Avohuollon sijoitus - kesto

parempaatietoaonko

Olen yrittänyt selvittää, kuinka kauan sijoitusta voidaan jatkaa avuohuollon tukitoimenpiteenä, mutta mitään selvää vastausta en ole löytänyt. Mm. tekstiä, jossa kerrotaan, että sijoitusta voidaan jatkaa avohuollon tukitoimena pidempäänkin lapsen lähestyessä täysi-ikäisyyttä ym. ympäripyöreää löytyy, mutta ei siis mitään selvää...

Tilanne on nyt se, että erästä 16-vuotiasta tuttavapoikaa ollaan ottamassa huostaan yhden vanhemman perheestä tahdonvastaisesti, lähinnä äidin ajoittaisen uupumuksen ja pojan koulunkäyntiongelmien vuoksi. Mitään erityistä vahingollista käyttäytymistä (esim. päihteidenkäyttöä tai rikollisuutta) ei pojalla ole ollut, vaan huostaanotto liittyy lähinnä siis äidin uupumuksiin ja hankaluuksiin pitää pojalle rajat. Väkivaltaa ei perheessä ole koskaan epäilty tai todettu olevan.

Itse olisin siinä käsityksessä, että perhettä voitaisiin tukea muutenkin, ilman tahdovastaista huostaanottoa. Poika selkeästi hyötyy sijaisperheessä olemisesta, joka tietenkin siis itsessään puhuisi huostaanoton puolesta, mutta jotenkin tuntuu, että perheen ongelmat eivät ole silti sen laatusia, että tahdovastaista huostaanottoa tarvittaisiin.

Kysymykseksi nousee tässä siis se, että kauanko sijoitusta voidaan jatkaa avohuollon tukitoimenpiteenä. Olisiko kenelläkään parempaa tietoa tai jopa kokemuksia? Linkkejä jonnekin tätä kysymystä avaavaan?

13

4935

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miten.mahtaa.olla

      Millaisia ongelmia pojalla on? Oletatko tietäväsi perheestä kaiken, jos kyseessä on pelkkä tuttavasi, eikä esim. paras ystäväsi? Nykypäivänä huostaanottoa ei pikku juttujen takia tehdä.

      • parempaatietoaonko

        Tunnen perheen hyvin ja olen lukenut huostaanottohakemuksen, eli aika hyvin tiedän.


      • sijarinytmummola

        Avohuollon sijoitusta tarkistetaan kolmen kuukauden välein. Olisiko mahdollista,että poika kävisi koulua sijaisperheestä ja viikonloput olisi kotonaan ? Näin meillä oli pari yläkoululaista.


      • Anonyymi

        Kysymys kuuluisi olla;
        Millaisia ongelmia "lastensuojelun" viranomaisilla on?


    • Anonyymi

      Mun poika on avosijoitettu. Koulunkäynnin takia. Lomilla on joka viikonloppu niin miten toi kesäloma oikein menee. Ku väittävät että pitäisi olla 2 viikko siellä 2 kotona ettei paikka mene. Käyttäytyy hyvin ja tekee kaiken hyvin siellä ja lomilla kaikki toimii hyvin.

      • Anonyymi

        Tämä on ihan mielisairas peruste sen todellisen Lapsen Edun kannalta. "...pitäisi olla 2 viikko siellä 2 kotona
        - e t t e i p a i k ka m e n e..."

        Suomeksi toi tarkottaa, että "ei saa olla tyhjiä paikkoja". Sun lapsi joutuu
        - o m a l l a l o m a l l a a n
        majailemaan sijaishuoltopaikassa, koska on kallista pitää yhtään paikkaa tyhjillään. Ja ulospäin on näytettävä siltä, että ko sijaishuollon toimipiste on kelvollinen. Kysy sos.asiamieheltä perustelun laillisuutta! Lapsihan on tässä pelkästään uhri ja pelinappula. Eikös tuo paikka hyvinkin voisi olla esim jotakin kriisipäivystystä/-tapausta varten...


      • Anonyymi

        Jos sijoituksen ainoana perusteena on koulunkäynnin turvaaminen (mitä epäilen), niin poika voi olla kotona vaikka koko kesän. Mikään laki ei määrää, että laitospaikan menettää, jos on kesällä 2 viikkoa pitempään poissa laitoksesta. Kun kunnan lapsella on laitospaikka, paikka säilyy niin kauan kuin kunta siitä maksaa. Ja kunta taas maksaa niin kauan, kuin pitää sitä tarpeellisena. Pojan itsensä, huoltajan ja sossun täytyy kaikkien hyväksyä sijoitus kaikkine yksityiskohtineen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sijoituksen ainoana perusteena on koulunkäynnin turvaaminen (mitä epäilen), niin poika voi olla kotona vaikka koko kesän. Mikään laki ei määrää, että laitospaikan menettää, jos on kesällä 2 viikkoa pitempään poissa laitoksesta. Kun kunnan lapsella on laitospaikka, paikka säilyy niin kauan kuin kunta siitä maksaa. Ja kunta taas maksaa niin kauan, kuin pitää sitä tarpeellisena. Pojan itsensä, huoltajan ja sossun täytyy kaikkien hyväksyä sijoitus kaikkine yksityiskohtineen.

        Kunta ei maksa täyttä maksua ” tyhjistä” kuukausista, nehän on jo laitettu kunnan ja sijoituspaikan välisiin soppareihin....


    • Anonyymi

      2 x 3 kk. Ja sehän perustuu siihen, että kaikki niin poika kuin vanhemmat suostuvat avohuollon sijoitukseen. Ja senhän voi poika tai vanhemmat perua milloin vaan eli ennen, kuin tuo 3 kk tulee täyteen.

    • Anonyymi

      Pelkkä koulunkäynti / käymättömyys ei voi olla sijoituksen syy. Edes avohuollossa

    • Anonyymi

      Meillä on se tilanne että esikoinen on asunut isovanhempien luona, ovat olleet sijaisvanhemmat 3 vuotta, nyt osikoistani ollaan siirtämässä sijaisperheeseen, syinä koulunkäynti/ koulupoissaolot. En ole suostumustani huoltajana antanut lapseni sijoittamiseen, eikä esikoiseni (15v.) halua lähteä sinne. Mitä tehdä??

      Toinen asia on että olemme joutuneet vastasyntyneen vauvamme kanssa perhekuntoukseen suoraan sairaalasta lastensuojelun pakottamana, syinä perättömät lastensuojelu ilmoitukset ja väitteet alkoholin vaikutuksen alaisena olemisesta. lastensuojelu ei ole tarkistanut meidän tilannetta kotioloissa, että pärjäämme vauvan kanssa ja ei ole päihdeongelmaa. Olemme antaneet puhtaat näytteet. Vauva arki sujuu ja ei ole turvatonta olla kotona. Vauvalla on säännölliset arkirutiinit.

    • Anonyymi

      Neuvoisin sinua vaan ottamaan kaiken tuen vastaa. Kyllä ne tukitoietkin siitä hiljalleen loppuvat. Jos poikasi ei käy koulua eikä halua sijoitusta niin hänen pitäisi sitten ryhdistäytyä ja käydä sitä koulua. Ei pidä oeriksi antaa jos ei halua sijoitusta voi jäädä koulut käymättä kun antaa periksi.

      • Anonyymi

        Tukiperhe? Onko niitä enää olemassakaan? Olisi pikemminkin kummallista, jos murkkuikäisen yksinhuoltajavanhempi EI uupuisi!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1473
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      926
    4. 68
      733
    5. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      247
      714
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      609
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      551
    10. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      537
    Aihe