Olen harkinnut kumipuusta valmistetun ruokailuryhmän hankkimista. Kiinnostaisi kokemukset kumipuukalusteista. Halkeilevatko ja miten kestävät kulutusta?
Kumipuu kalusteet
kiinnostunut
411548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvin on meillä kestänyt kumipuu.Ollut n.4 vuotta.
ollut käytössä kohta 5 vuotta. Olivat edulliset. Moni on ihastellut niitä ja luullut kalliiksikin. Puulajin kovuus on muistaakseni jossain keskiluokassa (pehmein mänty ja kovin mahonki tms. eksoottinen puulaji). Jonkin verran ovat lapset takoneet pöydän pintaan koloja, mutta varmasti sillä takomisella olisi esim. mäntypöytä jo kamalan näköinen. Sitä olen jälkikäteen miettinyt, että mitenkähän ekologista tuo kumipuu on? Taitaa olla viljeltyä puuta eli ei ainakaan sademetsiä riistetä. No, en tiedä asiasta itsekään.
Kumipuu on melko "kovaa" tavaraa. Sen Brinell-arvo on 4,2, kun esimerkiksi tavallisesti parkettimateriaalina käytetyn tammen arvo on 3,4. Olen nähnyt melko usein kumipuisten kalusteiden halkeilevan.
meillä ollut kumipuu keittiön pöytä ja kuusi kumipuutuolia vuodesta 1993 edelleen alkuperäiskuntoiset