Thaimaan Suomalainen ja historiallinen sopimus

Tattarisuon_Puugi

Thaimaan Suomalainen, Thai Finnish Chamber of Commerce ja Suomen suurlähetystö yhteistyöhön

Lauantaina 18.2. solmituilla sopimuksilla nuo otsikossa mainitut sopijapuolet alkavat linkittää toistensa sivustoja.

Osuimme 17.-19.2. välisenä viikonloppuna yhteen Petchabunissa Zero to hero -projektin julkistamistilaisuuden yhteydessä. Itse projektista ja sen sisällöstä enemmän vielä tulevan viikonlopun aikana. Ensin sovittiin perjantai-illan aikana kauppakamarin johtaja Karri Kivelän kanssa siitä, että Thaimaansuomalaisen sivustolle tulee kauppakamarin banneri, josta linkki heidän tiedotussivuilleen ja kauppakamarin sivuille vastaavasti linkki Thaimaansuomalaisen nettisivuille. Näin Thaimaansuomalaisen lukijat löytävät helpommin tietoa täällä toimivista suomalaisyrityksistä vaikka työpaikan hakemista silmälläpitäen ja kauppakamarin suomenkieliset ihmiset uuden nettilehden luettavakseen.

Kun suurlähettiläämme Satu Suikkari-Kleven lauantaiaamuna kuuli tekemästämme sopimuksesta piti hän puolestaan ajatusta niin hyvänä, että halusi myös Bangkokin -lähetystön nettisivut mukaan tähän uuteen ”kolmikantasopimukseen”. Näin Thaimaansuomalaisen lukijat löytävät helposti tietoa viisumiasioista Suomen suuntaan, avioliiton solmimiseen tarvittavista asiakirjoista jne. kun taas suurlähetystö saa kanavan, jota pitkin Suomen suurlähetystön nettisivuille päätyneet löytävät tietoa esimerkiksi nyt viimeksi siitä 24 tunnin ilmoitusvelvollisuudesta. Thaimaan viranomaispäätökset ja lait kun ovat tunnetusti sellaisia, joihin Suomen suurlähetystö ei voi ottaa mitään kantaa.

Lyhyesti sanottuna nämä äskettäin tehdyt sopimukset hyödyttävät kaikkia eivätkä edes maksaneet kenellekään mitään. Satuttiin vaan asumaan samassa hotellissa.

http://thaimaansuomalainen.com/thaimaan-suomalainen-thai-finnish-chamber-of-commerce-ja-suomen-suurlahetysto-yhteistyohon/

80

1674

Vastaukset

  • Hieno nimi suurlähettiläällä. Suikkari Satu. Sopii hyvin Thaimaahan. Kleven (hollanti) = tikku, sopii hyvin taas Suikkarin kanssa.

    Sopimuskin on hyvä jos osapuolet on tyytyväisiä.

  • Vai että oikein banneri. Onpa taas saatu tikusta asiaa.

  • Suikkarisatuja baarit täynnä onkin

  • Eipä siellä näytä suomalaisille olevan muuta kuin puhelinmyyntihommia.

  • Saapas nähdä jotta onnistuuko Gizmo oman bannerinsa luomaan. On teknisesti nimittäin suhteellisen vaativa juttu. Hienot on Thaimaan Suomalaisen sivut. Kuin suoraan vuodelta 1983. Ja koko roskan nimi muutoinkin väärin kirjoitettu, suomalainen kun kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella.

    • Nimenä Suomalainen kyllä kirjoitetaan isolla alkukirjaimella!
      Opiskele lisää Rane.


  • Missä tuollaista lehteä oikein jaetaan. Ei näy kioskeissa.

  • Onko sopimukset tehty kirjallisessa muodossa ja missä ne ovat nähtävissä?

  • Vaan missä on ne luvatut bannerit ja linkit?!?

  • Taisi Chamber todeta että ei nyt oikein ole hyvä juttu,.

    • Hyvin mahdollista. Ovat ymmärtäneet sielläkin, että missä mennään.


  • Juu eipä ole lähetystökään lisännynnä Gizmon banneria saati linkkiä sivuilleen. Seurataanpas tilannetta silmä kovana!

  • Tässä taas todellinen mestarin kirjoitusnäyte:

    Menin sairaalan aamutakissa turistipoliisin toimitilojen odotushuoneessa istuvan miehen luo ja esittäydyin normaalin tapaani suomalaiseksi ja turistipoliisin viralliseksi tulkiksi Pattayalla.

    - Tämä Gizmo siis kirjoittaa itse olleensa "sairaalan aamutakissa"
    - normaalin -> normaaliin

    Kyseisessä artikkelissa myös roppakaupalla muita kirjoitus- ja asiavirheitä.

    http://thaimaansuomalainen.com/karmea-tilanne-turistipoliisiasemalla-tanaan/

    • Sanoo mies, jonka nettisivuilla toistaiseksi vahvistamattoman tiedon mukaan on toinenkin lukija. Ossi, Ossi: Eiköhän sinunkin jo oikeasti olisi aika alkaa hoitaa omia asioitasi sen sijaan, että kyttäät kaikkia muita kuten esimerkiksi kirjassa "Ahvennahkatakki ja muita moraalittomia tarinoita" on sinusta kirjoitettu. Viljander.

      Minun ei edes tarvitse mainita sinun pedofiilitaustaasi eikä niistä insestisyytteistä, kun niitä näyttää netti olevan pullollaan jo nyt. Häpeä! Lapsesi hyväksikäyttäjä!

      Sanovat Sannin (vai oliko se Sanna) lähteneen Pattayan kaduille huoraamaan vain siksi, että asiakkailta saa sentään rahaa. Isältä ei.

      Muuttaisit jonnekin, missä yksikään naapuri ei ymmärrä sinun kieltäsi, niin saattaisit jopa tulla jonkun kanssa toimeen. Sitä odotellessa: "Tilanteen seuraaja", voimme vain toivoa, että löydät jostain paikan, missä voit vetää verhot ikkunan eteen ja pysyä kotona. Tekisit palveluksen koko maailmalle ja ennen kaikkea tyttärellesi.


    • A_Juhana_Keronen kirjoitti:

      Sanoo mies, jonka nettisivuilla toistaiseksi vahvistamattoman tiedon mukaan on toinenkin lukija. Ossi, Ossi: Eiköhän sinunkin jo oikeasti olisi aika alkaa hoitaa omia asioitasi sen sijaan, että kyttäät kaikkia muita kuten esimerkiksi kirjassa "Ahvennahkatakki ja muita moraalittomia tarinoita" on sinusta kirjoitettu. Viljander.

      Minun ei edes tarvitse mainita sinun pedofiilitaustaasi eikä niistä insestisyytteistä, kun niitä näyttää netti olevan pullollaan jo nyt. Häpeä! Lapsesi hyväksikäyttäjä!

      Sanovat Sannin (vai oliko se Sanna) lähteneen Pattayan kaduille huoraamaan vain siksi, että asiakkailta saa sentään rahaa. Isältä ei.

      Muuttaisit jonnekin, missä yksikään naapuri ei ymmärrä sinun kieltäsi, niin saattaisit jopa tulla jonkun kanssa toimeen. Sitä odotellessa: "Tilanteen seuraaja", voimme vain toivoa, että löydät jostain paikan, missä voit vetää verhot ikkunan eteen ja pysyä kotona. Tekisit palveluksen koko maailmalle ja ennen kaikkea tyttärellesi.

      Nyt on tiukkaa textiä. Todenperäsyyttä en tiedä,mut huh huh :(


    • Ei ole vaikea uskoa että oli sairaalan takissa ja nyt kysymys kuuluu että mikä sai kismon sairaalaan? Jotain ns. "henkilökohtaista ongelmaa" eli samaa tautia kuten oli Ahti Karjalaisella.
      Vai oliko Pattayan murdokki lataamossa ja takki päällä koitti tehdä jotain jännää?


    • A_Juhana_Keronen kirjoitti:

      Sanoo mies, jonka nettisivuilla toistaiseksi vahvistamattoman tiedon mukaan on toinenkin lukija. Ossi, Ossi: Eiköhän sinunkin jo oikeasti olisi aika alkaa hoitaa omia asioitasi sen sijaan, että kyttäät kaikkia muita kuten esimerkiksi kirjassa "Ahvennahkatakki ja muita moraalittomia tarinoita" on sinusta kirjoitettu. Viljander.

      Minun ei edes tarvitse mainita sinun pedofiilitaustaasi eikä niistä insestisyytteistä, kun niitä näyttää netti olevan pullollaan jo nyt. Häpeä! Lapsesi hyväksikäyttäjä!

      Sanovat Sannin (vai oliko se Sanna) lähteneen Pattayan kaduille huoraamaan vain siksi, että asiakkailta saa sentään rahaa. Isältä ei.

      Muuttaisit jonnekin, missä yksikään naapuri ei ymmärrä sinun kieltäsi, niin saattaisit jopa tulla jonkun kanssa toimeen. Sitä odotellessa: "Tilanteen seuraaja", voimme vain toivoa, että löydät jostain paikan, missä voit vetää verhot ikkunan eteen ja pysyä kotona. Tekisit palveluksen koko maailmalle ja ennen kaikkea tyttärellesi.

      Onko?


  • On se nyt pirulauta jotta taas on vedetty lukijoita höplästä! Missä on luvatut bannerit ja linkit?!? Vaan minäpäs se otankin yhteyttä kauppakamariin ja lähetystöön ja selvitän jotta missä mennään.

    • Siis ensin väheksytään oikein urakalla koko sopimusta ja sen jälkeen huudellaan, että miksei sitä saada heti seuraavan päivänä toteutettua? Ossi, Ossi. Annahan nyt olla ja mieti miten saisit kaikkein parhaiten haukuttua joka asiaa, minkä minä teen ja joita sinä ainoastaan arvostelet, kun et itse mihinkään kykene.


    • A_Juhana_Keronen kirjoitti:

      Siis ensin väheksytään oikein urakalla koko sopimusta ja sen jälkeen huudellaan, että miksei sitä saada heti seuraavan päivänä toteutettua? Ossi, Ossi. Annahan nyt olla ja mieti miten saisit kaikkein parhaiten haukuttua joka asiaa, minkä minä teen ja joita sinä ainoastaan arvostelet, kun et itse mihinkään kykene.

      Vaan eikös nyt sentään olisi ollut vähintäänkin kohtuullista, että tämän historiallisen yhteistyösopimuksen julkaisun yhteydessä olisi uutisoitu myös, että milloinka me lukijat pääsemme näistä uusista fasiliteeteista nauttimaan? Täällä odotetaan kuumana kuin hellankoukut, jotta päästäisiin testaamaan näitä uusia linkkejä ja saamaan tietoja näiden linkkien takaa.


  • Totta tosiaan. Johan tässä on kohta kuukauden päivät jo odoteltu näitä banneriloita vaan eipä ole mitään tapahtununna. Eikä ole lähetystö tahi kauppaseura antanut lausuntoa asianlaidasta ensinkään!

    • Artikkeli julkaistu helmikuun 23. päivä. Meillä on erittäin erilainen käsitys kuukauden pituudesta. Taidat taas olla yksi näitä Ossi Viljasen eri nimimerkkejä. Kerrohan nyt, Ossi, kun minun ajattelumaailmaani ei mitenkään mahdu, että oletko tosissasi pannut omaa tytärtäsi niin kuin pitkin internettiä väitetään?


  • Oli tyhjää tarinaa tämäkin.

    • Juu eipä näy banneria eikä linkkiä edelleenkään. Tästä hommasta pitää näköjään oikeasti ottaa niskalenkki ja selvittää todellinen asiainlaita.


  • Tänään on kulunut kuukausi siitä, kun historiallinen kolmikantasopimus julkaistiin. Missä on luvatut linkit ja bannerit?!?

    • No onhan siellä linkki. Säkun vaan et osaa.


    • latinaleideihin kirjoitti:

      No onhan siellä linkki. Säkun vaan et osaa.

      Vaan kun ei ole.


  • Niin, tuo linkki latinatuheroihin on siis Suolen sivuilla

  • Tuollahan toi nettilehdessään narisee ku ex-partneri trattaa rahojaan. Vaimo kaunis ja toimari viel.Ukko näköjään poikki.

  • Eikös vaan olisi ollut perusteltua julkaista tämä uutinen kolmikantasopimuksesta vasta sitten, kun nämä luvatut bannerit ja linkit olisivat olleet jo toiminnassa? Olisi ollut vähän lihaa luiden ympärillä tässä uutisoinnissa. Vaan minäpä se otin selvittääkseni tilanteen ja kovin on ollut hiljaista lähetystön ja kauppaseuran puolelta kun olen kysynyt tästä banneriasiasta. Täysi radiohiljaisuus. Tilannetta seurataan vaikka maailman tappiin!

    • Trollipoju kirjoitti:

      This message has been removed by admin.

      Ja turha luulla että tämä painetaan villaisella! Kuten sanottu - tilannetta seurataan vaikka maailman tappiin!


  • Olisihan tässä aihetta tutkia, että mihin lähestystö ja kauppaseura ovat itseään tunkemassa vai tietävätkö tästä hankkeesta ensinkään?!? Teuvoa ei nussita silmään!!

  • Thaimaasuomalaisen sivuille on tullut kävijäennätys, kiitos suolelle

  • Vaan minäpä se vaadin, jotta tätä banneriasiaa selvittämään järjestetään ns. selvityskokous, johon osallistuvat päätoimittaja, kauppaseurain toimitusjohtaja, suurlähettiläs. Kokous järjestetään ulkopuolisen selvitysmiehen johdolla. Niin paljon on herättänyt kysymyksiä tämä kolmikantasopimus tietyissä piireissä ja nyt kun on selvää, että tähän jupakkaan liittyy roppakaupalla useita epäselviä tekijöitä. Helpointa tietenkin kaikille osapuolille olisi, että uutinen tästä kolmikantasopimuksesta vedettäisiin kaikessa hiljaisuudessa pois.

    • Kannatetaan!


    • Ja mukaan Sattahipin laivastoasemalta tiukkaperseisiä poikia.


  • Onkohan tässä juonena joku sissimarkkinointi, siis Ossi on valjastettu myymään Gizmon imperiumin palveluita.

    • Tää on joka tapauksessa kuin seuraisi Kauniita ja Rohkeita, ilman kauniita ja rohkeita, koska nimettömänä toisista nimellä puhuminen ei ole kaunista eikä rohkeaa. Jos Gizmo tekisi rikosilmoituksen, poliisi selvittäisi IP-osoitteen perusteella kirjoittajan, jolloin hänen nimensä varmistuisi. Tosin Suomen poliisi on niin vitun laiska, ettei se lähde selvittämään ulkomaalaisia IP-osotteita, ellei kyse ole uudesta suomalaisesta kuolemansynnistä, eli vihapuheesta / rasismista.


    • Kaksi kysymystä:

      - Mitä ovat nämä Gizmon imperiumin palvelut?
      - Jos Gizmo tekisi rikosilmoituksen, mikä olisi mahdollinen tutkintanimike?


    • Hyvä kysymys! Eikös se ole tämä Gizmo vai mikä lie kuka on puhunut pötyä tästä kolmikantasopimuksesta? Ei näy linkin linkkiä ei sitten missään. Olisiko tässä lukijoilla tai ainakin ilmoittajilla aihetta oikeudellisiin toimiin?


    • LiipasinLasse kirjoitti:

      Kaksi kysymystä:

      - Mitä ovat nämä Gizmon imperiumin palvelut?
      - Jos Gizmo tekisi rikosilmoituksen, mikä olisi mahdollinen tutkintanimike?

      Ööööö... Jos väitteesi on väärä, niin se on silloin kunnianloukkaus.


    • zimppelii kirjoitti:

      Ööööö... Jos väitteesi on väärä, niin se on silloin kunnianloukkaus.

      Ööööö... Suomen laki ei tunne juridisen henkilön kunnianloukkausta. Thaimaan Suomalainen lehtihän on siis juridinen henkilö. Ja toisekseen - eihän tässä muutoinkaan kenenkään kunniaa olla loukkaamassa. Vaaditaan vaan niitä luvattuja bannereita. Kolmanneksi - tämä Gizmo on monessa yhteydessä korostanut olevansa julkisessa ammatissa. Sen vuoksi myös hänen kynnyksensä näissä kunnianloukkaus -asioissa katsottaisiin tavallisesti korkeammaksi kuin tavallisella sukankuluttajalla.

      http://thaimaansuomalainen.com/velkaa-ja-kenelle/


  • Antaa tulla kismon tutkimaan mun ip-osoitetta. Voin näyttää samalla kun sitten löytää mun luo miten iso suonikas mulla sykkii kun kismo tykkää laivaston pojistakin.

  • Jarmo Tiilikka, Maria Palo ja Anders Braf

    Onko heillä kaikilla lättäjalat, kuten artikkeli antaa ymmärtää ?

  • NO, missä vitussa ne bannerit viipyy?? Saatana kismo jauho paskaa taas kerran. Vitun äijä.

    • Ihan vaan uteliaisuuttani kysyn. Miten ihmeessä jollekin voi olla noin tärkeetä, onko jollain nettisivulla bannereita tai ei? Ei pitäis olla ihan maailman kuumottavin asia. Vai olisko kyse siitä, että keinolla millä hyvänsä pitää yrittää mollata jotain tyyppiä, jonka kanssa on huonoissa väleissä?


  • Miten mahtaapi olla yhteistyö edistynynnä kolmen sopijapuolen osalta? Ei ainakaan kovin nopeasti ole tämä yhteistyö lähtennä käyntiin.

  • Kaksi kuukautta kulunut siitä, kun Thaimaan Suomalainen, Thaimaan suomalainen kauppaseura ja Suomen suurlähetystö aloittivat "yhteistyön", joka ei johtanut mihinkään. Miten meni niinkuin omasta mielestä, Gizmo? Olisiko korkea aika vähin äänin poistaa tuo uutinen "verkkolehdestä"?

  • Kolme kuukautta kulunut siitä, kun Thaimaan Suomalainen, Thaimaan suomalainen kauppaseura ja Suomen suurlähetystö aloittivat "yhteistyön", joka ei johtanut mihinkään. Ei linkin linkkiä julkaistu missään. Mikä tilanne tänään, Gizmo?!?

    • Kukapa viitsisi kaltaisellesi vastata tai olla tilivelvollinen mistään? Huolehdi omasta elämästäsi.


  • Minkäs sitä ihminen kiireilleensä. On lehtipainoa ,pesulaa, oluthommat. ...,mutta toisaalta vain köyhillä on kiire.

  • Eihän siellä teidän pesulassa ole kuin pari rupuista pulsaattoria, jotka eivät mihinkään ammattikäyttöön sovellu. Kyllähän se on niin, että tämä koko ns. yhteistyökuvio on perustunut pelkästään känniläisten horinoihin eikä tule koskaan toteutumaan nämä luvatut bannerit. Kyllähän se on lähettiläs ja kauppaseurain pitäjäkin ymmärtänyt, ettei tähän junaan ei kannata nousta. Menee vielä omakin maine.

  • Siellä Thaimaassa nettiin kirjoitellessa kannattaa nyt pitää mielessä pari päivää sitten siellä voimaan astunut uusittu laki "computer crime act" jonka mukaan kaikesta jonkun toisen henkilön liiketoimintaa tai bisneksiä haittaavasta nettikirjoittelusta tärähtää aika kova tuomio. Koskee myös maassa oleilevia farankeja. Muutenkin tuossa uudessa laissa on aika mielenkiintoisia kohtia koskien kaikkea netissä käyttäytymistä.

    • Onneksi en ole Thaimaassa enkä koskaan sielä käynyt, sekä mitä ilmeisimmin en tule koskaan käymäänkään.
      Minä saan orkkuni kirjoitellessani täälä suomessa.


    • Juuri sinun - "Gizmo" - pitäisi olla näiden uusien lakien suhteen erittäin valveutunut kun kirjoittelet milloin mitäkin perättömiä höpönpöppö -juttuja julkiseen päiväkirjaasi. Milloin muuten seuraava "lehti" ilmestyy?


  • Mikähän mahtaa olla sellainen sopiva aika, kun tämän asian katsotaan jääneen silleensä ja lukijoille valehdellun? Kohta on neljä kuukautta kulunut eikä mitään linkkejä ole ilmestynyt mihinkään.

  • Viisi kuukautta kulunut eikä linkkejä näy eikä kuulu.

  • Yhdeksän kuukautta. Missä on luvatut linkit ja bannerit?

  • no onhan ne siellä, ota silmä pois persereiästäs katso

  • No mutta kylläpäs kuulostaa alkukirjoituksen kirjoittaja ihan samalta, joka kaikille valittaa toisten ruokien hausta ja on tosiaankin kateellinen. Kuiskuttelee ja pahaa puhuu kaikkien selän takana muista ruanhakijoista. Helluntaiseurakunta ja jakajat sekä Kaupat jotka lahjoittaa ruokia ei ole laittanut ohjeita millainen ihminen saa hakea ilmaisruokaa, he ei erottele onko pullukka vai langanlaiha tai onko köyhä vai rikas tai onko ruma vai kaunis tai onko vanha vai nuori tai onko yksineläjä vai perheellinen tai kulkeeko sossun tuloilla vai sairaseläketuloilla, heille kaikki ovat varmaankin yhtä lailla ihmisiä joita haluavat auttaa Eri se on kirjoituksen aloittajalla varmaan, huono olla ja elää, luulisin kirjoituksen perusteella näin.

  • Sopimus oli jo historiaa ennenkuin se kirjoitettiin.

    Suurlähetystö tuskin tekee yhteistyötä ihan joka iikan kans. Sanoivat vaan, että äijä lähtis kotiin.

    Tää lehtimies ei edes tiedä missä se asuu, Buddhahill, siellä ei asu yhtään valkonaamaa eikä tuu koskaan asumaankaan.

  • Kohta on vuoden päivät kuluneet eikä luvattuja linkkejä eikä bannereita näy vieläkään missään. Tässähän alkaa kohta epäilemään, että oli valetta koko homma. Suurlähetystöön kun olin yhteydessä niin kukaan ei vastannut mitään. Samoin kuin kauppiasseura Bangkokissa. Täysi radiohiljaisuus.

  • Kohta puolitoista vuotta kulunut eikä luvattuja linkkejä näy vieläkään! Mikä tilanne Gizmo?!?

  • Luuseri A Kerosella on kiirettä pitänyt.

    Toki tiedämme, että kahdella harmaalla (ainoilla) aivosolulla vie aikaa löytää toisensa isossa pääkopassa!

    Paskanpuhujia riittää Pattayan yritysmaailmassa!

    Luuseri A Keronen - sinä olet heikoin lenkki!

    Hyvästi!

    • Mielenkiintoista että henkilö jolla ei ole lainkaan aivosoluja tietää toisten aivosolujen värin ja lukumäärän, sekä haukkuu heikoimmaksi lenkiksi itse edes pääsemättä lenkkiin.


    • Mielenkiintoista, että henkilö, joka omaa olemattoman kirjoitustaidon, tulee julkisesti nolaamaan itsensä kirjoittamalla potaskaa.

      Lukemattomat somali-ystävänikin kirjoittavat parempaa suomea.


    • Eteenpäin sulla ei ota, mutta oletko kiihoittunut?


    • lerppalerppana kirjoitti:

      Eteenpäin sulla ei ota, mutta oletko kiihoittunut?

      Aikamoinen matkakuume varmaan lerpattajalaiffilla.
      Nähtäväksi jää lerpatusaktiviteetti matkan aikana.


    • Luuseri - luuserinpoika - Luuseri A Keronen on jälleen nyhjännyt asiaa tyhjästä!

      Vai että eurooppalaisen standardin mukaisesti rakennettu. Kyllä liioittelullakin pitäisi olla jotain rajaa!

      Luuseri A Keronen - sinä olet heikoin lenkki!

      Hyvästi!


    • "Vakava perätön ilmianto" - missä, jossakin poistetussa kommentissa?


    • tarkentaisitko kirjoitti:

      "Vakava perätön ilmianto" - missä, jossakin poistetussa kommentissa?

      "Minun ei edes tarvitse mainita sinun pedofiilitaustaasi eikä niistä insestisyytteistä, kun niitä näyttää netti olevan pullollaan jo nyt. Häpeä! Lapsesi hyväksikäyttäjä!"

      Toisella palstalla luki 2011 että väkisinmaannu naisen kun se nukkunut. Luin sen vasta 2018.

      Ja teille: psssssst totuus voittaa.

      Aika kovia perättömiä ilmiantoja.


  • Joko Luuseri - luuserinpoika - Luuseri A Kerosen lupaama banneri on ilmestynyt? Hitaasti syttyvänä Luuseri A Keroselle täytyy antaa tarvittava aikajänne lupauksiensa toteuttamiseen.

    Onko Luuseri A Keronen suorittanut velvoitteensa Tiilikalle?

    Luuseri A Keronen - sinä olet heikoin lenkki!

    Hyvästi!

  • Parasta suomenkielistä luettavaa Thaimaassa

  • Kappas vaan! Se oli näköjään tämän K Residencen mainosbanneri ilmestynyt Thaimaan Suomalaisen verkkosivuille. Käykääpäs katsomassa! Hienon bannerin ovat siellä toimituksessa suunnitellleet:

    http://thaimaansuomalainen.com/wp-content/uploads/2018/05/Kresidence.JPG

    Juhana Keroisen lupauksista ja suurista puheista huolimatta, ei ole Suomalaisen kauppaseuran tahi Suomen suurlähetystön bannerit ilmaantuneet Thaimaan Suomalaisen verkkosivuille - eikä edes toistepäin. Josta syystä olenkin päättänyt kannella asian laidasta Suomen suurlähetystölle!

    Käykääpäs joku muina miehinä kurkkaamassa, jotta onkos se tästä K Residencesta tullut lehden jakelupiste ensinkään kuten luvattiin?!? Ja päivittäkää tieto tänne niin tiedetään missä mennään!

    • Lerpanpäivää kirjoitti:

      This message has been removed by admin.

      Olet siis trollannut jo 15 vuotta "kirjoituksillasi".


  • Se on nyt vaan niin että sopimus on sittenkin totta kun johtaja on antanut haastattelun. Moni epäili turhaan etteikö tämä sopimus olisi muka tosi nyt se on. Hiljentykää kaikki epäilijät ja nostakaa malja kauppayhtymän yhteistyölle.

  • Minä olen Ossi Viljanen ja minä olin täällä ensin. Minulle kuuluu siitä syystä provikat kaikesta, mitä suomalaisyrittäjät täällä tekevät ja minä saan hyväntekeväisyyden nimissä kavaltaa mitä rahoja haluan, sillä minä olen Ossi "minäminäminä" Viljanen.

  • Mites tämä Amalian viha Kerosta kohtaan jaksaa ?

suomi24-logo

Osallistu keskusteluun

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.