Millainen kunta on Taavetti?

69Bitch69

Harkitsen muuttoa Taavettiin, joten kertoisitteko kokemuksia että millainen paikka? Risut ja ruusut? Millainen on Taavetin lukio?

27

7340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Normaalit peruspalvelut löytyy kuten kaupat, pankki, R-kioski jossa postin palvelu, nuorisotila, päiväkoti, terveysasema, koulut ja lukio ym ym. Rauhallinen taajama, Lappeenrannan suuntaan hyvät kulkuyhteydet ja myös Hesaan (bussilla). 2 baaria, kampaamot ja kauneushoitola. Verotus yksi etelä-karjalan edullisimpia. Halvalla saa asunnon joko ostettua tai vuokrattua, tarjontaa kyllä riittää. Työpaikkaa vaikea löytää täältä, siksi nuoret ja työikäiset muuttaa muualle.

      • Paluumuuttaja2011

        Pienessä kylässä toki omat heikkoutensa ;) ja tännekkin mahtuu kaikenlaista kulkijaa. Pääosin kuitenkin rauhallista seutua. Työllisyys lienee taavetissa pitkälti suhteiden varassa, mutta kuten sanottua kulkuyhteydet hyvät lappeenrannan suuntaan. Peruspalvelut ok tasolla.


    • Taavettilainen58

      Luumäkeläiset ovat pinnallisen ystävällisiä, takanapain pahaa puhuvia. Muualta tulevan vaikea päästä sisäpiiriin. Itselläni meni n 5 vuotta.. Muuten ihan samanlainen kunta kuin muutkin pikkukunnat. Vero OK, asunnot halpoja, aika rauhallista, ei työpaikkoja juurikaan. LPR kohta nopean yhteyden päässä.

      • Berneri

        Näin on, ovat valitettavasti sisäänpäin lämpiäviä ja ylpeitä.


      • Hihikkihih
        Berneri kirjoitti:

        Näin on, ovat valitettavasti sisäänpäin lämpiäviä ja ylpeitä.

        Hihihihihihi


    • pohjavesi

      Ylläoleva tai edellinen kertonee paljon.

    • kauko_kankkunen

      Mikä ihmeen Luumäki?Mikä Taavetti?

    • ettäsem

      työttömille hyväpaikka ja kun ei autoa omista niin ei pääse minnekkään suuntaan. kaikki kaupat ym suljetaan klo 21 mennessä täälä ei saa mistään mitään.sen jälkeen kaikki yö huoltamot on suljettu ei varaa pitää auki. ruokapaikoissa odottelua päivällä ei ole työn tekijöitä sieläkään kaupan kassoilla uusuuvelot. on pitkät jonot no kaupan hyllytkin pitkälti jyhjijä.

    • Toriparlamentti

      Suurin este Luumäen kehittymiselle on sisäsiittoisuus. Liittymistä Lappeenrantaan estävät muutamat perheet joiden työpaikat ovat kunnalla. Ovat epävarmoja työpaikkojensa säilymisestä liitoksessa, niin sitten pyrkivät sitä estämään. Toki ymmärrettävää, mutta suurin osa kuntalaisista kärsii tuosta ja vähitellen liittymisehdot huonontuvat, kun kunta kurjistuu. Liittymättömyyttä perustellaan aina tuolla kuntaverotuksella, sillä ei kuitenkaan käytännössä ole merkitystä vuosittaisiin elinkustannuksiin. Lappeenrantalaisina olisi aivan erilaiset resurssit satelliitti kaupunki/lähiön kehittämiseen. Kiinteistöjen arvo nousisi jne. Muualla Suomessa pikku kunnat liittyvät suurempiin yksiköihin, ovatko nämä kaikki väärässä ja vain Luumäki oikeassa? Tätä voi jokainen mietiskellä. No aika hoitaa kyllä tuonkin asian.

      • Äänijamies

        Noin sitä puhutaan suulla suuremmalla toistenkin puolesta. Kunnan virkamiesten ja työntekijöiden luottamusmiesasemasta en tietenkään pidä.


      • koettua

        Paperilla voi näyttää hyvältä mutta mitä keskustellut Joutseno ja Ylämaa tuttujen kanssa niin 98% vastanneista on ollut sitä mieltä että liitoksen jälkeen alamäki on vaan muuttunut jyrkemmäksi.

        Ennen liittymistä "isäntä" on luvannut jos ei kuuta taivaalta mutta saatuaan eurot valtiolta imenyt viellä loputkin mitkä irroneet entisistä kunnista ja sen jälkeen unohtanut lähiöt, verot kyllä kelpaa mutta niille ei juurikaan saa mitään vastiketta jos ei mene hlö paikanpäälle kuuntelemaan vi...uilua mitäs siellä asutte.


    • Lappeenrannan kaupungin päättäjät todella osaamattomia, kykenemättömiä tai haluttomia hoitamaan asioita kunnolla. Oma napa ja kukkaro ainoat kriteerit siinä. On nähty monen monta möhläystä viime aikoina. Ja päättäjät sitten ihmettelee kuis tässä nyt näin kävi 😁😁 onneksi sentään luumäkeläiset haluaa olla itsenäisiä. Nyt nähty mitä kuntaliitokset nuijamaalle, ylämaalle ja joutsenoon tekivät: Kaikki kunnalliset palvelut lakkautettiin ja siirrettiin kaupungin keskustaan.

      • Davido2017

        Suhteessa väkilukuun ovat Luumäen virkamiehet möhlänny pahemmin. Tuoreessa muistissa muutamia laskuvirheitä ja unohduksia. Onneksi on ollut tilillä katetta ja kaikki on taas hyvin. Kunnes taas...


    • No eiköhän nitä mokia tapahdu kaikkialla mutta onneksi täällä vielä on sentään kohtuullisen vähän niitä verrattuna esim just Lappeenrantaan

    • kotoisin

      Taavetti on Luumäen kunnan 'keskustaajama', viranomaiskielellä. Taavetti on historiallisesti vanhan venäläisen varuskuntakaupungin (Davidstadt'in, huom. saksankielistä) linnoitetulle alueelle rakentunutta, juuriltaan karjalaiseen perinteestä nousevaa. Sisältäpäin rakentunutta, ja sellaisena elävää ja välittävää. Täällä lähdetään hakemaan yhteyttä (ihmisten välille). - Mutta täällä eletään sen puristuksessa, että ulkoapäin pyritään kontrolloimaan, pakottamaan siihen Suureen Järjestelmään, joka jäykistää ja tuhoaa kaiken aloitteisuuden ja elämän 'tuotannoksi', jne.
      Tänne - vanhaan venäläiseen kasarmiin perustettiin Suomen ensimmäinen kunnallinen keskikoulu, joka aloitti 1945... 1950-luvulla tänne perustettiin oma lukio, kannatusyhdistyksen toimesta. (Siihen asti keskikoulusta lähdettiin jatkamaan, pojat Kouvolan poikalyseoon ja tytöt - Lappeenrannan poikalyseoon). Peruskoulu (tämä itäsaksalaisen systeemin mukainen) on tullut sitten tännekin: viranomaisohjauksessa koulunkäynnin ilo uhkaa sammua. Niin kuin työntekemisen ilo. - Lappeenranta on uhka, ei mahdollisuus. EKSOTE puolueihmisten mielestä erinomainen, kanssaihmisten mielestä 'erikoisensotkuinen tekele'. Suurten yksiköiden kautta ihmiset on irrotettu toisistaan, työstä (joka kestää koko elämän) ja luonnosta. Lappeenrannan kohtalo kauhistuttaa, tällaista vanhaa ja viisasta. Muualla juhlitaan Suomen itsenäisyyttä, siellä museon väki juhlii Vallankumouksen 100-vuotista.
      Luumäen toinen taajama on Jurvalan seutu, tai Kangasvarren. Vanhastaan, ja sinne on syntynyt uutta kotielämää (jota asutukseksi kutsutaan). Niin kuin Taavetin ympäristöönkin.
      Luulisin, että Luumäelle on vielä mahdollisuus kotiutua, juurtua. Valmiutta kanssakäymiseen on, vielä. Ja onhan täällä aina kannateltu niitäkin, jotka tarvitsevat itsekseen olemista. Pahansuopuutta ei perinteisessä karjalaisuudessa viljelty. - Eikä sitä vielä 60-luvulta viljelty Helsingissäkään...

    • Taavetin-Vanha-äijä

      Luumäki ehdottomasti liitettävä Lappeenrantaan.
      Jos ei sovintoa löydy niin valtioneuvoston pakkopäätös sitten.

      • Tervemenoksi

        Voit muuttaa vapaasti Lappeenrantaan, jos niin haluttaa.


    • harmistunut

      kunta laittaa ainakin turhaa rahaa patteritien leipäjonon pitämiseen.kaupat antaa hyvässä uskossa ruokatavaraa vaan niitä ei jaeta jonoihmisille.ruokaa kannetaan jonoihmisten silmien edestäkin paljon ties minne.ilkeät juorut jopa kertovat että jakajat ottaa itselleen ja kai sukulaisilleen oikeasti paljon.menkää katsomaan mikäli ette usko.muutama ensimmäinen saa yhden kolmioleivän ja loppujono ei mitään.tuskin kaupoista ihan niin vähän sitä tavaraa lähtee sentään.jono ihmiset ovat voimattomia kun porttikielto saattaa tulla helposti jos uskaltaa jotain sanoa.

    • 54500xxxxxxx

      Halpoja vuokra-asuntoja löytyy paljon. Omaa ei ehkä kannata ostaa, koska on muuttotappio kunta ja syntyvyys vähenee koko ajan. Oma auto on pakko olla, jos työpaikka muualla kuin Taavetissa tai jos muuten liikkua haluaa. Muutamat kaupat S-market ja K-kauppa ovat törkeän kalliita paikkoja ostaa ruokatavarat. Kaupoissa ei ole edes kaupparyhmien omia ale-brändi tuotteita, vaan myyvät kalliimpia merkkituotteita, koska parempi kate. Julkiset liikenneyhteydet ovat huonot. Aamulla menee pari bussia kaupunkiin ja iltapäivällä takaisin. Juna ei ole pysähtynyt enään vuosiin. Juna-asema on yksityisessä käytössä. Onnibussit eivät pysähdy kylällä, vaan ohitustiellä, joten niistäkään ei ole paljon iloa. Ihmiset kyylää toisiaan ja kerrostalo/omakotitalo kyttääjiä löytyy paljon.

    • Anonyymi

      tosiasia on ettei työpaikkoja ole ja leipäjonokin jakaa pärstäkertoimen mukaan joskaan nyt ruokatavaraa ei paljon kaupoista tulekaan.terveyskesukin toimimaton laitos.joku hoidetaan kun suurempi joukko saa olla hoitamatta.minulle sanottiin terveyskeskuksessa vuosia että onhan se verenpaine korkealla vaan ei lisätty lääkitystä.eräs nainen kertoi että hänelle sanottiin onhan jaloissa nestettä vaan ei kirjoiteta nesteen poistolääkettä.muutin mökki paikkakunnan terveyskeskukseen heti lääkitystä lisättiin.vielä sanottiin että et ole käyny vuosiin verikokeissa ja laittoivat kokeisiin.junat ei pysähdy eikä linja-autoja kulje kun muutama auto päivällä lappeenrantaan.eräs mies sanoi että lääkäri sanoi ei se mitään haittaa jos nestettä kerääntyy elimistöön.jotkut väittää että heitä hoidetaan.jotkut pääsee helposti tutkimuksiin ja hoitoon.moni kävelee vuosia huonosti kun ei anneta lähetettä tekonivel leikkaukseen.terveyskeskuksen lopettamista puhutaan toisinaan.että sillai.

    • Anonyymi

      Nistejä ja varkaita kunta taajama täynnä.

      • Anonyymi

        Miksi kukaan alkaa käyttää huumeita, joo mä,oon vaan bilekäyttäjä , en mä käytä ees paljon, kaveri käyttää paljon enemmän, mä voin lopettaa milloin vaan, blaa blaa blaa, pari vuotta ja kaikki on mennyt, kaikki mistä haaveilit ainoassa elämässäsi tehdä ja saavuttaa, aivan kaikki.


    • Anonyymi

      Älkää nuoret edes kokeilko huumeita. Jos kaverit alkaa kokeilemaan ja käyttämään niin ymmärrän että on vaikea sanoa ei, pelkää jäävänsä ulkopuolelle. Iskän ja äitin kanssa kotona istuminen ei ole vaihtoehto, kaveriporukan jättäminen ja vaihtaminen usein mahdotonta.. Sun pitää vaan olla niin vahva että sanot että ei kiitos, imuroit vaan sitä rapakaljaa mukana, käyt koulut, saat ammatin, töihin, muija, lapsi/lapset, ok talo, kesämökki, harrastukset, uudet kaverit vaikka työporukasta…. Ne sun vanhat kaverit nuokkuu edelleen siellä vuokrakämpässä kuka missäkin kunnossa ja antais mitä vaan jos sais valita uudestaan alkaako käyttää huumeita.

    • Anonyymi

      Lappeenranta on liian kaukana. Samoin Kouvola. Kehittäkää mm Taavettia ja myykää mökkitontteja ja vanhoja eteenpäin. Tulee ihmisiä. Nyt te olette tulijoille aika v mäisiä ja suljette ulos. Asuin vuosia, yhtään paikkakuntalaista en saanut edes tuttavaksi. Muuttaneita kyllä. Muuten jäi lämpimät muistot.

    • Anonyymi

      Meno alkaa olla yhtä kovaa kuin Ruotsissa .Kaikki omaisuus pitää lukita ja narkkeja hyppii ovista ja ikkunoista.

    • Anonyymi

      terveyskeskus toimii jos toimii.jotkut hoidetaan ja oikeasti hyvin.aika monta jätetään hoitamatta.en tiedä millä kriteerillä kun se ei ole iästä kiinni eikä onko hyvä veronmaksaja.eräs henkilö joi ikänsä lähetettiin kalliisiin leikkauksiin toiselle paikkakunnalle ja 90 vuotias lähetettiin leikkaukseen.en tarkoita ettei pitäs vaan en saanu koskaan muuta kun tiuskimista kun menin lopulta yksityislääkärille löytyikin aikamoinen sairaus.olen kuullut muiltakin saman tyylistä puhetta.ei sen puoleen ainakin sama toistuu koko eksoten alueella.muista sairaanhoitopiireistä en tiedä.en yllytä ainakaan ikäihmisenä muuttamaan tänne.

    • Anonyymi

      Mukavia ihmisiä löytyy mutta liikaa myös niitä ei niin mukavia.. Ei täällä selvinpäin jaksa olla. Kannattaa säästää mielenterveytensä!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kohunäyttelijä Aku Hirviniemi täyttää tänään pyöreät 40 vuotta. Onnea kaikesta huolimatta!

      Näyttelijä, juontaja Hirviniemi on ollut otsikoissa ja hänen keikkojaan sekä tuotantojaan on peruttu julkisuuteen nousse
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      2595
    2. Mistä kaupungeista ikävöijät olette ?

      Mistä kaupungista olet?
      Ikävä
      141
      2424
    3. Tunnut niin oikealta kuin osa minua

      Olenko oikeassa? Eihän tässä puutu kuin samat tuntemukset sinulta. Nainen, mitä tämä on? Jotain todella outoa tässä on,
      Ikävä
      92
      1936
    4. Miten sinä juhlistat Suomen itsenäisyyttä 6.12. - Onko millaisia perinteitä?

      Itsenäisyyspäivä on näinä aikoina entistä tärkeämpi osa suomalaisuutta ja merkittävä juhlan aihe meistä monelle. Miten s
      Maailman menoa
      351
      1596
    5. Nainen, täällä minä vain sinua ikävöin

      Joka päivä riudun ja ajatus sinusta viiltää syvälle, se, miten ihanaa olisi kokea sinut lähelläni. Mieleni askartelee si
      Ikävä
      62
      1409
    6. Vaatii kaupungilta kuusinumeroista summaa

      Onko ahneudella ja kieroudella rajaa? Itse tekee väärin, saa oikeutetusti potkut ja on nyt etukäteen suunnitellusti käsi
      Haapavesi
      77
      1241
    7. En mä vaan ymmärrä miten noin kaunis voi olla sinkku

      Sähän olet uskomattoman upea nainen kaikinpuolin.
      Ikävä
      61
      1136
    8. Ikävä sinua, voimmeko tavata?

      Anteeksi se minun viestini aikoinaan. Perun (jos se on vielä mahdollista) viestini sisällön ja olen pahoillani, jos se l
      Ikävä
      47
      1077
    9. Voitko ystävällisesti

      Vastata siihen mitä kirjoitin Oletko valmis kasvotusten puhumaan vai kidutatko lopunelämäsi minua
      Ikävä
      96
      1057
    10. Jos joskus pääsen halaamaan sinua

      niin voi olla, että en päästä enää ollenkaan irti. Sitten on hankala mm. käydä töissä, mutta eipä voi mitään.
      Ikävä
      66
      988
    Aihe