Niskanen paransi suomalaisten hemohess trauman

Lahden 2001 hemohess skandaalikisojen jälkeen moni suomalainen alkoi ajatella, että suomalaisten hiihtovoitot on kaikki tulleet dopingin avulla.

Siltä näyttikin kun voittoja ei enää tullut entiseen tapaan.

Nyt Iiivo Niskanen suurella todennäköisyydellä olisi voittanut kultaa ilman kaatumistaan loppusuoran alussa ja hän ei jäänyt kiinni dopingista.

Eli suomalainen hiihtäjä voi voittaa kultaa MM-kisoissa ilman dopingia.

Toisin kuin meille on lähes päivittäin uskoteltu 2001 vuoden jälkeen.

Ainakin allekirjoittaneelta Niskasen hiihto poisti hemohess trauman.
14355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Älä nyt viitti. Kaikki huiput käyttää maastohiihdossa.

Äänestä
  • Niin kauan urheija puhdas kunnes kiinni jää.

    Äänestä

Ap puhuu totta. Hyväkuntoisille miehille ei lopulta voi kukaan mitään, oli se minkä maan edustaja tahansa. Näkihän eilenkin miten Iivo olisi voinut heittää vaikka vielä yhden ylimääräisen lenkin, väsymyksestä ei ollut ietoakaan. Sensijaan norjalainen oli jo ihan loppu hyvän matkaa ennen maaliviivaa. Siksi teki temppunsa, mutta menetti myös itse mitalin tarjoilen sen tarjottimella venäläiselle ja italialaiselle. Hölmöä touhua, mutta kai oli tärkeintä ettei Suomi voita.

Äänestä

Marit Björgen meni ja omisti avoimesti voittonsa doupaajalle, Therese Johaugille, siis hyväksyykö hän kaiken vilpin ja doupingin? Suomessa me ressukat podemme jatkuvaa syvää douping-krapulaa ja etsimme vielä syyllisiä Lahden MM-kisojen 2001 tapahtumille.
http://yle.fi/urheilu/3-9480100

Äänestä
  • "Suomessa me ressukat podemme jatkuvaa syvää douping-krapulaa"

    Otin kyllä erittäin raskaasti Lahden 2001 kisojen tapahtumat. Välillä aloin jopa uskoa, ettei suomalaisista enää ole voittajiksi .

    Sellainen ajatus yleensä varmasti vähentää halua yrittää parastaan.

    Nisknen näytti nyt että suomalainen hihtäjä voi voittaa MM kisoissa.

    Äänestä

  • Käyttäähän Maritkin astma lääkettä eikä ole lääkäri kuulemma ikinä edes todennut hänellä astmaa. Mutta kukaan ei tee mitään. Puuttuu vissiin ne kuuluisat munat kun on Norja kyseessä.

    Äänestä

Norjassa se doupping ongelma on. Norjalainen lääkäri totesi hoitaneensa entisiä huippuhiihtäjiä jotka on sairastuneet douppaamisen takia. Siinä ne puhtoiset vuonojen maan hiihtäjät.

Äänestä

MOT : Lahden kärähtäneet muistot

Yle TV1 Maanantai 27.2. klo 20:00

Lahden MM-kisojen doping-käryt vuonna 2001 jättivät ison trauman suomalaisen hiihtokansan mieliin. Nyt 16 vuotta myöhemmin osa tapahtumien päähenkilöistä on palanut ladun varteen. Toimittajana Marko Niemi. Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Sallittu kaiken ikäisille.

Äänestä

Paavo M Petäjä myönsi Lahden dopingkäryjen olleen paha trauma Suomen kansalle.

Melkein itkua väänsi. On aihettakin.

Joka päivä sai kuulla ettei meistä ole voittajiksi. Niskanen näytti että on.

Äänestä

Niskanen hävisi venäläiselle ja italialaiselle, mutta olisi voittanut heidät ilman kaatumista loppusuoran alussa.

Se poisti trauman ettei suomalainen hiihtäjä voi enää voittaa ilman doppingia.

Tappio oli siinä mielessä voitto.

Äänestä
  • Lehmätkin muuten osaa lentää,ja iivo ei käytä mitään.

    Äänestä

Herätkää todellisuuteen,joka lajissa missä fyysistä voimaa tarvii vedetään horkkaa ,plasmaajia,jne.iivo poikakin jäisi kyydistä alta aika yksikön ,jos ei olis doupannu yhtään. Epo hormoni käryjäkään ei paljoa ole tullu vaikka se on hiihdossa yhtä yleistä kuin astmapiipun imeminen.

Äänestä
  • Voisiko epolla kohentaa myös kirjoitustaitoa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rhyuwe kirjoitti:

Lahden 2001 hemohess skandaalikisojen jälkeen moni suomalainen alkoi ajatella, että suomalaisten hiihtovoitot on kaikki tulleet dopingin avulla.

Siltä näyttikin kun voittoja ei enää tullut entiseen tapaan.

Nyt Iiivo Niskanen suurella todennäköisyydellä olisi voittanut kultaa ilman kaatumistaan loppusuoran alussa ja hän ei jäänyt kiinni dopingista.

Eli suomalainen hiihtäjä voi voittaa kultaa MM-kisoissa ilman dopingia.

Toisin kuin meille on lähes päivittäin uskoteltu 2001 vuoden jälkeen.

Ainakin allekirjoittaneelta Niskasen hiihto poisti hemohess trauman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu