Veitolako, rumako (?)

Eihän tuo Veitola vallan liian ruma olisi.

Mutta ulkonäkönsä suhteen hän on tehnyt karmeasti asiavirheitä.
74647
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

Veitola ei todellakaan ole ruma. Aivan asiallisen ja sievän näköinen nainen,kuinka jollakin "tyhjäpäällä hömppäjulkkiksella" on varaa arvostella Veitolaa.Oli lienee vaan syy päästä lööppeihin,kun muuten ei kiinnostusta ole virolaista tyhjäpäätä kohtaan.

1Äänestä

Typerä kommentti Anu Sagimilta, ja hän sanoi itseään fiksuksi?? Noin vain ei kuulu käyttäytyä. Muuten hän jutteli hyvin. Nyt kun kuulen hänen kertomansa aikaisemman käminän näiden naisten välillä, taitaisin itsekin suivaantua, jos minusta ja kodistani tehtävä ohjelma olisi tehnyt etukäteen, eikä olisi todellinen.
Maria on kivan näköinen, hänen olisi kannattanut jättää asia sikseen ja olla yläpuolella. Anun S:n sanoin: paskaa ei kannata kaivaa kuten Risto-Matti tekee.

1Äänestä
  • Katsonta on katsojan silmässä.

    Äänestä

Yhtä nätti kuin saimaannorppa.

1Äänestä

Tiedä ulkonäöstä, ihan ok.

En vain millään ole tottunut esiintymiseensä. En ole analisoinut asiaa tarkemmin, liittyy ruumiinkieleen ja suulliseen ilmaisuun. Aluksi ajattelin, teennästä, kaitpa se kuitenkin on oikeasti tyyli.

Anu mun mielestä on kaunis, ihan teräväkin, toki räväkkä. Siinä pimatsussa lähinnä ärsyttää se röhönauru. Se oletettavasti myös luonnollinen, se nyt vaan jostain syystä jotenkin äänekästä hirnumista.

Se, että Veitolan ohjelma käsikirjoitettu, sen ei pitäis olla yllätys kenellekkään, ei Anullekkaan. Ilmeisimminsitä ärsytti se, että ei itse voinut käsikseen paljoakaan vaikuttaa. Siis itse luoda julkisuuskuvaansa, sen teki tuotantoyhtiö. Mimmi otti asiasta ilon irti ja järkkäs itsensä lööppeihin ja telkkariinkin. Ammattinaisia sekin.

=DW=

Äänestä
  • No sekös se on sitten hianoo et rumalla käytöksellä pääsee lööppeihin ja telkkariin, siis munaa ihtensä ja saa negatiivista julkisuutta.

    Äänestä

  • Tärkeintä on julkisuus.

    Julkisuuden takia net suostui ohjelmaan. Se, että käsikirjoitus oli mitä oli, sille ei voinut mitään. Pitää herättää lisäkiinnostusta. Pitää muistaa sekin, avoero oli ilmeisimmin jo sovittu, se julkaistiin aika pian ohjelman jälkeen. Mainoskampanja, jonka juonta piti tehostaa.

    En tiedä tarkemmin Anun pisneksistä, Risto_Matti kuitenkin ikääntyvä designeri, sen pitää lisätä myyntiä, ennen alkamista loispummieläkeläiseksi.

    Sitäpaitsi, ei se käyttäytymnen mitenkään kummallista ollut, erilaista ehkä, kuin monilla muilla. Ohjelmasta oli nimenomaan tehty humoristinen, just läpän heittoa Juontajan kanssa. Pitää muistaa, ei Mariakaan kaikkein tavallisin persoona ole, ja tietenkin hänkin julkisuuden henkilö. Samaa kaavaa.

    Hyvinhän tuo kampanja on purrut, suoli24-huuhaapalstoilakin siitä keskustellaan :D

    =DW=

    Äänestä

  • ö-Öö kirjoitti:

    Tärkeintä on julkisuus.

    Julkisuuden takia net suostui ohjelmaan. Se, että käsikirjoitus oli mitä oli, sille ei voinut mitään. Pitää herättää lisäkiinnostusta. Pitää muistaa sekin, avoero oli ilmeisimmin jo sovittu, se julkaistiin aika pian ohjelman jälkeen. Mainoskampanja, jonka juonta piti tehostaa.

    En tiedä tarkemmin Anun pisneksistä, Risto_Matti kuitenkin ikääntyvä designeri, sen pitää lisätä myyntiä, ennen alkamista loispummieläkeläiseksi.

    Sitäpaitsi, ei se käyttäytymnen mitenkään kummallista ollut, erilaista ehkä, kuin monilla muilla. Ohjelmasta oli nimenomaan tehty humoristinen, just läpän heittoa Juontajan kanssa. Pitää muistaa, ei Mariakaan kaikkein tavallisin persoona ole, ja tietenkin hänkin julkisuuden henkilö. Samaa kaavaa.

    Hyvinhän tuo kampanja on purrut, suoli24-huuhaapalstoilakin siitä keskustellaan :D

    =DW=

    Juu mut tää erilainen käytös Anulta on minusta mautonta huonoa käytöstä, ja muutaman muunkin mielestä. Ei voi julkisuudella yhtään pu9lustella ei.

    Äänestä

  • Siilimuorikka3 kirjoitti:

    Juu mut tää erilainen käytös Anulta on minusta mautonta huonoa käytöstä, ja muutaman muunkin mielestä. Ei voi julkisuudella yhtään pu9lustella ei.

    Kyllä Anu esiintyi hyvin siinä perjantain ohjelmassa oli rento ja hyvällä tuulella. Meikkiä ei juurikaan ja kuten on jo saatu lukea studio yleisö tykkäsi ja oli huumorilla mukana kuten minäkin kotikatsomossa.

    Äänestä

  • korppis kirjoitti:

    Kyllä Anu esiintyi hyvin siinä perjantain ohjelmassa oli rento ja hyvällä tuulella. Meikkiä ei juurikaan ja kuten on jo saatu lukea studio yleisö tykkäsi ja oli huumorilla mukana kuten minäkin kotikatsomossa.

    Katoin juu sen ohjelman.

    Asiapitoinen ja hyvin tehty live. Jotain samaa, kuin Arto Nybergissä, vaikka perusidealtaan käsittelee vain yhtä teemaa. Toi jakso kiinnosti aiheen puolesta, lisäksi kiintoisat keskustelijat. Kundeilla hyvä ote, vakavaa, mutta viihdetyyliin.

    Tämä Yökylässä Ratialla oli lähinnä komediaa. Veitolalla kyllä asiapitoista kamaakin siinä ollut, mutta sen tyyli nyt on laillaan humoristisempi, enenpi puhdasta viihdettä, jossa asiaakin. Vaan toi jakso oli mun mielestä oikein hauska, kiitos Anun.

    =DW=

    Äänestä

Pitäisi nähdä molemmat luonnossa. Veikkaan Veitolan ylivoimaa.

Äänestä

Anun kauneus himmenee käytöksen ja puheiden tähden, aika harkitsemattomia tempauksia, rimanalituksia. Tullut esille helpolla vähiten vaivaa vaativalla tavalla, laiskotellen, heh, heh 😎

Äänestä
  • Ristomatin puolesta olen iloinen loinen että näki muitakin mahdollisuuksia, on sentään luova taiteilija ja vaikka mitä...kivoja laukkuja rustailee, jee!

    Äänestä

  • Himmelsauge kirjoitti:

    Ristomatin puolesta olen iloinen loinen että näki muitakin mahdollisuuksia, on sentään luova taiteilija ja vaikka mitä...kivoja laukkuja rustailee, jee!

    Anu kuittasi kohun Anumaisesti.

    "Ventolalla on heikko itsetunto. Jos sanon, että hän on ruma ja naurahdan päälle hänen olisi pitänyt lähteä leikkiin mukaan. Olen sanonut itsestäni, että olen ryppyinen vanha nainen, nauran päälle."

    Ymmärrän Anua, ei minua loukkaa jos joku sanoo minua rumaksi.
    Olisikohan se sitä iän myötä kehittynyttä itsensä hyväksymistä.

    Sitä minä ihmettelen, että alatte täällä haukkumaan Anua. Komea ja sanavalmis nainen. Ei vetäisi itseään haukkuvia lööppeihin vaan nauraisi makeasti.

    Äänestä

  • Himmelsauge kirjoitti:

    Ristomatin puolesta olen iloinen loinen että näki muitakin mahdollisuuksia, on sentään luova taiteilija ja vaikka mitä...kivoja laukkuja rustailee, jee!

    Niinköhän Risto Matti huomasi vasta nyt muita mahdollisuuksia itsessään 😆

    Äänestä

  • Se ei ole totta että nainen ei loukkaantuisi, kyllä loukkaantuu vaik' ei sitä mielipahaa tunnusta heti, vaan peittää se huumorilla. Mieskin loukkaantui jos sanoo rumaksi, ihan varmasti hänen miehinen itsetuntonsa saa haavan. Kasvot on ne mitä ensin katsotaan. On onni että makuja on monenlaisia ☺️

    Äänestä

  • korppis kirjoitti:

    Anu kuittasi kohun Anumaisesti.

    "Ventolalla on heikko itsetunto. Jos sanon, että hän on ruma ja naurahdan päälle hänen olisi pitänyt lähteä leikkiin mukaan. Olen sanonut itsestäni, että olen ryppyinen vanha nainen, nauran päälle."

    Ymmärrän Anua, ei minua loukkaa jos joku sanoo minua rumaksi.
    Olisikohan se sitä iän myötä kehittynyttä itsensä hyväksymistä.

    Sitä minä ihmettelen, että alatte täällä haukkumaan Anua. Komea ja sanavalmis nainen. Ei vetäisi itseään haukkuvia lööppeihin vaan nauraisi makeasti.

    Minä käsitin asia niin...että Veitola loukkaantui siitä kun toimittaja ja yleisö ....siinä perjantai ohjelmassa taputtivat ja "hurrasivat" sille Anun sanomiselle hänestä.....

    Äänestä

  • mimmimum-..mi kirjoitti:

    Minä käsitin asia niin...että Veitola loukkaantui siitä kun toimittaja ja yleisö ....siinä perjantai ohjelmassa taputtivat ja "hurrasivat" sille Anun sanomiselle hänestä.....

    siis mediatutkija ....ei toimittaja Veijo Hietala....joka on pyytänyt anteeksi Vietolalta....

    Äänestä

  • mimmimum-..mi kirjoitti:

    Minä käsitin asia niin...että Veitola loukkaantui siitä kun toimittaja ja yleisö ....siinä perjantai ohjelmassa taputtivat ja "hurrasivat" sille Anun sanomiselle hänestä.....

    Kyllä se noin juuri olikin. Mukana oli myös mediatutkija, joka nyt esitti Veitolalle anteeksipyynnön.
    Saagimin "moukkamaiselle" käytökselle taputtamista ihmeteltiin.

    Äänestä

  • Olen kerran ollut coctailtilaisuudessa jossa vieraiden joukossa Anu Saagim ja Ristomatti....he istuivat ...ja Anu vaikutti tympeältä ja hermostuneelta....mutta siitähän on jo aikaa varmaan vajaa kolmekymmentä vuotta.... Aika räväköitä mielipiteitä laukoi suomalaisista ....etenkin naisista ...aikoinaan.

    Äänestä

  • Hyvin hermostuneen oloinen siinä yökylässä jaksossakin, missä Maria oli Ristomatin luona.
    Siinäkin hän käyttäytyi hyvin "moukkamaisesti", puhui eräästä henkilöstä "murjaanina".

    Äänestä

  • Himmelsauge kirjoitti:

    Se ei ole totta että nainen ei loukkaantuisi, kyllä loukkaantuu vaik' ei sitä mielipahaa tunnusta heti, vaan peittää se huumorilla. Mieskin loukkaantui jos sanoo rumaksi, ihan varmasti hänen miehinen itsetuntonsa saa haavan. Kasvot on ne mitä ensin katsotaan. On onni että makuja on monenlaisia ☺️

    Älä kirjoita totena koska se on sinun totuutesi. Ihminen, joka tietää, että ei ole ruma, ei noteeraa rumaksi sanojaa, naurahtaa vain.

    Äänestä

  • korppis kirjoitti:

    Älä kirjoita totena koska se on sinun totuutesi. Ihminen, joka tietää, että ei ole ruma, ei noteeraa rumaksi sanojaa, naurahtaa vain.

    Ihan tosi.
    Tai sitten voisi jotain sanoa, että meitähän tarvitaankin, sillä ethän sinäkään olisi kaunis, jos ei olisi meitä rumia mihin verrata.

    Äänestä

On ymmärrettävää jos kemiat ei pelaa niin miksi lähteä yökylään. Olihan Matti Nykänenkin hermostunut ja ottanut yhteen Ventolan kanssa.

Kun lähdetään käsikirjoituksen kanssa koteja tutkimaan ja ihmisiä haastattelemaan voi tulla ylläreitä.

Olen katsonut vain vierailun Nykäsen luona.

Mietitäänpä asia toisin, jos Anu kauniina naisena olisi kyseisen ohjelman vetäjä voisi talon isännillä villasukat pyöriä jaloissa.

Parempi on olla mitään sanomattoman näköinen yövieras kuin kaunotat, ei tule perheriitoja😊

Lopuksi, yövieras, tyhmä tirkistelyohjelma.

Äänestä
  • Mistäpä+sen+etukäteen+voi+tietää,+"pelaako+kemiat"+vai+ei.+Olettaisin+ettei+kenenkään+kotiin+väkisin+tupata.+Joka+leikkiin+suostuu,+se+leikin+kestäköön.+Varmaankaan+ei+kummankaan+osapuolen,+ei+isännän,+ei+yövieraan,+ole+pakko+kestää+vaan+keskenkin+voidaan+lopettaa.+Siitähän+sitä+vasta+juttua+saisikin,+ja+ohjelmalle+mainosta.+"Ylläreitä"+tällaisessa+tosi-tv+ohjelmassa+tulee+kai+juuri+siksi,+että+se+ei+ole+(tai+ainakaan+sen+ei+pitäisi+olla)+käsikirjoitettu.+Niin+sinisilmäinen+en+ole,+että+siihen+käsikirjoittamattomuuteen+ihan+100%+uskoisin+minkään+tositv+ohjelman+kohdalla,+en+myöskään+tämän.+Tässä+uskon+kuitenkin+isännän/emännän+ja+yövieraan+välisen+vuoropuhelun+olevan+enimmäkseen+aitoa+ja+spontaaniakin,+vaikka+etukäteen+olisikin+sovittu+jonkinlaisesta+teemasta+tms..Ratia/Saagim/Veitola+'draama'+vaikuttaa+minusta+etukäteen+rakennetulta+ja+harkitulta.+Kaikki+mukana+juonessa,+luulen.+Tositv-ohjelmat+eivät+yleensä+kiinnosta+minua,+useimpia+en+edes+'pysty'+katsomaan+koska+joko+ärsyttää+tai+muuten+vain+on+epämukavaa.+Tällainen,+jossa+on+jo+valmiiksi+tunnettuja+ihmisiä+kelpaa+vähän+paremmin,+riippuu+ohjelmasta.+Tänään+näytetään+Veitola+yökylässä+Saara+Aallon+ja+kumppaninsa+luona,+ohjelma+on+kai+tehty+ennen+Saaran+X-factor+kisaan+osallistumista.+Taidanpa+katsoa,+en+tirkistelläkseni+vaan+koska+ainakin+yksi+asia+kiinnostaa.

    Äänestä

  • bessie- kirjoitti:

    Mistäpä+sen+etukäteen+voi+tietää,+"pelaako+kemiat"+vai+ei.+Olettaisin+ettei+kenenkään+kotiin+väkisin+tupata.+Joka+leikkiin+suostuu,+se+leikin+kestäköön.+Varmaankaan+ei+kummankaan+osapuolen,+ei+isännän,+ei+yövieraan,+ole+pakko+kestää+vaan+keskenkin+voidaan+lopettaa.+Siitähän+sitä+vasta+juttua+saisikin,+ja+ohjelmalle+mainosta.+"Ylläreitä"+tällaisessa+tosi-tv+ohjelmassa+tulee+kai+juuri+siksi,+että+se+ei+ole+(tai+ainakaan+sen+ei+pitäisi+olla)+käsikirjoitettu.+Niin+sinisilmäinen+en+ole,+että+siihen+käsikirjoittamattomuuteen+ihan+100%+uskoisin+minkään+tositv+ohjelman+kohdalla,+en+myöskään+tämän.+Tässä+uskon+kuitenkin+isännän/emännän+ja+yövieraan+välisen+vuoropuhelun+olevan+enimmäkseen+aitoa+ja+spontaaniakin,+vaikka+etukäteen+olisikin+sovittu+jonkinlaisesta+teemasta+tms..Ratia/Saagim/Veitola+'draama'+vaikuttaa+minusta+etukäteen+rakennetulta+ja+harkitulta.+Kaikki+mukana+juonessa,+luulen.+Tositv-ohjelmat+eivät+yleensä+kiinnosta+minua,+useimpia+en+edes+'pysty'+katsomaan+koska+joko+ärsyttää+tai+muuten+vain+on+epämukavaa.+Tällainen,+jossa+on+jo+valmiiksi+tunnettuja+ihmisiä+kelpaa+vähän+paremmin,+riippuu+ohjelmasta.+Tänään+näytetään+Veitola+yökylässä+Saara+Aallon+ja+kumppaninsa+luona,+ohjelma+on+kai+tehty+ennen+Saaran+X-factor+kisaan+osallistumista.+Taidanpa+katsoa,+en+tirkistelläkseni+vaan+koska+ainakin+yksi+asia+kiinnostaa.

    Voihan se olla niinnii tai sitten ei.

    Äänestä

  • korppis kirjoitti:

    Voihan se olla niinnii tai sitten ei.

    Sitähän minäkin.

    Äänestä

Ei Veitola ruma ole, vaan tyylitajuton pukeutumisen ja mielipiteidensä takia.

Äänestä
  • Veitola on ihan ok:n näköinen, mutta ne hänen vaate juttunsa on ollut karmeita, esim. kun oli Hakkaraisen tykönä ja meni kyseiseen karaoke paikkaan, ihan karmea vaate päällä, eikö normaalit suomalaisten vaatteet kelpaa, eli maassa maan tavalla suomessakin.
    onko näiden käsikirjoittajien tarkoitus mollata ihmisiä, ja tehdä heistä vähän tyhmiä?, vertaa esim. Villeen joka maita matkatessaan näiden julkkisten kanssa on ihan mukava, ohjelma.

    Äänestä

  • Jep ja kampaukseltaan Veitola on halpiksen rekkalesbon näköinen turhake. Look voisi olla paljon paljon naisellisempi vaikka ei permistä laittaisikaan.
    Koreilisi mieluummin peruukeilla kun pukeutuukin kuin marjapensaspelätin.
    Perusolemukseltaan hän olisi, siis o l i s i nätti.

    Äänestä

Jos minä kerran laitan naamani selkeästi profiiliini...
Miksi enää jankuttaa ulko-näöstä?
Eikö riitä että vajoaa sanattomaksi?-
Ei kai tarkoitus ole tehdä tästäkin ummehtuneen koppiksen jankutusta pahoista ajatuksista?
Paloma sentään laittoi minulle halin.
-
Hunksi kauniisti 250 kertaa :)?
-
Nätisti.

H.

Äänestä
  • Miksi vedät minut päiväuniisi?

    Äänestä

  • korppis kirjoitti:

    Miksi vedät minut päiväuniisi?

    "korppis"

    Nokun...jotenkin jankku.
    Usein Blogiki.
    Paloma ei ihan niin paljon jankuta vuoteestaan kuin sinä.
    Vaikka onhan teillä yhteistä lapsi-vuoteus.
    Tosi-vanhoin lapsin.
    -
    Etkä ala nyt rähjäämään.
    Heittäydy aina tuorein aloituksin.
    Älä koskaan vanhoin itku-virsin.

    H.

    Äänestä

  • Naamasi??? On sulla kait enemmänkin naamaa kuin mitä näkyy???? Nyrpeä suu ja harvoja karvoja.

    Äänestä

  • aikastivähän kirjoitti:

    Naamasi??? On sulla kait enemmänkin naamaa kuin mitä näkyy???? Nyrpeä suu ja harvoja karvoja.

    "aikastivähän"

    Minä muotoilen naamani karvat.(Braun de)
    Ei ole montaa päivää kun laitoin näytille koko naaman.
    Alahan kysellä ihailijoiltani.
    Mutta, toistaiseksi ei ole hymyä tiedossa.
    Kaunistan silmäni ensin.

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "aikastivähän"

    Minä muotoilen naamani karvat.(Braun de)
    Ei ole montaa päivää kun laitoin näytille koko naaman.
    Alahan kysellä ihailijoiltani.
    Mutta, toistaiseksi ei ole hymyä tiedossa.
    Kaunistan silmäni ensin.

    H.

    Keneltä tuota voisi kysellä ??
    Ketkä on ihailijoitasi ???

    Äänestä

  • aikastivähän kirjoitti:

    Keneltä tuota voisi kysellä ??
    Ketkä on ihailijoitasi ???

    "aikastivähän"

    Voisithan aloittaa tekemällä aloituksen.
    Minua kohtaan myönteisen aloituksen.
    Ei pelkästään katkeran ihmisen aloitusta.
    Mieleni minun tekisi, vaan en anna aihetta.
    Anna sinä.
    Ilmaise mihin minusta olisi.

    H.

    Äänestä

  • aikastivähän kirjoitti:

    Keneltä tuota voisi kysellä ??
    Ketkä on ihailijoitasi ???

    Älä naurata 😂😂😂😂😂😂

    Äänestä

  • Kippurassa minäkin tuolillani.
    Hmm. Mistähän moinen juontuu?

    Äänestä

  • Naamani-läpäisee-tullin kirjoitti:

    Kippurassa minäkin tuolillani.
    Hmm. Mistähän moinen juontuu?

    "Naamani-läpäisee-tullin"

    Luultavasti nauroit siksi että aikastivähän nauroi omalle hölmöydelleen.

    H.

    Äänestä

Hyvät tavat kaunistavat.

Äänestä
  • Sisäistä kauneutta....Hyvät tavat kaunistavat...voi ei taas.

    Äänestä

  • Miten ne hyvät tavat kaunistaa??? Tavat on tavat ja ulkomuoto sit erikseen.

    Äänestä

  • Käytöstavat... kauniit käytöstavat!

    Äänestä

  • aikastivähän kirjoitti:

    Miten ne hyvät tavat kaunistaa??? Tavat on tavat ja ulkomuoto sit erikseen.

    "aikastivähän"


    On olemassa termi nimeltä "olemus"

    Olemuksessa on paljon nahkaa.
    Nahkaa, joka värisee monin tavoin.
    Olemus hyrisee sisäisin tavoin.
    Tavoin jotka jotenkin paljastuvat.
    Kannattaa siis aina hyristä sisäisen-kauniisti.

    H.

    Äänestä

  • suvenelli1 kirjoitti:

    Käytöstavat... kauniit käytöstavat!

    Muuttaako ne ulkomuotoo ??????

    Äänestä

  • Maria sitten junantuomana ottaa herneet nenään arvostelusta kun hiukan jo odottaa että olisi nostettu jalustalle.Anukin sitten paljon julkisuudessa olleena huomasi kyllä johdattelut ja sitten pyöritti ohjelmaa oman mielensä mukaan.Suuressa maailmassa vain tuo pelkästään mallien kielenkäyttö voi olla aika tyrmäävää kun kilpailu on kovaa huomiosta.

    Äänestä

  • aikastivähän kirjoitti:

    Muuttaako ne ulkomuotoo ??????

    Kyllä muuttaa käytöstavat ulkomuotoa. Niin sanotusti kauniiksi mieltämäni ihminen muuttuu rumaksi rumilla käytöstavoillaan.

    Äänestä

  • suvenelli1 kirjoitti:

    Kyllä muuttaa käytöstavat ulkomuotoa. Niin sanotusti kauniiksi mieltämäni ihminen muuttuu rumaksi rumilla käytöstavoillaan.

    Samaa mieltä. Ulkoisella kauneudella ei ole mitään painoarvoa jos osoittautuu sisäisesti rumaksi.

    Äänestä

  • suvenelli1 kirjoitti:

    Kyllä muuttaa käytöstavat ulkomuotoa. Niin sanotusti kauniiksi mieltämäni ihminen muuttuu rumaksi rumilla käytöstavoillaan.

    Minä en noista käytöstavoista paljonkaan mitään tiedä.

    Siksipä kysynkin teiltä, jotka ne käytöstavat tunnette.
    Onko parempaa käytöstä sanoa toista sisäisesti rumaksi kuin ulkoisesti rumaksi?

    2Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Minä en noista käytöstavoista paljonkaan mitään tiedä.

    Siksipä kysynkin teiltä, jotka ne käytöstavat tunnette.
    Onko parempaa käytöstä sanoa toista sisäisesti rumaksi kuin ulkoisesti rumaksi?

    En voi muitten puolesta puhua.
    Kun sanoin: "kauniiksi mieltämäni ihminen muuttuu rumaksi rumilla käytöstavoillaan" tarkoitin, että tämä kaunis ulkokuori muuttuu rumaksi huonolla käytöksellä. En puhunut sisäisestä kauneudesta, koska en voi sitä tietää.

    Äänestä

  • suvenelli1 kirjoitti:

    En voi muitten puolesta puhua.
    Kun sanoin: "kauniiksi mieltämäni ihminen muuttuu rumaksi rumilla käytöstavoillaan" tarkoitin, että tämä kaunis ulkokuori muuttuu rumaksi huonolla käytöksellä. En puhunut sisäisestä kauneudesta, koska en voi sitä tietää.

    Et vastannut kysymykseeni, mutta ei se mitään.

    S sanoi Ventolaa rumaksi ja sinun mielestäsi on S nyt ruma. Miltäs sinä nyt siinä tapauksessa itse näytät sanottuasi toisen muuttuneen rumaksi?

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Et vastannut kysymykseeni, mutta ei se mitään.

    S sanoi Ventolaa rumaksi ja sinun mielestäsi on S nyt ruma. Miltäs sinä nyt siinä tapauksessa itse näytät sanottuasi toisen muuttuneen rumaksi?

    Eiku Veitolako se nimi oli.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Et vastannut kysymykseeni, mutta ei se mitään.

    S sanoi Ventolaa rumaksi ja sinun mielestäsi on S nyt ruma. Miltäs sinä nyt siinä tapauksessa itse näytät sanottuasi toisen muuttuneen rumaksi?

    Höpsis! En puhunut Saagimista, vaan kauniiksi mieltämästäni eli fiktiivisestä henkilöistä.
    Se vastaus: Ei ole kaunista käytöstä sanoa rumaksi oli sitten ulkoisesta tai sisäisestä kauneudesta kyse.

    Äänestä

  • suvenelli1 kirjoitti:

    Höpsis! En puhunut Saagimista, vaan kauniiksi mieltämästäni eli fiktiivisestä henkilöistä.
    Se vastaus: Ei ole kaunista käytöstä sanoa rumaksi oli sitten ulkoisesta tai sisäisestä kauneudesta kyse.

    Jaha.
    Ei siis ole kaunista käytöstä sanoa se, mutta ajatella saa (ja kirjoittaa), että muuttuipa tuo tosi rumaksi sanoessaan toista rumaksi.
    Toisinsanoen ei pidä sanoa kenellekään itselleen mitä hänestä ajattelee?

    No jospa minäkin sitten joskus oppisin sitä kaunista käytöstä. Aikaahan se voi viedä.

    Äänestä

Ei se Veitola nyt ihan kauniimmasta päästäkään ole. Miten sillä on niin hullun näköinen tukka. Eikä sillä ole yökylässä ohjelmassa mitään räväköitä kysymyksiä.
Aika pehmo on.

Äänestä
  • Olen katsonut 2 jaksoa. Ihan tarpeeksi.
    Veitola tai Sagim (kaunis ihminen) ei hetkauta elämääni mitenkään.

    Äänestä

Ei Maria mikään ruma ole, ihan taviksen näköinen mimmi mut pukeutua hän ei kyl osaa, ihan hirveitä "kauhtanoita", hän vois pyytää neuvoja joltain stylistiltä miten pukeutua.

Äänestä
  • Maria pukeutuu rohkeasti oman tyylinsä mukaisesti. Miksi pitäisi hänen olla joku muu?

    Äänestä

  • Täällä puhutaan Veitolan pukeutumisesta. Persoonallinen pukeutuja. Luultavasti hän noissa yökyläjutuissa on omissa vaatteissaan.
    Niissä muissa tv-ohjelmissa lienee hänellä ollut stylisti.

    Äänestä

No ei siitä missiä tule eikä alastonmallia, sanotaan näin nätimmin asia sitten... Taisi AS olla ärsyyntynyt että toinen turha julkkis änkesi toisen kotiin tilittämään ja nyt sit kaikki vuodattaa tätä.

Itse ihmettelen enemmänkin koko kohua, kauneudella kilpaillaan joka vuosi ja siellä täällä avoimesti haukutaan urpoiksi tai tyhmiksi mutta voi että jos yksi turha sanoo toista turhaa rumaksi, iso kohu ja voivotellaan kaikki twitterissä koko viikko...

Miksei AS kieltäytynyt tosta kunniasta että pienen pojan näköinen nainen änkee toisen kotiin arvosteleen. Ei sitä kaikkia tarvii kotiinsa päästää!

Mutta jos ko asian olis sanonu mies niin olis kaikki feministit kiljumassa.

Popparit esille ja antaa turhien riidellä.

Äänestä
  • Eihän se Maria ängennyt Anun kotiin vaan Ristomatin, jonne Anu sitten änkesi.
    Koita nyt sisäistää mistä on kyse vai onko sinne korpeen vaikeaa. Alkaako korveta, häh?

    Äänestä

  • Eiköhän RM ja AS koti ollut ihan yhteinen...tiedä mikä likkojen kiistassa on takana mutta aivan sama. Toinen on toista kauniimpi ja siitä nyt nappasi kiinni kun ei muuta keksinyt...

    Äänestä

  • juupajoelta kirjoitti:

    Eihän se Maria ängennyt Anun kotiin vaan Ristomatin, jonne Anu sitten änkesi.
    Koita nyt sisäistää mistä on kyse vai onko sinne korpeen vaikeaa. Alkaako korveta, häh?

    Jospa se oli molempien, ja myös heidän poikansa koti vielä silloin. En tiedä vaikka olisi vieläkin? Anu saattoi tulla Helsingin kotiinsa siksi, että halusi osansa julkisuudesta, mutta voi siihen muitakin syitä olla. Mielestäni on on viime vuosina suhtautunut mieheensä hieman 'suojelevasti', ei vähääkään mustasukkaisesti.

    Äänestä

  • Juupa joo. Kyllä Anu silloin jo asui muualla, B
    Virossa. Tuli sitten käymään Ristomatin luona ohjelmaan. Ristomatti korvamerkkasi omaisuuttaan ohjelmassakin... mitä jää Armin esineistä hänelle. Papereissa lienee ollut molempien nimissä se koti vielä silloin. Eihän Anu ole tosiaankaan mustasukkainen Ristomatista enää silloin ollut eikä Ristomatti Anusta.

    Äänestä

Yks yheksä nollati nollati
House alkaapi...
Kokekaa Hunksin taikaa.
Huumeita ei tarvise aristaa
Mutta huumaavuus saattaa naisen kaataa.

H.

Äänestä

Veitola on persoonallisen kaunis nainen. Sitä toista joku voi pitää kauniina mutta sisältä on ruma kuin mikä.

Äänestä
  • Jospa se toinenkin tarkoitti Veitolan olevan sisältä ruma, niinkuin sinä nyt syyllistyit sanomaan sitä toista sisältä rumaksi.

    Äänestä

Tarvitseeko tästä edes väitellä, kaikilla on silmät päässä... toinen valittu mm Playboy malliksi ja toinen... noh kuten sanottu pieni poika tulee mieleen...

Ehkei olisi tarvinnut tuoda asiaa esille tällä tapaa mutta ihminen on aina arvostellut muiden ulkonäköä ja tulee aina tekemäänkin niin. Turhaa paisuttelua!

Btw. sisäinen kauneus ON rumien keksimä juttu! Sitä syntyy kauniiksi tai sitten ei, itse en ole kaunis. Voi voi...

2Äänestä

Purkaisin vyyhtiä näin.
Ilman tupla pakkelointia Anu Saagakin on todella todella vanhentunut ja rupsahtanut.
Siinä menee peitepuikkoja kymmenen per kerta puhumattakaan muusta maskista.

Äänestä

Ei ole ruma mutta melkein päälaelle leikattu tasainen otsatukka kamala. Leventäen naaman yläosaa ja alaosa on kapea siihen yläosaan verrattuna. Tulee putouksesta aina inkeri ankeinen mieleen.

Vaatteet ja hiustyyli vaan ovat mauton ja on kaunis ilman meikkiä kun taas saagim ei varmasti kehtaisi ilman pakkelia näyttäytyä.

Äänestä

On tosi törppöä alkaa hukkumaan toisen ulkonäköä julkisesti. Veitola on ihan nätti nainen. Anu kehui itseään kauniiksi ja älykkääksi. Ulkonäkö hänelläkin menettelee, mutta älyllä ja sivistyksellä ei sen naisen päässä ole sijaa. Suorastaan pöljä tuollainen ilmaus on.

Äänestä

Siis niin paljon mitä tuolla kirjoitellaan ja sitä tällainen asia nostetaan esille....huutonauraa! Minun ystävä on kaunis, minä en kovinkaan ellen urakoi meikeillä. Mitä sitten?

Saagim, joo ei olis ehkä tarvinnu vetää tää kortti pöydälle.
Veitola, mene ny ittees ja lopeta se julkisuuden ruinaaminen. Viisaampi lopettaa riidan.

Äänestä

Voi tätä sairaan kaunista maailmaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuomari-nro-69 kirjoitti:

Eihän tuo Veitola vallan liian ruma olisi.

Mutta ulkonäkönsä suhteen hän on tehnyt karmeasti asiavirheitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu