Ylen tv-ykkösellä 3.3 ohjelmassa "Perjantai" oli teemana yliluonnollisuus tms.
Kari Enqvist pisti oikein sopivasti jauhot suuhun kaikelle humpuukille. Varsinkin sille shamaanille, joka oli tietävinään yhtä sun toista.
Katsokaa itse Areenasta tai jostain muusta.
Se niistä shamaaneista
5
365
Vastaukset 5
- ex-kemisti
Yliluonnollisuus voi tarkoittaa myös sitä, mitä nykyinen tiede ei vielä tiedä. Mielenkiintoisten tapahtumien tutkimisen TV jättää usein kesken.
- perrjantai
"Perjantai" oli mielestäni hyvä ohjelma, siinä tuli esiin paljon asiaa. Skeptisyydellä on paikkansa ja tutkimista tuntuu vielä noissa ilmiöissä olevan.
Itse Mannerheim Odessassa ollessaan saatiin selvänäkijän puheille ja näkijän visiot olivat kiinnostavia:
http://jaakko7.puheenvuoro.uusisuomi.fi/58247-mannerheim-selvanakijalla-odessa-1917
Juttua kommentoitu:
"Enpä muistanutkaan tuollaista kohtaa Marskin muistelmista. Piti ihan ottaa kirjahyllystä kouraan ja tarkistaa asia. Niin se vaan oli." - UskoakoVaikoEi
Millä tavalla humpuukia? En nähnyt ohjelmassa puoleetonta todistusaineistoa siitä, ettei Enqvistilla olisi poikaa. Voimme siis ainoastaan perustaa uskomme fyysikon omaan väitteeseen, ettei hänellä ole lapsia ;)
- Anonyymi00004
Asian sivusta: Hae netistä hakusanalla Aikia Aikianpoika. Siinä kerrotaan yhden Lapinnoidan, samaanin, tarina oikein virallisista lähteistä. Sattuu tulemaan yhdeksi minun esi-isitäni... Shamaaniksi ei synnytä, siihen saadaan oppi toiselta. Siksi esi-isäni shamanismi ei ole minulle periytynyt.
Tunsin viime vuosituhannen puolella yhden miehen, johon saattaisi shamaanin määritelmä sopia. Teki mieli mennä oppiin, mutta en sitten uskaltanutkaan. Mutta kyllä se usealtakin tutulta selkäkivut aina joksikin aikaa sai ajettua pois. Ja voimallisempaakin teki, mutta siitä joskus toiste. Hänkin sanoi saaneensa opit toiselta, ei ollut syntymälahja. Eikä tietääkseni nauttinut kärpässieniä.- Anonyymi00005
Yhdysvalloissa ja Neuvostoliitossa tutkittiin kaukokatselua, jossa "kokija" sai selville asioita, paikkoja ja tapahtumia, joita ei voida selittää tavanomaisesti.
Kokeilimme tätä veljenpoikani kanssa ja tulokset olivat alussa yllättävänkin hyviä, kunnes tuli jostain syystä toppi.
https://www.kuudesaisti.net/mystiikka/kaukokatselu-avaa-ovet-toiseen-aikaan-ja-paikkaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95903
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80668- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34604Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 36502
- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106467Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427