Sinivalkoiset

Lasit pois päästä. Niin näkee, että Niskanen valitsi väärän ladun, eikä norjalainen tahallaan eteen tullut.
16206
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mutta Iversen katsoi taakseen ennen kuin siirtyi Niskasen eteen. Niskanen oli tyhmä ja Iversen väärintekijä.

Äänestä
  • Joo, katsoi, mutta siinä vaiheessa Niskanen oli vielä norjalaisen takana. Eikä tietenkään ollut ajatustenlukija, että olis tiennyt mitä Niskanen suunnittelee.

    Äänestä

Tyhjä sitä on vänkyttää, ei se sillä mikskään muutu. Sohvalta käsin on helppo analysoida. Se on vain urheilua ja mitali se on ronssikin.

Äänestä

Totta. norski yritti antaa latua niskaselle, joka teki virheen. Selvästi näkyy kuvassa.

Äänestä

Ihan penkkiurheilijan silmällä katsoenkin olisi voinut antaa latua Iivolle, sensijaan kiireesti ryntäsi eteen. Kyllähän valmennus antaa tilannetietoa korvaan. Jo siitä tietää, että norjalainen on syyllinen kun itki, kuten lapset itkevät kun ovat syyllistyneet johonkin väärään.
Olisikin mennyt kotiinsa, mutta nyt meneekin Vierumäellä paapottavaksi.

Äänestä
  • Ne lasit sit jäi päähäsi?

    Äänestä

Norskin takstiikka oli estää ohitus oikealta tai vasemmalta, kummalta puolelta vaan. Siksi hän astui sisäkaarteen ladulta pois sen viereen. Katsoi taakseen nähdäkseen kummalta puolelta Iivo yrittää ohittaa. Norski oli parhaalla paikalla estämään Iivon ohituksen tapahtuipa se kummalta puolelta tahansa. Iivo katsoi, että vasemmalta ei kannata ohittaa, koska matka olisi pidempi kuin sisäladun kautta, joka oli vapaana. Siis Iivo valitsi järkevästi. Mutta norskin taktinen paikka -estää kummalta puolelta tahansa ohitus helposti- osoittautui aluksi hyväksi. Iivo ei päässyt ohi,Norski oli edessä mutta...Norski ei ymmärtänyt omaa lopen uupumustaan ja hidasta vautiaan ja jäi Iivon jalkoihin. Estotekniikka ei siis toiminut loppuun asti. Tarkoitushan oli van estää ohitus ja pyrkiä siten ensin maaliin. Tartiikka kuitenkin petti.
Kyllä norjalaiset tämän tempun tuntee, norski ei vaan nyt tuntenut omaa totaalista uupumustaan.

Äänestä

Aloittajalle aika silmälääkärille ja joutuin...vai onko kyse näkemisen ymmärtämättömyydestä.

Äänestä
  • Näen oikein hyvin, kiitos kysymästä. Ja ainakin tähän asti, olen myös ymmärtänyt näkemäni ja kuulemani asiat oikein hyvin. Ja pikku vinkkinä, ne sinivalkoiset lasit kannattaa hylätä. Näkee ja kuulee vielä huomattavasti paremmin.

    Äänestä

jälkiviisaasti olisi pitänyt Jauhojärven hiihtää ankkuriosuus ,olisi välttänyt Norjalaisen paniikkimiinan!?Tosin katson ehkä Lappilaistenlasien läpi tätä...

Äänestä

Kyllä se näin on että Norjan suunnitelma meni myttyyn kultaisesta mitalista, ei tullut pronssiakaan. Mieshän oli maitohapoilla ja Iivolla vielä panoksia. En ole norjalaisia pitänyt enää suoraselkäisinä urheilukansana sitten v2001 tapahtumien jälkeen. Olivat ensimmäisinä ilkkumassa ja haukkumassa suomalaisia. Tämäkin Iiversen kuulemma koko syksyn on haukkunut suomalaisia kaksinaismoralisteiksi. Itse selittelevät ummet ja lammet kun omat urheilijat jäävät kiinni. Kateellinen kansa.

Äänestä
  • Kateellinen kansa? Se on kyllä enemmänkin Suomi. Me.

    Äänestä

  • Suomalaisetko ei sitten hauku Norjalaisia? Maailman katellisin kansa löytyy täältä suomesta. Kumpikin on hyviä hiihtäjiä, aika unohtaa ja mennä eteenpäin.

    Äänestä

Aika paljon nähneenä, voin vakuuttaa, että suomesta löytyy maailman kateellisin kansa.

Äänestä
  • Punasinisin lasein katsottuna hävettäisi niin pirusti, että tuli mentyä kyykkyyn suomalaisen edessä.

    Iivo siis kyykytti Eemilin

    Äänestä

Jopa nyt on palstalla norjalaisia. :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huonosäkä kirjoitti:

Lasit pois päästä. Niin näkee, että Niskanen valitsi väärän ladun, eikä norjalainen tahallaan eteen tullut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu