

    • tyhjän.päällä

      Mitä sidoksia meillä on länteen EU:sta eroamisen tai hajoamisen jälkeen muuta kuin YK?
      Ei mitään. Olemme osa itää ja lännenkin valloituksen kohde.

      • Sven-Dufva

        No jopas poistivat vastauksen :( Ei koskaan ryssän vallan alle niin kauan ku pateja riittää !


    • KREIKALLE_POTKUT_EU.sta

      EU tulee v ä i s t ä m ä t t ä hajoamaan yksistään KREIKAN takia,
      kreikka EI tahallaankaa eroa euusta koska me EU:n muuta kansakunnan maksamme jatkuvasti kreikkalaisten velat ja pidämme yllä niitten elintasoa, SE ei pitemmän päälle tule onnistumaan , YXI jos toin veltio ottaa itse hatkat,
      ellei sitten EU yhdessä anna POTKUT KREIKALLE siis me muut kansakunnat annamme potkut kreikalle, sanomme irti kaikki sopimukset ja pistämme kreikan maksamaan meille tuleen vahingon takaisin korkoineen,
      ON törkeää kreikalta olla väkisin vastoin muitten maitten tahtoa EU:n elättinä,
      SE ON LOPPU NYT NÄKYVISSÄ

      • Vai.kuinka

        tietääkseni suomi ei ole joutunut maksaa mitään.


      • valheille-on-tultavalopp
        Vai.kuinka kirjoitti:

        tietääkseni suomi ei ole joutunut maksaa mitään.

        ÄLÄ VALEHTELE,
        se asia salataan suomalaisilta
        kerrotaan valheita,
        vähätellään suomen maksuja,kuten varmasti tiedät,
        muuten suomaliset hermostuisi ja sitten se vasta sota päättäjiä vastaan alkaisi,


      • Puppua.kans
        valheille-on-tultavalopp kirjoitti:

        ÄLÄ VALEHTELE,
        se asia salataan suomalaisilta
        kerrotaan valheita,
        vähätellään suomen maksuja,kuten varmasti tiedät,
        muuten suomaliset hermostuisi ja sitten se vasta sota päättäjiä vastaan alkaisi,

        Ei kreikan velkoja ole maksettu.


      • Puppua.kans kirjoitti:

        Ei kreikan velkoja ole maksettu.

        Suomi on maksanut vain EU maksut ja nekin suhteellisen pienet ex verrattuna Ruotsiin.


    • ropotti-on

      alotukseen vastaus:

      EU hajoaa,

    • Näinsemeneeaina

      Kyllä EU hajoaa. Se nyt oli aivan naurettava jo alkujaan. Alkuunpanijat oli Saksa, Ranska ja IsoBritti. Katsokaa mihin koko systeemi hajoaa. Eurooppa yhdistyy vain jos ei käskytetä kuten nyt iso Trupm alkaa maailmaa jakamaan. Jos ihmiset ei tajua ei ole kenenkään vika vaan mennään maailmaan sota jossa 6 miljoonaa tuhotaan ja poltetaan. Seuraavat 16 , arvatkaa.

    • Näin.se.menee

      Populistit eivät tiedä itsekkään mitä ovat hakemassa, sodat ovat pitkälti sen aikaan saannoksia kunnes järki on sen voittanut mutta ei aikaakaan paha saa palkkansa niinkuin taas on nähtävissä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1605
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      415
      1017
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      952
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      782
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      752
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      688
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      78
      675
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      655
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    Aihe