Heinola kyläpäivän tapahtumaa ideoinut ja järjestänyt Pekka Rusila on pettynyt pieneksi jääneeseen osallistujamäärään. Rusila on harmissaan, ettei museojunaa saatu tilaisuuteen mukaan.
Junaa yritettiin saada Heinolaan viimeiseen saakka, sillä kyyti vanhalla höyryjunalla on vetänyt aina väkeä. Nyt tilalle otetiin 60-paikkainen bussi, mutta osallistujajoukko jäi pariinkymmeneen.
- On pettymys. Kuvittelimme, että jääveistokset, jääsauna ja outlet-myymälät kiinnostaisivat ihmisiä. Eikö tieto tavoittanut, vai mitä tapahtui, Rusila ihmettelee.
Heinolaan oli odotettu enemmänkin koti- ja ulkomaisia kisaturisteja. Elinkeinotoimiston kustantamia busseja oli varauduttu ottamaan toinenkin.
- Tietoa kyläpäivästä oli jaettu hotelleissa ja Salpauksen infopistellä. Ei se näköjään riittänyt.
Ei riittänyt ei. Itse olisin mielelläni lähtenyt mukaan vaikken kisaturisti olekaan vaan asun täällä. Enpä mistään kuullut retkestä niin jäi tekemättä, olisi ollut varmaan ihan hauskaa.
Muutenkin eri tapahtumia ja asioita tuntuu olevan tarjolla turisteille jotka kiinnostaisi ihan paikallisiakin. Itse olen asunut ja työskennellyt Lahdessa koko ikäni, siis peruskaupunkilainen. En ole koskaan ajanut moottorikelkalla tai mitään muutakaan sellaista mitä markkinoidaan turisteille. Kiinnostaisi kyllä viikonloppuisin, talvilomalla, kaikkea sellaista kokeilla jos joku vain viitsisi meille Niitä myös markkinoida. Siis meille tavallisille kaupunkilaisille ja näkisin siinä hyvinkin potentaalia saada lisätuloja noihin juttuihin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.