Ehdokasasettelu loppusuoralla Pieksämäellä

rytkyvaalit

Se on siten ehdokasasetelu loppusuora alkanut. Jää nähtäväksi tuleeko, kaupunginhallitukseen muutoksia koulusotkujen jälkeen. Nykyisille ehdokkaille on tulossa ennakkoteitojen mukaan uudet nuorekkaat vastaehdokkaat. Olisi aika saada kaupunki toimimaan dynaamisesti. Ehdokkaissa näyttää olevan asioiden valkoisiksi puhujaa ja ylenpalttista pyrkyryyttä valtuutetuiksi.

50

1713

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rekisteröitynytehdokas

      Pitäisi saada ehdokkaita paikallisista tyttö-tai poikapareista.

      • pötkyaivot

        Viime vaaleissa konkarit eivät asettaneet itselleen vastaehdokasta? Tällä tavalla he varmistivat paikkansa valtuustoon. Pieksämäkeläiset äänestävät alueeltaan valittuja ehdokaita vuodesta toiseen uskollisesti. Yksikin ehdokas piti jo itseään varmana valtuustoon, koska äänet on hänelle valmiiksi pohjustettu. Vaalit on hänen mukaan jo käyty ja vaalisalaisuutta ei ole? Olisi aika äänestäjien näpäyttää oikein kunnolla lipevää ylimielistä tyrkkyä.


    • allualwari

      on ihan varmaa että Pieksämäkeläiset äänestää niitä samoja pölvästejä uudelleen, vaikka nyt on nähty miten ovat asioita hoitaneet...mikään ei täällä ikinä muutu.
      Älyäisitte nyt vaihtaa vanhat änkyrä jäärät uusiin naamoihin.
      Kuka uskaltaa....mitä veikkaatte

    • Nytonkorkea

      Aika keskittää kaikki äänet nuorekkaalle ja voimakkaalle ääniharavalle. Tässä ryhmässä pilpo on täysin ylivertainen. Hän on luonut paikkakunnalle useita satoja työpaikkoja ja hänen poliittiset suhteet aina hallitusta, presidenttia ja yk:ta kohden ovat valtaisat.

      • Kuule-metsällä-viihtyy

        Vanhan ajokoiran vaistot. Haistaa kiiman muttei nää missä se on. Mutta ennen vaaleja se näkökin parantuu tuntemisen suhteen.


    • 0607

      tuo kunnallisvaaliehdokas Atte Rautiainen on kyllä mielenkiintoinen nimi tähän kilpailuun!!

    • koulusotkut

      Nykyistä kaupungin hallituksesta mummo totesi: " Siellä kukot kiekuu varhain, ennen kanojen heräämistä. Kanat kun kaakattaa, kukot eivät saa enää suunvuoroa sille päivälle."

    • eioletoivoa

      pmäki toimimaan dynaamisesti...joo...heh heh...illan parhaat naurut!!!

    • Kaksi-isoo-lestaa

      lestadiolaisuus ei tarkoita rehellisyyttä. KD ja SDP.

      • einaroinenOnPop

        Onkohan einaroinen eli viisas korkeakoulutettu mies ehdolla?


    • parasminä

      Opetelkaa kirjoittamaan. Vammaset tyhmät.

      • Nojoooooo

        Asenevamaa. On miksi.


    • Yrittäjä-ole-varovaine

      Näkyvyy politiikassa vieraannuttaa paikalliset asiakkaat. Firmat pistää ovia kiinni kun muiden asiat kiinnostaa enemmän kuin oma yritystoiminta. Sitten vielä mainostetaan että yritys työllistää.
      Ennen yritykset kaatoi toimitusjohtaja tauti. Nykyisin siitä ei ole pelkoa kun näillä nyky-yrittäjillä ei ole edes sitä vaimoa jonka vaihto nuorempaan aloitti ennen yrityksen alasajon.

    • TerkuinAnkkalinna

      Aku ankka numeroankkalinna 313, sitä äänestäkäämme kääk!

    • Hiljaisetäänestäjät

      Näillä vanhemmilla senaattoreilla on monta etua nuorempien suhteen. He saavat valtavasti ääniä vanhoilta tutuilta Kievarista, Amin Grouvista, Yläristin baarista, Teboilin baarista, raviveto porukoilta ja AA-kerhosta. Siellä missä kansan syvät rivit liikkuu. Esim kaupunginjohtajan demari kaverit ei ole käyneet yhdessäkään. No ehkä Hanna.

    • ryppyremmi

      Miksi valita selaisia, joilla ei pelaa mikään. Näitä menneisyyden toivoja, pyörii hautuumaan ja sairaalan ympärillä ja loput päivystää palvelutalojen rakentamisia.

    • Ette-tunne-ehdokkaita

      Nämä kaikenkansan syvienrivien ehdokkaat on tosi viriilejä. Lapsia useiden puolisoiden kanssa, nuoria vaimoja, useita avo/avioliittoja. Vertailuna kymmenienvuosien kulissiavioliitot, siloposkiset ei mitään naisista ymmärtämättömät pinttyneet poikamiehet tai naiset (eikö heterot). Näillä kaikenkansan miehillä seisoo varmasti, joskus ehkä liikaakin.
      Täällä Pieksämäellä on paljon junantuomia jotka ei tunne ehdokkaiden historiaa. Ne löysämulkut on siellä Tapio Turusen aisankattajissa.

    • hohhoijakkaa

      Bimpoblondi sennaatori ruovan tekele Pieksämäkeä pyörittää pikkusormen ympärillä? Blodeilla on kiima-aika joka päivä. Daamit ja äijät ei tyrkkyjä äänestä.

    • PäättäjilläVIPkorttti

      Kaupungin päättäjät saa ilmaiseksi kaikki hyviin päätöksiin vaikuttavat kuntohieronta palvelut ja hoidot mitä verhon takana voi antaa.

      • nakkikylä

        Bimpoblodisenaatori osaa asiansa. Anna ääni hänelle, se vie koko käden.


      • Ennenvaalejakiimahaju

        On oltava kuten eläimet. Suostuvainen kiima Pieksämäellä tuo aina ääniä tässä pikkukylässä. Kaupunginjohdolle riittää kertapano valtuustokauden alussa.


    • eiterrorismille

      Mä äänestän joka tapauksessa vain persuja, koska ne on niin avoimesti ja näkyvästi muslimejen haittamaahanmuuttoa vastaan !

    • Työväenrahatloppu

      Eikö nämä VR eläkeläisporvat Törrönen, Laasonen, Matilainen, Ojala, Huupponen, Kinnunen, lukemattomat sukeltajat yms voineet pelastaa lippulaivaansa Pieksämäen Pyrinnön / Pieksämäen Wolleyta. Eihän 15000€ ole kuin veturinkuljettajan kolmen kuukauden eläke.

    • rehellisyys-maan-perii

      Mä äänestän ainakin keskustaa, koska ne on rehellistä väkeä. Näillä kaikenkansan miehillä seisoo varmasti, joskus ehkä liikaakin. Näillä on suhteita useiden puolisoiden kanssa. Ja takki kääntyy varmasti.

      • KukkahattuRobotti

        😂 Keskustallahan se takki ei käännykkään.. ei.. katoppa mitä tuhoo on keskusta muiden hullujen kanssa saanu aikaan hallituksessa.. valehtelemalla kalastetut äänet hukkaan.. koulutuslupaus näin esimerkkinä.. ja lista on loputon. Ja sit persut.. ei voi ku hymyillä.. kun rasistinen puolue pääsee hallitukseen, nousee maahanmuutto ihan uusiin lukemiin.. ahhaaahahah.. elämän ironiaa. Pakko äänestää Rautiaista ihan vaan sen takia ku haluaa nähä mite Turusen naama vääntyy.. 😂 jos joku tekis lopun hyväveliverkostolle. Jos äänestäis järkiperustein ni sit äänestäisin Tiia Leikasta.


    • NolottaaJoEtukäteen

      Kyllä me saadaan varmasti taas kerran sellainen "vintage" valtuusto tähän kaupunkiin että työsuhderollaattorit jakoon vain joka jäsenelle !

    • ÄänestäTapioKlen

      Paras makkaratarjoilu on persuilla. Ja parhaat näköiset mimmit.

      • 6-7

        Jos nyt petolinnun per-ce voi olla kaunis.


    • Älä-Jari-valkkaa

      Valmiiks juotetut naiset naidaan aina ensiks. Se on köyhän savolaisen ainut toivo. Sinä Jari et ole saanut sitä eka kertaa vieläkään. Taidat Jari olla niitä pässinpökkimiä sdp peräkammaripoikia.

    • Taas nähdään järjen köyhyys kun äänestetään niitä samoja vanhoja kun aina ennenkin...ja sitten taas valitetaan kun ei mikään muutu. Ikärasisti en ole muuten, mutta on jotenkin surkuhupaisaa kuvitella edes että nää yli seitsemänkymppiset huru-ukot tajuaisivat jotain lapsiperheiden tai nuorten tarpeista, ei takuulla.
      Eihän me tavalliset ihmiset muuta kun ihmetellään näitä muutamia änkyrä ukkoja jotka vaan riitelee ja valittaa ja estää näin kaiken sen kehityksen josta me hyötyisimme. Meidän rahoja he kyllä kylvävät kaikkiin hullun hankkeisiin, eikä mitään saada aikaiseksi. Vihaksi pistää. Ihan takuulla äänestän, mutten ketään näistä entisistä. Sinulla on myös se yksi ääni, mietihän kauan ja hartaasti kenelle sen annat.

    • Sama onneton meininki täällä jatkuu kun taas äänestätte näitä samoja niin kun aina ennenkin ja sitten taas valitatte kun mikään ei muuttunutkaan.
      En ole ikärasisti, muulloin kun näiden ehdokkaiden iän suhteen. Mitäpä luulette yli seitsemänkymppisten huru-ukkojen tietävän lapsiperheiden tai nuorten asioista ja tarpeista. Riidellä ja valittaa kyllä osaavat, mutta ei mitään rakentavaa josta tavalliselle kaupungin asukkaalle olisi hyötyä. Hulluihin hankkeisiin kyllä kylvetään meidän rahoja ihan surutta. Äänestän kyllä mutten todellakaan yhtään nykyisistä päättäjistä. Mietippä sinäkin kauan ja hartaasti sitä kenelle äänesi annat, niin ja muista asioita voi muuttaa kun muuttaa päättäjätkin.

    • tottakaipersut

      Persuille ääni tietty. Kunnallispolitiikka on juuri sitä, ettei pilata omaa asuinaluetta sillä musujen haittamaahanmuutolal, jota ei enää muutkaan Eurooapssa tahdo.

    • tikkapoheemit

      Ville Niinistön käsitys viihtyisyydestä on tikkametsä Pieksäjärven rannassa ja lintutornit. Luontopornonkatselu nostattaa elämystasoa nupissa, mutta ei se toimeen tuloa tuo kaupunkiin. Helsingin betonilähiöiden ikityöttömät voisi kuljettaa Saloon autotehtaalle ja Turkuun maijerin telakalle työpaikkahaastatteluun busseilla, että joutavat ajatukset saa uuden ulottuvuuden. Kaksi vaihtoehtoa heille olisi tarjolla, Itä-Suomeen viljelemään maata luontaistaloudessa tai haalariharjoitteluun.

      Vihreitä ei ole edes itsensä elättäjiksi luontaistaloudessa.

      • 20-12

        Salossa ei ole autotehdasta.


      • pierumoottorit
        20-12 kirjoitti:

        Salossa ei ole autotehdasta.

        Ei olekaan, mutta tyhjät hallit odottaa autojen valmistajia. Uuden kaupugin hallit on täynnä osaajia. Haarlariharjoittelijat Saloon kehittään ympäristöautoja.

        http://www.sss.fi/2016/11/hyvia-uutisia-maakunnasta/


    • SalossaRinteenautotehdas

      Naapurin rouva kehuu että pilpo on pieni mutta puuhakas mies jos laskee sisään.
      Salossa tehdään SDP mäkiautoja alle 15 vuotiaille jotka ei vielä ymmärrä vielä onneksi naissita mitään.

    • Ovensuukysely

      Sdp häviää kunnallisvaaleissa

    • EiMuutosta

      Suurin ääniharava oli perinteinen "kirkkovene" kuten aina kaikissa vaaleissa!

      • äoeioo

        Perämoottorilla herran haltuun koko kaupunki menossa.


    • osoomattomat

      Poliittinen pelaaminen on ajanut kaupungin ahdinkoon. Mikään ei käy, kutuuri on syönyt kaupungin voimavarat.

    • jalathaudassa

      Olen seurannut sivusta poliittisen kulttuurin kehitystä. Mistä ihmeestä kumpuaa kaikki negatiivisuus ja mikä negatiivisissa ehdokkaissa kiehtoo äänestäjiä? Jokaisella paikkakunnalla on omaleimaisuutensa, josta kumpuaa paikkakunnan henkinen pääoma. Henkisellä pääomalla on tapana ruokkia itse itseään. Näyttää vahvasti, että alkava valtuustokausi syventää entisestään Pieksämäen kroonista negatiivisuutta. Lähtökohdat ovat heikot henkisen ilmapiirin kohentumiselle, kun parhaiten vaaleissa pärjänneet ovat kampanjoineet kaupunjohdon ja virkahenkilöiden erottamisella ja kaikki muutokset ovat pahasta.

      • Saatanan-Tunarit-

        Vanhat jäärät ovat vain äkäisiä siitä että he ovat vanhoja ja kaikki paikat reistaa. Siinä samalla kostavat pahan olonsa muille änkyröimällä.
        Samalla varmistellaan omaa tonttia ja pidetään huoli ettei vain vahingossakaan kukaan saa päätöksistä mitään hyötyä.
        Lopputuloksena on kaiken kehityksen pysähtyminen ja huono ilmapiiri.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7111
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7063
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      17
      3477
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3400
    Aihe