Kirjoituslukosta eroon?

EiTuleMitään

Hei. Olen kirjoittanut neljä romaanin kokoista tarinaa ja muutaman novellinkin mutta nyt on ollut jo vuoden jonkinlainen lukko, enkä saa mitään aikaiseksi. Kolme viikkoa sitten sain kirjoitettua pari sivua mutta minusta tuntuu kokoajan etten saa itseäni edes koneen äärelle kirjoittamaan mitään ja jos saankin, niin pää lyö tyhjää vaikka tarina onkin hyvin mielessä. Onko muita joilla on ollut samanlaisia tilanteita? Miten olette päässeet tästä lukosta eroon? Sillä haluan todellakin kirjoittaa joka päivä edes jonkin verran mutta ei vain onnistu :(

11

646

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tomten

      Kokeile kirjoittaa välillä jotain ihan muuta?
      Itse kirjoittelen välillä käsin ja luonnostelen ja pääsen sitä kautta juonesta kiinni ja on helpompi jatkaa koneella.

    • kirjoituskone

      Pakko tukahduttaa luovuuden. Joillakin kirjoittajilla on tapana kirjoittaa joka päivä, vaikka jotain turhanpäiväistä, jotta tulee kirjoitettua. En ole ikinä ymmärtänyt sitä. Itselleni on tärkeää antaa myös aivoille aikaa. Kirjoittamattomattomat päivät ovat palautumista.

      Vuosi lomaa kirjoittamisesta voi kuulostaa pitkältä, mutta ei ole sitä. Itse pidin muutama vuosi sitten kaksi vuotta tietoista lomaa. Päätin, etten kirjoita mitään. Silloinen elämäntilanne oli kiireinen ja se oli siinä tilanteessa paras ratkaisu. Kun kahden vuoden jälkeen istahdin alas, kirjoitin kuukaudessa käsikirjoituksen, jolle sain myös kustannussopimuksen. Koko sen kaksi vuotta olin puoliksi tietämättäni suunnitellut tekstin ja sitten tarvitsi vain kirjoittaa se ulos. Ja kun se sai muhia rauhassa, siitä tuli hyvä :)

      Kustantannustoimittaja on kysellyt seuraavan perään. Se on puolivalmiina, neljä viimeistä lukua puuttuu. Tiedän, mitä niissä tapahtuu, mutta en nyt saa kirjoitettua niitä. Enkä tee sitä väkisin tai pakolla, koska siten tehty on huono. Omalla kohdallani lukko on usein ongelma tekstissä, jokin siinä pistää vastaan, ja ongelmaan ratkaisu löytyy yleensä odottamalla. Mietiskelen sitä. Kustannustoimittaja soi suopeasti minulle tähän aikaa, enkä aio pilata tekstiä kiireellä. Mietin. Ja kun lopulta istun alas, tiedän, että kirjoitan sen loppuun.

      Jos kuitenkin on pakottava tarve kirjoittaa siitä huolimatta, ettei saa tekstiä etenemään, kannattaa editoida alkupätkiä tai jotain toista tekstiä. Joskus luovuudenpuuskassa on pakko tehdä jotain, jolloin ainakin itse palaan alkuun ja käyn sen kunnolla läpi. Silloin tällöin editoidessa tajuaa, mikä tekstissä mättäsi ja sitä pystyy jatkamaan uudella vimmalla. Seuraavan stopin kohdalla voi taas aloittaa alusta. Jos se ei innosta, silloin tekstissä on jotain pahemman kerran pielessä ja sille kannattaa antaa kunnolla aikaa.

      • Tsal

        Viisaita sanoja! Näinhän se menee että aivot tarvitsee palautumista ja usein järjestelevät asioita silloinkin kun et tietoisesti ajattele niitä.
        Jos ei ole aikaa odotella niin suosittelen myös aivojen nollaamista jollain muulla tavoin, esim kävelemällä luonnossa, piirtelemällä tai vastaavalla aktiviteetillä. Ei alkoholilla :)
        Itselleni on käynyt samoin että teksti ei ottanut syntyäkseen, myöhemmin tajusin että jos olisin pakottanut itse kirjoittamaan niin väärin olisi mennyt, eli lopputulos ei olisi ollut sitä mitä piti vaan asiaa piti vielä kypsytellä.


    • Asko_Escort

      Tiivistä - sanoi maalivahti.

    • KARSJEDIMESTARI

      NOI SIIS IHAN ENSIMMÄÖSEKSI MUN ON SANOTTva SULLE, etä meditaatio auttaa mm. tääskin asiassa. MEDITAATIO,. myls voit liityyä jediakatemiaan jedi padawanko kelaaksi jos haluytut.

      t. kars jedimestari sensei opettaja pääkouluttaja suurjedimestrai

    • hghjhjkhjk

      Suosittelen kuuntelemaan Tom Birdiä ja lukemaan Dorothea Branden kirjoitusoppaan. On muitakin hyviä, mutta nuo kaksi parhaita, jotka tiedän.

    • lrkytjdjdcjn

      Miten joillakin ei sitten tule koskaan mitään kirjoituslukkoa? Olen hemmetin kateellinen sellaisille. Ilkkaremekset vääntävät kerran vuoteen tiiliskiven ja uutta pukkaa heti kun entinen on saatu käsistä.
      Miksi joittenkin aivot tarvitsevat palautumista? Pitääkö itseä vain pakottaa?

      • Yhtiöittäminen

        Mistä tiedät ettei Ilkalla ole koskaan lukkoa? Olen aivan varma että näitä on kaikilla. Ilkka varmasti kokeneena kirjailijana tietää miten toimia jos näin käy.


      • lrkytjdjdcjn

        Jos Ilkalta ilmestyy teos kerran vuodessa, niin ei hänellä nyt mitään pitkäkestoisia lukkoja voi olla. Ketjun aloittaja kertoi kärsineensä jo vuoden lukosta. No, ei siinä mitään, itselläni on menossa jo toinen lukkovuosi.
        Ja tuossa ylhäällä joku sanoo, että aivot vaativat palautumista ja pakko tuhoaa luovuuden.
        Ei näköjään tuhoa kaikilta. Ilkka Remes on vain esimerkki, on näitä tuotteliaita muitakin. Laila Hirvisaaren elämäkerrassa sanotaan Lailan nakutelleen parhaimmillaan 30 liuskaa illassa. Tuskin hän mitään paskapaskapaskaa on kirjoittanut putkeen, kyllä sieltä romaani oli joka kerta syntymässä.


    • trtrtrtrt

      www.alko.fi

    • rer444

      No jos yhtään lohduttaa, niin hukkasin oman kirjoittamisintoni reiluksi 10 vuodeksi.
      Oli aika työlästä aloittaa uudelleen, mutta löysin onneksi omat rutiinit eli aloin istua aina tiettyyn aikaan läppäri sylissä sängyllä ja laitoin musiikkia taustalle. Nyt on jaksanut
      kirjoitella yli 1.5 vuotta melkein joka päivä. Silloin, kun en jaksa kirjoittaa uutta lukua,
      editoin vanhaa tekstiä tai luen tietokirjallisuutta sillä silmällä.

      Just nyt on aika puhki olo, koska pitkä projekti päättyi ja odottelen kustantamoiden
      palautetta. Luen kuitenkin joka päivä kaikenlaista jännää ja pistän mieleen mielenkiintoisia
      faktoja, joita käytän tavalla tai toisella seuraavassa tekstissä, jonka ideaa en tosin vielä tiedä.

      Niin ja sanakirjaa luen kanssa parina iltana viikossa. Jos vaikka oppisi uusia sanoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      913
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      668
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      604
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      512
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      467
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe