Olin eilen vuoksenniskalla baarissa juomassa. Näin taas tämän erään nuoren pariskunnan. Aina he alussa istuvat rauhallisesti ja sitten tämä likka hermostuu ihan yhtäkkiä ja alkaa huutamaan sille jätkälle ja välillä lyökin sitä jätkää. Olen nähnyt heidät monesti ja aina se likka on käynyt huutaa jätkälle. En ole kertaakaan nähnyt että jätkä olisi edes tehnyt mitään väärää että hänelle pitäisi edes huutaa. Itse tuollaisessa tilanteessa eroaisin
Vuoksenniskalla
Chell121
222268
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Voitko kuvailla pariskuntaa tarkemmin? Osaisin sanoa olenko nähnyt...
Varmaan vähän yli kaksikymmentä vuotiaita ja likka huutaa jätkälle ainakin kerran illan aikana
Olen nähnyt tämän pariskunnan. Ei olisi muuten jäänyt mieleen mutta kun se likka huusi koko ajan miehelleen. Miten se mies jaksaa?
Mikä siinä eron ottamisessa on niin helvetin vaikeaa? Kenenkään kanssa ei ole pakko seurustella.
Varmaan on kantapaikka kyseinen paikka. Siellä saa huutaa, ei muualla. Henkilökunta juottaa niin paljon kun jaksat maksaa. Se on BISNES.
Kengurussa tosin käy aika paljon parikymppisiä riiteleviö pareja....
se on paikallisten pultsareitten paikka
onko se semmonen pitkähiuksinen lyhyt läskitankki se muija? jolla on 3 numeroo liian vaatteet päällä
Ei ole lihava
Saa olla todella tylsä elämä, kun kiinnittää huomion tuollaiseen asiaan.. Kenguru ei ole ainut paikka mistä löytyy riiteleviä pariskuntia.
Jos joku käyttää väkivaltaa ja käyttäytyy uhkaavasti niin sinä olet vissiin niitä henkilöitä joiden mielestä asiat paranevat jos asiasta ollaan hiljaa?
Oon täysin samaa mieltä... kyllä voi taas joitakin kiinnostaa toisten ihmisten riitely kun ei omaa parisuhdetta ole!!
Oho ei tähän tarkoitettu kommentti vaan ylempään kommentiin
^ :DDDDDDDD ja sinä se joka puutut toisten parisuhteisiin kun ei ole omaa elämää?
Voisitko kuvailla hiusten väriä tai jotain muuta sellaista?
Tiedän tämän pariskunnan
Viikonloppuisin ovat kantapaikassa ja sitten kengurussa ja kummassakin paikassa likka aina välillä huutaa miehelleen
Entä minkänäköinen on tämä urospuoleinen? Tumma/vaalea? Laiha/lihava?
Onko emäntä huoliteltu/epäsiisti?
Putte-possun nimipäivät eilen vietettiin...
mieleen Ohvanaisen Putte. Vieläköhän vanha hippi on elossa?
Ei ole enää näkynyt sitä pariskuntaa missään
Voi herranjestas, kyllä on taas ihmisillä keskustelut...jokaisessa nuoressa suhteessa varmaan sanomista löytyy, ja minkäs teet kun imatralaisia kunnon uroita ei ole olemassakaan. Kaikilla vaan se yks herne pelaa päivästä toiseen taskubiljardia sielä päässä. Itse pysyttelen mieluiten sinkkuna ja jos baariin erehdyn, niin en käy ainakaan missään Vuoksenniskan räkälöissä.