Rikosylikomisario Rabbe von Hertzen tuomittiin

Seli-Seli-Rikollinen

Rikosylikomisario Rabbe von Hertzen tuomittiin urkinnasta.

Von Hertzen haki poliisin järjestelmästä tietoja Anneli Aueriin liittyvien seksuaalirikosten ja henkirikoksen tutkinnasta.

Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Rabbe von Hertzen on tuomittu Anneli Auerin tietojen urkkimisesta. Helsingin hovioikeus tuomitsi hänet viiteentoista päiväsakkoon virkavelvollisuuden rikkomisesta. Vantaan käräjäoikeus oli aiemmin hylännyt syytteen.

Tuolloin KRP:n rikoskomisarion virassa toiminut von Hertzen työskenteli KRP:n yhdysmiehenä Espanjan Malagassa. Von Hertzenin mukaan hän osallistui menossa olleisiin rikostutkintoihin, joilla oli kytkös Espanjaan. Tämän lisäksi hänen tehtäviinsä kuului oma-aloitteinen rikostiedustelu asioissa, joissa esiintyi Espanjaan ja Pohjoismaihin liittyviä seikkoja.

65

1409

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vonneja

      15päiväsakolla saa tehdä tahallisen virkarikoksen. Kyllä on oikeuslaitos allennustilassa kun ensin alioikeus oli hylännyt syytteen. Sitten on hovi kuitenkin antant tuon 15 päiväsakkoa. Kyllä tuon tason ja tuolla vakanssilla oleva virkamies pitäs tuomita tuntuvampaan rangaistukseen ja lopuksi katsoa maan palvelukseen ainakin poliisiin sopimattomaksi tyypiksi ja aina vaan vapauttaa, eli kenkää se olisi sitä preventiivistä eli annakollista uhkaa ja pelkoa, että virka lähtee kun tekee tahallisia rikoksia. Mutta tämäkin tyyppi on joku VON että onko sillä merkitystä?

      • minby

        Alioikeus hylkäsi syytteen, hovi tuomitsi.

      • kiihtelysvaaralle
        minby kirjoitti:

        Alioikeus hylkäsi syytteen, hovi tuomitsi.

        Eikö tuollainen kerro lähinnä siitä että alioikeus ei päässyt kovin perusteellisesti pohtimaan von Hertzenin teon seurauksia. Aika teki tehtävänsä, syvällisempään harkintaan päästiin hovissa.

      • 12345654321

        Kehitys kehittyy, elämme muuttuvien asenteiden aikakautta.

    • yksi.Aarnion

      syyttäjistä...

      • painoarvot.syyniin

        Painavin argumentti.

      • 12345654321
        painoarvot.syyniin kirjoitti:

        Painavin argumentti.

        Von Hertzenin painoarvo on ollut syynissä. Jauhojen puhtaudesta käräjäoikeus totesi että hyväksytään von Hertzenin selitykset.
        Hovioikeudessa tuomarit löysivät väitteitä, jota seulaa von Hertzen ei läpäissyt. Olisikin tärkeää tietää mistä kiikasti.

      • Sininen.hammas
        12345654321 kirjoitti:

        Ehkäpä kiikastaa siitä että sisäpiiri tiesi jo von Hertzenin vehkeilystä ulkomailla. Seiskalehdessä oli ollut kertomus von Hertzenin tutkimusmatkasta Hollantiin. Hän oli tavannut erään Vedderin ja kertonut hänelle että Aarnio on huumesalakuljettaja vai mikä se termi olikaan.
        Tämä tutkintajohtajuuden haltuunotto on tapahtunut ymmärtääkseni joku vuosi takaperin, ei ihan tuoretta tietoa. Seiskalehdessä rikollisuustutkinta kestää ajan.hampaan kulutusta.

      • 12345654321

        Seiskalehden tärkeä rooli on ollut ja on edelleenkin suht' totuudenmukaisesti napata aina senhetkiset ajassa liikkuvat ajatuskuviot. Ei tavis lukija vuonna 2011 tiennyt mitään von Hertzenin ulkomailla suorittamista pohjustustöistä.
        Nyt tämä pitkäjänteinen työ on poikinut kaksi eri oikeudenkäyntiä, tynnyri 1 ja tynnyri 2.
        Kaksi suuritöistä oikeudenkäyntiä joissa sama tapahtuma on syyttäjän ohjauksessa tuottamassa erilaisen ratkaisun nyt. Kysymys kuuluu, riittääkö tämä tilanne nyt syyttäjälle vai onko odotettavissa vielä lisää oikeudenkäyntejä tynnytikeissinnimellä, joissa lähtökohdaksi otetaan taas joku muu historiallinen ajankohta.

      • Mantelitumake.rön

        Kenneth Väyrysen kokemukset porvoolaisena naapurina kertovat paljon viranomaisten asenteesta, joissa ihmisiä pidetään pelinappuloita.

      • Ulkopuolinen.trolli

        Näennäistä on turhasta riiteleminen. Sitten kun riita on jatkunut kuukausia niin onkin helpompi havaita, että riitaa käydään tärkeästä periaatteesta.
        Viranomaisen valinnasta olikin kyse. Pivapava toteaa että nyt selvitetään, vaikeneeko Pivapava.

      • Silupejatuspej

        Mistä tuon Pivapavan nappasit?

    • tarttis

      olen monesti sanonut, että suomen suurin rikollisjengi on suomen poliisikunta ja sen sisällä puuhastelevat poliisiherrat ja kenttätaso eli koko kasti. Ikävää ja valitettavaa tässä on, että ei ole koskaan ollut toimivaa valvontajärjestelmää. Ilmitulleet poliisirikokset joita ei ole pystytty salaamaan, tutkii itse poliisikunta, heidän tutut syyttäjänsä ovat mukamasten tutkinnanjohtajia ja joku kansalainen on joskus tähän järjestelmään ja sen luotettavuuteen jopa uskonut. On Mukamasten luotu oikeuskanslereita ja oikeusasiamiehiä valvomaan poliisin toimintaa , mutta nämä ovat todellisia poliisirikosten suojelijoita.Pä'ätökset ovat enimmillään huomautuksia vastaisen varalle tai ei anna aihetta toimenpiteisiin. Aikanaan Jukka Pasanen läksiäiskynnyksellä antoi haastattelun, että uransa aikana on ratkaissut n. 18 tuhatta kantelua poliisista ja vain yksi asia on johtanut syytemääräykseen. Uskottavahan se on kun tämmöinen uutinen uutisoidaan ison herran suusta?Kaikki vahingot kansalaisille ja muille, menee veronmaksajien piikkiin ns. isännänvastuu periaatteella. Eipä ole koskaan näkynyt, että näitä tunareita ja rikollisia olisi tuomittu maksamaan aiheuttamansa vahingot takaisin yhteiskunnalle. Monella suulla edelleenkin uskotellaan ja puhutaan, että meidän poliisi on puhdas ei ole korruptiota ym. ja osoitetaan helposti muiden maiden poliisia ja ei nähdä mätäkasaa omassa keskuudessa. Suomessa ei ole poliisin toimille toimivaa valvontajärjestelmää eikä todellista jälkikäteistä oikeussuojaa kun poliisi on tehnyt rikoksen kansalaista kohtaan. Aina toinen poliisi tutkii toista poliisia, voivat olla saman ryyppykerhon jäseniä tai kurssiajoilta kavereita, eivätkä tarkoituksella jäävää itseään jos tämän kaltainen tulee eteen. Poliisit selviää virkarikoksista tahallisista sellaisista muutamalla päiväsakolla. Tarttis tehrä jotain.

      • jurristi

        Vakiohäirikkö pääsi jälleen mieliaiheeseensa. Vakiohäirikkö ei tiedä, että rikosoikeus ei ole mitään matematiikkaa, vaan mielipiteitä. Toisen mielestä joku teko on rikos toisen ei. Monasti päätökset syntyvät myös äänestystuloksina. Saako ihminen mennä sian kanssa naimisiin vai ei. Toisten mielestä saa, toisten mielestä ei. Onko Anneli Auer syyllinen, vai syytön ? Käräjäoikeus tuomitsi, hovi vapautti, KKO palautti käräjäoikeuteen, joka tuomitsi, hovi vapautti. Sen päätös kuitenkin jää voimaan, joka sanoo viimeisen sanan.
        Myös tuo 18.000 kantelua, joista yksi syyte osoittaa sen, että asiat voidaan ratkaista monella tavalla, eikä poikkeava ratkaisu silti ole rikos. Ne voivat myös olla tuottamuksia, joista lievät tuottamukset eivät ole rikoksia. Ei jokainen virhe, virkamiehenkään tekemänä ole aina rikos. Politiikoilta ei muita tulekaan, kuin virheellisiä päätöksi. Ei heitä saa niistä syytteeseen, mielipiteitä. Hävinneet tyytykööt enemmistön tekemiin päätöksiin.
        Koska poliisilta puuttuu tuomiovalta, niin tuomioistuimien tekemiin päätöksiin on silloin tyydyttävä.

      • LeiladeLima
        jurristi kirjoitti:

        Poliisien ongelma on rehellisyys, olipa sitten vakiohäirikkö tai jurristi. Ainoa asia millä on merkitystä, on vastaus kysymykseen: mitä on tapahtunut?
        von Hertzen on tavattu laittomasti penkomasta AA:sta tietoja ilman siihen oikeuttavaa toimeksiantoa.
        Jari Aarnio on tavattu punomasta juonia, siitä on tuomarit tulleet vakuuttuneiksi.
        Mutta tyhjät tynnyrit kolisee. Kysymys kuuluu: miksi?

      • jurristi
        LeiladeLima kirjoitti:

        Aarnion juttuun en ota kantaa, mutta ainakin Hertzenin jutussa oli kyse mielipiteestä, koska Vantaan käräjäoikeus uskoi Hertzenin selityksen ja hylkäsi syytteen. Hovioikeus oli toista mieltä, aivan kuten Auerinkin jutussa.
        Syyllisyyttä ei pelkällä kolikonheitolla ratkaista, mutta se joka sanoo viimeisen sanan voittaa mielipiteessään.
        Toimeksianto taas on kaksipiippuinen asia. Useinpiin rikosjuttuihin toimeksiannon saa yksi tutkija, jolle juttu annetaan tutkittavaksi. Lain mukaan vain hänellä on rikosta tutkiessaan oikeus käyttää poliisin rekistereitä hyväkseen. Piirissä saattaa olla sata muuta poliisia, jotka oman työnsä ohella haluaisivat myös tutkia kyseistä rikosta, jolloin joku heistä saattaisi keksiä syyllisen. Nyt se on kielletty, joten rikoksen selvittäminen jää pelkästään sen yhden tutkijan varaan, joka toimeksiannon on saanut. Eli, poliisissa on kiellettyä se, että kokeneenpi neuvoisi, tai sanoisi, annahan kun minä näytän.
        Herää kysymys, asettuuko yhteiskunta rikoksen tekijän puolelle laatimalla niin tiukat säännöt, että tekijä useinmiten jää selvittämättä.

        Tuo herännyt kysymys on välittömästi siirrettävä kansaedustajien, myös poliisikansanedustajien, harkittavaksi.
        Aarnion juttuun täällä otetaan kantaa ja otetaan jatkossakin, joten jurristin vaikeneminen Aarniokeississä muistetaan tuhansien rasvaisien läppäriruutujen välittämänä tietona.

      • hei.me.oikeusmurhataan
        jurristi kirjoitti:

        Aarnion juttuun en ota kantaa, mutta ainakin Hertzenin jutussa oli kyse mielipiteestä, koska Vantaan käräjäoikeus uskoi Hertzenin selityksen ja hylkäsi syytteen. Hovioikeus oli toista mieltä, aivan kuten Auerinkin jutussa.
        Syyllisyyttä ei pelkällä kolikonheitolla ratkaista, mutta se joka sanoo viimeisen sanan voittaa mielipiteessään.
        Toimeksianto taas on kaksipiippuinen asia. Useinpiin rikosjuttuihin toimeksiannon saa yksi tutkija, jolle juttu annetaan tutkittavaksi. Lain mukaan vain hänellä on rikosta tutkiessaan oikeus käyttää poliisin rekistereitä hyväkseen. Piirissä saattaa olla sata muuta poliisia, jotka oman työnsä ohella haluaisivat myös tutkia kyseistä rikosta, jolloin joku heistä saattaisi keksiä syyllisen. Nyt se on kielletty, joten rikoksen selvittäminen jää pelkästään sen yhden tutkijan varaan, joka toimeksiannon on saanut. Eli, poliisissa on kiellettyä se, että kokeneenpi neuvoisi, tai sanoisi, annahan kun minä näytän.
        Herää kysymys, asettuuko yhteiskunta rikoksen tekijän puolelle laatimalla niin tiukat säännöt, että tekijä useinmiten jää selvittämättä.

        Eliitti on saanut kysymyksen. Tuliko kakkahätä?

      • Kiihtelysvaaralle

        Hei, ei me oikeusmurhata. Eliitti sai kysymyksen jota kakkahädällä ei voi kuitata. Kenneth Väyrysen puutarhavajan tutkinta tehtiin ns. isäntä vastuun periaatteella. Mutta nyt on kyse siitä ansaitsiko ja ansaitseeko isäntä tämän vastuun. Salaileminen on vastuun pakoilua. Valehteleminen on myös vastuun pakoilua.

    • Strömmi

      jos Espanjassa poliisin yhdysmiehenä työskentelevä ei saa tehdä rekisterihakua Espanjaan muuttoa suunnittelevasta rikollisesta niin VOIHAN VITTU!
      Aarnio-uskovaisia, Pasilan rikollisia poliiseja ja sitä Cannonballin keskisormi pystyssä hilluvaa parodiahahmo Naccia näyttää yhdistävän pohjaton viha tätä Hertzeniä kohtaan. Oiskohan syynä se, että von Hertzen on harvaksi käyvää lajiketta: lahjomaton ja rehti poliisi.

      • LeiladeLima

        Saapa nähdä. Kyllä tuo lahjomattomuus vähitellen selviää.

      • 12345654321

        Strömmin kannattaisi selvittää suhteensa Aarniouskovaisuuteen ja Pasilan poliiseihin. Ja kuka tuo Nacci on?

      • susannan.passi
        12345654321 kirjoitti:

        Strömmin kannattaisi selvittää suhteensa Aarniouskovaisuuteen ja Pasilan poliiseihin. Ja kuka tuo Nacci on?

        Aarniouskovaisuus on varmaan yhtä iso ongelma sekä von Hertzenille että Hesarin typyköille.

      • 12345654321

        Äkkiä ehtikin ylläpito poistamaan kommentin Naccista.
        Onko jollekulle vielä yllätys että rikolliset käyttävät nettiä tarkoitusperiinsä.
        Pitäisi jo alkaa raksuttamaan että Saarahuora ei ole ainoa.

      • kostajia
        12345654321 kirjoitti:

        Äkkiä ehtikin ylläpito poistamaan kommentin Naccista.
        Onko jollekulle vielä yllätys että rikolliset käyttävät nettiä tarkoitusperiinsä.
        Pitäisi jo alkaa raksuttamaan että Saarahuora ei ole ainoa.

        Jälleen tuo saarahuorittelija vinkuu täällä omaa epäonnistunutta mitäänsanomatonta elämäänsä.
        Tiedätkö. että henkilöllisyytesi on selvillä ja voi hyvinkin käydä niin, että elämäsi viimeisin kesä on edessä, syksyyn asti se tuskin jatkuu.
        Nettihuudoillakin on seuraamuksensa.

      • 12345654321
        kostajia kirjoitti:

        Mielenkiintoista. Aiotko kostaa minulle henkilökohtaisesti vai valitsetko kuitenkin jo paljon kärsineen tukijani kostosi kohteeksi.

      • Kiihtelysvaaralle
        12345654321 kirjoitti:

        Strömmin kannattaisi selvittää suhteensa Aarniouskovaisuuteen ja Pasilan poliiseihin. Ja kuka tuo Nacci on?

        Nacci on etsintäkuulutettu rikollinen, jonka merkittävän panos Aarniokeississä on nettihuhun alkuunpanijana, jonka mukaan Aarnio maksaa Aarniomyönteisistä nettikirjoituksista.
        Rikollisista aivoissa kypsyy hyviä valheita joita puhdasotsaisetkin kovasti ovat eteenpäin puffanneet.
        Viimeksi nimimerkki Bermuda viime viikolla.

      • 12345654321
        kostajia kirjoitti:

        Jälleen tuo saarahuorittelija vinkuu täällä omaa epäonnistunutta mitäänsanomatonta elämäänsä.
        Tiedätkö. että henkilöllisyytesi on selvillä ja voi hyvinkin käydä niin, että elämäsi viimeisin kesä on edessä, syksyyn asti se tuskin jatkuu.
        Nettihuudoillakin on seuraamuksensa.

        Nettihuudoilla on AINA JA KAIKILLE seurauksensa.
        Uhkailuista on myös seurauksensa.
        Kostajia on netissä näiden kymmenen nettivuoden aikana jokunen verran ollut myös kirjoittelemassa.

    • Kuppari-Savosta

      Valtakunnansyyttäjän Matti Nissisen veljen vaimo nimitettiin Helsingin syyttäjänvirastoon virkasuhteeseen samoihin aikoihin, kun virasto päätti ostaa Nissisen veljen yritykseltä johtamiskoulutusta.

      • mattijarabbe

        Pienet piirit pyörii...

    • lentävät.spagettihirviöt

      Saara sen tajusi jo vuosia sitten. Suomen pienet piirit ovat niin pieniä että joku Tienhaara pystyy niitä vankilastakin päin ohjaamaan.

      • Silupejatuspej

        Masentavuudeksenne, sanoisi Paaterokin.

    • Valvontaa-Huomatus

      Helsingin poliisilaitos ei hoitanut Lapin poliisilaitoksen virka-apupyyntökuulustelua ilman aiheetonta viivästystä, katsoo apulaisoikeusasiamies.

      Helsingin poliisilaitos viivästeli aiheettomasti, kun Lapin poliisilaitos pyysi Helsingin poliisilaitosta suorittamaan Mäntylän kuulustelun Helsingissä virka-apuna.
      Viivästys johti siihen, että syyteharkintaa ei ehditty suorittamaan.
      Helsingin poliisilaitoksen mukaan viivästys johtui kahdesta seikasta, joiden hoitoon Pajuoja ei ollut tyytyväinen.

      • Suomen.poliisi.on.vitsi

        Oliko seurauksena moitteet, vai ei niitäkään?

      • LeiladeLima
        Suomen.poliisi.on.vitsi kirjoitti:

        Oliko seurauksena moitteet, vai ei niitäkään?

        Tämä ei kohdistu sen enempää Jari Aarnioon kuin von Hertzeniin.
        Pajuojan kritiikki kohdistui Helsingin poliisiin, arvailen.
        Onko syytä jatkaa Helsingin poliisin viivyttelyn ihmettelyä?
        Entinen ministerihän vetäytyi hommistaan taustalle tämän hidastetun selvittelyn seurauksena.

      • Jussi..Pussi

        Jäljet johtavat selvästi sylttytehtaalle, käsky on poliisille käynyt. Olisihan virka-apukuulustelun voinut suorittaa vaikka puhelimitse. Todennäköisesti kysymykset Mäntylälle oli laadittu valmiiksi virka-apuun, joten helppoa, kuin heinän teko.

        Laki kertoo näin:

        Jos tutkija katsoo, ettei siitä aiheudu haittaa ja ettei se vaaranna tutkinnan luotettavuutta, asianosainen saa antaa lausumansa asiamiehen välityksellä taikka puhelimitse tai muulla tiedonsiirtovälineellä.

      • LeiladeLima
        Jussi..Pussi kirjoitti:

        Mäntylän tempauksilla ja Rabbe von Hertzenin sakoilla ei liene kovin paljon yhteistä.

      • takaisin.aiheeseen
        LeiladeLima kirjoitti:

        Mäntylän tempauksilla ja Rabbe von Hertzenin sakoilla ei liene kovin paljon yhteistä.

        Eipä niin. von Hertzenin sakoilla on tekemistä Anneli Auerin kanssa ja myös Jari Aarnion kanssa, Trevocsyytöksien takia.

      • lentävät.spagettihirviöt
        takaisin.aiheeseen kirjoitti:

        Eipä niin. von Hertzenin sakoilla on tekemistä Anneli Auerin kanssa ja myös Jari Aarnion kanssa, Trevocsyytöksien takia.

        Susannat ja Passi eivät ole samoissa sfääreissä von Hertzenin kanssa.

      • KiinnostavaPointti
        takaisin.aiheeseen kirjoitti:

        Eipä niin. von Hertzenin sakoilla on tekemistä Anneli Auerin kanssa ja myös Jari Aarnion kanssa, Trevocsyytöksien takia.

        Voi hyvin ollakin, mutta mitä oikein tarkoitat? Millä tavoin?

      • 12345654321
        KiinnostavaPointti kirjoitti:

        Voi hyvin ollakin, mutta mitä oikein tarkoitat? Millä tavoin?

        Yksinkertaista. von Hertzen sai sakot AA:sta tietoja kurkkaamalla vaikka ei ole tutkinut viran puolesta Ulvilan surmaa tai LSH-keissiä.
        Aarnio liittyy Trevoc-käräjiin ja von Hertzen oli joko tutkija tai syyttäjä Trevoc-käräjillä.

      • pepunreikä

        Miksi rivipoliisi ei saanut urkinnasta sakkoja vaikka kopeloi häketallennetta???!!
        Vielä kerran, mitä hittoa häkepuhelu kuului rivipoliisille? Eikö poliisijohto olisi riittänyt?

      • 12345654321
        pepunreikä kirjoitti:

        Miksi rivipoliisi ei saanut urkinnasta sakkoja vaikka kopeloi häketallennetta???!!
        Vielä kerran, mitä hittoa häkepuhelu kuului rivipoliisille? Eikö poliisijohto olisi riittänyt?

        Mihin tämä pepunreikä liittyy?

      • 12345654321
        12345654321 kirjoitti:

        Mihin tämä pepunreikä liittyy?

        Ilmeisesti joku yrittää sijoittaa saamaan vaakaan Rabbe von Hertzeniä ja Joutsenlahtea tai Mäkistä. Mahtaako toimia kauhun tasapainossa tuollainen painiottelu?

      • KiinnostavaPointti
        12345654321 kirjoitti:

        Yksinkertaista. von Hertzen sai sakot AA:sta tietoja kurkkaamalla vaikka ei ole tutkinut viran puolesta Ulvilan surmaa tai LSH-keissiä.
        Aarnio liittyy Trevoc-käräjiin ja von Hertzen oli joko tutkija tai syyttäjä Trevoc-käräjillä.

        Mitä se LSH-keissin lyhenne tarkoittaa?

      • oi.baby.voi
        KiinnostavaPointti kirjoitti:

        Mitä se LSH-keissin lyhenne tarkoittaa?

        Lasten seksuaalinen häirintä.

      • kdjhssisi
        12345654321 kirjoitti:

        Mihin tämä pepunreikä liittyy?

        Se oli pervotesti, liitävillelampaannussijoille ja elämäntapaluusereille. Rassukat kun pitää lapsia ja eläimiä nussia koska urpot eivät saa muuta.

      • fbiasialla
        12345654321 kirjoitti:

        Mihin tämä pepunreikä liittyy?

        Yhdysvaltojen liittovaltion keskusrikospoliisiin.

        Wikipedia:

        FBI:llä tekee yhteistyötä Suomessakin. Vuonna 2012 Yhdysvaltain keskusrikospoliisi FBI tutki Ulvilan surman hätäkeskuspuhelua.[3] Lähin FBI:n toimisto FBI:n sivuston mukaan sijaitsee Kööpenhaminassa, Tanskassa.[4]

    • Crookedsociety

      Onpas teillä asiat menneet rikollisuuden puolelle,ja minä kun luulin,että
      ainoastaan meillä (USA)rehdään rikoksia.WOW,WOW,WOW ? Onhan
      sekin jonkinlainen lohdutus.

      • edelläkävijät

        Ilmeisesti ovat levinneet nyt tänne FBI:n myötä.

    • aasikotyhmin

      Yritin etsiä tietoa ketjusta, mutta varmaan minussa jotakin vikaa, kun en löytänyt? Löysittekö te? Mihin Espanjan juttuun liittyi?

      Mikä kytkös siitä oli Suomeen? Miksi Suomen KRP:llä oli yhdysmies Espanjassa, miksi ei käytetty vain virka-apua?

      Uskotteko te tosissanne urkinnan olevan se pointti, eikä vain pelkkä syy millä peitellään kulissien takaisia asioita kansalaisilta?

      Liittyiköhän Putinin ja mafian kuvioihin liike-elämän kautta Costa de Solilla, joista Espanjan syyttäjä juuri antoi julki 488 sivuisen syytekirjelmän ja etsintäkuulutti Putinin lähipiiriä?

      Putin tutkintahan oli liitetty Aarnion asiaan, joka taas tulee esille Ulvilan murhassa - siellä tutkinnanjohtaja kuten Aarniokin oli huumepoliisi. Toisaalta myös Ulvilan Lahti toimi Turun liike-elämässä silloin, kun Putin teki Pietarista yli 70 matkaa Turkuun - myös yksityisesti juhlittuja - surullisen kuuluisalla 90-luvulla, joita seurattiin järjestäytyneen rikollisuuden kytkentöjen vuoksi.

      Kun Karoliina Kesti katosi (isä toimi kokoomuspoliitikkona Tampereella), niin samoihin aikoihin katosi - oli kesä 2011 - Jenna Lepomäki Fuengirolassa. Molemmat nuoria tyttöjä. Myöhemmin Karoliina löytyi lammesta, josta ei aikaisemmin löytynyt, vaikka kenkä löytyi, mutta Jenna löytyi vasta, kun Suomen poliisi (käytyään ensin EU:ssa) lupautui löytämään hänet yhdessä Espanjan poliisin kanssan.

      Jennaa oli pakotettu kokaiinikuriiriksi ja seksibisnekseen, mutta hän ei ollut suostunut - katsottiin motiiviksi murhaan. Teon jälkeen pojat pakenivat Irlantiin, ja toisella pojalla oli yhteyksiä myös Israeliin.

      Aluksi Suomen poliisi suostui etsimään Jennaa vain vapaaehtoisesti kadonneena aina siihen asti kunnes Espanjan poliisi - siis Fuengirolan poliisi - teki jutusta julkisen lehdistön ja paikallisen kaupungintalon kautta. Siis julkisten siten Suomen poliisin haluttomuudesta tutkia.

      Ja Anneli Auerin tietojen urkinnasta sakkoja, niinkö?

      • hullumaailma

        Ja jos jatketaan totuuksia, niin viime syksyn Fuengirola-festivaalien paikallisen yrittäjän tilaamaa lentokonetta seurasi Ranskasta asti hävittäjä kaapausepäilyjen vuoksi aina Suomeen, kun samaan aikaan Malagan lentoasemalta löydettiin irlantilaismies murhattuna. Tekijäksi sanottiin suomalaismiestä, joka huhujen mukaan oli ollut samaan aikaan vankilassa Espanjassa huumebisneksistä kyseisen irlantilaisen kanssa.

        No, löysikö urkintatietoja Anneli Auerista? Mitä löytyi? Kuka muuten urkki niitä Lahden tietoja vain hetki ennen hänen murhaa? Ai, ei mitenkään selvinnyt, vai? Kukaan ei tunnustanut vai?

      • rahaaonkuinroskaa

        Ja rahanpesusuhteet Venäjän ja Suomen välillä ovat olleet uutisoinnin mukaan ainakin lämpimimmillään valtiotasolla Kyproksella - mitä lie Sveitsissä, kun sieltä kiirehdittiin pikaisesti apuun, onko muutakin kuin Nordea - mutta tuskin on ainoa, ja sehän tässä on ongelma, sisäinen turvallisuus, jonka ammattilainen kertoi Ulvilan ex-tutkinnanjohtaja Joutsenlahti olleen, kun valtio on sotkeutunut kuvioihin, joihin ei olisi pitänyt tietenkään sotkeutua.

      • tappakaatoisenne

        Suomeksi sanottuna Suomi on siis valtiotasolla rikollinen, mutta eiköhän tästä selvitä, kun kerran USA:sta viime syksyn lopulta hoidettiin, että valtioiden intimiteettisuoja on purettu ja näin ollen päästään myös sille tasolle syytöksissä kiinni. Mikäänhän ei ole uutta - siinä missä Simpsonit tiesivät Trumpin valinnasta jo vuonna 2000, niin South Park tiesi Suomen kohtalon 2009.

        Ja jos kuulette puhuttavan kolmannesta maailmansodasta, niin siihen liittyy poliitikkojen korkeantason vehkeilyä järjestäytyneen rikollisuuden kanssa, siksi tarvitaan mediasensuuria ja mahdollisimman paljon urkintavähättelyä ja sijaisnäytöksiä ja stunttatuja perheohjelmia.

        Mutta ei huolta - Suomi tekee kuitenkin itsemurhan.

        http://www.iltalehti.fi/viihde/200904169425677_vi.shtml

      • tosimiehiä

        Jumankauta - ne lähtee sinne pesäpallomailojen kanssa... tästä ei hyvää seuraa...

        "Pabellon Elola -stadionilla Espanjan Fuengirolassa sunnuntaina 23.4.2017. Miesten Superpesistä pelataan näin ensimmäisen kerran Suomen rajojen ulkopuolella."

      • heh.hoh
        tosimiehiä kirjoitti:

        Jumankauta - ne lähtee sinne pesäpallomailojen kanssa... tästä ei hyvää seuraa...

        "Pabellon Elola -stadionilla Espanjan Fuengirolassa sunnuntaina 23.4.2017. Miesten Superpesistä pelataan näin ensimmäisen kerran Suomen rajojen ulkopuolella."

        Noo, ei kai siellä poliisit ole pelaajina, poliiseillahan se pesäpallomaila on käteen sopiva uhkailuväline.

    • maatragedianimeltäsuomi

      Lyökää yhteen poliisi, politiikka, pankit, liike-elämä ja järjestäytynyt rikollisuus ja tehkää siitä kaavio punaisine lankoineen, niin pääsette siihen missä nyt ollaan.

      Periaatteessahan kaikki alkoi jo vuonna 2006, kun Lahti ja Litvinenko murhattiin vain muutaman päivän välein, ja uutisoitiin paria vuotta myöhemmin tuolloin alkaneesta, viittä poliisijohtajaa koskevasta salaisesta tutkinnasta.

      Heillä kerrottiin olevan jättimäisiä rahasummia ulkomaisilla tileillään, ja kerrottiin samassa yhteydessä poliisiylitarkastajan itsemurhasta lokakuussa 2008 ja siitä, että hän jätti jälkeensä itsemurhaviestin jättimäisestä rahanpesusta, jota ei voi kertoa kansalle, ja joka on hoidettava salaisesti.

      Pian tämän jälkeen poliisiylijohtaja teki itsemurhan - hänen kuoleman ja poliisiylitarkastajan itsemurhan välissään oli sitten vielä Supon johtajan kuolema.

      • vaantajuaakokukaan

        Siinä lähti kerralla kolme Suomen korkeinta poliisivalvontaviranomaista.

    • Lakiseonpoliisillekkin

      Oli Herzeenin syy mikä hyvänsä urkkia, hän teki rikoksen. :on järkeenkäypää että hän halusi selvittää syyllisen mutta olisi huolehtinut laillisen puolen kuntoon. Nyt hän vain vahvistaa ettei poliisi noudata lakia.

      • 12345654321

        Tosiaan. Selustan turvaaminen tarkalla itsekontrollilla unohtui. Tuossa asemassa voi olla suht' rehellinenkin. Mutta sitten ajautuu tekemään vääriä johtopäätöksiä. Ja jos on asemassa jossa seuraajana on lauma säestäjiä, komppajia, niin nopeasti virhe joutuukin kaikukammioon.
        Sitten luisua ei mikään estä. Noin kävi myös syyttäjä Nissiselle.

        Kaikukammio on paha. Jos katselee jotain jännäriä telkassa niin saattaa pääkoppaan iskeä ihan joku elokuvaan kuulumaton lehdestä luettu juttu. Alkaa toistumaan joku itsepäinen sana tai kysymys niin häiritsevänä että telkkari on laitettava kiinni ja alettava selvittämään mihin juttuun toistuva sana kuuluu.
        Minulle tuollainen kaikukammiojuttu tapahtui ensimmäisen kerran ennen edellisiä vaaleja. Takertui päähän sukunimi, joka oli aivan vieras. Tarkistin onko se nimisiä ihmisiä Suomessa. Joo, löytyi Oulun seudulta. Eipä se suku mitenkään missään vaiheessa ole esiin noussut. Mutta sieltä Kempeleestä valittiin sitten Sipilä pääministeriksi. Eikä se sukunimi joka jostakin takertui päähän, ollut Sipilä vaan joku paljon harvinaisempi. Muistan sen vieläkin mutta en näe mitään syytä kirjoittaa sitä nettiin.

    • mätä.jäi

      Keisari vaihtui.

      • SaivatkoVainun

        Minfossa kirjoitettiin, että Hertzen olisi alkanut epäillä (ja tutkia?) sitä, että jotkut poliisit olisivat tehneet poliisin rekisteriin vääriä kirjauksia moottoripyöräjengiläisiä koskien muiden poliisien hämäämiseksi. Sama vainuhan Aarniollakin taisi olla?

        Herää kysymys, keitä huumerikollisisia ja kenen bisnestä sillä sitten jotkut ehkä suojelisivat?

    • 12345654321

      Ensi sunnuntain "keisariAarniossa" ennakkotietojen mukaan on tarinaa siitä kun von Hertzen kävi Malmin naisen luona tutkintovankeudessa pyytämässä jonkinlaista kaavakuvaa huumeorganisaatiosta. Malmin nainen ei suostunut piirtelemään kuvaa ja niinpä von Hertzen piirteli niitä itse.
      Valmistaudun siihen viihteeseen miettimällä onko kyse Malmin naisen unesta, haaveesta vai ihanko olisi tapahtunut tuollaista. Oma kokemus puuttuu pidätysselleistä. Voiko sinne poliisi tulla seurustelemaan naisen kanssa, vieläpä myöhään illalla?

    • Mantelitumake.rön

      "kun kaikki on niin ihanasti rempallaan..." Murha. Infon nimimerkki pyytää pieniliekiltä valaisua Nichtschuldigin esittämään tilastoon.

      Onko kyse siitä kun Aarniota ja von Hertzenin vaaditaan tasaselle? Transferenssi hoituu helpommin nimimerkkien päissä jos kollektiivisesti käsitellään syyllisyyskysymyksiä "kahtena joukkueena" joissa nettijoukkueet ryhmittyvät joko puolesta tai vastaan kyseisen keissn käsittelyssä.

      Aikaisemmin tuo ilmiö tapahtui hyvin perusteellisesti Ulvilasurman ympärillä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe