Kissa-ihmset ymmärtää

Aivan Pakko vielä vastata tähän aloitukseen, ennen koneen sulkemista.
Kyllä, kissi-ihmiset ymmärtävät tekstisi.
Kiitos nauruista. Aamunaurut ovat ihania:)
Noin se menee, juuri noin.
Minun kissalleni eI saa annettua taplettia. Voi, voi voi, olen yrittänyt vaikka mitä konstia, mutta ei onnistu. Jauhelihaan oon yrittänyt piilottaa kirpun kokoisia tablettipaloja, mutta lopputulos on se, että jauhelihat on syöty, mutta kupin pohjalle on jäänyt ne tapletin muruset. Ihme, miten pystyykään suodattamaan tapletit suusta pois.
Aikoinaan koiralla oli korvatulehdus. Voi kuvitella, miten hankalaa on hevosen kokoisen koiran kanssa, joka ei tahdo, että korvatippoja korviin tällätään. Vaikea sen kokoista koiraa on ottaa syliin:)
Ratkaisimme asian niin, että naapurin rouva kutsui koiraa ja meidän koira innokkaasti juoksi aidan luo häntä tervehtimään ja ottamaan makupalaa, jonka olin tuikannut naapurille. Koira laittoi puuaidan lautojen väliin päänsä kurkottaakseen makupalaa. Minä menin seisomaan koiran pepun taakse ja työnsin aitaa vasten niin, että koira ei saanut päätään aidan raosta pois. Mies nosti koiran korvaa ja pisti lääkkeen helposti koiran korvaan.
Konstit ovat monet, kun on paikko-pakko saada asiat hoidettua.

On edelleen ihan turhan pitkää lässytystä. Hauskuuskin katoaa. Pitäisi osata tiivistää ja lyhentää, eikä jauhaa samaa pskaa rivitolkulla.

Tuo juttu on vanha ja jankutettu täälläkin pari vuotta sitten loppuun.
Järjetöntä jankutus-kopiointia.

H.

Kyllä olen kissan lääkityksen kanssa temppuja tehnyt, että onnistuin.
Turkin harjaaminen on myös ollut hankalaa, yhtään ei tykännyt takkujen poistamisesta.
Kerran suoritin puuhaa pihalla ja kampa jäi kiinni turkkiin, kun kissa lähti. Paineli aitan alle, kesti aika kauan ennen kuin suostui näyttäytymään.
Kampa törötti edelleen neitosen selässä.

Hauska juttu, en ollut nähnyt ennen.
Lopetin jo kaksi kissaa sitten yrittämästä pillereitä.
Niimpä pyydän matolääkkeen geelinä, vaikka onkin aika lailla kalliimpaa ja mahdolliset antibiootit nestemäisenä ja ruiskun apteekista.
Takkujen siivoomista piisasi syksyllä ainakin kuukauden, kun sisäkissa-aika alkoi.
On se niin suloinen.

Pillerit työläitä

Kokemukseni, jos pennusta saakka tekee selväksi, että nyt syödään pilleri, se saattaa onnistua.jatkossakin. Kaiken pitää perustua siihen, katti pitää olla niin hyvin sylissä, että ei pääse karkaamaan ikinä. Silloin se ikäänkuin "alistuu", tosin vastahakoisesti, mutta pakon edessä kun ei muuta voi. Työlästä ja aikaa vievää kuitenkin.

Matolääkkeet juu tahnana, ei tarvi onnistua täydellisesti, se pesee kyllä roiskeet turkiltaan.

Edellinen katti ei antanut putsata korviaan, mutta kynnen leiikkaaminen ei onnistunut oikein mitenkään, Nykyinen katti toisinpäin. Leikkautettu kynnen lekurilla. Hah, kerran olin paikalla, lekuri kutsui pojan avuksi, se veti aluksi kyynärvarteen yltävät nahkaiset hitsarinkäsineeet käteen.

Elukoissa yksilöeroja juu. Mutta toi pillerinsyömisen vastustaminen, se kai lajiominaisuus.

=DW=

Tänään vietetään löytöeläinpäivää.
Evoluutiobiologit ovat tutkineet, että kissa ja koira ovat yhtä älykkäitä, niiden viisaus vain on erilaista.
Tänään haastateltiin Hesyn ihmistä. Kertoi heillä olevasta kissasta. Heillä ilmeisesti joku ulkopiha. Sanoi, että kun kissa haluaa sisälle, se soittaa ovikelloa. (radio Suomi)

Tulipahan mieleeni yksi kissajuttu lapsuusajoilta.

Leikimme että kissa oli vauva ja nukuttelimme sitä lasten vaunuissa. kissa tykkäsi siitä kovin ja meni itsekseenkin sinne nukkumaan. Tietenkin pidimme sitä leikkivauvana ja laitoimme sille vauvan röyhelön kaulaan. Kissa nukkui edlleenkin vaunuissa kun leikimme muita leikkejä. Huomasimme kissan kadonnee ja tietenkin etsimme sitä, kunnes kissa saapui aitan sillan alta ilman röyhelöä. Löysimme röyhelön samaisen aitan sillan alta, mutta kissa oli tehnyt sille tekosensa, sitä paksumpaa sorttia.

Kissa nukkui edelleenkin usein vaunuissa, jopa peiton alla, mutta ilman röyhelöitä.

Miellä kotona oli kissa ja koira. Kerran kissa sairastui ja epäilimme että oli saanut ruodon tai luun kurkkuun. Ei sitä silloin 60-luvulla tiettömien taipaleiden takaa lähdetty kissoja viemään eläinlääkäriin. Kyllä silloin puhuttiin jo kissan lopettamisesta, mutta me lapset oltiin kovasti vastaan ja kissaparka laihtui, niiskutti ja söi vain jotain viikkoja liemiruokaa. Lopulla kaulaan tuli markäajos ja kissa kuumeili. Isä laittoi rukkasen käteen ja purisivat äidin kanssa ajokset tyhjäksi. Siitä se mirrin toipuminen sitten alkoi ja eli melkein 20-vuotiaaksi ja kuoli makuusijalleen.
Näin jälkeenpäin koetus oli kissalle kova ja olisi ollut armeliasta lopettaa, mutta kuuluneeko se kärsimys eläimenkin osaksi? Eläin pitää hoitaa jos se sairastuu, mutta ei se kissa siitäkään pidä jos joutuu pitkälle lääkekuurille ja joutuu nielemään pillerietä ja pahanmakuista mönjää ikävällä pakkosyötöllä. Kissa ei ainakaan ymmärrä, koira saattaa jopa ymmärtää, hoitotoimenpiteen tarpeellisuuden.
Kerran koirani kalusi suurta hirvenselkänikamaa ja se suuri reikäinen luu juuttui kuonon ja etuhampaiden taakse. Hädissään se juoksi kohti painoi pään syliini ja vikisi surkeasti. Sitten se hysteerisenä kiepsahti selälleen ja tempoi luuta etutassuilla ja jälleen yritti vedota että auttaisin ja toi pään syliin.
Mies yritti soitta eläinlääkärille, mutta ei sitä niin vain lauantai-iltana kiinni saatu. Otin sitten koirasta kiinni ja mies tarttui luuhun ja alkoi pyöritellä sitä varovasti ja eläin tempoi ja en tietenkään jaksanut kunnolla pitää aloillaan.
Luu sitten irtosi ja ikenistä vuosi jonkin verran verta.
Koira on viisas eläin ja oli ilmeisen hyvillään päästessään piinasta, mutta olisi vieläkin käynyt luun kimppuun.

Nuorena minulla (ja olivat kodin yhteisiä) oli lemmikkeinä kissa ja koira ja kani. Sitten jo omassa kodissa koira. Olen aina toivonut että lemmikit saisivat elää kauan ja nukkua sitten pois ilman "pois avustamista". No niin tapahtui lapsuudenkodin kissalle, josta aikaisemmin kerroin ja koiralleni ja kanille. Ne kuolivat itsestään. Muutama koira ja kaksi kissa kuolivat tapaturmaisesti tai vain hävisivät tietämättömiin. Yhden koiran isä jouti ampumaan, kun sairastui jononkin penikkatautiin.

Vain viimeisin koirani jouduin lopetuttamaan ja annoin sen erään seurakuntamme metsämiehen matkaan. En voinut ottaa sitä omakotitalosta kerrostaloon, koska ei siitä olisi tullut mitään. Muistan vieläkin se koiran viimeisen katseen, kun se katsoi perääni aivan kuin aavistaen että nyt hylkään ja jätän. Tavallisesti se ei edes lähtenyt vieraaseen autoon, jos en ensin itse astunut ensin. Silloin se totteli kuin kohtaloonsa alistuen ja istui miehen takapenkillä syvä suru ja pelko silmissä. Jälkeenpäin se mies vain totesi, että nyt se sitten on koirien taivaassa. En halunnut tietää sen tarkemmin yksityiskohtia, en edes minne oli se haudannut. Oli vain toivomukseni hautaa sitten maahan ettei jää petojen raadeltavaksi. Koira oli vielä terve, 13-vuotias ja olisi saattanut elää vielä kolme tai neljä vuotta. Saman pentueen kaksi muuta eli noin 17-vyotiaaksi ja emä 16-vuotiaaksi.

Nykyään monet toivovat ihmiselle kuolinpiikkiä ja minä en antaisi sitä edes lemmikille. Kun eläimen hoitoon ei ole satsattu niin perusteellisesti, niin olen sitä mieltä erittäin sairas eläin, joka kokee kipua ja elämä alkaa olla vain kärsimystä, niin pitäähän se lopettaa. Kuitenkaan pelkkä vanhuus, aistien heikkeneminen ei tarvitse olla välttämättä syy eläminen tappamiselle.
Olen sitä mieltä että kun vain eläinkin saisi elää sen aikansa täällä ja nukkua sitten luonnollisesti pois. Tätä ei voi soveltaa tuotantoeläimiin.

Nykyään harjaavat kissoilta ja koirilta jopa hampaita. Ei se kyllä lajiominainen käytös ole alistua sellaiseen. Ei kai se eläin kärsi, jos asteittain opettaa hoitotoimenpiteet pennusta alkaen. Koira ja kissa ovat pitkäikäisiä lemmikkejä ja parasta olisi opettaa ja pitää hoito - ja lääkkeenottotaitoja jatkuvasti yllä, koska varmasti tulee eteen tilanne että joutuu lääkekuurille.
Kerran joutui koirani viikon kuurille. Toinen lääke annettiin ruuan mukana ja toinen piti antaa ruiskulla kurkkuun. Ihan hyvin se onnistui vaikka koirani oli 18 kg painava.