Täyttyykö Lappi

Onko totta, että nyt kun ollaan EU:ssa, alkaa saksalaisten Lapin valloitus (ja muiden eurooppalaisten)? Kuulin jostain, että Lappia aletaan nyt myydä. Näin ison hollantilaisporukan Saariselällä viime kesänä. Lehdessä oli, että hollantilaiset ovat ostaneet jonkin paikan ja alkavat rahtaamaan turisteja sinne pilvin pimein?

HIRVITTÄVÄÄ sanon minä. Mikä nautinto on ollut kun on saanut nauttia luonnon hiljaisuudesta Lapissa joka kesä yli kymmenen vuotta. Meitä vaeltajia on melko vähän ja varsinkin kun valitsee hiljaisempia maastoja. Mikä ylellinen nautinto se onkaan! Euroopassa ei sellaisia mahdollisuuksia ole ja niinpä nyt sitten jänkhät täyttyy saksalaisista??
4521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei ole kauaa kun viimeiset saksalaiset saatiin pyssyjen kanssa ajettua pois.
Nyt ne ovat tulossa taas... ja me vain otamme avosylin vastaan.

Äänestä
  • Tulee mieleen Kari Suomalaisen mielipide EU:hun liittymisestä - Aatu ei aikoinaan hoksannut, että maita voi ostaa rahalla.

    Äänestä

  • ei voi olla totta kirjoitti:

    Tulee mieleen Kari Suomalaisen mielipide EU:hun liittymisestä - Aatu ei aikoinaan hoksannut, että maita voi ostaa rahalla.

    Näin on. Hollantilainen matkanjärjestäjä osti marraskuussa kaksi saarta Inarinjärveltä ja aikomus ilmeiseti ostaa jonkin pienen tunturin Utsjoelta tai Karigasniemeltä. Saariin tulee kuulemma jonkinlaiset majoitusrakennukset n.200 hengelle. Se tunturin osto tuntuu ihmeelliseltä mutta he aikovat tehdä sinne näköalaleirin jonne porukkaa kuljetetaan helikopterilla sieltä saarihotellista. Heidän tarkoituksena on aidata vaara ja laittaa sinne poroja joita asiakkaat saavat "metsästää". Ihan hullu idea mutta kun rahaa on niin kukapa voi mennä kieltämään.

    Äänestä

vähän te etelän miehet ootte tyhmiä... ostaa lappi? joopa joo! menkää sinne jos ootte niin mustasukkaisia omasta luonnostanne niin ette jäämistään paitsi. myynnillä tarkoitetaan ns. turismi markkinaa. miksei myydä koko suomea samantien kun paikat on myynnissä höntit... kuka sanoo, ettei kukaan ulkomaalainen saa ostaa mökkipaikkaa jos ne rakastaa maisemia täällä....

pitäisi olla otettu, vai pitäisikö lapin elää työttömyydessä koska eteläläiset niin sanoo... hä. teillä ei ole haisuakaan kuinka lappi on työtön paikka ilman turistivirtoja.. eihän täällä asu ketään..........

en ole kakara... mutta on sellainen sylissä joten teksti on sen mukaista. oli pakko heittää mielipide.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei voi olla totta kirjoitti:

Onko totta, että nyt kun ollaan EU:ssa, alkaa saksalaisten Lapin valloitus (ja muiden eurooppalaisten)? Kuulin jostain, että Lappia aletaan nyt myydä. Näin ison hollantilaisporukan Saariselällä viime kesänä. Lehdessä oli, että hollantilaiset ovat ostaneet jonkin paikan ja alkavat rahtaamaan turisteja sinne pilvin pimein?

HIRVITTÄVÄÄ sanon minä. Mikä nautinto on ollut kun on saanut nauttia luonnon hiljaisuudesta Lapissa joka kesä yli kymmenen vuotta. Meitä vaeltajia on melko vähän ja varsinkin kun valitsee hiljaisempia maastoja. Mikä ylellinen nautinto se onkaan! Euroopassa ei sellaisia mahdollisuuksia ole ja niinpä nyt sitten jänkhät täyttyy saksalaisista??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu