OIREET!!!

Kertokaa mulle millasia ensioireita teillä oli aivan alkuraskauden aikana???En oo tehny vielä testiä,mut teen sen piakkoin.Kyselisin vain että tiedän sitten enemmän.Mulla on ihan järkyttävän kamala väsymys että meinaa tipahtaa töissä kesken päivän ja tuntuu että millään muulla ei oo väliä kunhan pääsen nukkumaan.Sitten toinen oire on mulla huonovointisuus.Koko ajan palelee ja on oksettava olo.Varasin ajan lääkärille huomiseks ja sitten selviää kaikki testiä myöten,mut olisi todella lohduttavaa tietää että voinko yhdistää mahdollisesti nää oireet raskauteen???Niin,lääkärissähän selviää kaikki varman päälle mutta ottakaa silti ihmeessä kantaa,pliis!!!!!! (:
82524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Aivan ensioireitani oli väsymys, kuvotus, jatkuva virtsaamisen tarve, kuumotusta ja palelua vuorotellen (ruumiinlämpä nousi) ja rinnat herkkänä. Jonkin verran myös mielialanvaihteluita ja janontunnetta.

Äänestä

mulla oli sellaisia oireita kuin aivan tajuton palelu, nukuin yöt levottomasti, mieleala heitteli saatoin sanoa jotain ja hetken päästä mietin että mikä ihme mua vaivaa(nää jo ennen testin tekoa), rinnat olivat arat ja pingottuneet, yhtä äkkiä tuli ihan tajun huono olo ja alkoi mm. oksettaan...

nyt rv9 ja pissalla saa ravata kokoajan ja kokoajan on myös nälkä mutta mikään ei maistu miltään ja hirvee väsymys ja aika ajoin pahaolo...mahassa ollut aina välillä sellaisia menkkamaisia tuntemuksia, mutta ne ovat ilmeiesti ihan normaaleja niin monella niitä tuntuu olevan pitkin raskautta...

että tälläsiä oireita muunmuassa...mutta silti onnellinen =)

Äänestä
  • Mulla on kans ihan mieletön palelu.Suorastaan horkka!!!Välillä kauhee nälkä mut mitään ei tee kuitenka mieli...huomenna onneks lääkäri,niin sit kaikki selviää. (: En osaa sanoa oonko onnellinen kyllä,koska luulen että lähipiiri ei innostuis plussatuloksesta...joutuisin ihan mielettömään paineeseen.Huh!Toivottavasti asiat järjestyy.

    Äänestä

  • Tosi mukavaa kuulla,millaisia oireita muilla on! Ite lopetin pillerit joulukuussa ja nyt odottelen ekoja "luomu" menkkoja, toivottavasti turhaan!! Minullakin kylmä lähes koko ajan, rinnat,mutta erityisesti nännit lähes kosketus arat, mutta mitään väsymystä ei ole, päinvastoin: Olen pirteä, kuin peipponen!!
    Toivottavasti kuukautiset eivät alakaan! Onnea kaikille vauva hankinnoissa!!

    Äänestä

  • +:n odottelija kirjoitti:

    Tosi mukavaa kuulla,millaisia oireita muilla on! Ite lopetin pillerit joulukuussa ja nyt odottelen ekoja "luomu" menkkoja, toivottavasti turhaan!! Minullakin kylmä lähes koko ajan, rinnat,mutta erityisesti nännit lähes kosketus arat, mutta mitään väsymystä ei ole, päinvastoin: Olen pirteä, kuin peipponen!!
    Toivottavasti kuukautiset eivät alakaan! Onnea kaikille vauva hankinnoissa!!

    nimimerkille: oireista, :n odottelija

    Sun teksti oli kuin mun suusta, samassa tilanteessa ollaan.Me myös lopetetiin pillerit joulukuussa ja oireet samat, myös (luomumenkkoja odotellaan), mutt mielummin plussaa!!
    plussaonnea!:)

    Äänestä

Lekurissa kaikki arvot oli kunnossa ja raskaustestin ne tekee vast maanantaina tulos kuulema on silloin varmempi.Huimaa ja yököttää sekä kauhee väsy koko ajan.Mut onneks pian selviää mitä tää on...Kiitti teille ihanille ku ootte ottanu kantaa mun kirjotukseen!!!Halit! (:

Äänestä
  • Olen nyt rv 6 1 ja alkuoireet olivat/ovat juuri samanlaisia, rinnat kipeät (varsinkin nännit),vessassa pitää ravata kauheaa tahtia,väsyttää, välissä huimaa, paleltaa, välillä yököttää ja karmee nälkä vaivaa.Mutta on tämä niin IHANAA!!!Ai niin ensimmäistä odotellaan.Kauheasti plussaonnea kaikille:)

    Äänestä

  • pumpelo kirjoitti:

    Olen nyt rv 6 1 ja alkuoireet olivat/ovat juuri samanlaisia, rinnat kipeät (varsinkin nännit),vessassa pitää ravata kauheaa tahtia,väsyttää, välissä huimaa, paleltaa, välillä yököttää ja karmee nälkä vaivaa.Mutta on tämä niin IHANAA!!!Ai niin ensimmäistä odotellaan.Kauheasti plussaonnea kaikille:)

    Tänä aamuna vaimo tuli kerrankin oma aloitteisesti halaamaan ja kun moista käytöstä ihmettelin niin totesi että nyt on ilmestynyt toinenkin viiva raskaustesteriin.

    "Oireina" ollut se että ei ole tehnyt mieli kahvia moneen viikkoon. Yhtenä iltana vaimo valitteli jalkojen kovaa palelua ja kertoi että päivällä oli voimat hävinneet täysin. Päivän kesänyt mahatautikin taisi olla raskauden oireita, kun kerran itse taudilta vältyin.

    Tutuilta kuulostivat oireet tässä thredissä. Nyt on vasta raskausviikko 6 menossa, saa nähdä mitä tuleman pitää. Ehkäpä perheen kohta 4 vuotiaalle esikoiselle syntyy Syyskuun lopulla pikku jenkki kaveriksi.

    Hyvää odottelua, Isukki

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jennie22 kirjoitti:

Kertokaa mulle millasia ensioireita teillä oli aivan alkuraskauden aikana???En oo tehny vielä testiä,mut teen sen piakkoin.Kyselisin vain että tiedän sitten enemmän.Mulla on ihan järkyttävän kamala väsymys että meinaa tipahtaa töissä kesken päivän ja tuntuu että millään muulla ei oo väliä kunhan pääsen nukkumaan.Sitten toinen oire on mulla huonovointisuus.Koko ajan palelee ja on oksettava olo.Varasin ajan lääkärille huomiseks ja sitten selviää kaikki testiä myöten,mut olisi todella lohduttavaa tietää että voinko yhdistää mahdollisesti nää oireet raskauteen???Niin,lääkärissähän selviää kaikki varman päälle mutta ottakaa silti ihmeessä kantaa,pliis!!!!!! (:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu