GL 25.1.2005

Teemujazz

Hengellisen hierarkian ja Galaktisen Liiton tiedote 25.1.2005 - kanavana Sheldan Nidle

(http://www.paoweb.com/sn012505.htm , suomentanut Olli)

Tervehdys, rakkaat ystävät! Saavumme taas kertomaan teille lisää. Ympäri maailmaanne on kehkeytymässä "hiljainen vallankumous". Tässä kapinassa ei ole kyse nykyisen kaltaisen maailmanne säilyttämisestä, vaan sen radikaalista uudistamisesta. Kuten useimmissa vastaavan kaltaisissa erimielisyystilanteissa, tässä kapinassa on kyse uudenlaisesta maailmankatsomuksesta. On koittanut aika muuttaa perusteellisesti maailmanne nykyistä toimintatapaa ja jopa sitä, millaisena maailmanlaajuinen yhteiskuntanne näkee itsensä. Vanhat ja totutut toimintatavat eivät ole enää käyttökelpoisia. "Kylmän sodan" äkillinen päättyminen 1980-luvun lopulla oli taivaallinen enne siitä, että vanha harvojen rikkaiden ja valtavien alistettujen nälkää näkevien ihmisjoukkojen maailmanjärjestyksenne oli lähestymässä ennustettua loppuaan. Sen sijaan itäisen Euroopan kansojen ja Kiinan rohkeiden ihmisjoukkojen toiminta antoi hetkeksi esimakua uudesta maailmasta, joka perustuu rauhaan, yhteistyöhön ja jaettuun vaurauteen. Jopa Anunnakit ja heidän maanpäälliset käskyläisensä perehtyivät vielä lyhyemmän hetken ajan tähän konseptiin, mutta he totesivat sen olevan llian pelottava edes ajatuksena. He jatkoivat toimintaansa maailman orjuuttamiseksi ja esittelivät katalan suunnitelmansa, jonka toteuttaminen sai vahvan kannatuksen varsinkin Pohjois-Amerikan salaliiton keskuudessa.

Tämä pöyristyttävä suunitelma oli tarkoitus toteuttaa täysipainoisesti 1990-luvun lopulla. Kuitenkin Taivas loi jumalallisen suunnitelman käskystä tilanteen, joka lopulta aiheutti tämän katalan toimintasuunnitelman peruuntumisen. Kuten te jo tiedätte, nähdessään päättymättömältä vaikuttaneen galaktisten sotien loppuvan Anunnakit vaihtoivat puolta ja kieltäytyivät tukemasta niitä viimeisiä toimia, jotka olisivat olleet välttämättömiä tämän halpamaisen juonittelun loppuunsaattamiseksi. Vastaavasti tämä suunnitelma kuivui kokoon ja jätti jälkeensä maailmanlaajuisen taistelun ideoista ja ehdotuksista tämän suunnitelman loppuunsaattamiseksi vaadittavista toimenpiteistä. Vuoteen 1998 mennessä Anunnakien aiemmat käskyläiset olivat jakautuneet kolmeen suureen ja neljään tai viiteen pienempään ryhmään. Nämä ryhmät olivat valmiita omaksumaan uudenlaisia toimintatapoja ja etsivät uutta viisasta johtajaa. Tähän aikaan Ylösnousseet Mestarit olivat yhteydessä monien näiden ryhmien jäsenten kanssa ja tarjoutuivat johtajiksi. Heidän tärkein päämääränsä oli saada nämä ryhmät omaksumaan Valon toimintaperiaatteet ja he alkoivat muokata olosuhteita tähän sopiviksi. Heidän tavoitteenaan oli saada ihmiskunta liittymään Galaktiseen Liittoon!

Valon Galaktinen Liitto oli lähettänyt edustajansa erityisesti tätä tehtävää varten muodostettuna Tiede ja Tutkimus -laivastona. Tämän laivaston tehtävänä oli valmistella laajamittainen ensimmäinen yhteydenotto Äiti Maan ihmisten kanssa. Heitä avustivat Maansisäisen Yhteisön Hallintoneuvosto (Agharta) ja teidän Ylösnousseet Mestarinne. Tämä operaatio käynnistyi toden teolla 1990-luvun alussa ja sen odotettiin saatavan päätökseen 1990-luvun loppuun mennessä. Kuitenkin "fotonivyöhykkeen" saapumiseen liittyvät tapahtumat ja äkillinen "Ancharan Rauha" 1990-luvun puolivälissä muuttivat tätä aikataulua suuresti. Ylösnousseet Mestarit esittelivät Valon Galaktiselle Liitolle suuresti muutetun aikataulun keväällä 1998. Tämä ohjelma tuli myöhemmin tunnetuksi nimellä "Vuoden 1998 Sopimus" ja sen allekirjoittivat lukuisat aiempien Anunnakien käskyläisten muodostamat suuret ja pienemmät ryhmät. Käytännössä Galaktinen Liitto vedettiin mukaan näiden Anunnakien aiemmin johtamien ryhmien väliseen sisäiseen kiistelyyn. Ylösnousseiden Mestarien pääneuvostojen oli tarkoitus toimia välimiehenä sellaista tarvittaessa.

Vuosituhannen vaihtuessa tässä sisäisessä kiistassa oli erimielisyyttä enää vain kahden maailmanlaajuisen ryhmittymän välillä. Toinen näistä ryhmistä liittoutui Ylösnousseiden Mestarien kanssa ja he olivat ottaneet haltuunsa ne instituutiot, joita tarvittiin saattamaan uuden maailmanjärjestyksen luominen alulle. Toinen pimeämpi ryhmä näki, että heidän ainoa toivonsa oli kaapata maailman viimeinen "supervalta" haltuunsa. Tämän he toteuttivat kaikin tarvittavin keinoin marras-joulukuussa vuonna 2000. Viimeisen taistelun suuntaviivat oli nyt asetettu. Tämä viimeinen pimeä ryhmä toivoi saavansa aikaan suurta hävitystä aiheuttavan tapahtuman, joka yllättäisi heidän päävastustajansa ja antaisi heille tilaisuuden käynnistää kamppailun näitä vastustajiaan vastaan "terrorismin vastaisen sodan" varjolla. Tämän iskun toteuttamiseksi tämä pimeä ryhmä valitsi yhden salaisen hallintokoneistonsa Lähi-idän jäsenen syntipukiksi, jota syytettäisiin tämän iskun pääarkkitehdiksi. Tämän iskun tarkoitus oli pysäyttää Valon ryhmittymän lisääntyvä kasvu ja antaa tälle pimeälle ryhmittymälle syy hankkia itselleen ne resurssit, jotka he tarvitsisivat toteuttaakseen loput osat suunnitelmistaan.

Tämä kauhistuttava isku World Trade Centeriin saavutti kaikki tavoitteensa. Valon maanpäälliset ryhmät olivat nyt sekasorron vallassa ja tarvittiin massiivista uudelleenryhmittymistä. Tämä äkillinen täydellinen voitto toi esiin pimeän salaliiton ylimielisyyden ja sai heidät tekemään monta perustavaa laatua olevaa erehdystä. Käytännössä he loivat itselleen uusia voimakkaita vihollisia ja saivat aikaan olosuhteet, jotka tulisivat lopulta aiheuttamaan heidän lopullisen tuhonsa. Vaikutti siltä, että Ylösnousseet Mestarit antoivat tämän kauhistuttavan iskun tapahtua vain siksi, että se kylvi siemenet tämän pimeän salaliiton päätymiseen historian "roskakoriin". Kolmen vuoden aikana tämän traagisen tapahtuman jälkeen Valon joukot ryhmittyivät uudelleen ja osoittivat valtavaa uutteruutta ponnistellessaan saadakseen syöstyä nämä pimeyttä edustavat lurjukset vallasta. Kuitenkin vuoden 2004 presidentinvaalit olivat "elektronisesti manipuloidut". Kelmit olivat päättäneet pysyä edelleen vallassa. Täytyi keksiä muita keinoja saada Valon päämäärät toteutetuiksi.

Me olemme tässä tarkoituksellisesti kerranneet nämä menneet tapahtumat. Nyt vaikuttaa paljolti siltä, että tämän pimeän salaliiton syrjäyttäminen on mahdotonta. Tämä ei kuitenkaan ole totta. Nykyisen USA:n hallintokoneiston sisällä työskentelee voimia, jotka suuresti toivovat tämän pimeän salaliiton vallasta syöksemistä. Ennen kuin tämä voi toteutua, tarvittiin valtava ja monimutkainen prosessi valmisteltaessa oikeusjuttua tätä pimeää salaliittoa vastaan ja tehtäessä siitä idioottivarma. Tähän tarvittiin paljon aikaa ja runsaasti erityistutkimuksia. Todisteita on kertynyt kasapäin, mikä varmistaa sen, että näiden paholaisten syytteeseenpano tulee tapahtumaan nopeasti ja menestyksellisesti. Heidän tuomitsemisensa jätetään teidän vastuullenne. Me suosittelemme, että te käytätte siinä todellista armeliaisuutta. Muistakaa, että heidän väistämättömän tuhonsa hetki on samalla hetki, jolloin asetetaan uusi ennakkotapaus. Käyttäkää sitä osoittamaan se, kuinka te ymmärrätte heidän rikoksensa ja ennen kaikkea heidän suunnattoman toivottomuutensa ja toimikaa sitten sen mukaisesti.

Tästä pääsemmekin nykyhetkeen ja ennen kaikkea tämän "hiljaisen vallankumouksen" tulossa oleviin viimeisiin toimenpiteisiin. Kasvava epäonnistuminen Lähi-idässä ja tämän pimeän salaliiton lisääntyvä seikkailunhalu ovat tämän ryhmän valtakauden viimeisen vaiheen siemenet. Neuvokkaimmatkin "sisäpiiriläiset" alkavat huomata tämän ryhmän harjoittavan lähes itsemurhapolitiikkaa. Tältä ryhmältä täytyy "katkaista kaula" välittömästi ja päättää sen surkea valtakausi. Nykyisen toiminnan jatkamisen aiheuttamat kustannukset ovat nousemassa aivan liian korkeiksi. Jotakin täytyy tehdä ja heti. Meidän Galaktisen Liiton yhdyshenkilömme ovat kuulleet tätä valitusvirttä muutaman viimeksi kuluneen kuukauden ajan. Nämä mahdolliset "vehkeilijät" ovat liittyneet yhteen muiden syvällä tässä valtakoneistossa työskentelevien kanssa, jotka toivovat sen saavan uuden johtajan huipulle ja sen myötä uudenlaisen toimintapolitiikan. Tällaisia yksilöitä ja ryhmiä liittyy joka päivä niiden joukkoon, jotka ovat jo suunnittelemassa nykyisen johdon paljon kaivattua vallasta syrjäyttämistä.

Näiden muutoksen kannattajien tukena ovat myös ne tahot, jotka ovat valmiina toteuttamaan "vaurausohjelmat". Nämä hajanaiset ryhmät ovat luoneet järjestelmän näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Tällä hetkellä monet näistä ryhmistä ovat viimeistelemässä tämän monitahoisen näytelmän viimeistä näytöstä. Pyöveli on ryhtymässä varmistamaan tämän moraalittoman ja laittoman vallanpitäjäryhmän asianmukaista ja laillista valtakauden päätöstä. Olkaa kärsivällisiä! Me olemme yhdessä oppineet sen, että ei pidä olettaa näiden viimeisten vaiheiden tapahtuvan liian nopeasti. Joka tapauksessa ne tulevat täysin varmasti tapahtumaan, eikä tämä aika ole kaukana! Viimeisen tapahtuman hetki perustuu juuri oikeaan ajoitukseen. Kuitenkin sen täytyy tapahtua ennen kuin tämän nykyisen hallinnon kasvava seikkailunhalu johtaa käytännön toimenpiteisiin. Näin ollen tarve toimia kasvaa päivittäin. Tämän takia tietäkää, että jos se on tarpeellista, niin me toimimme ja asetamme lopun tämän vallanpitäjäryhmän valtakaudelle!

Tänään kerroimme siitä, mitä on tapahtunut ja mitä on pian tapahtuva. Me pyydämme teitä olemaan kärsivällisiä ja pysymään omistautuneina siihen, mikä valmistautuu tapahtumaan. Aikataulun pelivara vaihtelee ainoastaan tästä hetkestä lähitulevaisuuteen. Kaikesta huolimatta, älkää menettäkö tippaakaan uskoanne tulevaan voittoon. Se on väistämättömästi teidän! Me lähdemme nyt. Siunausta teille kaikille! Tietäkää sydämissänne, että taivaan rajaton tuki ja vauraus on kanssanne. Olkaa siunattuja rakkaudessa ja ilossa.

7

904

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Illuminaattori

      Palstan pilkkominen ei näemmä riittänyt hävittämään Nesaraa täältä. No, me ja limaiset liittolaisemme pidämme huolen ettei mokoma viritelmä toteudu. Muuten Sheriffi, kun Nesarahan on tuollainen New Agen ja kommunismin ristisiitos, etkö voisi siirtää edes joka toista sitä koskevaa viestiä kommunismipalstalle?

      • Oikeastaan tarkoitus olikin, että GL ynnä muut saavat oman, arvoisensa palstan. Tänne NA-palstalle ne sopivat hyvin ja tavoittavat toivottavasti oikean asiakaskunnan. Onneksi varsinainen nesara-postittelu on sentään kuihtunut aikalailla pois.


      • Kristiinainen
        mrkala kirjoitti:

        Oikeastaan tarkoitus olikin, että GL ynnä muut saavat oman, arvoisensa palstan. Tänne NA-palstalle ne sopivat hyvin ja tavoittavat toivottavasti oikean asiakaskunnan. Onneksi varsinainen nesara-postittelu on sentään kuihtunut aikalailla pois.

        Kiitokset ylläpidolle sekä valvojille siitä, että saimme gl ja nesara ketjut tänne minne ne kuuluvatkin.

        -Kristiina


    • Omppu

      Lähetä tämä juttu myös Soneraplaza/Keskustelut/Kristallipallo ja Yliluonolliset ilmiöt. OK!

      • Omppu

        Hei,
        Olen nähnyt unissani jo vuosien ajan avaruuden alukset - ja niitä on paljon. Kerroin unistani Suomen kuuluisimmalle unitutkijalle. Hän kertoi, että tällaista kollektiivista unta näkee vain muutama henkilö henkilö Suomessa.
        Tämä uni ei hänen mielestään ole enneuni, vaan todellisuutta. Meitä siis valvotaan!
        Muitakin yliluonnollisia "ihmeitä" on elämässäni tapahtunut - eivätkä suinkaan liity aina pelkästään minuun itseeni vaan yhteisöllisyyteen.


      • Epeli
        Omppu kirjoitti:

        Hei,
        Olen nähnyt unissani jo vuosien ajan avaruuden alukset - ja niitä on paljon. Kerroin unistani Suomen kuuluisimmalle unitutkijalle. Hän kertoi, että tällaista kollektiivista unta näkee vain muutama henkilö henkilö Suomessa.
        Tämä uni ei hänen mielestään ole enneuni, vaan todellisuutta. Meitä siis valvotaan!
        Muitakin yliluonnollisia "ihmeitä" on elämässäni tapahtunut - eivätkä suinkaan liity aina pelkästään minuun itseeni vaan yhteisöllisyyteen.

        Minäkin usein näen avaruusaluksia unissa. Mutta en kyllä silti ole alkanut pitää GL:lää kovin todellisena. Vai kuulunkohan sitten niihin "muutamaan"?


      • Typhon
        Epeli kirjoitti:

        Minäkin usein näen avaruusaluksia unissa. Mutta en kyllä silti ole alkanut pitää GL:lää kovin todellisena. Vai kuulunkohan sitten niihin "muutamaan"?

        Jotkut ihmiset ovat vain herkempiä tulkitsemaan joitakin ihmeelliseltä tuntuvia tapahtumia yliluonnollisiksi. Reaktiivinen mieli vastaanottaa dogmaattisesti. Tapauksiin voi liittyä myös henkilöiden menneisyydestä johtuvia syitä, mutta usein myös stressiä ja ympäristöstä johtuvia paineita.

        Tuli mieleeni Luc Bessonin ohjaama The Messenger: The Story of Joan of Arc, jossa Milla Jovovichin näyttelemä Jeanne D'arc tulkitsi pellolta löytäneensä miekan Jumalan käskyksi aloittaa sota. Syitä miekan lojumiseen pellolla toki oli tusinoittain, mutta D'arc päätyi valinnoissaan Jumaluuden väliintuloon.

        Olen myös kuullut tarinoita, jossa ihmiset ovat tulleet uskoon, kun näkivät unta enkeleistä, tai heille tapahtui jotakin onnekasta, jonka tulkitsivat ylemmän voiman toimeenpanemaksi. Sinänsä ei liene omituista, jos muutamat ihmiset päättävät N.E.S.A.R.A:n olevan totta, jos näkevät unissaan avaruusaluksia. Outoa, varmasti, mutta meitä on moneen junaan.

        Itse olen nähnyt unia enkeleistä, kuolleista ihmisistä, dinosauruksista, jättiläispaarmoista (haukkaavat pääsi irti), ja mm. yhdynnöistä toinen toistaan herkullisempien kaunotarten kanssa, mutta kykenen silti erottamaan unimaailman todellisuudesta. En ole tullut uskoon, alkanut palvomaan zombeja, pelkää suurten geenimanipuloitujen hyönteisten varalta, ja olen edelleen vain yhden naisen mies. Realismi on päivän sana, eivätkä sen rinnalle uskomukset mahdu.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2830
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      104
      2065
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1554
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      70
      993
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      911
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      880
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      874
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      785
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      726
    Aihe